Blogihaaste: 33 kysymystä ja vastausta

Blogihaaste paljastaa teille mm. mun lävistykset, kihlautumiset ja kaikenlaista hömppää

Nämä on aina suosittuja postauksia lukijoiden mielestä ja itsekin tykkään näitä kirjoitella aina silloin tällöin, joten ajattelin sunnuntain kunniaksi kirjoitella hieman diipadaapaa ja ottaa osaa 33 kysymyksen haasteeseen. Tää blogihaaste lähti alunperin  Pupulandia-blogista, ja oli mun mielestä niin kiva, että oli pakko itsekin ottaa tähän osaa. Näiden kautta tulee aina mukavasti vastailtua erilaisiin aiheisiin ja kerrottua randomisti omia ajatuksia, joten usein näissä on ihan kivan leppoisa lopputulema.

Avioliittoja: 0

Ei yhtään, vielä. Toivon kyllä kovasti, että vielä joskus rakastun ja solmin avioliiton. Hääjuhlat ja jokin päivä prinsessana eivät ole se juttu. Voin mennä naimisiin vaikka kahden kesken maistraatissa, mutta ehkä läheisimmät ihmiset olisi kiva viedä vaikka ulos syömään. Häämatkan haluan kuitenkin tehdä, se olisi ihanaa. Avioliitto on musta tärkeää ja erittäin järkevää solmia, sillä harva oikeasti tekee muita kirjallisia sopimuksia, testamentteja ym. ja hoitaa asiansa kuntoon erillisillä papereilla. Naimisiin mennessä kaikki hoituu varsin helposti, joten sitoutuneen parin tämä kannattaa tehdä molempien turvan ja tulevaisuuden takia.

Kihloissa: Kerran

Olin kymmenen vuotta mun ensimmäisessä parisuhteessa. Mentiin kihloihin joskus neljän tai viiden vuoden seurustelun jälkeen, varmaan osittain mun painostuksesta, haha. Aiempana vuonna poikaystävä oli kertonut aikovansa kosia mua seuraavana vuonna, mutta se oli ja meni enkä jaksanut enää odotella joten otin ohjat käsiini. Oli aika tylsästi siis toteutettu, ihan juteltiin vain että nyt olis hyvä aika. Teetettiin sormukset käsityönä mun kummeilla (ovat kultaseppiä) ja pidettiin kihlajaisetkin. Naimisiin ei tullut koskaan mentyä ja hyvä niin. Kihlautumista en kadu, mutta seuraavalla kerralla toivon että mua oikeasti kositaan ja avioituminen tapahtuu 1-2 vuoden sisällä kosinnasta. Ei kiitos ikuisuuskihloille.

Lapsia: 0

Ei oo, ei tuu. Oon vapaaehtoisesti lapseton. Se on mun ekoteko ylikansoitetulle maapallolle. Tykkään kyllä muiden lapsista mutten itse ole koskaan ollut innostunut omien lapsien saamisesta ja tiesin jo nuoresta etten todennäköisesti tule koskaan lasta haluamaan. Ei kyllä kukaan ole koskaan olettanutkaan eikä pahemmin ole lapsista kyselty. En ehkä ole sellaista tyyppiä, että ylipäätään kukaan voisi kuvitella mut äitinä.

Lemmikkejä tällä hetkellä: 2

Blogissa ja Instagramin puolellakin usein vilahtaneet lyhytkarvaiset chihuahuat, nuo suloiset ja söpöt meksikaanit, Ingrid ja Silvia. Ihan parhaita hömelöitä, en voisi elää ilman. Mun unelma olisi joskus ottaa enemmänkin chihuja, mutta olen tehnyt itselli lupauksen siitä, että kolmannen saa ottaa vasta kun olen vakavassa parisuhteessa. Aiemmin mun elämään on kuulunut mm. rottweiler Emma sekä lapsena mulla oli kissa nimeltä Elsa. Meillä on ollut myös undulaatit Armi ja Danny mun lapsuudessa ja mun vanhemmilla oli maalla mökillä asuessaan alueen ”yhteiskissa” Kitti Kattinen joka kiersi talosta toiseen ja asui milloin missäkin (oli alunperin erään maatalon kissa). Se oli aika velmu tyyppi sekin.

Leikkauksia: Olisko ainakin viisi…?

En muista tarkalleen, mutta ehkä jotain tuollaista. Olen suhtautunut kauneuskirurgiaan ja korjaavaan plastiikkakirurgiaan varsin myönteisesti koko elämäni ajan. Itseltäni on fiksattu yhtä sun toista. Enää en niin helpolla lähtisi isoihin leikkauksiin, mutta yhtään en kadu. Tarvittaessa voisin mennä uudestaankin. Iso vatsanahan kiristysleikkaus oli yksi järkevin ja eniten elämää helpottava leikkaukseni. Minkään sairauden takia mua ei ole koskaan leikattu, eli kaikki on olleet vain jonkinlaisia korjauksia.

Tatuointeja: 0

Enkä halua. Oon just se tyyppi joka ei osaisi päättää mieleistään kun koko ajan löytyisi uusia hienompia kuvia. Olisin myös se kuka katuisi jo seuraavana päivänä että miksi otin just tän ja en haluakkaan yhtään tatuointia. Ihailen kyllä monia ja mitä enemmän sen parempi, mutta omaan tyyliini ei vaan sovi.

Lävistyksiä: 0 nykyään (jos korviksia ei lasketa), ennen useita

Mulla on ollut useita lävistyksiä, mutta pääosin ei näkyvillä paikoilla. Kielestä poistin viimeisen lävistyksen muutama vuosi taaksepäin. Sitä ennen nuorempana on ollut aika monessakin paikkaa vaatteiden alla. Oikeastaan kaikkialla muualla paitsi navassa. Haha. Tästä lienee helppo laskea. You do the math.

Muuttoja: 12

Olen asunut elämäni aikana Korialla, Kuusankoskella, Kouvolassa, Vantaalla ja Helsingissä. Koteja mulla on ollut 12 kappaletta ja asumisesta kirjoittelinkin postauksessa Kerrostalokyttääjät ja oudot naapurit -postauksessa. Kaikista kivointa on asua täällä Helsingissä enkä kyllä usko koskaan muuttavani täältä pois. Aivan ihana paikka!

Ampunut aseella: Useasti

En nyt muista kertoja erikseen, mutta olen ampunut monilla erilaisilla aseilla. Joskus lapsena/nuorena meillä oli mökillä myös erilaisia ilma-aseita kuten ilmapistooli ja ilmakivääri. Niillä tehtiin tarkkuusammuntaa maalitauluihin ja se oli kivaa puuhaa. Olen ampunut myös ns. ”oikeilla” aseilla ja isoin ase jolla olen ampunut on hirvikivääri. Joskus mietin jotain aseharrastuksen aloittamistakin, mutta ei sitten kiinnostanut kuitenkaan tarpeeksi.

Ottanut lopputilin: Monesti

Reilu parinkymmenen vuoden aikana työpaikkoja on ollut useita. Tämä on normaali osa elämää ja aika harva varmaan nykypäivänä on edes nuoresta eläkeikään samassa työpaikassa.

Ollut saaressa: Paljon

Olen ollut, montakin kertaa ja monissa eri saarissa. Lapsuudessa meillä oli mökkikin saaressa ja sinne piti mennä veneellä. Kerran osa porukasta oli jo mennyt eikä kuullut kun vislattiin rannalta (silloin ei ollut matkapuhelimia) joten uitiin mun vanhempien kanssa, minä äitin selässä. Matkaa ei siis ollut paljoa joten se oli mahdollista, haha.

Autosi: En omista

Helsingissä, etenkin keskustassa asuessa autolla ei ole mitään funktiota mun elämässä. Ei siis ole tarpeellista mun elämässä. Silloin kun asuin Vantaalla ja Kouvolassa siellä alkuperäisillä kotiseuduilla, oli auto todella isossa roolissa ja päivittäin tarvi ihan jatkuvasti. Mulla on ollut monenlaisia autoja. Ekan auton sain 18-vuotis syntymäpäivälahjaksi, se oli musta Fiat Uno Fire!

Ollut lentokoneessaLukuisia kertoja

Olen lentänyt montakin kertaa, lapsuudesta lähtien. Suomen sisällä en ole lentänyt vielä kertaakaan, eli reissut on olleet aina ulkomaanmatkoja. Mulla on ristiriitainen suhtautuminen lentämiseen, sillä tietyllä tavalla rakastan sitä (jos saan katsella maisemia ja lennolla ei ole turbulenssia), mutta auta armias jos tulee ilmakuoppia niin teen kuolemaa ilman rauhoittavia. Olenkin kirjoittanut aiheesta jutun Lentopelko ja matkustelu on vaikea yhtälö joka kannattaa lukea jos et pidä lentämisestä mutta haluat matkustella.

Onko joku itkenyt vuoksesi: Kyllä

Ilosta ja surusta. Oma perhe ja läheiset ihmiset, entiset kumppanit, ystävät. Tämäkin lienee normaali osa elämää jota ei sen kummemmin tarvi avata.

Ollut rakastunut: Neljästi

Olen ollut elämäni aikana neljässä parisuhteessa joista kolme ns. aikuisen elämän rakkauksia. Kaikkia kumppaneita olen rakastanut, kutakin omalla tavallaan. Ihastumisia ja hetkellisiä huuman tunteita on voinut olla useamminkin, mutta rakkautta vain neljästi.

Ollut ambulanssissa: En

Ei ole ollut koskaan tarvetta ja onneksi niin. Toivottavasti ei tulekaan ja jos tulee niin kyse on sitten toivottavasti jostain todella pienestä eikä mistään hengenvaarasta.

Luistellut: Kyllä

Talviurheilusta luistelu on aina ollut eniten mun mieleen ja kouluaikoina tykkäsin luistelusta todella paljon. Ne ensimmäiset luistelut oli vaan ihan hirveitä kun jalkapohjia pakotti ihan hulluna. Muistan että mentiin luistimet jalassa aina seisomaan lumipenkkaan ja se jollain tavalla helpotti sitä tykyttävää kipua.

Surffannut: En

En edes haluaisi. Ei jotenkaan yhtään mun juttu, enkä usko että edes oppisin. Liian monimutkaista ja vaikeaa ja musta ehkä jollain tavalla myös pelottavaa…

Ollut risteilyllä: Kyllä

Olen risteillyt Välimerellä (jolloin oli aivan hirveä myrsky ja miehistö pelkäsi että laiva katkeaa keskeltä ja ihmiset oksentelivat tyyliin 6h putkeen, täysi painajainen), monesti Ruotsiin ja Ahvenanmaallekin kerran. Myös Tallinnassa ja entisessä Neuvostoliitossa on tullut käytyä laivalla. Enää en menisi minnekää risteilylle sillä mua ahdistaa laivalla olo mun yliherkän tasapainoaistin takia ja voin tulla meripahoinvoivaksi. Tuo välimerellinen hyökytys sekä risteily järkyttävässä syysmyrskyssä pari päivää Estonian onnettomuuden jälkeen lopetti mun risteilyt kuin seinään. Nykyään suostun matkustamaan laivalla vain max 2h siirtymisiä.

Ajanut moottoripyörällä: En/Kyllä

Lasketaanko sitä että jalat maassa on ajanut pihalla ympyrän suurin piirtein kävelyvauhtia? Eli, tavallaan joo, mutta periaatteessa kyllä en.

Ratsastanut hevosella: Paljonkin

Harrastin ratsastusta ikävuodet 5-15 v jonka jälkeen tuo harrastus jäi. Olen ollut aikoinaan aika innokas heppatyttö, mutta sitten kun alkoi pojat kiinnostamaan niin hevoset jäi. Satunnaisesti vielä vanhempanakin kävin muutamilla eri kouluratsastustalleilla irtotunneilla koska se oli kivaa, mutta sittemmin se on vain jäänyt. Pidän kyllä hevosista!

Lähes kuollut: Kyllä

Ainakin lapsena meinasin kuulemma kerran kuolla kun olin saanut tuliaisiksi merkkareita ja olin nielaissut sellaisen kokonaisena. Merkkari oli tarttunut kurkkuuni ja äiti oli yrittänyt sormin saada sitä kaivettua muttei saanut otetta. Jaloista ylösalaisin kiskomalla ja päätäni alaspäin roikottamalla ja ravistelemalla sekä selkään hakkaamalla mut oli sitten saatu tolkkuihini ja olin välttynyt tukehtumiskuolemalta. Elimme vielä aikaa kun ei ollut matkapuhelimia ja tosiaan olimme sillä lapsuuteni mökillä saaressa, joten tilanne olisi voinut olla fataali.

Ollut sairaalassa: Useasti

Leikkausten takia ja sitten kun multa katkesi eturistiside polvesta ja kun tuli virtsakivet. Ei mitään kauhean mukavaa ”lomailua” vaikkakin palvelu pelaa ja täysihoito on päällä 24/7.

Suosikkihedelmä: Hunajameloni, kiivi ja päärynä

Oon aika huono syömään hedelmiä. Ennen olin allerginen kiiville mutta kun se meni ohi niin aloin syömään niitä. Päärynä on tosi hyvää, tykkään siitä monessa muodossa. Melonit on aika hyviä mun mielestä. Ehkä unohdankin nyt jonkun tosi hyvän…

Aamu vai ilta: Ilta todellakin

Mä olen niin ilta-ihminen kuin olla ja voi. Vihaan aamuja ja etenkin aikaisia aamuherätyksiä. Parasta on kun saa heräillä omaan tahtiin. Illoissa pidän siitä kun alkaa hämärtyä ja tavallaan maailma hiljenee, mutta esim. viihdeasiat ja kaikki sellainen aktivoituu. Illat on yleensä parasta aikaa myös sosiaalisessa mediassa ja yleensäkin internetin parissa.

Lempiväri: Musta

Musta on ollut mun lempiväri varmaan parikymmentä vuotta. Sopii kaikkiin tilaisuuksiin ja aina muodissa. Sen kanssa voi myös yhdistää mitä vaan ja aina toimii. Musta on paras väri ikinä!

Viimeisin puhelu: Äiskälle

Soitan äidilleni varmaan kerran päivässä, joskus useamminkin jos on asiaa. Äiti on se ihminen kelle jauhan vähän kaikesta. Paras ihminen maailmassa <3

Viimeisin viesti: Johannalle

Kyseessä oli Whatsapp-viesti jossa pauhasin siitä kuinka kuvottavaa korianteri on (Johannan IG storyssä oli kuva ruoka-annoksesta jossa oli korianteria) ja mietittiin blogiin asukuvauksia.

Nähnyt jonkun kuolevan: En/Kyllä

Livenä en, mutta oikeasti kyllä, niin ettei se ole näyteltyä. Olen nimittäin katsonut muutaman Youtubesta löytyvän videon ja dokumentin arvokkaasta kuolemasta liittyen eutanasiaan. Nämä ihmiset on itse esiintyneet videolla ja antaneet kuvata kuolemansa. Näin ollen olen nähnyt miltä näyttää kun ihminen kuolee oikeasti eikä vain nukahda tai näytellä kuolemista.

Kahvi vai tee: Tee, mutta mieluiten ei sekään.

Avauduinkin pari päivää sitten tuosta kahvin kittaamisesta ja ylistämisestä. En ole kahvin kaveri eikä teekään oikein innosta. Kaakaota ei tässä edes kysytty, mutta sen valitsisin jos pakko olisi. Vai mitä ootte mieltä siitä että Kyllähän nyt kaikki aikuiset kahvia juo

Paras piirakka: Kinkkupiirakka ja omenamurupiirakka

Eniten olen suolaisen ystävä ja sellainen punaisella paprikalla ja emmental-juustolla tehty kinkkupiirakka on ihan parasta. Jos taas puhutaan makeista leivonnaisista niin omenapiirakka jossa on reilusti sitä murua päällä on herkullista.

Kissa vai koira: Koira

Oon koiraihminen 4 life vaikka on mulla kissakin ollut ja meillä on nytkin kotona kissa joka on aika hauska tapaus. Koiraihmisenä mä kuitenkin kaipaan sitä kunnollista vuorovaikutusta, aktiivisuutta, mukana oloa, leimautumista ja läheisyyttä/omistautumista mitä koirat tarjoaa. Kissat liian itsenäisiä ja sellaisia et ne on vaan olemassa. Ja kissat tuhoaa liikaa kotia (voi raapia kalusteet paskaksi) ja kiipeilee, tiputtelee ja hajottaa asioita joten ne rajoittaa liikaa. Koirat on helpompi pitää kurissa. Kissoja ei niin vain komennella tai rajoiteta ja ne pääsee kaikkialle.

Paras vuodenaika: Kesä ja joulu

Kesä, etenkin viime kesä oli ihan pommi. Mä rakastan lämmintä ja sitä että voi olla ulkona pitkiä aikoja. Istuskella puistoissa, rannoilla, ihan mitä vaan. Siis olla niin ettei palele. Muuten sitten joulu on mun lempivuodenaika ja fiilistelen joulua jo paljon etukäteen ja aina harmittaa kun se loppuu. Se aika on vaan niin tunnelmallista. Silloin saa olla paljon lunta ja kylmä, se sopii asiaan!

Toivottavasti tämä blogihaaste oli kivaa luettavaa, sillä ainakin sen kysymyksiin vastailu oli ihan viihdyttävää sunnuntaipuuhaa!

♡ SEURAA MINUA ♡

Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa

Mitä jos työ ei kiinnosta?

Kun Googleen kirjoittaa sanan työ voit löytää seuraavat

Työ ei kiinnosta
Työ ei motivoi
Työ ei sovi minulle
Työ ei vastaa odotuksia
Työ ei anna minulle mitään

Tässä vain murto-osa siitä kaikesta, mitä työ hakusanalla tarjotaan. Jos hakukenttään kirjoittaa että vihaa työtään, tulee hakutuloksista paljon erilaisia keskusteluja nettiforumeilta. Aika monet vihaavat työtään ja se on ahdistavaa. Työ on kuitenkin iso osa elämää ja olisi hienoa jos se ei olisi vain pakollinen paha, vaan töistä ja työympäristöstä voisi jollain tapaa joskus jopa nauttia.

Unelmien työpäivä

Tänään 5.10.2018 vietetään unelmien työpäivää joka sai mut kirjoittamaan aiheesta. Sen tavoitteena on aktivoida yhteisöt järjestämään tempauksia ja -tapahtumia sekä kehittämään arjen työhyvinvointia lisääviä tekoja. Mun mielestä tämä on tosi tärkeä asia.

Tyytyväiset työntekijät ovat työantajille uskollisia, pysyvät työsuhteessaan pitkään ja myös haluavat tehdä hyvää tulosta. Kaikkea ei kuitenkaan voi mitata vain tuloksilla, sillä miltä tuntuu on myös paljon merkitystä joten kysymys on kokonaisuudesta.

Kaikilla ei ole samanlaiset intresssit edetä uralla ja kiitää ohjuksen lailla

Tämä on tärkeä seikka mikä mielestäni ohitetaan liian usein. Monille työ on vain tapa ansaita rahaa ilman sen kummempaa intohimoa. Ei ole mikään pakko rakastaa työtään tai viettää työkaverien kanssa aikaa myös työpaikan ulkopuolella, mutta hyvä olisi jos työstään voisi edes pitää ja viihtyä kollegoiden seurassa. Keskiverrollisesti työtä on kuitenkin 1/3 vuorokaudesta viitenä päivänä viikossa. Se on aika paljon etenkin silloin jos tuntuu ettei yhtään kiinnosta.

Mulla on parinkymmenen vuoden työelämässä ollut useita erilaisia työnantajia, työtehtäviä, työyhteisöjä ja esimiehiä. Olen ollut itsenäisesti töissä, osana isompaa tiimiä, valmentajana ja esimiehenä.  Työhistoriani perusteella on käynyt ilmi, että olen parhaimmillani erilaisissa myyntiä ja mainontaa sivuavissa työtehtävissä sekä kirjoittamisessa ja esiintymissä. Mieluiten jossain valmentavassa roolissa jossa minulla on mahdollisimman vapaat kädet ja saan toteuttaa itseäni. Olen idearikas ja mielikuvituksellinen tyyppi jolla on lennokkaita ajatuksia ja aika paljon boheemiutta mun tavassa toimia. Haluan voida tehdä luovaa hommaa, jotain missä saa soveltaa. Tämän kaiken oppiminen on kuitenkin vienyt aikaa. Oikeastaan vasta bloggaamisen kautta viimeisen kuuden vuoden aikana olen tuntenut tekeväni jotain, mistä oikeasti nautin ja mikä on minulle merkityksellistä.

