Ruokailut meinaa lipsua

Nyt käsi ylös kuka yllättyi?

Eihän ne mun ruokailut nyt ihan putkeen ole menneet tietenkään, mutta en sellaista odottanutkaan koska osaan olla näissä asioissa realisti. Pysyvää muutosta vuosikausien perseilyyn ei tehdä kertaheitolla jos syömingit on olleet ihan retuperällä. Ei siis syytä pettymykseen vaikkei mun ruokailut aina menekään ihan niin kuin Strömsössä.

Mä oon tosi tyytyväinen siihen, että ylipäätään olen taas jaksanut ottaa itseäni niskasta kiinni ja lähteä tähän touhuun. Mun ruokailut on kuitenkin parantuneet huomattavasti ihan tässä 2-3 viikon aikajaksolla ja olen syönyt enemmän normaaleja ruokia kuin pitkiin aikoihin. Osittaisen onnistumisen vaihtoehtona kun olisi olla tekemättä mitään asialle ja antaa kaiken rullata entiseen malliin – eli ihan päin helvettiä.

Kun kirjotin Ruokavalion täyskäännös jutun blogiini, niin kerroin niistä mun kompastuskivistä ja heikkouksista syömisen suhteen. Niitä on nyt testattu ja puntaroitu moneen kertaan lähiaikoina ja huomaan aina välillä unohtavani, että munhan piti syödä kunnolla. Suunnittelulla on ehdottomasti isoin rooli tässä mun matkassa, mutta silti joskus tuppaa lipsahdella.

Liian niukat ja epäsäännölliset ruokailut kostautuu epäterveellisillä valinnoilla ja ahminnalla

Ahminnalla en nyt tarkoita mitään 10 000 kalorin hallitsematonta ahmimiskohtausta vaan ihan vain sitä perusmättämistä kun on tunne siitä, että koneisto tarvii rasvaa, suolaa, sokeria ja hiilaria ja vähän äkkiä. On siis ahnehdittava energiaa yli todellisten tarpeiden, osittain nälän, osittain mielihalujen takia. Viikko sitten lauantaina hyvänä esimerkkinä toimi hyvin niukkaravinteinen Viron retki jolloin aamun ja päivän syömiset jäivät reiluille miinuskaloreille ja näin ollen illan buffassa homma olisi voinut lähteä lapasesta. Söin kuitenkin ihan fiksusti kuten kaikki muutkin, mutta myöhemmin ne laivalta ostetut karkkipussit kiinnosti liikaa ja tulikin vedeltyä sitten kaksin käsin herkkuja.

Tällaisesta palautuminen on myös aina vaikeaa. Se ryhtiliikkeen haku takaisin herkkujen ja rasvaisten ruokien parista on haparoivaa. Kun saa jotain oikein hyvää, nopeaa ja helppoa, ei mielenkiintoa riitä tavalliselle ruoalle. Ei etenkään jos sen valmistamiseksi joutuu näkemään vaivaa.

Voin kuitenkin taputtaa itseäni olalle sillä koen onnistuneeni hyvin olosuhteisiin ja oletuksiin nähden. Ajattelin ettei tämä onni kauaa kestäisi, mutta motivaatio on ihan toisenlainen kun huomaan kuinka hyvä olo mulla on henkisestikin kun ruokailut on paremmalla tolalla. Ei ne täydellisiä ole eikä varmaan koskaan tule olemaankaan, mutta kaikki muutokset parempaan ovat tervetulleita. Tällaisella fiiliksellä on hyvä jatkaa!

♡ SEURAA MINUA ♡

Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa

Lopetin lääkityksen syömishäiriöön

Lopetin lääkityksen syömishäiriööni ja ahdistuneisuushäiriööni

Tämä on aihe joka voi jakaa lukijoiden mielipiteitä, mutta niin se jakaa hieman omianikin. En oikein tiedä, olenko nyt oikealla polulla vai en, mutta olen jonkin aikaa sitten tehnyt tämän päätöksen. Lopetin lääkityksen joka on määrätty syömishäiriööni sekä ahdistuneisuushäiriööni ja sillä tiellä olen ollut nyt reilut kaksi kuukautta.

Ahmimishäiriööni käytetty lääke on paroksetiinia sisältävä Optipar, joka auttaa myös mun ahdistuneisuushäiriöön joka ajoittain oireilee. Mulla on ollut tämä lääkitys 2015 keväästä kun aloitin syömishäiriöön kuuluvat hoidot ja terapiat. Se on auttanut niin, ettei koskaan sen jälkeen ole tullut enää mitään 10 000 kalorin ahmimiskohtauksia, mutta ahdistuneisuutta se ei kyllä estänyt ja koin jonkinlaisen burn outin 2015 loppuvuodesta. Silloin annos nostettiin tuplaten ja se paransi oloani. Niillä annostuksilla sitä sitten mentiin seuraavat pari vuotta.

Lääkityksen lopettaminen kävi puolivahingossa

Huithapeli-luonteinen boheemi kun olen, niin en aina muistaa ottaa lääkkeitä. Niitä alkoi tänä vuonna alkuvuodesta unohtumaan aika usein, ja kerran huomasin olleeni melkein puolitoista viikkoa ilman. Siinä samalla paljastui miksi mulle oli tullut unihäiriöitä ja heräsin aina kolmen tunnin unien jälkeen keskellä yötä pirteänä kuin peipponen, kun normaalisti unenlahjani ovat suorastaan kadehdittavat. Kaikenlaista huimausta ja outoja juttuja oli muutenkin, kunnes osasin yhdistää huonon oloni unohtuineisiin lääkkeisiin ja tajusin, että mullahan on vieroitusoireet päällä.

Asiat sitten menivät jotenkin niin, etten halunnut aloittaa lääkkeitä uudelleen. Mä vaan jätin syömättä. Lopetin kuin seinään vaikkei niin saisi tehdä, vaan annostusta kuuluisi vähentää pidemmällä ajanjaksolla. Nyt on kuitenkin kulunut reilut pari kuukautta ja koen, ettei mikään ole muuttunut. Oloni on normaali. Ihan hyvä. En saa ahmimiskohtauksia (joskaan en ole parantunut ja suhteeni syömiseen on edelleen kummallinen), enkä koe mitään jatkuvaa ahdistustakaan. Ahdistuneisuushäiriöni onkin varmaan sellaista sorttia mikä aina tulee esiin vaihdellen, eikä ole koko ajan ns. ”putki päällä”.

Just nyt on hyvä olla

Tähän kaikkeen vaikuttaa varmasti koko elämäntilanne ja esim. työelämän mielekkyys. Saan tehdä sitä mitä haluan eikä kukaan pakota minua olemaan itselleni vastenmieliseksi koetussa oravanpyörässä. Mulla on enemmän vapautta ja se on juuri se mitä elämältä tarvitsen. Vihaan aikatauluja, kiirettä, suorittamista, liikoja (typeriä) sääntöjä ja huonoja johtamistaitoja. Nyt mun ei tarvitse kärsiä sellaisesta ja uskallan myös tehdä asioita vapaammin kun kerran olen sieltä koneistosta irti päässyt.

Tätä juttuakin on ihan eri fiilis kirjoitella Espanjasta. Istun uima-altaan äärellä, osittain varjossa, jalkojen ollessa kuumassa auringonpaisteessa. Mun edessä puhallettavat flamingot, yksisarviset ja donitsit lipuu tuulen mukana altaassa eestaas ja mä siemailen jääkylmää juomaa ja kuuntelen palmujen huminaa ja lintujen viserrystä. Mikäs tässä on ollessa.

Toiveikkaana eteenpäin

Ihan yksinomaan jo vapaus valita ja se uskallus tehdä omaa juttua on mulle tärkeää ja avainasemassa mun ahdistuneessa olossa. Sitä ei näytä olevan niin paljoa kun muut asiat on kunnossa. Toivoisin, että tämä kuukauden Espanjan reissu antaa mulle myös jotain uusia voimia miettiä omaa suhtautumistani ruokaan, ja tuleva Suomen kesä, valo ja lämpö kirittää mua myös syömishäiriön osalta parempaan suuntaan.

Aion kuitenkin katsella ja kuulostella itseäni nyt tarkemmin, sillä ainahan voi olla mahdollisuus etten pärjää ilman lääkitystä vaikka nyt hyvältä tuntuukin. Jatko jää siis nähtäväksi, mutta nyt kokeillaan elämää ilman lääkkeitä.

Jos haluat seurata matkaani ja meininkiä niin pysy kuulolla blogissa ja siirry virtuaalisesti Espanjaan mun Instagram Storyissä. Eli laitappa queenofeve seurantaan!

♡ SEURAA MINUA ♡

Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa