Kulmakarvat on kasvojen kehykset – Asiaa kauneuskirurgiasta!

Reilu viikko sitten lauantaina kirjoittelin juttua kauneuskirurgian pientoimenpiteistä ja kerroin huulieni muotoilusta ja täyttämisestä hyaluronihapolla. Viimeisessä kappaleessa mainitsin myös käyneeni samaisena päivänä ottamassa botoxia, en ryppyihin (sellaisia ei ole) vaan kulmakarvojen kohotusta varten, sillä kun pystytään tekemään myös pienoista kasvojenkohotusta!

Omat kulmani ovat aina olleet suhteellisen matalalla ja kaartuneet kylläkin ihan kauniisti, mutta etenkin puolivälistä ja loppupäästä alhaalle taipuen tehden samalla ilmeeni hieman raskaaksi ja väsyneeksi. Roikkuvia lurppaluomia mulla ei ole ollut, mutta kieltämättä perusilmeeni olisi helposti äkäinen Justiina jos en jatkuvasti jännittäisi otsalihaksiani ja ”leikkisi hämmentynyttä”. Tällä taktiikalla olen parit viime vuodet saanut kulmani nousemaan ylemmäs, mistä lie tullutkaan että on vasta näin vanhempana alkanut häiritsemään.

Sinänsä mä olen ollut tyytyväinen omiin kulmakarvoihini että olen pitänyt niitä kauniina, luonnollista malliakin jo aika hyvänä, karvoja on ihan normaali määrä (enemmänkin saisi olla ja vaativat kyllä kestovärjäystä tai eivät näy ollenkaan), ja olen kiitollinen linnunsiipimäisestä kaaresta joka pysyy kunnossa pienellä nyppimisellä, hajakarvoja ei juurikaan ole. Olen aikamoinen kulmakarvanatsi ja inhoan huonosti piirrettyjä ja liian ohuita tai muuten vaan väärän mallisia kulmakarvoja, onneksi en itse mennyt nuorena siihen hulluuteen että olisin nyppinyt kaikki kulmakarvani ja piirtänyt tussilla jotain epäluonnollisia räpellyksiä otsaani. Huh.

IMG_20140902_135335
Kulmakarvojen kohotus botoxilla oli kohtalaisen edullinen toimenpide (The Lookilla 180e) ja kivutonkin. Sairaanhoitaja Tea Huuhka kyllä sanoi että se pistos sattuisi koska injektio menee aika syvälle kasvolihaksiin, mutta toisaalta neula oli niin kauhean ohut etten itse tuntenut juuri mitään. Tästä operaatiosta voisin siis sanoa että se oli kivuton, ja mulle saa pistää vaikka heti sata samanlaista naamaan (huulten täyttäminen sen sijaan ei ollut kovin leppoisaa puuhaa).

Itse toimenpide kesti vain muutaman minuutin jos sitäkään, mutta lopputulos ei ole samantien nähtävissä kuten esim. huulten täyttämisessä (tosin siinä on turvotusta mutta kuitenkin). Kulmakarvojen kohotus botoxilla ei siis näy välittömästi, vaan tulosta saa odotella useamman päivän, ja vaikutus alkaa jossain 3-6vrk paikkeilla, ollen 9-12vrk jälkeen sellainen kuin pitäisikin. Mikäli toinen kulmakarva on alempana tai tulee jotain eroa, saa korjauksen takuuna (etukäteen voi olla vaikea tietää miten kasvolihakset reagoivat). Pieni eriparisuus on mielestäni kuitenkin luonnollista, ja itselläni ainakin on aina ollut toinen kulmakarva ylempänä joten en edes halua että niitä aletaan väkisin vatupassin kanssa suoristamaan, kunhan nyt ei ole toinen jatkuvana kysymysmerkkinä ;)

Eilen töiden jälkeen olin aivan kuolemanväsynyt ja kaaduin sänkyyn. Heräsin sitten illalla viiden tunnin päiväunien jälkeen, hupsansaa. Olohuoneeseen köpötellessäni Hugge pelaili pleikkarilla Battlefieldiä ja kävelin sen luo kysyen huomaako se mussa mitään erikoista (60cm hiuspidennykset on irroitettu huollon ajaksi ja mulla on puolet lyhyempi tukka). Se katsoi mua hetken ja sanoi että ”Ööö, tota… ootas mä mietin…” ja sitten hetken mua arvioituaan huudahti: ”Sun iho on sileempi!!!” :D Noh joo, ehkä ne kauneusunet sitten tepsi, mutta hupaisaa oli se ettei tuota puolen metrin katoamista tukasta huomannut.

Tänään kuitenkin aamulla herätessä oli outo tunne kasvoissa, vähän kuin olisi puoli päätä puutunut ja lihakset kireellä, mutta sellaisella hyvällä tavalla. Katselin sitten aamupäivällä itseäni useaan otteeseen peilistä ja sitten mä sen tajusin. Yhdessä yössä on tapahtunut selkeä muutos, kasvolihakseni lienevät halvaantuneen nyt lopullisesti! Taisi ne eiliset viiden tunnin päikkärit ja noin kahdeksan tunnin yöunet tehdä tehtävänsä, sillä vaikka kuinka yritin ”murjottaa” ja laskea kulmakarvoja mahdollisen matalalle niin eivät ne enää menneet! Jippii!

Vertailua varten onneksi otin joitain kuvia etukäteen, ihan perus-ilmeellä sekä kulmakarvat kohotettuina jotta näkisin sitten lopputuloksen, tälläisissä kun muutos on yleensä aika hienovarainen.

Älkää häiriintykö kuvien suttuisesta laadusta. Kuvat on otettu etukameralla ja siinä on vahingossa ollut joku asetus päällä joten lopputulos on normaalia epäselvempi. Pääasia lienee että kulmakarvojen kohoaminen välittyy kuvista :)

1. Botoxilla kohotetut kulmakarvat ja tämän hetkinen tilanne (oletettu lopputulos).
2. Luonnolliset kulmakarvat niin ylös kohotettuina kuin oli mahdollista saada (vasen nousee mulla enemmän luonnostaan).
3. Luonnolliset kulmakarvat kasvot peruslukemilla eli matalalla.

20140902_192719_resizedSivukuvaa suurinpiirtein samasta kuvakulmasta vaikkei katse ihan samaan suuntaan olekaan. Tästä käy ilmi kulmakarvan sivuprofiilia enemmän.

1. Luonnollinen kulmakarva lepotilassa (vasen silmäni jossa kulma luonnostaan ylempänä).
2. Botoxilla kohotettu kulmakarva lepotilassa (loppupää nousee selkeästi).

20140902_192453_resized
Viimeisenä vielä suoraan edestä oikean silmän tilanne joka on luonnostaan matalampi kulmakarva.

1. Luonnollinen kulmakarva lepotilassa.
2. Botoxilla kohotettu kulmakarva lepotilassa.

20140902_130403_resized
Before-kuvat on otettu ennen kulmakarvojen kohotusta lauantaina 23.08.2014 sen hetkisessä luonnonvalossa, ja after-kuvat tänään tiistaina 02.09.2014 työpaikallani sen hetkisessä luonnonvalossa lähellä ikkunaa. Värisävy kuvissa on erilainen, mutta se tuskin vertailua haitannee.

Mitä tästä voisi siis sanoa? Avarampi katse, kauniimpi kaari, kulmakarva on korkeammalla eikä laskeudu matalana silmän päälle tehden ilmettä surulliseksi/vihaiseksi. Kirkasti aikamoisesti kasvoja :) En voi kuin suositella!

Queen Of Everything Instagramissa / Bloglovinissa / Facebookissa

Kerro kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin? Asiaa kauneuskirurgiasta!

Tämä aihehan on blogimaailmassa aikamoinen kuuma peruna ja postaus kauneuskirurgiasta (jopa pientoimenpiteistä) kuuluu tapojen mukaan aloittaa anteeksipyytelevästi ja itseään selitellen. Mielelläni valintojani perustelen ja taustaakin hieman availen, mutta en jaksa kuluttaa aikaa mihinkään sen kummallisempaan asian taputteluun kaikista mahdollisista suunnista. Se on mitä on, katsoi sitä mistä suunnasta tahansa eikä se sillä selittelyllä sen kummammeksi muutu.

Kauneuskirurgian joko hyväksyy tai sitten ei, ja joskus jopa jotain siltä väliltä. Itse olen aina ollut myönteinen kauneuskirurgiaa kohtaan ja minua on korjailtu plastiikkakirurgin toimesta (ei kuitenkaan koskaan tehty mitään kauneusleikkauksia kasvojen alueelle). Olen asian kanssa ihan fine enkä toimenpiteitäni koskaan ole  salaillut, joskaan en turuilla ja toreilla huudellutkaan. Pidän suorapuheisuudesta koska koen sen todellisena tekopyhyytenä että jaaritellaan kuinka tissit kasvoivat jumppaamalla vaikka kaikki oikein hyvin tietävät mistä on kyse, tai yritetään selitellä kuinka uusi lip maximizer huulirasva onkaan sitten niin tehokas että!

Mä en aio pyydellä anteeksi enkä selitellä sen kummemmin. Olen aikuinen nainen, 35 vuotta vast’ikään täyttänyt. Elämää nähnyt ja kokenut. Olen siinä iässä että koen olevani valmis panostamaan kauneuteeni ja ihonhoitoon entistä enemmän, ja nyt olen tehnytkin asioita joista minulle tulee hyvä olo, niin henkisesti kuin fyysisesti.

Viimeisen kuukauden aikana olen pariin otteeseen puhunut huulten täyttämisestä ja muotoilusta kotona ja alkanut vakavasti asiaa pohtimaan. Ajatus oli käynyt mielessäni useasti parin viime vuoden ajan, mutta yhtäkkiä se alkoi tuntua oikeasti toteuttamisen arvoiselta asialta eikä vain jossittelulta että jos joskus niin tekisi. Etsin tarjouksia ja vertailin hintoja ja kokemuksia eri aineista. Sitten vihdoin päädyin The Look klinikkaan ja varasin itselleni ajan. Kertoessani miehelleni että olen menossa kyseiseen toimenpiteeseen, hän kertoi olevansa antamassa sitä minulle syntymäpäivälahjaksi kun olin siitä jo jonkin aikaa vakavissani puhunut. Ihana mies! Kerrankin se on kuunnellut mua oikeasti ;) Niinpä sitten mies hankki kyseisen toimepiteen minulle 35-vuotis syntymäpäivälahjaksi. Onneksi kerroin hänelle etukäteen, muuten mulle olisi ollut tulossa parin päivän päästä lahjakorttia samaan toimenpiteeseen :D

The Lookilla on kauniit ja viihtyisät oleskelutilat :)

20140823_155407

Takaisin itse ideaan: Huomasin joskus kuukausi-pari sitten pitäväni suutani alitajuntaisesti mutrullaan ihan koko ajan. Siis ihan koko ajan. En vain valokuviin poseeratessani, vaan huomasin törröttäväni huuliani 24/7 jotta saisin ne näyttämään muhkeammilta. Ongelmakseni oli koitunut pakeneva ylähuuli, kiitos perimän ja geenieni, näin on aikalailla käynyt kaikille isän puoleni suvusta (isälläni ylähuuli vetäytyi merkittävästi ikääntymisen myötä, ja saman voi huomata tädeistäni, mummostani jne). Ylähuuleni sivut amorinkaaren jälkeen alkoivat painua sisäänpäin ja jouduin korjaamaan tätä törröttämällä huuliani saadakseni reunoja nousemaan ylöspäin. Aika rasittavaa. Kaiken lisäksi tuo huulipielten pakeneminen aiheutti sitä että ilme alkoi näyttää vihaiselta, koska suupielet kääntyivät alaspäin. Ei kauhean kiva juttu ja se alkoi todella pahasti ärsyttämään.

Hauskaa tässä on se että aika harva siitä oli tietoinen. Pääasiassa vain läheisimmät ihmiset näkivät huuliani ”lepotilassa” jos joskus epähuomiossa rentoutin kasvolihakseni ja annoin huulten laskeutua, mutta muuten ihmiset näkivät huuleni sellaisina kuin ne olivatkin ennen. En antanut tuon huulen pakenemisen näkyä vaan taistelin sitä vastaan muikistelemalla suutani :D

Huuleni täysin rentoina, asennossa juuri kukaan ei koskaan niitä nähnyt:

20140813_102126

Paikkasin tämän kuitenkin kotikutoisin keinoin, ja sain huuleni näyttämään tältä 80% ajasta (tosin työtä se vaati… huh!)

20140813_102229
Niinpä sitten marssin The Lookille ihanan sairaanhoitaja Tea Huuhkan osaaviin käsiin ja hän täytti ja muotoili huuleni hyalurenihapolla. Täyteaineen nimi oli Pluryal ja sitä käytettiin 1ml. Hinta The Lookissa kyseiselle aineelle on 490e/1ml, mutta siellä on usein mukavia tarjouksia, esim. pistoshoidot -20% jolloin täytteelle tuleekin hintaa vain n. 390e. Muitakin täyteaineita on olemassa ja markkinanimiä useaita erilaisia, mutta Pluryal on tällä hetkellä pitkäkestoisempia aineita (muistini mukaan tulos voi säilyä n. 10-12kk). The Lookilla on käytössä myös Princess Rich aine jota välillä on saanut jopa 200e/1ml (normihinta 390e/1ml) mutta tämä aine ei ole niin pitkäkestoinen ja muhkeutta tuova, joten koin että parempi pistää kalleinta tavaraa etenkin ensimmäisellä kerralla.

20140823_155350_resized

Koko 1ml Pluryal-ruiske saatiin uppoamaan huuliini kohtalaisen helposti, sillä huuleni ovat luonnostaan todella pehmeät ja vastaanottivat ainetta hyvin. Täyteaineesta 80% meni ylähuuleen, pääasiassa paenneisiin ja sisäänpäin katoaviin sivuihin niiden esiin nostamiseksi, sekä huulen keskiosaan. Loput n. 20% ruiskusta laitettiin sitten alahuulen keskiosaan täyttämään siinä ollutta kuoppaa. Lopputulos oli todella hyvä! Juuri sellainen kuin toivoinkin, ja mikä parasta: todella luonnollinen! Lopputulos on sellainen millaisena ihmiset ovat huuleni nähneetkin ja millaisina minä olen niitä peilistä katsellut, tosin nyt ei tarvitse muikistaa suuta ja pitää kasvolihaksia jatkuvassa jännityksessä vaan saan olla naama peruslukemilla ihan rentona.

IMG_20140813_190125
Nyt huuleni sivut eivät enää painu sisäänpäin eivätkä huulipieleni käänny alaspäin niin kuin olisin koko ajan äkäinen mikäli en suutani suipista ja huuliani mutrista. On todella kiva olo kun saan olla kasvot täysin rentona ja huuleni eivät ala pakenemaan mihinkään. On ilo katsoa itseään joka aamu peilistä ja todeta että wau, onpas mulla kauniit huulet :)

Tässä hyvä kollaasi missä kaikki huulikuvat vierekkäin vertailussa:

20140813_190147
Ylävasen. Huuleni täysin rentoutuneena, asennossa jossa juuri kukaan niitä ei ole enää pariin vuoteen nähnyt ellen ole unohtanut hetkeksi niitä törröttää. Selkeästi näkyy kuinka huulten reunat ovat alkaneet painua sisään ja vetäytyä, ja suupielet kääntyvät enemmän alaspäin.
Yläoikea. Huuleni sellaisena kuin 90% ihmisistä on ne nähnyt, jatkuvassa jännityksessä ja pullistuksessa jonka olen alitajuntaisesti tehnyt. Pienellä törrötyksellä olen saanut ylähuulen reunat työntymään takaisin esiin.
Alavasen. Heti toimenpiteen jälkeen. Todellisuus oli 10krt pahempi kuin kuvassa. Huulten rajat levähtäneenä ja ylös kirkkaanpunaisina helottavina. Kuin turpaan saaneena. Megaturvotus.
Alaoikea. Tunteja operaatiosta, pahin turvotus laskeneena. Tämä tästä vielä (valitettavasti) pienenee ja tasoittuu muutamien päivien sisällä, mutta kuten voitte huomata, osa tuskin huomaisi mitään ylempään kuvaan verrattuna, sillä lopputulos on aikalailla sellainen kuin olen itse törröttämällä huuleni saanut pullistumaan.

Kuten voinee huomata: Yläoikea (oma väkisin pullistelu) ja alaoikea (täytön jälkeen) eroa ei oikeastaan ole. Sitä sain mitä lähdin hakemaankin. Täysi kympin suoritus! :)

Mitä tulee itse operaatioon niin se oli ohi 10-20 minuutissa. Puudutusvoide puudutti huulet pintapuolisesti ja osittain kielikin puutui, mutta voin sanoa että täydellistä tunnottomuutta sillä ei saatu aikaan. Huulten täyttäminen sattui aika s**tanasti vaikka urheasti kestinkin. Kehuja tuli että mähän oon kuin viilipytty, mutta kyllä mun kynnet siihen annettuun stressipalloon upposi ja parissa viimeisessä kohdassa kun huulet oli jo ihan tohjona tuli suoraan pari hiljaista v*ttua ja j*malautaa. Vedet valahti silmistä lopussa ja suun seutu oli varmaan suht samantuntuinen kuin olisi turpiin saanut, eikä sen jälkeen kun huuliin on pistetty neula syvälle arviolta noin 14 kertaa huvita ihan äkkiä mennä uudestaan.

Mutta, kauneuden eteen pitää (?) kärsiä ja lopputulos oli kaiken kivun ja tuskan arvoinen. Ne ketkä kyseistä operaatiota harkitsee niin ei kannata kivun takia jättää menemättä. Loppujen lopuksi se on hyvin lyhyt hetki ja kivusta kärsii aina kerralla n. 3-6sekuntia mitä aina yhden kohden ruiskutus kestää. Kyllä sen kestää :) Näin reilu viikko jälkeenpäin olo on todella hyvä. Olisi pitänyt tehdä tämä jo pari vuotta sitten!

20140823_15282320140823_153355
Näin sateisen lauantain kunniaksi kävin piristämässä itseäni ja ilmettäni, ja sijoitin vanhemmiltani saadut synttärilahjarahat vielä yhteen kauneuskirurgian pientoimenoiteeseen, eli kulmakarvojen kohotukseen. Toimenpide tehtiin muutamalla pistoksella botoxia kulmakarvojen alapuolelle tarkoituksena lamauttaa kasvojen alaspäin vetäviä lihaksia. Silloin lopputuloksena ylöspäin vetävät lihakset saavat vallan ja botoxin avulla saa ilmeeseen piristystä, kun kulmakarvat nousevat ylemmäs.

Itselleni tämä on erittäin ”tarpeellinen” toimenpide ja äitikin hihkaisi kannustavasti kun siitä kerroin. Mulla kun on aina ollut suhteellisen alhaalla kulmakarvat, tosin tätäkään harva tietää koska teen kulmille saman kuin huulille nostamalla niitä itse ylöspäin jännittämällä otsalihaksia. Botoxin kohdalla vaikutus alkaa n. 3-6 päivän kuluttua ja pitäisi olla nähtävissä n. 9-12vrk jälkeen. Innolla odotan :) Laittelen sitten blogiin ennen ja jälkeen kuvia kun aine alkaa vaikuttaa ja tulosta voi paljain silmin tarkkailla. Kulmakarvojen kohotus botoxilla maksaa The Lookilla 180e, ja on varsin nopea ja kivuton toimenpide. Pari pistosta jotka eivät oikein edes tuntuneet ja homma oli siinä!

Queen Of Everything Instagramissa / Bloglovinissa / Facebookissa