Tällainen on hyvä Tinderprofiili

Onko Tinderprofiili asia mihin kannattaa panostaa?

Mun mielestä ehdottomasti, sillä se on yksi käyntikorttisi ja se seikka minkä perusteella pääset karsinnoista läpi. Tai sitten et. Mahdollisuuksia on kumpaankin suuntaan ja se kuinka hyvä Tinderprofiili on määrää jokaisen svaippauksen kohtalon. Kuvien ja tekstin perusteella sinut svaipataan oikeaan tai vasempaan eikä auta yhtään kuinka hauska ja hyvä tyyppi olet oikeasti jos se ei käy mitenkään ilmi valintatilanteessa.

Näin perjantai-illan kunniaksi ajattelin jakaa muutaman hyvän vinkin Tinderprofiilin luomiseksi sillä uskon, että ne tulevat aivan taatusti tarpeen erityisesti miehille. En väitä etteivätkö naisetkin voisi vinkkejä tarvita, mutta itse en ole etsinyt seuraa naisista enkä näin ollen tiedä heidän profiiliensa sisältöjä. Yllättävän yksinkertaisilla seikoilla profiilista voi kuitenkin saada houkuttelevan ja toimivan, mutta jostain syystä miehet eivät viitsi vaivautua. Väitän, että suurimmalla osalla ainakin oman ikäluokkani miehistä (34-42 ikäiset) on profiilissa paljon parantamisen varaa.

Kyseisen ikäluokan profiileja aiemmin jonkun verran selanneena olen huomannut, että onnistunut profiili on noin yhdellä viidestäkymmenestä. Se on todella huono prosentti, kun se voisi olla hyvä kaikilla! Miksei siis panostaa profiiliin sen verran, ettei potentiaaliset ihmiset svaippaa vasuriin vain omien mokien takia? Ei se maksa kuin vähän vaivaa ja hyvä profiili on hetkessä luotu!

VALOKUVAT TINDERPROFIILISSA

DO!

Vähintään kaksi kuvaa jotka ovat selkeä kasvokuva ja puoli/kokovartalokuva. Kuvien on hyvä olla viimeisen vuoden tai parin ajalta eli kuvien ajantasaisuus on tärkeässä roolissa (ellet sitten ole pysynyt täysin muuttumattomana). Kuvien ei tarvitse olla ammattilaiskalustolla tai valokuvaajan ottamia, pienellä harjoituksella ihan kotona selfieitä räpsiessä saat varmasti kuvan josta tunnistat itsesi ja joka ei näytä perunalla otetulta. Yksinkertainen vinkki hyvän selfien ottamiseen on kirkas luonnonvalo ja puhdas kamera (siis pyyhkäise pahimmat rasvatahrat linssin päältä jotta kuvista ei tule sameita). Mikäli haluat kuvan kauempaa kuin käsivaralla etkä halua nakittaa kaveria ottamaan sinusta kuvaa tai omaa selfietikkua, niin pro tip: Matkapuhelinten kamera-asetuksissa on myös ajastus jota voit hyödyntää. Laita kamera hyllylle ja tue vaikka kirjoilla, etsi hyvä kuvakulma ja valmista!

Ole kuvassa oma itsesi, hammashymy tai hymyily ylipäätään ei ole pakollista ellet osaa tehdä sitä luontevasti. Sillä ei ole merkitystä kuinka komeana itseäsi pidät, hyviä kuvia saa kaikista ja kaikki ihmiset ovat hyvien kuvien arvoisia. Joku sinusta kuitenkin tykkää, ja sitä varmemmin mitä selkeämmät ja itsesi näköiset kuvasi ovat – Eikä myöskään tule ikäviä yllätyksiä livenä!

Mikäli suinkin mahdollista, voit lisätä useita erilaisia kuvia jotka kertovat jotain sinusta. Kuvia harrastusten parissa tai matkoilta (mikäli se on sinun juttusi), lemmikkiesi kanssa (mikäli sellaisia omistat) jne. Mitä monipuolisempaa, sen parempi!

DON’T!

Älä poseeraa kuvissa rööki suussa.
Älä käytä vuosikausia vanhoja valokuvia.
Älä julkaise kuvia joissa olet silminnähden päihtyneenä tai jopa sammumispisteessä.
Älä lataa palveluun epäselviä, sameita ja hämyisiä kuvia mistä ei saa kunnolla selvää.
Älä ole verhoutuneena isoihin aurinkolaseihin ja hattuun jolloin sinusta ei oikeasti näe mitään.
Älä poseeraa kuvissa entisen vaimosi tai lastesi kanssa sillä he eivät hae seuraa deittipalvelusta.
Älä lisää kuvia joissa olet isossa ihmisjoukossa esim. kavereiden kanssa jotta ei tarvitse arvailla kuka olet.

ESITTELYTEKSTI TINDERPROFIILISSA

Sitten päästäänkin seuraavaan hyvin tärkeään aiheeseen ja se on Tinderprofiilin kuvaus. Miksi, oi miksi se puuttuu 90% miehistä? Pelkkien kuvien perusteella ei saa selville kuin pienen palan ulkonäöstä ja siihen se jää. Vaikka et hakisi Tinderistä kuin yhden yön seuraa olisi se hyvä tuoda ilmi jotenkin (toki se voi huonontaa mahdollisuuksia jos muiden huijaaminen turhilla lupauksilla tai epämääräisten mielikuvien luomisella on ollut salaisuutesi), sillä omien preferenssien kertominen säästää molempien aikaa. Niin sinun, kuin mahdollisen matchisi, joten olitpa hakemassa yhden yön huvia tai jotain vakavampaa, on varmasti turhauttavaa hukata aikaa täysin erityyppisellä agendalla kulkevaan tyyppiin.

Vaikka miehille ei olisi erityisen tärkeää mitä nainen profiilissaan kertoo niin uskokaa tai älkää – Suurin osa naisista arvostaa Tinderprofiilia jossa mies kertoo itsestään edes jotain. Kuvaus ja pieni esittely Tinderprofiiliin on siis enemmän kuin paikallaan.

Mikä sitten pitäisi kertoa? Se on jokaisen itsensä päätettävissä. Mitä sinun mielestäsi muiden tulisi tietää sinusta? Mitä sinä haluat vastapuolesta? Vaikka sinulle kelpaisikin monenlaiset ihmiset seuraksi eikä sinulla ole esittää kummempia vaatimuslistoja, voi toisista olla mukava tietää jo ennalta muutama perusasia sinusta. Ihan vaikka mitä teet elääksesi, mitä harrastat, miten vietät sun vapaa-ajan ja millaista seuraa olet hakemassa. Ei sen tarvi olla sen kummallisempaa. Ihan perusjuttujen avulla voi jo kertoa paljon.

Kannattaa siis tsekata se oma Tinderprofiili kuntoon ja ei muuta kuin svaippailemaan. Treffi-intoa kaikille ja hyviä matcheja!

Kuvat Unsplash

♡ SEURAA MINUA ♡

Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa

Oudot miehet Tinderissä

Mä lopetin Tinderin käytön keväällä

Mun viimeiset hetket Tinderissä oli Espanjan lomamatkan aikana jonka jälkeen poistin sen kokonaan puhelimestani. Tajusin ettei mua oikeesti kiinnosta etsiä nyt mitään poikaystävää joten miksi siis roikkua Tinderissä? Tinderin käyttö on ollut mulla aiemminkin tosi epäsäännöllistä ja siitä olen kirjoittanut paljon juttuja myös blogin puolelle. Kaikkihan alkoi tänä vuonna siitä kun tammikuussa palasin takaisin Tinderiin ja sen jälkeen olikin pian mun ensimmäiset Tinder-treffit. Oon ollut enemmän vastaan, mutta myös puolesta. On siitä ollut mulle myös hyötyä että olen ollut Tinderissä. Kirjoitinkin siitä miten deittailu on muuttanut minua.

Kävin muutamilla treffeilläkin ja tapasin ihan kivoja miehiä, mutta sitten tajusin ettei tää nyt vaan mee pakottamalla. Homma alkoi tökkimään ja kirjoitin jutun jossa treffaan enemmän vanhempiani kuin miehiä ja mitä vikaa on Tinderissä? Koko tinderöinti ärsytti ja avauduin siitä, että kohta on taas lähtö Tinderistä lähellä. Pohdin hetken sinkkuuttani postauksessa kolme vuotta sinkkuna and counting ja ollessani reissussa pääsin hehkuttamaan miten espanjalaiset miehet on wow! Sitten olikin pakko pitää paussia ja ilmoitin, että nyt aion unohtaa Tinderin ja siitä lähtien aiheesta ei ole puhuttu. Ennenkuin nyt.

Tinderin käyttö on nyt siis holdilla

Älkää siis pelätkö, en ole ihan heti palaamassa takaisin vaikka tämä mun meno Tinderin suhteen onkin ollut aikamoista soutamista ja huopaamista. Mutta ei voi väkisin enkä mahda itselleni mitään. Mun pitää kuunnella omia fiiliksiä ja fiilikset Tinderistä (ja ylipäätään parisuhteista) ei oo nyt hyvät. Mutta, on tässä jotain hauskaakin eikä vain valittamista. Jopa mun erittäin lyhyen käyttöhistorian aikana on tullut muutamia aika erikoisia kohtaamisia. Tai siis tutustumisia, keskusteluja, mitä näitä nyt. Ajattelin, että näin toisen puolen anonyyminteetin säilyttäen kerron kolme juttua.

Mies joka vihaa SoMea mutta ihastuu bloggaajaan

Mies kenen kanssa kemiaa oli aivan hulluna jo pelkkien kuvien perusteella. Kipinät sinkoili heti matchin jälkeen puolin ja toisin ja flirtti lensi ilmassa. Wow mikä mies ja mitä juttuja! Ei kun, hetkonen. Ei tämä nyt menekään putkeen kun mä olen hänen mielestään käytännössä Martina Aitolehden somenäkyvyyttä vastaava lihava versio suomalaisesta julkkiksesta ja mies ei siedä yhtään sometusta eikä mitään muutakaan siihen viittavaa julkista työtä ja näkyvyyttä. Okei, sitten meillä on ongelma, tämä kun on mun työ ja vaikka olisi vain harrastus niin en olisi lopettamassa blogia, Instagramia, Facebookkia jne. Se oli sitten vähän niin kuin siinä.

Mies joka valehteli työtehtävänsä ja osittain myös työpaikkansa

Tämä oli mies kuka aloitti juttelun heti matchin jälkeen, oli tosi mukava ja ehdotti nopeasti treffejä jotka lyötiinkin lukkoon. Kertoi olevansa eräässä isossa yrityksessä töissä paikkakunnilla X ja Y ja mainitsi alemman johdon työtehtävistään. Muuten hyvä mutta kun itsekin olin ollut joskus samassa työpaikassa niin tiesin että hänen puheensa on valetta. Ei tehnyt niitä työtehtäviä joita esitti tekevänsä eikä siellä jossa sanoi (kyseisessä firmassa oli kyllä mutta jonkun vuokrafirman kautta ihan alimman tason rividuunarina, varmistin epäilykseni vielä parilta entiseltä duunikaverilta).

Ghoustasi sitten mut kolmen päivän juttelun jälkeen kun olimme sopimassa hänen ruokatuntinsa aikana tarkempia yksityiskohtia tulevista treffeistä ja samalla esitin uuden kysymyksen hänen työstänsä (odotin mielenkiinnolla miten hän aikoo selittää). Vastasi hymiöiden kera että ”vastaan sulle ihan kohta :)” ja sitä kohtaa ei tullut ikinä. Taisi tajuta että käry kävi ja oli sitten niin nolona ettei kehdannut myöntää valehdelleensa työtehtävistään heti alussa. Ihmettelen silti miten kehtasi olla vastaamatta enää Whatsapissa vaikka näin hänen lukeneen viestini kun ihmettelin mihin katosi. Otetaan kuitenkin huomioon, että meillä on useita yhteisiä tuttavia hänen työpaikallaan ym, treffit jo sovittu, hän oli aina aloittanut kaikki keskustelut iloisena jne. Todella noloa hänelle.

Fiksua ja filmaattista esittävä toivoton seksihullu

Mies joka ei osannut keskustella normaalisti vaikka kuinka yritti, vaan kaikki keskustelut johtivat koko ajan seksiin. Muuten oli ainakin alun perusteella oikeasti ihan ookoon oloinen tyyppi, mutta häneen oli todella vaikea tutustua ihmisenä ja yrittää keskustella mistään aiheesta kun jokaiseen asiaan sai ujutettua jotenkin seksiä. Ei tarvinut sanoa kuin ”Mä tykkään katsella Netflixistä leffoja” niin vastaus oli ”Mä haluaisin katsella sua kontallaan takaapäin” tai jotain muuta vastaavaa. Vaikka olisi vaihtanut päivän kuulumisia tyyliin ”Mitä teit tänään?” niin siitä tuli väkisin joku ”Huh huh, en voi keskittyä tähän yhtään kun olen ihan kovana. Anteeksi kun en pysty olemaan herrasmies, nyt yritän tsempata!” ja kahden minuutin normaalin juttelun jälkeen sama ralli. Kaikki ns. perinteiset tutustumisyritykset ja keskustelut kuivui koko ajan kasaan kun hän ei päässyt eteenpäin siitä kuinka kiihottava hänen mielestään olen ja mitä kaikkea mahdollista hän haluaisi kanssani tehdä. Jatkoin keskustelua muutaman viikon koska välillä hän pystyi hetken tsemppaamaan, mutta en kyllä tajua miksi katselin sitä niinkin kauan kun loppujen lopuksi homma oli ihan toivotonta.

Kuulostaako mun tarinat tutuilta vai ihan toivottomilta? Yllättävää on kuinka lähes kaikki tuntemani naiset jotka ovat olleet Tinderissä ovat kohdanneet useitakin ihme tyyppejä. Ja sitten sanotaan että naiset on vaikeita…

Kuvat Unsplash

♡ SEURAA MINUA ♡

Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa