Miten mulla menee, no entä sulla?

Miten mulla menee?

Viime postaus ja valitus tukkakriisistä toi mieleeni asian josta en ole hetkeen päivittänyt mitään ja se on henkinen hyvinvointi. Ajattelin puhua teille vähän siitä, miten mä itse voin ja miten ihmiset voi ylipäätään. Meneeks mulla hyvin, entä sulla ja miten se kaikki vaikuttaa meidän ympärille?

Mä avauduin ja päästelin hieman paineita ja nyt mulla on taas hyvä olla. Se vaan vaati sen, että sain hetken valittaa ja tunteet ryöpsähteli tähän blogiini. Mä olen jo aikapäiviä sitten ottanut sen linjan mun blogissa, että oon avoin ja suorapuheinen mun omista tunteista. Mä kerron myös ikävistä jutuista ja tuntemuksista enkä esitä mitään happyhappyjoyjoytä vaikka pyrinkin pitämään kokonaisfiiliksen positiivisena.

Mä kannustan ihmisiä kertomaan myös negatiivisista fiiliksistä, mutta siinä on kuitenkin se ero, että esim. edellisellä avautumisellani mä en pahoittanut kenenkään toisen mieltä siksi, että mulla itselläni oli huono olla. En kostanut enkä laittanut vahinkoa kiertämään, en purkanut paskaa oloani muihin ja helpottanut itseäni muita ivaamalla tai vihaamalla. Mä puhuin vain itsestäni ja siltä miltä musta tuntui ja se helpotti.

Ahdistaako mua? Masentaako sua?

Elämä ei varmaan kellään ole päivästä toiseen samanlaista, ei teillä lukijoilla eikä mullakaan täällä ruudun toisella puolella. Joskus toki tuntuu siltä, että päivät pyörii täysin samalla tavalla, mutta eihän se kuitenkaan ole totta ainakaan jos mietitään elämää hieman laajemmalla tunneskaalalla. Se perustekeminen ja rutiinit voi olla pitkälle samoja, mutta se mitä kaikkea koetaan ja tunnetaan päivän aikana onkin eri asia.

Mulla ei ole koskaan diagnosoitu masennusta, enkä itse ole koskaan kokenut olevani masentunut. Tämä tosin on hirveän suhteellinen asia, miten se edes määritellään? Aika subjektiivisia juttuja ja fiilikset voi vaihdella päivätasolla. Sinäkin, juuri sinä siellä joka luet näitä lauseita just nyt, voit käydä tekemässä jonkin suuntaa antavan masennustestin ja saada siitä tulokseksi vaikka keskivaikean masennuksen jos sattuu vastaushetkellä vituttamaan harmittamaan. Toisaalta taas masentunutkin ihminen voi hetkittäin voida hyvin ja toisena päivänä saada varsin positiivisen kuvan elämästään kunnes tulee notkahdus.

Silloin jos mulla mättää jokin henkisellä puolella, liittyy se yleensä ahdistuneisuushäiriööni josta olen kirjoittanut aiemmin jutun En mä hullu oo mut mulla on ahdistuneisuushäiriö. Joskus mulla on määrittämätöntä ja selittämätöntä ahdistusta joistain asioista, nykyään vaihtelevasti. Ahdistuneena on vaikea toimia ja pitää kiinni rutiineista, silloin sitä haluaa usein vain käpertyä omaan kuoreensa ja olla. Sitä tarkkaa tunnetta on vaikea selittää kun ei itsekään tiedä. Oon kuitenkin aina pyrkinyt siihen, että mä en pura mun pahaa oloa muihin ja siitä pidän kiinni niin hyvin kuin vain osaan.

Voin auttaa itse itseäni valitsemalla toisin

Satunnaisesta ahdistuneisuudesta huolimata en koe, että se määrittäisi liikaa mun elämää, enkä ajattele olevani masentunut siksi, että toisinaan on paska päivä. Jos mun täytyisi käydä jossain itselleni epämieluisassa rutiininomaisessa ja tarkasti aikataulutetussa työssä se 8h päivässä en todennäköisesti jaksaisi. Moni tavallinen ihminen jaksaa hammasta purren vaikkei työ olekaan mikään unelmien täyttymys, mutta multa se teeskentely ei suju. Mä ahdistun sellaisesta pakottamisesta liikaa, mutta nyt kun saan tehdä itse omia someen liittyviä töitä ja blogia on elämä todella paljon helpompaa eikä ahdistuneisuuden kanssa tarvitse kamppailla jokaisella väkivaltaisella aamuherätyksellä.

Aika moniin asioihin voi itse vaikuttaa vaikka muutoksen tekeminen tuntuukin aluksi vaikealta. Mulla joskus oli itsellänikin sitä suomalaisille tyypillistä kateutta ja ehkä jopa jonkinlaista katkeruutta siitä kuinka joidenkin ”ei tarvinut käydä töissä” kun itse raatoi niska limassa. Ehkä mulla oli myös turhan siloiteltu kuva kuinka helppoa yrittäjien arki olisi ja muutenkin, näinhän siitä vain pintaraapaisun. Nyt olen kuitenkin tajunnut, että minäkin voin halutessani myydä pienen omaisuuteni, pakata kimpsut, kampsut ja koirat ja vaikka muuttaa palmun alle ulkomaille. Ihan turha kadehtia surffarielämää Balilla kun siihen on periaatteessa mahdollisuus jokaisella. Duunailla jotain ja elää erilaista elämää. Oikeesti se ei vaadi muuta kuin uskallusta muuttaa elämäänsä ja irtisanoutua siitä minkä kanssa ei halua olla tekemisissä.

Älä ole mulle katkera tai kadehdi mua

Jotkut ihmiset on jostain luoneet musta sellaisen mielikuvan ettei mun tarvi käydä töissä kun oon muutenkin niin varakas ja mulla on sijoituksia, rahastoja ja perintöjä. On maita ja mantuja ja vaikka mitä niin voin vaan lekotella ja siinä sivussa vähän bloggailla. Toisaalta samalla jotkut ihmiset taas nurisee siitä, että miten mäkin voin blogilla ja somella itseni elättää ja menis nyt oikeisiin töihin. Siinä samalla kuitenkin unohdetaan, että työtä on monenlaista. Kaikki oikeat työt ei vaadi sitä 37,5 tuntia viikossa tiettynä kellonaikana, mutta samalla ne saattaa vaatia sen, että sä jaat sun henkilökohtaista elämää koko maailmalle eikä sulla ole mitään työaikoja tai koskaan oikeaa lomaa, susta kirjoitellaan anonyymisti nettipalstoilla ja saat lukea itsestäsi vihakommentteja aina ulkonäöstä ääneen, käytökseen ja ajatusmaailmaan. Kaikella on puolensa enkä mä ainakaan valita, kunhan vaan totean. Elämä on valintoja.

Mua on ihan turha kadehtia ainakaan tässä asiassa, paitsi tietysti sen suhteen, että mulla on uskallusta. Mulla on ollut uskallusta ottaa mun oma hyvinvointi omiin käsiini, uskallusta pysyä erossa isoista kuukausipalkoista ja ylityökorvauksista niistä lomarahoista puhumattakaan. Oon tiputtanut mun tulotasoa tietoisella valinnalla: raha vai vapaus. En mä mikään Kroisos ole, mutta mä oon onnellinen siitä, että mulla on tämä mahdollisuus ja mä oon tehnyt töitä sen eteen. Ei tipu taivaalta tämäkään homma ja ne lukijatkin on ansaittava. Ja jos se tuntuu niin helpolta, niin sen kuin aloittaa vaan bloggaamaan tai vloggaamaan ja hankkii itselleen kymmenien (tai satojen) tuhansien yleisön. Tuosta noin vaan. Jokaisella on sekin vapaus ja mahdollisuus, mutta kaikki ei varmaan halua. Ja vaikka haluaisikin, niin ei sekään nyt ihan itsestään synny ellet satu olemaan julkkis jo valmiiksi tai muuten vain onnekkaiden tähtien alla. Silti, se mahdollisuus on sulla ja mulla. Meillä kaikilla.

Se on se asia minkä takia mulla on hyvä olla. Se miten mulla menee on täysin sidonnainen mun omaan asenteeseen. Mulla on erityisesti hyvä olla itseni kanssa siltä osin, että tiedän olevani ihan hyvä ihminen. En mikään pyhimys ja aina oikeassa ja virheetön, mutta sellainen joka ei ainakaan halua muille pahaa ja pyrkii negatiivisuuden ja katkeruuden sijaan kehittämään itseään ja tekemään oman ja läheisten elämän mahdollisimman miellyttäväksi. Sen sijaan, että miettii aina mitä jolloin muulla on enemmän kuin itsellään tai kuinka joku homma on toiselle helppoa, kannattaa sekin energia suunnata itseensä ja läheisiin, sillä voi olla yllättävä merkitys omalle henkiselle hyvinvoinnille. Kokeilkaa vaikka, tyytyväisyystakuu!

Kuvat ilmainen kuvapankki Pixabay

♡ SEURAA MINUA ♡

Queen of Everything Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa

Joskus on käytävä pohjalla

Joskus on käytävä pohjalla…

… jotta voi ponnistaa taas ylöspäin. Meidän tavisten, ei-fitness-ihmisten elämässä usein tulee niitä ylä-, ja alamäkiä. Minunkin matkassani niitä on ollut paljon. Jojoilua painon kanssa, onnistuneita treenikausia joiden perään pitkiä aikoja sohvaperunana, motivaation puutetta ja kaikkea mahdollista vastoinkäymistä.

Me tavalliset ihmiset olemme usein laiskoja, mukavuudenhaluisia, heikkoja. Me emme kaikki ole aina onnistujia, energisiä ja reippaita urheilijoita, mutta mekin voimme haluta olla ja vaikkemme tähtäisi fitnesstähteyteen, on oma terveys ja hyvinvointi tärkeää.

Kun oma syöksyni alaspäin alkoi, kesti kauan saada palaset kohdalleen. Mikään tietty vinkki ei auttanut minua löytämään motivaatiota eikä sitä voinut pakottaa. Ahdisti ja masensi vaikken masentunut ollutkaan. Moni lukija saattaa ehkä kuitenkin ymmärtää mitä tarkoitan. Tiedän, että täällä on paljon samanlaisia, ihan tavallisia ihmisiä ilman supernaisen viittaa ja täydellistä vartaloa.

Minusta tuntuu, että viime talven aikana kävin pohjalla ja vajosin jonnekin vastoinkäymisten pyörteisiin, kunnes keväällä sain revittyä itseni irti. Oli ahdistusta töistä, omasta itsestä, vähän kaikesta. Onneksi sitten sain otettua itseäni niskasta kiinni ja aloin järjestelemään asioita. Nyt kuluneen kevään ja kesän aikana hain vielä paljon itseäni, mutta alkava syksy loksautti monta palaa paikoilleen.

Kaikki alkoi pienillä muutoksilla. Vitamiineilla, maitohappobakteereilla, veden juomisen lisäämisellä. Halusin voida paremmin, vaikken vielä jaksanutkaan vetää sata lasissa. Oma terveys ja hyvinvointi alkoi taas kiinnostamaan. Se halu tuli itsestään, jostain syvältä se kumpusi ihan luonnollisesti eikä pakotettuna.

Olen tehnyt paljon muutoksia jotka ovat näkyneetkin blogissa jo jonkin aikaa, mutta en halunnut heti lähteä huutelemaan. Otin pieniä askelia, mutta voimaannuttavia. Tuntuu taas hyvältä ja oikealta, vaikkei joka päivä olekaan yhtä onnistumista. Nyt uskallan taas luvata, että treenipäiväkirja ja ruokapäiväkirja tekevät paluun blogiini. Olen saanut siitä jostakin otteen ja aion pitää kiinni! Pohjalta on hyvä ponnistaa!

PS: Tänään on viimeinen päivä aikaa osallistua Rela Tabs arvontaan, joten klikkaa itsesi ottamaan osaa täältä!

Queen Of Everything Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa