Köyhä mies jolla poikuus tallella

Ajankohtaiset aiheet puhuttaa

Mies jolla poikuus tallella, se on nyt mielessäni kun satuin lueskelemaan netistä kaikenlaisia uutisia. En tiedä olisiko Iltalehti uutisoinut neitsyytensä nelikymppiseksi säilyttäneestä naisesta, ainakaan otsikoiden artikkelia niin että siinä korostetaan naisen mahdollista vähävaraisuutta. ”Köyhä Sanna 40, on edelleenkin neitsyt – Mietin joskus iltaisin miltä seksi miehen kanssa tuntuisi”. Lähes näin kuitenkin uutisoitiin ”Antista” (lue koko juttu täältä), köyhä Antti kun on nelikymppinen seksuaalisesti kokematon mies ja vielä kaiken lisäksi köyhä (tärkeä yksityiskohta). Köyhä Antti on siis köyhä mies joka ei ole ollut 25 vuoteen seurustelusuhteessa ja näin ollen ei ole koskaan harrastanut seksiä. Mainitsinhan jo että hän on siis köyhä?

Vähävarainen mies ei voi saada seksiä – Naiset haluavat vain rahaa?

”Köyhän Antin” köyhyyttä ja vähävaraisuutta korostetaan jutussa. Köyhyyskö ajaa yksinäisyyteen ja tekee kykenemättömäksi muodostaa ihmissuhteita?

”Antilla on perussairaus, hän on tällä hetkellä työtön ja vähävarainen. Hänellä ei ole autoa eikä ajokorttia, ja hän on muutenkin yksinäinen. Näiden asioiden hän arvelee vaikuttavan tilanteeseensa, siihen, ettei naisystävää ole löytynyt eikä seksikokemuksia tullut. Hän on kirjautunut useampaan treffipalveluun, mutta sekään ei ole tuottanut tulosta. Naisten profiilit tuntuvat pelottaviltakin, ja kovin vaativaisilta. – Joskus tuntuu, että raha on kilahtanut naisilla päähän, ja kun he kuulevat, miten köyhä olen, en kelpaa. Olisin kuitenkin lapsirakas, huolehtivainen mies. En suutu, enkä riitele, Antti kuvailee.”

Totuus piilee pinnan alla – Niin kauan kun on toivoa on elämää

Antti kertoo olevansa yksinäinen ja toisinaan surullinen. Ymmärrän sen, ja olen pahoillani hänen puolestaan että tilanne on tällä hetkellä sellainen. ”Antti miettii, että kohta pitää luopua toivosta. – Viimeiset hetket taitavat olla käsillä nyt, elleivät ole jo menneet. Alan olla kohta vanha.”

Nyt camoon hei! Eihän nelikymppinen ole vasta kun elämän puolivälissä jos sitäkään. Ei tuossa mitään viimeisiä hetkiä ole mennyt ellei itse niin ajattele. Tällä asenteella tilanteeseen tuskin tulee kuitenkaan kovin akuuttia muutosta. Kyseessä ei ole vähävaraisuus tai raha, se on se että Antti mieltää itsensä köyhäksi, puhuu itsestään köyhänä ja oletettavasti pyytelee anteeksi köyhyyttään. Se että on paha olla, huono itsetunto ja jo lähtökohtaisesti varma ettei kukaan huoli kumminkaan, on varmasti kaikkein isoin ongelma.

Uskon ja olen 100% varma että Antinkin lähistöllä on sellaisia naisihmisiä keille hän kelpaisi oikein hyvin, silloin kun ei mässäillä sillä omalla kurjuudella. Vähävaraisia ja työttömiä sinkkunaisiakin on varmasti pilvin pimein, mutta kovinkaan monet eivät halua valittaa ja puhua ikävistä asioista. ”Voi voi kun olen niin köyhä ja yksinäinen, tuskin sinä tämmöistä vähävaraista miestä huolit kuka ei ole päässyt poikuudestakaan eikä minulla ole autoa tai ajokorttiakaan että voisin ajaa luoksesi. Et sinä varmaan tämmöistä halua…” -asenne ei välttämättä ole kaikkein hedelmällisin. Tietenkään en voi olla varma onko lähestymistapa juuri tällainen, mutta jutun tyylistä päätellen olen oikeilla jäljillä.

Syyllistetään siis naisten kovia vaatimuksia siitä ettei saa naista

Mies jolla on poikuus tallella ei ole se ongelma. Eikä se ole se köyhyyskään, vaan pikemminkin se miten näihin kaikkiin asioihin suhteutuu itse. Kannattaa siis enemmän keskittyä siihen mitä itsellään on tarjottavaa kuin siihen mitä kaikkea puuttuu. Ei kukaan työhaastattelussakaan lähde myymään itseään yritykselle kertoen siitä missä kaikessa on huono vaan siitä missä kaikessa on hyvä.

Kumppanin etsimisessä pätee samat asiat: On tärkeä olla yleisilmeeltään siisti (kauneus ja komeus ovat katsojan silmissä), omata sen verran itsetuntoa ettei hattu kourassa pyydellä kaikkea anteeksi (harjoiteltavissa) ja panostetaan omaan ulosantiin: kerrotaan itsestä niitä tärkeitä hyviä asioita joilla on merkitystä toiselle osapuolelle, huonoja puolia salaamatta mutta niitä erikseen korostamatta.

”Köyhä Antti” tuskin on ainoa suomalainen mies joka kärsii yksinäisyydestä vaikkei poikuus olisikaan enää tallella ja paljon on yksinäisiä naisiakin.

Olisiko teille tuo poikuus ongelma? Tai se köyhyys? Mikä mielestänne ajaa ihmisen vuosikausien yksinäisyyteen, onko se vain muiden syytä kun kukaan ei huoli, vai pitäisikö myös omia käytösmallejaan tarkistella aika ajoin? Sana on vapaa!

 

Queen Of Everything Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa
Snapchatissa käyttäjätunnus queenofeve1808

Voinko enää koskaan rakastua?

Voinko enää koskaan rakastua?

Tässä kesän (ja varsin kylmän ja harmaan sellaisen) kuluessa olen pariinkin otteeseen huomannut pohtivani sitä, että voinko enää koskaan rakastua? Tuntuu että tämän parin vuoden sinkkuaikana olen vieraantunut täysin kaikenlaisista parisuhdeajatuksista, ja elämä sinkkuna tuntuu normaalilta olotilalta (mitä se toki onkin, sillä eihän sinkkuus ole mitenkään epänormaalia).

Ajatus siitä voinko enää koskaan rakastua juontaa juurensa kenties siitä, että kesänhän pitäisi olla jotain rakkauden aikaa, ainakin kuulopuheiden perusteella. Ja kieltämättä ihan näin sivusta seuraamalla muutaman sinkkuystäväni elämää, on se rakkausrintama ja parisuhteen kaipuu ollut varsin voimakas. Missä on se mun tunne?

Viihdyn hyvin yksin

Viihdyn hyvin yksin ja pidän siitä että saan viettää aikaa omilla ehdoillani täydessä hiljaisuudessa. Olen aina ollut vähän sellainen koneella kököttäjä ja omissa ajatuksissa haahuilija, mutta nyt se tuntuu olevan erityisen tärkeässä asemassa mun elämässä.

Mulle on tärkeää saada olla yksin ja omissa oloissani, niin ettei kukaan häiritse mun puuhailuja. Ja ai että mä nautin siitä!

Voiko sinkkuuteen turtua?

Mietin vain että olenkohan mä vähän liiankin mukavuudenhaluinen ja itsenäinen nykyään? Voiko sinkkuuteen jotenkin ”turtua” niin että ollessaan liian kauan yksin ei enää edes osaa kaivata parisuhdetta, ja jos sellaiseen jotenkin ajautuisi, osaisiko enää elää parisuhteessa?

Mietin sitä voinko enää koskaan rakastua senkin takia, ettei tässä yksin elellessä tule koettua koskaan minkäänlaisia ihastuksen tunteita saati perhosia vatsan pohjassa. Ne tunteet ovat hiljakseen kadonneet ihan kokonaan ja ovat ihan vieraita, olen oikeastaan unohtanut miltä tuntuu olla rakastunut!

Aika näyttää

Uskon ja luotan siihen että asiat tapahtuvat luonnostaan kaikessa rauhassa, sitten jos niiden on määrä tapahtua. En stressaa tilanteesta, mutta asioita pohtivana luonteena huomaan aina joskus tätä ajattelevani.

Ehkä se johtuu siitä kun ympäristöstä näen muiden pariutumisen tuskaa ja sitä kovaa halua ja tarvetta rakastaa ja olla rakastettu ja muodostaa parisuhde, ja itseäni ei voisi vähempää kiinnostaa. Siinä sitä alkaa ajattelemaan hieman omia toimintamalleja ja joskus pitää kyseenalaistaa sitä tilannetta. Miksi on näin? Voinko enää koskaan rakastua?

No, aika näyttää. Sitä odotellessa.

Queen Of Everything Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa
Snapchatissa käyttäjätunnus queenofeve1808