Eksä syytti boheemiksi ja loukkasi verisesti

Muistan kuinka keväällä huhtikuussa suutuin ja järkytyin kun silloinen kumppani ilmoitti haluavansa erota. En suuttunut eroaikomuksesta vaan siitä epämääräisestä selityksestä ja syystä, tai siis yhdestä niistä. Minä kuulemma olin boheemi, enkä mielestäni ollut sellainen yhtään. Kummastelin kovasti miten kahden vuoden parisuhteen jälkeen voi toinen minusta tuollaista sanoa, nyt kuitenkin ehkä ymmärrän.

Minulle boheemius on aina tarkoittanut jotain epämääräistä hippeyttä ja hengailua, sellaista päämäärätöntä taiteilijaelämää millaista en vietä. Enkä minä ole mikään eriskummallinen boheemin näköinen tyyppi, mutta eihän se tarkoita etten olisi boheemi ollenkaan. Olisinko sittenkin ainakin ihan vähäsen vaikken mikään malliesimerkki boheemista naisesta olekaan? Voisiko olla että persoonani on jossain määrin boheemi, ilman että minä itse olisin täysin boheemin näköinen ja eläisin 100% boheemisti?

Aloin miettimään asioita. Minä en ole koskaan halunnut kilpailla, en ole lapsenakaan erityisesti nauttinut mistään liikunnallisista harrastuksista. En ole ollut koskaan minkäänlainen suorittaja. Minut on kannustettu lukemaan, haaveilemaan, unelmoimaan. Leikkimään ja ruokkimaan mielikuvitustani. Laulamaan, piirtämään, kuuntelemaan musiikkia, lukemaan kirjoja. En viihtynyt kauaa liikunnallisten harrastusten parissa, mutta teatterissa oli kiva näytellä ja kotona luin, luin ja luin. Ahmin kirjoja, elin omissa mielikuvitusmaailmoissa. Nautin kauneudesta, kaikesta mitä aistin, näin ja kuulin. Mitä haistoin ja maistoin. En halunnut juoksennella ympäri pururataa tai hikoilla jumppasalissa. Enkä halunnut laskea matematiikkaa enkä opiskella tylsiä aineita joihin oli vain yksi oikea vastaus. Halusin oivaltaa, halusin soveltaa. Halusin olla luova ja löytää erilaisia tapoja ratkaista asioita. Puhua ja kirjoittaa.

Kun taas perjantaina turhautumisen ja katkeruuden kyyneliä niellen mietin miten se on niin tajuttoman vaikeaa minulle lähteä tuonne ulos lenkille, ja miksi taas kaikenlainen liikunnan aloittaminen on yhtä itkua, tuskaa ja hampaiden kiristelyä, ymmärsin sen viimein. Enhän minä ole koskaan sellaisesta nauttinut! En minä ole mikään verenmaku suussa suorittaja ja liikunnan endorfiinejä etsivät sporttimimmi. Mä olen boheemi. Pakko mun on olla. Mä olen ihan toisenlainen, sellainen haaveilija. Kirjoihin ja tarinoihin uppoutuva seikkailija, maailmanmatkaaja. Unelmista energiaa saava, mietiskelijä ja pohdistelika. En suorittaja.


Googlasin sanan boheemi. Mitä se sitten on? Boheemi on 1800-luvulla Ranskassa yleistynyt termi, joka kuvaa taiteilijoita ja kirjoittajia, jotka viettävät erikoista ja epäsäännöllistä elämää. Niin, kai minulle sopii se epäsäännöllisyys? Sellainen hieman haahuileva elämä. Erikoinen elämä, ei kahdeksta neljään, maanantaista perjantaihin elämä vaikka siihen oravanpyörään olen joutunutkin.  En minä halua aikatauluja ja tarkkaa tekemistä, suoritteita ja mennä lampaana yhteiskunnan normien mukaan. Mä haluan toteuttaa itseäni ja tehdä omia juttujani, mun ehdoilla.  Tein netissä jonkun leikkimielisen testin. Se kertoi mulle että olen boheemi luonnonlapsi. ”Olet varsinainen taiteilijasielu. Jollet taiteile elämässäsi muutenkin, olet ainakin henkisesti siihen suuntaan kallellaan. Rakastat vapautta, etkä halua elää sääntöjen ja pakkojen mukaan. Valitettavasti yhteiskunta on välillä sinun arvojasi vastaan, ja seuraamuksena voi olla pahaa mieltä. Pidä kuitenkin vapaamielinen, oma ajattelutapasi. Se on rikkautta!”

Minun kohdallani boheemius ei ole mitään ihmeellistä taiteilijaelämää, vaan olen kenties ominut boheemiudesta vain tietyt asiat itseeni. Minua boheemiudessa kuvaavat sanat huoleton, vapaa, epäsovinnainen, epäsäännöllinen, ja kyllä, sellainen minä olen. Olen sitten kai jonkin sortin boheemi, enkä näe tätä pahana asiana ollenkaan. Sen sijaan minun kannattaisi antaa näille asioille enemmän valtaa, panostaa juuri niihin asioihin mitkä tekevät minut onnelliseksi ja olla väkisin tekemättä itseäni onnettamaksi yrittämällä olla jotain mitä en ole. Olen kymmenen vuotta elänyt suorittavien ihmisten kumppanina. Kehonrakentajien, voimailijoiden, elämäänsä robottimaisesti toistavien, urheilusta nauttivien ihmisten puolisona. Siinä sivussa minä olen väkisin yrittänyt olla jotain samanlaista, kykenemättä siihen. Mutta enhän minä sellainen ole, en ollenkaan!

Ymmärrän että liikunta on tärkeä asia yleistä hyvinvointia ja toimintakyvyn säilyttämistä. Uskon että treenaamalla aktiivisesti kuntosalilla se saa minut voimaan myös henkisesti paremmin, joten tiedostan että jonkinlainen liikunnallinen harrastus on hyvä olla, ja näin aion tehdäkin. Tiedän myös voivani saada nautintoa kuntosalitreenistä, kehittyä ja saada siitä lisää energiaa elämääni, mutta on myös vapauttavaa tajuta että mun ei kannata ottaa siitä turhia paineita. En minä ole koskaan menossa minnekään mitään kisaamaan kun sellainen ei oikeasti kiinnosta. En aio ottaa valmentajaa enää koskaan, enkä aio väkisin tehdä jotain enemmän kuin mitä minun on pakko. Teen tätä vain oman hyvinvointini takia, en siksi että kaikki muutkin ja nykypäivänä pitäisi olla niin aikaansaava.

Mä haluan olla vapaasti oma itseni, vähän sellainen boheemi sitten kai.

Queen Of Everything Instagramissa / Bloglovinissa / Facebookissa

Vaikea ja hankala akka

Olen luonteeltani ollut aina aika äkkipikainen, temperamenttisena pidetty, joskus kuulemma jopa pelottava persoona koska sanon asiat rehellisesti ja annan suoraa palautetta. Tämän kuvauksen voisi olettaa kertovan siitä että olen varsin  vaikea ja hankala akka, sellainen hirveä psykoämmä ja narttujen narttu, tuuliviirinä heiluva persoona josta ei koskaan tiedä millä tuulella sitä tänään ollaan tai koska räjähtää ja miksi. Mä en kuitenkaan ole sellainen.

Kaikesta tästä huolimatta olen oikeasti ihan järkevä ihminen enkä sorru impulsiivisesti tekemään hulluuksia tai sanomaan mitä sylki suuhun tuo. Itseasiassa päinvastoin kuin voisi olettaa, olen varsin harkitseva ihminen ja usein punnitsen tarkkaan kannattaako mun toimia tietyin tavoin tai sanoa jotain, mitä hyötyjä ja riskejä siinä on. Analysoin myös asioita hyvin pitkälle ja teen suunnitelmia, mutta toisaalta äkkipikaisuuksissa tunteiden vietävänä voi joskus harkinnat jäädä vähemmälle. En myöskään verhoa rehellisyyttä ja suorapuheisuuttani ilkeyteen ja ole mikään tahditon moukka ja totuuden torvena toitota ajatuksiani aina ja kaikkialle, mutta kyllä mä sanon jos aihetta on enkä pelkää olla julkisesti eri mieltä tai antaa kritiikkiä asioista.

Kaada tuoppiin sitä punkkua! (Oikeasti käytössä on Iittalan Essence)

Tunnustan rehellisesti myös sen että mulla on lyhyt pinna. Mä en ole kovinkaan kärsivällinen ihminen ja se näkyy helposti monissakin asioissa mitkä on mun elämässä, ihan vaikka laihduttamisesta uusien asioiden opetteluun töissä jne. Jos jokin tuntuu vaikealta enkä heti osaa, saatan menettää hermoni täysin ja vaihtoehtona on joku luovuttaminen ”hälläväliä”-asenteella, tai sitten muuten vain jokin tulinen mielenilmaus ja vittuuntuminen. Olen yrittänyt kehittää tätä piirrettä itsessäni ja opetella kärsivällisemmäksi ja pitempipinnaiseksi, mutta suoraan sanottuna en ole kovinkaan hyvin onnistunut siinä. Väitänkin että tämä ja nämä kaikki piirteet ovat osittain ihan persoonakysymyksiä eikä tietyistä piirteistä voi mitenkään opetella täysin pois, eikä mielestäni edes tarvitse. On hyvä että on olemassa erilaisia ihmisiä koska kaikessa on aina hyötynsä ja vastakohdat täydentävät toisiaan.

Vaikka mä aina joskus leimahtelen ja ärsyynnyn kohtalaisen nopeastikin, mutta siinä samalla olen ihminen joka leppyy pian. En ole aina vastaan inttävä ja hankala tyyppi, mutta haastava saatan kyllä olla tiukan paikan tullen, koska en ole mikään joojoo – ihansama – mullaeiolemielipiteitä  – ihminen. Tämä kyllä näkyykin elämässä monella eri saralla, sillä mulla on aika vahvoja mielipiteitä ja näkemyksiä asioista ja mieluiten toteutan asiat omalla, oikeana pitämälläni tavalla. Mun on toisinaan vaikea alistua asioihin joita pidän typerinä tai väärinä tapoina, ja saatan joskus sortua hieman sellaiseen oman käden oikeuteen ja oikomaan sen mukaan mitkä on mun näkemykset.

Tommasi Viticoltori Valpolicella Ripasso, ei ehkä ihan edullisin mutta parhaimpia punkkuja ikinä, Alkon neidin avustuksella

Tiedän että olen hyvin vahva persoona ja mä kaipaan ympärilleni muita vahvoja ihmisiä, mutta olen myös yrittänyt näin vanhemmiten opetella olemaan pelottelematta paskoja housuihin herkemmiltä ja hiljaisemmilta tyypeiltä enkä halua tehdä itsestäni mielikuvaa muiden jyrääjänä. Siinä olen mielestäni onnistunut kohtalaisen hyvin ja tulen toimeen myös arempien ja syrjäänvetäytyvämpien ihmisten kanssa ja uskoakseni luon itsestäni hauskan ja rennon persoonan vaikutelman sillä en juuri koskaan raivoa ja äkäile ihmisille, ennemminkin asioille.

Parit viimeiset päivät ovat sisältäneet enemmänkin stressinaiheita ja olen nähnyt painajaisia muutamana yönä. Töissä on kova stressi ja hankala vaihe menossa, ja henkilökohtaisessa elämässä ja ihmissuhteiden viidakossa olen suuttunut, tai ihan rehellisesti sanottuna raivostunut niin että heitin uuden puhelimenikin kaaressa pitkin asuntomme lattioita. Onneksi ei mennyt rikki! Huh!

Castellon black ja white cheese oli ihanaa, samoin Carr’s keksilajitelman keksit

Tavoistani poiketen vietin eilisen illan ihan rehellisesti nollaten. Nautiskelin yksinäni pullollisen punaviiniä ja söin hieman juustoja ja keksejä, koko illan koneella istuen ja musiikkia kuunnellen. Tein asioita joista sain nautintoa ja hyvää oloa ja viini rentoutti mukavasti. Nyt on taas parempi fiilis eikä pinnakaan ole enää niin kireällä. Ei muuta kuin taas itseään haastamaan ja opettelemaan paremmaksi ihmiseksi.

Millaisia te ootte? Löytyykö pitkää pinnaa ja onnistettuko pitämään mölyt mahassa, vai elättekö voimakkaasti tunteella ja myös näytätte sen? Entä tunnustaako kukaan olevansa sellainen todellinen vaikea ja vittumainen akka? ;)

Queen Of Everything Instagramissa / Bloglovinissa / Facebookissa