On helppoa sanoa että mee ja tee, toteutus on hankalampaa

Omalla kohdallanikin asioiden oppiminen ja vieminen haluamaani suuntaan vei vuosikausia. Viimeisimmän reilun kymmenen vuoden työhistoriassa olin yhdeksän vuotta työnantajalla jonka erilaisista ja vaihtuvista työtehtävistä pidin, mutta loppua kohden homma alkoi tuntumaan tervassa tarpomiselta. Vastuut, velvollisuudet ja vaatimukset kasvoivat suhteettomasti palkkaukseen nähden. Työ muuttui asiallisesta mutta rennosta tyylistä pelkäksi suorittamiseksi ja ohjeiden ja sääntöjen pilkun tarkaksi tulkitsemiseksi. Eikä se vaihtamalla parantunut. Vaikka yritin kokeilla stressivapaampaa ja huomattavasti helpompaa työtä, en loppujen lopuksi viihtynyt enää sen tyyppisissä työtehtävissä. Minun osaltani kaikki luovuuttani ja niitä hyviä ja hienoja taitojani hyödyntämättömät työpaikat ovat tuhlausta. Mä tarvitsen sen jonkun kipinän ja palon aihetta kohtaan suoriutuakseni ja nauttiakseni työstä.

Harva sitä kuitenkaan siitä oravanpyörästä noin vain hyppää pois, enhän minäkään tehnyt niin. Useampi vuosi meni jossitellessa ja hiljaa kärsiessä, burn outtiin itsensä ajaessa kun ei niistä aiemmista työtehtävistä niin vaan uskaltanut luopuakaan. Vääriä valintoja ja virheitäkin tuli tehtyä. Kenties pari viimeistä vuotta tuli myöskin tehtyä ihan turhaan töitä joista en saanut mitään irti. Sellainen työ ei motivoi, se työ ei palkitse, se työ ei kiitä. Se työ ei enää kiinnosta. Mutta se oli hienoa oppia, koska nyt tiedän millainen työ motivoi, palkitsee ja kiittää. Millainen työ kiinnostaa ja millaisesta työstä mulla on mahdollisuus saada muutakin sisältöä elämään kuin vain palkkaa.

Työstä ei ole pakko nauttia joka hetki ja joka päivä

Työstä ei ole pakko nauttia, muttei sitä tarvi vihatakaan. Sen sijaan kannattaa etsiä itselleen sellaisia työtehtäviä joiden kautta molemmat osapuolet voivat olla tyytyväisiä, niin sinä itse kuin myös työnantaja. Ei ole järkeä jatkaa työssä jota vihaa vain siksi ettei keksi muutakaan, se on nimittäin todella kuluttavaa. Sen sijaan kannattaakin alkaa katselemaan avoimesti muita vaihtoehtoja, selata erilaisia työpaikkoja, pistää verkkoja vesille ja miettiä mitkä ovat ne asiat jotka nykyisessä työssä vaivaavat? Mitä asioita arvostat ja millaista työtä haluat tehdä? Kun ensin rajaa pois kaikki ne ikävimmät asiat, on helpompi lähteä miettimään millainen työ voisi jatkossa sopia.

Tällä keinolla itsekin olen loppujen lopuksi päässyt eroon työtehtävistä jotka eivät motivoi eivätkä anna minulle mitään. Nyt saan tehdä asioita joista aidosti pidän ja joissa voin kokea onnistumisen iloa. Se on vaatinut minulta itseltäni kuitenkin enemmän kuin pelkkä tyytyminen niihin tavallisiin työtehtäviin. Se on vaatinut sen, että uskallan tehdä omaa juttuani ja kehittää itseäni tällä saralla oikeaan suuntaan. Musta on ihan fantastista, että monen vuoden jälkeen työ on asia josta voin saada myös iloa!

Hyviä pointteja siihen miten kannattaa toimia jos vihaa työtänsä tarjoaa esim. tämä Mtv:n artikkeli!

♡ SEURAA MINUA ♡

Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa