Tekis mieli elää herkuilla

Herkuilla ois helppo elää

Tai näin ainakin mulla. Ennen olin jatkuva leivän puputtaja. Pehmoisia ja pulleita sämpylöitä saattoi mennä päivässä pussillinen ja siihen kinkut ja juustot päälle. Siitä on jo tosin aikaa ja olen päässyt eroon älyttömästä leivänhimostani. Olisi ne vehnäsämpylät, patongit sun muut silti niin ihania. Välttelen kuitenkin ostamasta kauhean usein koska sitten menee se paketti kerralla eikä lämmin ruoka ja kunnolliset ateriat maistu ollenkaan.

Sen sijaan riisipiirakoista, jauhelihapasteijoista ja croisanteista mun on vaikea pysyä erossa. Niillä olisi kiva ravita itsensä. Ovat niin makoisia ja sisältävät paljon energiaa. Kun nappaa muutaman ihanan rasvaisen pasteijan huiviinsa niin ai jai jai. Kyllä se tekee eetvarttia.

Yhtenä päivänä tilasin Fazer Cafesta lounasta. Yritin kuitenkin tilata jotain muutakin kuin vain croisanttia ja suklaata ja höttöä. Siis sellaista ihan oikeaa ruokaa. Mieli olis tehnyt ruokkia itsensä vain herkuilla. Jos en olisi pitänyt pintaani niin olisin syönyt vain croisantin ja pari riviä suklaata. Päätin kuitenkin, että en mä voi koko päivää mennä niillä herkuilla vaikka kuinka mieli tekis. On syötävä oikea ateria.

Tuhdilla aterialla on sama vaikutus kuin herkuilla

Mulle lasagne on aika herkkua. Onhan se rasvaista ja hyvin hiilaripitoista ruokaa. Silti mä näen, että ainakin yksi lämmin ateria päivässä on mulle tärkeä asia. Jos lähden siitä luistamaan niin sitten sortuu kaikki muukin ja huomaan pian eläväni kirjaimellisesti herkuilla. En halua joutua siihen kierteeseen missä huomaan, että viimeiset 3-5 päivää on eletty lähinnä sipseillä, karkeilla ja joillain pasteijoilla. Se on ihan tolkutonta.

Tässä syyskuun aikana on ollut ruokailujen kanssa välillä hieman ongelmaa kun meinaa lipsua. Syy siihen on mun työkiireet ja muut kuviot. Silloin mä helposti alan oikomaan enkä kiireessä jaksa miettiä mitään terveellisiä valintoja enkä ehdi tai jaksa kokata. Nämä on niitä haastavia hetkiä. Niinpä mä en koko ajan mietikään sitä kuinka paljon kaloreita jossain ruoassa on, vaan keskityn enemmän vertaamaan sitä onko järkevämpää syödä tämä semisti epäterveellinen ateria, vaiko vaihtoehtoisesti ravita itsensä pelkillä herkuilla. Tätä taktiikkaa hyödyntämällä mä lähes aina kuitenkin teen sen järkevämmän vaihtoehdon vaikka mielihalut ohjaakin mua ihan liikaa.

Herkuilla on helppo tankata

Kai se on se helppous, nopeus, energiamäärä ja rehellisesti myös maku joka houkuttaa. Sitä ilman suunnittelua ja kiiressä ja stressissä etenkin tekee niitä nopeita ja samalla huonoja valintoja. Kun ei ehdi eikä jaksa punnita. Pitää vaan saada jotain nopeasti. Olen tuonut ennenkin esille sen, että mun kohdalla aterioiden suunnittelu etukäteen ja niiden valmistaminen on tärkeää. Ja se, että kaikkea on nopeasti saatavilla ja kauppareissut tehdään esim. 1-2krt/vko, ei joka päivä kaupassa poiketen, silloin sieltä nimittäin tarttuu aina mukaan herkkuja.

Sitä mä olenkin monesti miettinyt, että miksihän musta tuli tällainen herkkuja ahmiva syömishäiriöinen? Toki tiedän mikä on ollut se laukaiseva tekijä itse syömishäiriöön, mutta miksi musta tuli juuri ahmimishäiriöinen eikä vaikka anorektikko? Kai se on sitä kun mun luonne on niin hedonistinen hyvän olon tavoittelija, etten halua aiheuttaa itselleni mitään kärsimystä tai pysytellä kurissa, vaan ennemminkin nauttia ja herkutella. Toisenlaiseella luontella koko paletti voisi olla päälaellaan.

Herkuilla ei kuitenkaan ole täysi valta

Yritän pitkäjänteisesti tehdä pieniä muutoksia mun elämässä ja vaikkei homma mene koko ajan pelkkää ylämäkeä niin pyrin siihen, ettei herkuilla olisi niin suurta vaikutusta mun elämään. Mielestäni olenkin tässä onnistunut ja vaikken yhtäkkiä pystykään vain kontrolloimaan itseäni 100%, ottamaan niskasta kiinni, lopettamaan näitä syömissekoiluja ja urheilemaan ja laihduttamaan, niin kaikki tämä on kuitenkin plussan puolella. Tärkeintä on se etten luovuta ja jää tuleen makaamaan, vaan aina sitten nousen sieltä ojasta. Tiettyä elämäniloa ja positiivista asennetta tämä vaatii ja siitä yritän pitää kiinni.

Tsekkaa myös viimeaikaiset postaukset

Ruokavalion täyskäännös
Ruokailut meinaa lipsua

♡ SEURAA MINUA ♡

Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa

Ruokailut meinaa lipsua

Nyt käsi ylös kuka yllättyi?

Eihän ne mun ruokailut nyt ihan putkeen ole menneet tietenkään, mutta en sellaista odottanutkaan koska osaan olla näissä asioissa realisti. Pysyvää muutosta vuosikausien perseilyyn ei tehdä kertaheitolla jos syömingit on olleet ihan retuperällä. Ei siis syytä pettymykseen vaikkei mun ruokailut aina menekään ihan niin kuin Strömsössä.

Mä oon tosi tyytyväinen siihen, että ylipäätään olen taas jaksanut ottaa itseäni niskasta kiinni ja lähteä tähän touhuun. Mun ruokailut on kuitenkin parantuneet huomattavasti ihan tässä 2-3 viikon aikajaksolla ja olen syönyt enemmän normaaleja ruokia kuin pitkiin aikoihin. Osittaisen onnistumisen vaihtoehtona kun olisi olla tekemättä mitään asialle ja antaa kaiken rullata entiseen malliin – eli ihan päin helvettiä.

Kun kirjotin Ruokavalion täyskäännös jutun blogiini, niin kerroin niistä mun kompastuskivistä ja heikkouksista syömisen suhteen. Niitä on nyt testattu ja puntaroitu moneen kertaan lähiaikoina ja huomaan aina välillä unohtavani, että munhan piti syödä kunnolla. Suunnittelulla on ehdottomasti isoin rooli tässä mun matkassa, mutta silti joskus tuppaa lipsahdella.

Liian niukat ja epäsäännölliset ruokailut kostautuu epäterveellisillä valinnoilla ja ahminnalla

Ahminnalla en nyt tarkoita mitään 10 000 kalorin hallitsematonta ahmimiskohtausta vaan ihan vain sitä perusmättämistä kun on tunne siitä, että koneisto tarvii rasvaa, suolaa, sokeria ja hiilaria ja vähän äkkiä. On siis ahnehdittava energiaa yli todellisten tarpeiden, osittain nälän, osittain mielihalujen takia. Viikko sitten lauantaina hyvänä esimerkkinä toimi hyvin niukkaravinteinen Viron retki jolloin aamun ja päivän syömiset jäivät reiluille miinuskaloreille ja näin ollen illan buffassa homma olisi voinut lähteä lapasesta. Söin kuitenkin ihan fiksusti kuten kaikki muutkin, mutta myöhemmin ne laivalta ostetut karkkipussit kiinnosti liikaa ja tulikin vedeltyä sitten kaksin käsin herkkuja.

Tällaisesta palautuminen on myös aina vaikeaa. Se ryhtiliikkeen haku takaisin herkkujen ja rasvaisten ruokien parista on haparoivaa. Kun saa jotain oikein hyvää, nopeaa ja helppoa, ei mielenkiintoa riitä tavalliselle ruoalle. Ei etenkään jos sen valmistamiseksi joutuu näkemään vaivaa.

Voin kuitenkin taputtaa itseäni olalle sillä koen onnistuneeni hyvin olosuhteisiin ja oletuksiin nähden. Ajattelin ettei tämä onni kauaa kestäisi, mutta motivaatio on ihan toisenlainen kun huomaan kuinka hyvä olo mulla on henkisestikin kun ruokailut on paremmalla tolalla. Ei ne täydellisiä ole eikä varmaan koskaan tule olemaankaan, mutta kaikki muutokset parempaan ovat tervetulleita. Tällaisella fiiliksellä on hyvä jatkaa!

♡ SEURAA MINUA ♡

Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa