Töitä välttelevät työttömät

Ei unelmia, ei tavoitteita

Töitä välttelevät työttömät valtaavat palstatilaa mediassa. Jopa mun Facebookin newsfeed on ollut viimeiset päivät aika tukossa, kun vähintäänkin puolet kavereistani ottavat asiaan kantaa, suurin osa aika tuohtuneina. Niin Iltalehdessä kuin Ilta-Sanomissakin on ollut jo useita haastatteluja ja juttuja työttömistä jotka eivät halua töihin. Ns. ”vapaamatkustajista” jotka nauttivat työttömyyskorvauksesta silti olematta työmarkkinoiden käytettävissä. Töihin menoon ei ole siis pienintäkään aikomusta.

Tänään luin Ilta-Sanomista jutun 27-vuotiaasta Mikosta, joka juo, lukee ja keilaa. Hän ei halua mennä töihin ja elämiseen hänelle jää 480 euroa kuukaudessa. Se on kuulemma riittävä rahamäärä ja lisätienestejä hankitaan vuokraamalla vaimon asuntoa pimeästi. Näin he saavat enemmän rahaa kun salaavat oikeasti yhdessä asumisensa.

Jutusta kävi aika hyvin ilmi miksei työt kiinnosta. Mikko ei ole sellainen kuin sinä tai minä. Mikolla on selkeästi mielenterveysongelmia ja päihderiippuvuutta. Amfetamiinista ja alkoholista hän kertookin avoimesti. Eivät kaikki työttömät ole sellaisia.

Ennemmin vankilaan kuin töihin

Lehdessä oli myös juttu töitä välttelevästä 31-vuotiaasta Juusosta. Hän ei ole koskaan ollut palkkatöissä, eikä hänellä ole ammattitutkintoa. ”En minä sovellu mihinkään sellaiseen tehtävään, että pitäisi herätä aamulla aikaisin ja olla tietyssä paikassa tiettyyn aikaan ja sama jatkuisin koko viikon. Ei se sopisi minulle ollenkaan. Mieluummin menisin vaikka vankilaan, kun semmoista tekisin.”

Monella töitä tekevällä kunnon kansalaisella varmasti nousee savu korvista näitä lukiessa, mutta itse en ärsyynny näistä paljastuksista. En ylläty mistään muusta kuin siitä, että jotkut uskaltavat tehdä nämä ulostulot omalla nimellään ja kasvoillaan. Tietyllä tavalla mä ymmärrän Juuson ajatusmaailman osittain, sillä itsestäni löytyy jokin samankaltainen tunne sisällä.


Jotain töitä ois pakko tehdä…

Mulla ei ole koskaan ollut mitään erityisiä ammattihaaveita ellei lottovoittajaa lasketa, eikä minua  sellainen tavallinen työnteko kiinnosta. Työ itsessään ei merkitse mulle mitään enkä ole millään tavoin ura-orientoitunut ihminen. Mä olen aina käynyt töissä vain paremman elintason takia ja 95% työntekoa on motivoinut palkka. Rakastan sisustaa, matkustella, käydä ravintoloissa ja ostella kivoja asioita. Jos en olisi luonteeltani tällainen, voisin ehkä itsekin kuvitella olevani työtön, mutta voidakseni olla vain laiska tyhjätasku raha merkitsee mulle liikaa.

Mikäli raha ei olisi tärkeää ja tyytyisin vähempään, voisin varmasti olla oloneuvos. En myöskään olisi niitä lottovoittajia mitä monet suomalaiset ovat: Jatkavat samaa vanhaa työtänsä kun eivät osaa olla ilman. Minä osaisin. Silloin minä juuri voisin nauttia kaikista muista elämän hienoista asioista ja panostaa mm. hyväntekeväisyyteen, kun perinteiset palkkatyöt voisi unohtaa kokonaan. Tekisin vain itselleni mieluisia asioita ja niitä on paljon.

On kuitenkin vapaus valita

Töitä välttelevät työttömät valitsevat vapaaehtoisen köyhyyden ja tyytyvät vähään, mutta onhan sitä elämässä paljon muutakin kuin raha. Ja se mitä rahallakaan ei voi ostaa, on aika.

Bloggaajana näen mitä se työttömälle tärkeä oma aika ja vapaus tehdä mitä haluaa on. Se on ihan parasta. Mä vaan tarvin siihen tekemiseen enemmän rahaa kuin työttömyyskorvauksen, tai sitten pitäisi olla sillä rahalla Aasiassa pitkiä aikoja ja elää halvemmalla. Niinhän tosin jotkut työttömät tekeekin, lomailevat palmujen alla… Ja se on kyllä väärin, sillä me työtä tekevät maksamme sen veroillamme. Sen että joku toinen voi olla tekemättä mitään, mutta tällä hetkellä systeemi mahdollistaa sen.

Onneksi mä olen löytänyt oman intohimoni ja ainakin tällä hetkellä pystyn tekemään asioita jotka eivät ole mulle tuskaista pakkopullaa vaan tuottavat iloa ja onnistumisen tunnetta. Ei kukaan halua elää orjana.


Töitä välttelevät työttömät

En tiedä mikä tähän on ratkaisuna, olisiko se paljon puhuttu kansalaispalkka? En oikeasti tiedä siitä asiasta paljoakaan enkä ole tutkinut lähemmin, mutta sen tiedän että töitä tekevät työttömät eivät varmasti pakkotyöllisty millään orjaleirillä väkisin. Fakta kuitenkin on, ettei ketään voi pakottaa töihin ja jos työttömyyskorvaus otetaan pois, niin Suomessa on kuitenkin sosiaaliturva. Sitten se raha on vain hieman pienempi, mutta se maksetaan toimeentulotukena. Ei täällä ketään puille paljaille jätetä vaikka joskus voisi olla aihetta.

Mua itseäni ei kuitenkaan nämä esiin tulleet elämäntapatyöttömät haittaa, vaikka niidenkin elämän omilla veroillani kustannan. Tiedän että heitä on kuitenkin vähemmistö ja kustannanhan minä myös paljon muutakin, kuten esim. alkoholistien, narkomaanien, tupakoitsevien keuhkosyöpäläisten jne hoidon, eikä multa kysytä haluanko mä osallistua.

Mitä te olette mieltä näistä työttömien uutisoinneista?

 

Queen Of Everything Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa

Suorituspaineita ja kriiseilyä

Suorituspaineita ja kriiseilyä

Suorituspaineita ja kriiseilyä, siitä on mun syyskuu tehty. En koskaan olisi voinut arvata kuinka paljon paineita tämä rento ja luova työ tuottaa, sitten kun siitä muuttuu harrastuksesta sivutyö ja sivutyöstä päätyö. Harva varmaan osaa täysin asettua asemaan, lukijoista tuskin kukaan. Millaista on tehdä työtä jossa työn tulosta arvostelee kymmenet tuhannet, tai jopa sadat tuhannet ihmiset? Millaista on saada palautetta julkisesti?

Älkää ottako tätä väärin, mä rakastan bloggaamista. Kerrankin musta tuntuu että mä olen löytänyt sen jutun mitä haluan tehdä, mihin en kyllästy heti ja jossa saan toteuttaa itseäni. Ei ole ketään komentamassa ja vaatimassa, kukaan ei kyttää kelloa moneltako tulen töihin ja moneltako lähden. Ei tarvitse päivittäin kulkea kello kaulassa ja miettiä odottaako joku kieli vyön alla innoissaan sitä että myöhästyisin, pääsisikö valittamaan jostain ja napauttamaan.

Tässä työssä on se vapaus suunnitella itse omat aikataulunsa ja sen miten töitään haluaa toteuttaa. Voin maata sängyssä, olla olohuoneessa, mennä kahvilaan tai kirjastoon. Voin istua työpöydän ääressä ja kirjoittaa niin kauan kuin jaksan tai kun motivaatiota riittää ja sitten lopettaa. Juuri tänään ei huvita joten enpä viitsi vaivautua. Tavallisessa työmaailmassa se ei vaan käy niin.

On silti paljon asioita jotka voi ahdistaa

Mikään työ, edes se unelmien ammatti ja oman itsensä vapaa toteuttaminen tuskin on kellekään ainaista ruusuilla tanssimista. Bloggaajana tulot eivät ole aina samoja, ei ole ehkä kiinteää palkkapäivää. Palkkaa ja palkkioita voi tulla monesta eri lähteestä pitkin kuukautta, eikä aina sekään ole ihan selvää. Monet työt tehdään laskuttamalla eivätkä kaikki yrityksetkään kuulemma maksa laskuja ajoissa, onneksi itse olen välttynyt moiselta.

Ei ole päivittäin jotain tiettyä kaavaa tai rutiinia. Jotain mitä pitäisi tehdä ellei osaa itse suunnitella. Siihen mun pitäisi panostaa enemmän ja tehdä edes jonkinlaisia aikatauluja. Pientä etukäteissuunnittelua voisi harrastaa vaikka usein kysymys on inspiraatiosta ja mielikuvituksesta.

Ennen oli esimies tai joku muu. Nyt ne on lukijat antamassa palautetta. Niin ja kaikista kovimpana mun oma äiti. Se lukee tekstejä ja kertoo pilkkuvirheistä ja antaa parannusehdotuksia. Hyvää hyvyyttään toki, mutta joskus nousee savu korvista. Tämänkin se lukee ja sanoo että ”Rakas tyttäreni, muistathan että teen sen kaikella hyvällä, koska tiedän että sinusta on parempaan. Älä kirjoita tasoasi huonompaa.” Tiedän myös, että se sanan tilalla pitäisi sanoa hän, mutta tämä on puhekieltä ja pyrin pitämään blogini rentona ja omanlaisena.

Kriiseilyä

Myös hiukset aiheuttavat mulle kriiseilyä. Ja vaatteet. Pukeutuminen. Mulla on jotenkin nyt homma hakusessa. Olen ollut liian kauan aikaa samanlainen saamatta mitään aikaan, joten koen että mulla on tarve muuttua. Mustat pitkät hiukset ovat vaalentuneet ja lyhentyneet koko ajan, mutta vieläkään ei ole tarpeeksi räväkkää. Keskiviikkona leikataan polkka. Ehkä värjään kohta hattaran vaaleanpunaiseksi tai jotain. Mulla on tarve muuttua niin sisäisesti kuin ulkoisesti.

Tämä kaikki suorituspaineista ja kriiseilystä puhuminen on kuitenkin ihan vain hyvällä. Ei mitenkään tosissaan ahdistavia ja masentavia asioita, vaan sellaisia joista saa pontta ja potkua omaan arkeen. Ei aina voi mennäkään tasaisesti ja niin ettei mikään säväytä, ja jos menee niin sitten on pakko itse räväyttää!

Lue myös Kauppakeskus Itis – shoppailun mekka ja Suosikkituoksuni arkeen

Queen Of Everything Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa
Snapchatissa käyttäjätunnus queenofeve1808