Veera ja Janne ne yhteen soppii

Huomenna pannaan pussauskoppiin…

Sieltä kuuluu niks ja naks, niille syntyy poikalaps! Love Island on vienyt  mut ihan mennessään ja olen pahassa realitykoukussa. Veera ja Janne uutena parina on etenkin kietonut mut pikkusormen ympärille ja olen ihan tämän ohjelman pauloissa. Vieläkin välillä toki iskee ns. myötikset joistain asioita kun nuoret aikuiset siellä säheltää, mutta silti se on vaan niin koukuttava sarja. Kivointa mun mielestä on se, ettei alkoholi ole suuressa roolissa. Itseasiassa en vastaavia suomalaisia sarjoja muistakaan missä sitä viinaa ei kitattaisi koko aikaa. Edelleenkin siis plussaa tästä!

Mun suosikki naisista on alusta asti ollut Veera, ihan siitä syystä että tuo talo olisi tylsä ilman häntä. Hän on hauska ja hullunkurinen tyyppi joka saa ihmisiin eloa ja näyttää avoimesti tunteensa. Hän myöskin puhuu tunteistaan ja ajatuksistaan hyvin suoraan joka on monelle vieras tapa. Musta se on ihanaa kun ei tarvi arvuutella! Toki siellä Veerankin käytöksessä on sitä nuoruuden hölmöyttä välillä ja pientä draamailua, mutta toisaalta se kuuluu asiaan ja on hauskaa seurattavaa. Veera on selkeästi hieman porukan pellen roolissa, ehkä itse pidän hänestä siksi että näen hänessä paljon samaa kuin itsessäni. Mäkin olen aikoinaan ollut aina se porukan naurattaja ja ilmeillyt, elehtinyt ja keksinyt kaikkia juttuja. Oon saanut porukkaan eloa!

Janne on myös ollut mun suosikki pojista Villen ohella. Nyt kun Veera rohkeasti meni Senjan ja Jannen väliin, on ainakin parin viime jakson perusteella Janne muuttunut ihan toisenlaiseksi tyypiksi. Vaikuttaisi siltä, että Janne on suorastaan puhjennut kukkaan!

Veera ja Janne – paras pari Love Islandilla juuri nyt

Mun on ihan pakko myöntää, että heitä on ihana seurata. Saan tosi hyvän mielen heidän yhdessäolostaan ja toivon heille vain parasta. Kun Veera ja Janne katsovat toisiaan ja ovat lähekkäin niin sen huomaa, että siinä on sitä jotain. Rannalla olleet treffit, suudelmat ja Wicked Gamen soittaminen taustalla kun Veera ja Janne pyörivät meressä ja rantahiekassa rakastuneina oli suorastaan liikuttavaa. Veera ja Janne on mun silmissä ihan unelmapari, toivottavasti heidän juttunsa kantaa ja kehittyy vielä paremmaksi, tosin eihän sitä koskaan tiedä mitä kaikkea tuolla saarella on luvassa.

Veera ja Janne saivat muutenkin hyvän alun parina. Mielestäni sellaisen luonnollisen, ei pelkästään ulkoisiin asioihin perustuvan. Noin mulle itsellekin yleensä on käynyt. Mä tarvin aikaa huomata kuinka mielenkiintoinen ja hauska tyyppi toinen onkaan. Pelkkä komea ulkokuori ei pitkälle kanna. On kivempi huomata se kuinka mukavaa on olla tekemisissä ja millaisia tunteita toisen kanssa juttelu aiheuttaa. Tuollainen pieni flirtti ja frendipohjalta lähestyminen on ihan toimiva, kunhan ei kaveerata liikaa ja liian kauaa koska siitä on vaikea päästä irti.

Miten mielipiteet muista on muuttuneet?

Ankun hohto katosi multa. Kaunishan hän on, mutta kovin pliisu ja mitäänsanomaton. En ole saanut hänestä mitään irti. Refai roikkuu Ankussa turhaan, en näe tuossa mitään tulevaisuutta. Jeffrey ja Aura on outo mix-match pari, en fiilaa heitä yhtään enkä ole kiinnostunut heidän jutuistaan. Sama koskee Emmaa ja Patrickia. Ei niin sitten minkäänlaisia viboja. Uusi tyttö ja Mika on hiljaisia. Samista en osaa sanoa sanaakaan. Senja on viihdyttävä omalla tavallaan. Ville ja Pauliina on vahva pari ja Villestä pidän, mutta Pauliinasta mulla on jotenkin kylmä fiilis. Nämä kuitenkin voi kaikki muuttua ja kääntyä päälaelleen vielä moneen kertaan. Sehän se parasta onkin realityssä!

Voisin katsoa Love Islandia monta tuntia joka ilta! Mitä ajatuksia Veera ja Janne uutena parina aiheuttaa teissä ketkä Love Islandia ootte seuranneet?

♡ SEURAA MINUA ♡

Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa

Vieläkin muistan seksuaaliset ahdistelijat

Seksuaalista väkivaltaa, häirintää ja ahdistelua

Viha on aika voimakas sana, mutta mua oikeasti inhottaa seksuaaliset ahdistelijat. Ne ihmiset ketkä kokevat oikeudekseen sanoin ja teoin rikkoa toisten ihmisten intiimiyttä ja kosketella, ehdotella, vainota. Mä en ole ennen ottanut kantaa seksuaalista häiriköintiä ja väkivaltaa koskeviin asioihin mun blogissa. En ole puhunut ahdistelluksi tulemisesta tai käsitellyt #metoo -kampanjaa ja monia kohuja joita se on aiheuttanut. Tänään kuitenkin Iltalehden etusivulla mun huomion kiinnitti otsikko Seksuaalista väkivaltaa Suomen elokuvapiireissä jota en vain voinut ohittaa. Jutussa kerrotaan tänään keskiviikkona julkaistusta #metoo-vallankumous – Miten hiljaisuus rikottiin kirjasta johon ohjaaja ja näyttelijä Heidi Lindén on kerännyt yli 150 naisen kertomukset elokuva-alalla vuosikymmeniä jatkuneesta seksuaalisesta häirinnästä. Se miten nämä seksuaaliset ahdistelijat ovat toimineet on ihan pöyristyttävää luettavaa, mutta ikävä kyllä tuollaista on tapahtunut monissa piireissä ja varmasti tapahtuu vielä nytkin.

Miesohjaaja kiristi minua duunipaikasta jos en harrasta seksiä/threesome hänen kanssaan, olin 16-vuotias.”

Ymmärsin ensimmäisen kerran, että ’näin tää vaan menee’, kun olin 14-vuotiaana harrastajateatterin ensi-iltabileissä. Ohjaaja oli noin 45-vuotias. Hänen johdollaan menimme kaikki porealtaaseen, jossa hän kähmi veden alla ja ’huumorilla’ arvuutteli kenen pillu oli kyseessä. Myöhemmin yöllä heräsin siihen, että tämä ohjaaja tuli makuuhuoneeseen alasti. Hän oli yltäpäältä saippuassa ja alkoi kavuta päälleni. Hän kuitenkin oli niin päissään, että pääsin alta pois ja lukittauduin vaatehuoneeseen.”

Mua ihan fyysisesti oksetti lukea näitä esimerkkejä mitä kaikkea tällaiset seksuaaliset ahdistelijat ovat tehneet. Yököttää lukea kertomuksia tällaisten kuvotusten käytöksestä ja olen todella pahoillani siitä, että monet naiset ovat joutuneet elämään näiden tapahtumien keskellä. Kun tämä #metoo aihe nostettiin esille niin mä ajattelin ensin jotenkin etten itse kyllä ole kokenut mitään tällaista enkä kai yhtä pahaa olekaan, mutta jotain ikäviä muistoja omaan minäkin. Niitä en vaan haluaisi muistella.

En haluaisi muistaa omia ahdistelutapauksia – mutta niitäkin on

Mitään ihan näin järkyttävää ei ole koskaan ollut, mutta onhan sitä kaikenlaista. Niin kuin esim. sellaista, että joku omia vanhempiakin vanhempi tutuntutuntuttu on kommentoinut teini-ikäisenä kehittyvää vartaloa ja röhötellyt rintaliivien tarpeelle. Oikeasti, se on kuvottavaa ja noloa ja ahdistavaa nuorelle naiselle. On inhottava ajatella jonkun silmäilleen sillä silmällä rintoja tai takapuolta. Se on usein vain puheen tasolla tapahtuvaa, mutta silti asiatonta. Joskus nuorena pojat saattoi myös väkisin kouria jossain, niitä piti paeta jos ei halunnut kenen tahansa puristelevan takapuolesta. Aika huonoa kasvatusta, mutta siihen aikaan se oli olevinaan jotenkin okei.

Lukiossa meillä oli myös eräs kyseenalainen opettaja joka oikeasti heitteli hieman ahdistavaa ja perverssiäkin läppää. Hän tiesi minun seurustelevan ylempiluokkalaisen pojan kanssa ja saattoi kesken tunnin muka vitsikkäästi kiusoitella meidän oletetusta seksielämästä. Ei onneksi menisi nykypäivänä tuollainen touhu läpi. Silloinkin se kyllä ällötti, mutta sitä ei jotenkin osannut ja tajunnut reagoida.

Muistan myös kun noin kasiluokkalaisena sain kutsun eräisiin häihin (kaverini vanhempien ystäväpariskunta eli lähes kaikki minulle vieraita ihmisiä) ja siellä minua lähenteli ja ahdisteli humalainen, jo täysi-ikäinen morsiamen veli. Minä pakenin juhlapaikalla huoneesta toiseen kun tämä juopunut nuori mies seurasi kuin hai laivaa ja yritti hyväillä väkisin takaapäin ja liimautui etumus kiinni takapuoleeni. Pyysin silloin apua suoraan kyseisen henkilön lähisukulaisilta ja sanoin aiheesta, mutta silloin mulle vain naurettiin että leikki leikkinä eikä mun pidä pienestä suuttua. Huh huh, tuo tilanne ärsyttää mua vieläkin vaikka siitä on aikaa jo yli 25 vuotta. Selvästi mun piti vaan niellä kiukkuni ja antaa jonkun urpon käpälöidä ja ahdistella. Mun mielestä tilanteet ei todellakaan saisi mennä noin, mutta ei sitä silloin osannut niin ajatella.

Onneksi näistä voi nykyään puhua paljon avoimemmin kuin ennen

Nämä eivät ole ainoita tapahtuneita asioita, mutta jotenkin ei edes huvita muistella näitä. Mitään erityisen traumaattista ei onnekseni ole koskaan tapahtunut, mutta toisin on hyvin monella muulla. Mulle ikävimmät jutut on käyneet juuri silloin kun olen ollut nuori enkä ole osannut tai uskaltanut puolustautua tarpeeksi.

Nyt tilanne on toisin, mutta edelleenkin on olemassa paljon vaikeita tilanteita joissa naiset ovat erittäin hankalassa asemassa. Voin vain kuvitella millaista on ollut Suomen elokuvapiireissä jos on tarvinut pelätä omien etenemis-, ja työmahdollisuuksien puolesta vain siksi, että päättävissä asemissa on ahdistelevia miehiä ja osa lyö asian villaisella eikä puutu ja auta tilanteessa. Mun mielestä juuri se selän kääntäminen ja hiljaisuus on kaikista pahinta, se on sitä että tavallaan hyväksyy ja antaa kaiken jatkua.

Onneksi näistä asioista uskalletaan nykypäivänä puhua. Tällä menolla näihin varmasti saadaan myös muutosta. Onko teillä kokemusta ahdistelusta?

♡ SEURAA MINUA ♡

Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa