Jos voittaisin lotossa antaisin eksilleni

Kahvipöytäkeskustelujen saldoa

Jos voittaisin lotossa niin mä antaisin mun jokaiselle eksälle ainakin 10 000 euroa. Kuulostaako oudolta? Mun mielestä ei, mutta olen saanut tästä kyllä palautetta kahvipöytäkeskusteluissa.

Mä oon sellainen haaveilija ja unelmoija, ja oon aina joskus unelmoinut lottovoitosta. Todellisuudessahan lottoan ehkä kerran tai pari vuodessa, jos muistan. Joskus on ollut vuosia välissäkin etten muista lotota, mutta silti kuvittelen millaista olisi yhtäkkiä rikastua. Siis sillä tavalla ihan överirikkaaksi millaisiksi jotkut lottovoittajat muuttuvat.

Millaista se olisi jos tilille tupsahtaisi 50 miljoonaa euroa

Semmoisia mä mietin. Kyllä mä mietin sitä 1 miljoonaakin, mutta tuo 50 miljoonaa on vielä mielettömämpää ajatusten lentoa, kun ei tarvi himmailla. Olen aina tiennyt että ostaisin hienon ja ison asunnon Helsingin keskustasta, sellaisen missä olisi parveke tai kattoterassi. Ostaisin hienon auton, muutaman sijoitusasunnon ja matkustelisin. Sehän on selvä se.

Mä vaan bloggaisin ja eläisin unelmaani ja istuisin monta kertaa viikossa yksinäisten vanhusten luona kahvittelemassa ja pitämässä seuraa. Kuulemassa sota-ajoista ja siitä millaista joskus ennen oli. Silloin mulla olisi aikaa. Lahjottaisin myös Helsinki Missiolle miljoonan, haluan tukea yksinäisiä ja vanhuksia.

Niinkään mua ei kiinnosta se mitä kaikkea itselleni ostaisin vaan mitä muille antaisin

Hankkisin vanhemmilleni hienon asunnon ja loma-osakkeen Espanjasta missä he voisivat oleskella kaiken inhoamansa loskapaska-ajan. Isäpuolelle uuden auton ja äidille kaikkia ihania kalliita hemmotteluhoitoja ja kauneusjuttuja mistä hän pitää. Ystävilleni hankkisin kotiin uusia kalusteita tai auttaisin remontoinnissa, veisin mukanani shoppailemaan ja ulkomaanmatkoille niin että kaikki kulut katetaan.

Haluaisin auttaa ja jakaa sitä onnea. Yksin ei ole kiva olla rikas.

No entäs sitten ne eksät? Maksanko ikäänkuin vahingonkorvauksia siitä menetetystä ajasta minun kanssani? Haittakorvauksia? Kivusta, särystä ja henkisestä tuskasta?

No en. Mulla ei vaan ole mitään pahaa sanottavaa tai muisteltavaa. Jokainen heistä on ollut tärkeä osa elämääni ja vaikuttanut minuun suuresti, ja siihen mitä olen juuri nyt. On toki ollut riitoja ja erimielisyyksiä, mutta niinhän se on aina ihmissuhteissa. Jos voittaisin lotossa niin minä kuitenkin haluaisin että hekin saisivat palan sitä onnea, ihan vain siksi koska ovat joskus olleet olemassa ja osallisena elämääni.

Mä antaisin varmasti enemmänkin kuin 10 000 euroa. Sehän olisi vain taskurahaa. Mä varmasti ostaisin myös autoja ja matkoja, ehkä auttaisin kodin hankinnoissa. Jos eivät huolisi niin laittaisin nimettömänä kirjekuoressa postilaatikkoon, hahaa!

Sain melkein hullun leiman kahvipöytäkeskusteluissa, se eksien muistaminen kymmenillä tuhansilla on kuulemma todella outoa…

Ps: Ei nyt kuitenkaan kannata alvariinsa ravata postilaatikolla.

Mitä te tekisitte jos voittaisitte lotossa? Antaisitteko kellekään entiselle kumppanille jotain hyvää johtuen voitosta?

Queen Of Everything Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa
Snapchatissa käyttäjätunnus queenofeve1808

Mua vedätettiin ihan kuus-nolla

Harmittomat huijaukset lapsuudesta

Olin lauantaina perinteiseen tapaan viettämässä iltaa vanhempieni luona, ja siinä sitten tuli taas juteltua kaikenlaista. Mieleeni nousi muutamia hauskoja muistoja jotka ajattelin jakaa teillekin, ehkä mulla on kohtalotovereita?

En tiedä kuinka yleistä tämä lasten huijaaminen on, mutta kai näitä valkoisia valheita sun muita urbaanilegendoja lipsahtelee monien vanhempien suusta. Osaksi väsymystään ja sitä että pääsisi helpommalla, osaksi varmaan siksi että nämä on myös tapoja pitää lapsi hengissä pelon avulla. Haha.

Tässäpä siis pieni lista niistä asioista millä mua on huijattu, eli vuorossa seuraa harmittomat huijaukset lapsuudesta!

Näkki tulee ja vie

Tämä oli tarina joka muhun saatiin uppoamaan silloin kun olin alle kouluikäinen pieni lapsi. Meillä oli mökki saaressa, joten kuten päätellä voi; vettä oli jokapuolella. Mulle kerrottiin että järvessä asuu näkki joka voi viedä erehdyksessä pikkulapsia jos ne menevät yksin rannalle tai kallioille liian lähelle vettä. Näkki ei siis ole mikään paha otus, mutta sillä on huono näkö ja voi erehtyä jos lapsi liikkuu ilman vanhempaa.

Näin taattiin aika hyvin se että pysyin elossa ja vältyin hukkumiskuolemalta 80-luvulla. Eikä muuten näkki pelota.

Jos syö räkää niin kasvaa mato mahaan

Niin ällöttävää kuin tämä onkin, on monella pienellä lapsella ainakin jossain vaiheessa tapana syödä räkäänsä. Mummoa erityisesti ällötti tämä tapani, ja jos hän yllätti minut rysän päältä hän aina huikkasi että olenko menossa ongelle kun matoja kaivelen. Jossain vaiheessa hän kertoi että syödystä räästä muodostuu mahaan mato, joka kasvaessaan ylttää kurkkuun asti ja voi pilkistää sieltä suuta aukoessa. Näin ollen ei kannattanut syödä räkää edes salaa, koska siitä jäisi kiinni ennemmin tai myöhemmin!

Ps: Tuo hujaus toimi hyvin!

Jos ei istu veneessä rauhassa vaan roikuttaa kättä yli laidan niin viedään Ketlahteen piiaksi

Nyt ei ollut näkki viemässä vaan mun vaari. Minusta olisi ollut niin kiva roikottaa kättä yli laidan ja roikkua veneen keulasta katsellen pohjaan. En saanut siihen lupaa ja vaari sanoi että jos en tottele niin vie minut Ketlahteen piiaksi. Minä aina mietin että millainen kauhea paikka se Ketlahti on ja kuvittelin että ehkä se on eräs vanha lato joka näkyi järven rannalla olevalla pellolla. Istuin aika kiltisti verkkoja hakiessa. Pelotti että joudun vanhemmista eroon.

(Myöhemmin vaari kertoi ettei mitään Ketlahtea ollut edes olemassa. Kunhan sanoi että varmasti tottelisin enkä tippuisi veteen).

Pisamat lähtee sammakonkudulla

Mun isä aina hyväntahtoisesti kiusoitteli mua mun pisamista, niitä kun lapsena oli aina nenässä ja silmien alla. Isän vanhemmilla kyläillessä oli mummolan pihalla pieni oja, ja isä aina vinkkasi että kannattaa käydä naama siellä putsaamassa. Mä mietin usein että mikä mekanismi siinä on että ns. ”teerenpaska” irtoaa sammakonkudulla, mutta koska olin ihan sinut pisamoideni kanssa niin en yrittänyt lähteä niitä pesemään, haha.

Big Cat aka Lion-patukka on pahaa

Tämä on kyllä pahin huijaus koskaan, ja sen takana on äitini. Hänen suurinta herkkuaan oli Lion-patukka, ja kun kerran yllätin hänet syömästä sitä ja kinusin että miksen mäkin saa, äiti ilmeisesti hätävalheena sanoi että mä en tykkää siitä, että enkö muista?

Minähän tietysti sokeasti luotin äitiini ja meni aika hiton monta vuotta ennen kuin edes maistoin kyseistä suklaapatukkaa. Taisin olla jo yläasteella siinä vaiheessa kun paljastui että tuohan on varsin maukas patukka, kun siihen asti olin koko varhaislapsuuteni ja ala-asteen ajan elänyt harhaluulossa etten pidä sen mausta.

Ovela mutsi! Enpä ollut aina kinuamassa ja äiti sai syödä suklaapatukkansa rauhassa.

Harmittomat huijaukset lapsuudessa ovat varmaan aika yleisiä monella. Onko teillä mitään harmittomia huijauksia millä teitä on juksattu lapsena, tai puijaatteko omia lapsianne jollain asialla nykypäivänä? Olisi hauska kuulla!

Queen Of Everything Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa
Snapchatissa käyttäjätunnus queenofeve1808