Kaksi vuotta sinkkuna ja selibaatissa

Sinkkuna ja selibaatissa vuosikausia?

Onko edes mahdollista? No ihan hyvin näyttää olevan, tai ainakin näin alkuun nämä kuluneet kaksi vuotta ovat menneet kuin siivillä ja tuntuneet enemmänkin kahdelta kuukaudelta. Ei ole ollut ikävä parisuhdetta enkä ole kärsinyt halipulasta, vaikka moni onkin ihmetellyt miten olen pärjännyt ilman kainalokaveria. Vastaukseni on että varsin helposti, oikeastaan ihan älyttömän helposti enkä ole kaivannut parisuhteeseen rehellisesti sanottuna sekuntiakaan.

Luulen kuitenkin että ilman kahta pientä koiraani tuo halipulasektori voisi olla toisenlainen, sillä tiedän että kaipaan kosketusta ja läheisyyttä. Minä kuitenkin saan sitä juuri silloin kun haluan, ja me halitaan ja suukotellaan tyttöjen kanssa paljon. Niiden lämpö ja läheisyys on mulle tärkeää ja saan siitä nautintoa, ja uskon että sinkut keillä ei ole lemmikkieläimiä voivat olla oikeasti todella yksinäisiä ja kaipaavat toisen ihmisen kosketusta. Tämän kautta siis luulen ymmärtäväni (ainakin jotenkin etäisesti) monen sinkun tarvetta esim. satunnaisille yhden yön jutuille tai seksisuhteille. Vaikka kolhuja onkin tullut niin en minä sentään niin rikki sisäisesti ole ettei mikään asia heilauttaisi mihinkään suuntaan, kyllä minäkin siis sitä hellyyttä tarvitsen.

Mikä tähän pisteeseen on ajanut?

Siihen onkin sitten vaikeampi vastata ja syitäkin on varmaan monia.

  • Olen tottunut olemaan parisuhteessa ja olen hyvin parisuhdekeskeinen ihminen: elämäni 15-vuotiaasta 35-vuotiaaksi meni lähes yhteen putkeen parikymmentä vuotta seurustellessa. Eikös siinä ole jo jonkin verran kokemusta ja vaihteeksi on ihan loogistakin viettää aikaa omassa yksinäisyydessä?
  • Omalaatuinen persoonani joka ei kovin helpolla kiinnostu uusista ihmisistä, eikä etenkään miehistä. On hankala kuvitella seurustelevansa jos ei pariin vuoteen ole kohdannut kuin kaksi edes etäisesti kiinnostusta herättävää tapausta. Toinen valitettavasti kuoli yhtäkkiä kesken tutustumisprojektin, ja toinen asuu sitten Tanskassa. Että semmosta.
  • Osittainen pettymys parisuhteisiin. Vaikkakin olen ollut onnellinen jokaisessa parisuhteessani ja kaikista niistä on hyvät muistot ja tunnelmat, niin siltikin ehkä jotain on hampaankolossa. Koen että mua jollain tapaa varjostaa sellainen pettymysten ja hylätyksi tulemisen historia enkä enää jaksa sellaista. Myös parin vuoden ajan muiden parisuhteiden seuraaminen vierestä on vahvistanut haluani pysyä parisuhdekuvioista kaukana: niin hirveän hankalaa se parinmuodostus ja parisuhteessa pysyminen ja asioiden onnistuminen näyttää suurimmalle osalle olevan.
  • En enää halua kokea pettymyksiä, niitä on tullut tarpeeksi. On helpompi olla yksin ilman jatkuvaa tarvetta miellyttää kumppania ja yrittää väkisin olla jotain ja tsempata. Mulle on todella tärkeää saada olla täysin oma itseni enkä jaksa tällä hetkellä huomioida kenenkään muun tunteita/haluja/tarpeita niin paljoa kuin parisuhde vaatisi. Saan olla keskenäni ihan kaikessa rauhassa ja itsenäisenä ihmisenä tämä tuntuu sopivan mulle oikein hyvin. Yksinäisyys on turvallista eikä tee minusta haavoittuvaista.
  • En kaipaa seksiä. Minulle seksistä ja kaikesta hyvin intiimistä fyysisyydestä on parin vuoden selibaatin aikana muodostunut epäkiinnostava, ns. väritön asia, sellainen mikä ei herätä minussa oikeastaan minkäänlaisia tuntemuksia. Ei vastenmielisyyttä muttei kiinnostustakaan, se vaan on tai on olematta, ja mun kohdalla sitä vaan ei ole. Ilman parisuhdetta en seksiä harrasta (yhden yön jutut tai seksisuhteet eivät sovi minulle) joten selibaatti/seksittömyys on minulle luontainen asia. Ajan myötä senkin näemmä vain unohtaa ja kaikenlainen tarve ja halu siihen katoaa. Oletan että ihastuksen sattuessa ne palaavat normaalisti takaisin.

Nämä on niitä päällimmäisiä ajatuksia mitä tämä parin vuoden yksinäisyys ja seksittömyys mussa aiheuttaa, nyt kun aloin asiaa oikein kunnolla pohtimaan. Mä poistin sen Tinderinkin tuossa parisen viikkoa sitten kun ei mulla ollut minkäänlaista mielenkiintoa sitä käyttää, enkä kohdannut siellä mielenkiintoisia ihmisiä, mitäpä siellä turhaan roikkumaan.

Ajattelen asioista niin että edelleenkään mulla ei ole mitään hätää. Olen onnellinen näin, ja koirani, perheeni ja läheiset ystävät ovat minulle niitä tärkeitä asioita. Nyt mä saan elää juuri niin kuin haluan ja tunnen olevani enemmän itseni kun olen itsekseni. Saan toteuttaa itsekkäästi omia juttujani ja olla välittämättä muusta. On itseasiassa aika kiva tunne kun tuntee olevansa kokonainen ihan näinkin, omillaan ja yksinään.

Nyt mennään ihan vaan päivä kerrallaan. Parisuhde tulee sitten kun on sen aika, ja mitä ilmeisemmin se aika ei ole vielä. Ehkä joku päivä ihastun taas mutta siihen en voi itseäni pakottaa. Sitä odotellessa.

Queen Of Everything Instagramissa / Bloglovinissa / Facebookissa
Snapchatissa käyttäjätunnus queenofeve1808

Miksei mulla oo vieläkään miestä

IMG_20160429_224207

Aikuisen sinkkunaisen perjantaita tässä villisti viettäessä (sängyssä läppärin kanssa pötkötellen chihu kainalossa) mieleeni juolahti se fakta että hittolainen, siitä on noin vuosi kun eksän kanssa päätettiin erota. En ole tässä päiviä laskenut sen tarkemmin mutta muistikuvani on että huhtikuun viimeisinä päivinä se lopullinen päätös tehtiin ja siitä ei ollut sitten paluuta. Ihan hullua miten nopeasti aika on vierinyt ja tuosta noin vaan on taas vuosi takana!

Noh, mitäs tämän mun villin sinkkuvuoteni aikana on sitten tapahtunut? Tinder-treffejä? Yhden illan juttuja? Deittailua? Baareissa ja yökerhoissa notkumista? Kesäromansseja?

Hahaa! Voin kertoa ettei yhtikäs mitään, ja varmasti ysikymppisillä mummoillakin on läheisempää kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen siellä vanhainkodissa. Mä olen keskittynyt vain olemiseen ja elämiseen, eron ja ahmimishäiriön käsittelyyn, työssä jaksamiseen ym. joka päivä arjessani vaikuttaviin asioihin. Oon ”tylsäillyt” vuoden läpi mutta oikeesti mulla ei ole ollut tippaakaan tylsää. Mulla on oikein kiva elämä ja hyvä näin.

Seuraavaksi voisi kysyä että onko mulle sitten tulossa se #rakkaudenkesä2016 ja voin vastata siihenkin että ei ole. Ei oo tulossa eikä sellaiseen ole halua. Nyt tietysti kun näin retostelen niin mä oon jossain maistraatissa syksyyn mennessä, mutta hyvähän se on huudella. Totta puhuen tässä kirjoituksessa oli olemassa alunperin joku pointtinsa, ja ehkä se oli se ettei sinkkuus ole niin kamalaa kuin voisi kuvitella, ei ainakaan jos on lemmikki jolta saa hellyyttä 24/7 eikä joudu asumaan yksin vaan on mahdollisuus jakaa arki hyvän ystävän kanssa.

Silti, kaikesta tästä huolimatta lupaan huolestua jos olen ilman parisuhdetta vielä nelikymppisenäkin, mutta nyt: ei paineita.

Queen Of Everything Instagramissa / Bloglovinissa / Facebookissa