Joskus ikääntyminen pelottaa

Mä olen jo 38 vuotias

Joskus ikääntyminen pelottaa. Ei pelkästään se oma ikääntyminen vaan myös muiden, esimerkiksi omien vanhempien. Tänä päivänä nelkyt on uus kolkyt ja mullekin aina sanotaan siitä kun olen niin nuoren näköinen. Ehkä olenkin ja joinain hyvinä päivinä menen kolmekymppisestä tai nuoremmastakin, mutta se ei silti poista sitä totuutta, että aika vaan menee eteenpäin eikä pysähdy vaikka mitä tekisi.

Täytän tänä vuonna 39 vuotta

Mun mielestä tuo on ihan käsittämätöntä. Ensi vuonna olen nelikymppinen bloggaaja. Tosin, nykyään enkä edes täällä portaalissa ole mikään vanhin bloggaaja. On normaalia elättää itsensä sosiaalisen median hommilla ja kyllä tätä elämää saa muutkin elää näkyvästi kuin parikymppiset. Ei kukaan pysy ikuisesti nuorena eikä mihinkään ole kirjoitettu ettei jotain saisi tehdä enää tietyn ikäisenä.

Omasta mielestäni olen vielä tosi nuori

Etenkin henkisesti. Toki ikääntyminen näkyy minussakin niin henkisesti kuin fyysisesti, mutta silti on tavallaan hauska huomata se, että silloin kun oli sen kakskyt vee, ajattelin että nelikymppisenä sitä on sitten jo todella vanha ja aikuinen. No ei ole. Ainakaan aikuinen. Tai ei sillä tavalla kun luulin että olisi ja miltä se tuntuisi.

Minä olen ikuisesti lapsi jollekin

Ja lapsena haluan pysyäkin. Olisi kiva jos omat vanhemmat eläisi hyväkuntoisina vaikka lähemmäs 100-vuotiaksi ja onhan se nykypäivänä ihan mahdollista. Olisi kiva olla itse vaikka 70-vuotias ja silti olisi oma äiti ja isäpuoli elossa. Saisi olla lapsi silloinkin. Sellaisia on olemassa, jopa vieläkin vanhempia mummeleita, kahdeksankymppisiä keillä on vanhemmat elossa (jos on saatu lapsi vaikka jo 18-vuotiaana). Ikääntyminen ei kuitenkaan poista sitä, että olet ollut jonkun lapsi ja olet sitä vieläkin.

Koskaan ei kuitenkaan tiedä mitä huominen tuo

Eikä sitä kuinka kauan täällä ollaan, iästä viis. Niinpä olenkin pyrkinyt näyttämään (ja sanomaan) läheisille kuinka tärkeitä he ovat ja viettämään perheeni kanssa niin paljon aikaa kuin suinkin mahdollista. Ylipäätään ihmisten kannattaa nauttia elämästään juuri nyt eikä vaan ajatella, että sitten kun. Sitä kun ei koskaan tiedä tuleeko sitä sitten kun -päivää ikinä. Ei kannata vaan säästää kituuttaa ja kannattaa pyrkiä toteuttamaan sellaisia unelmia joihin voi tarttua nyt heti. Silloin on ainakin varma, että se aika mikä täällä ollaan on hyvin käytetty.

Ikääntyminen tulee väistämättä vastaan meitä kaikkia ellei elämä lopu jo nuorena, joten siihen täytyy vaan opetella suhtautumaan oikein. Mikä sitten on oikea tapa? Ehkä se, että pyrkii nauttimaan tästä ainutkertaisesta tilaisuudesta.

 

♡ SEURAA MINUA ♡

Queen Of Everything Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa

Viidensadan euron salikortti

Tää viikko on ollut varsinaista hulinaa ja se on vasta puolivälissä. Onneksi huomenna on torstai, sillä mun on ihan just päästävä hieman lepäämään ja lataamaan akkujani. Arki on alkuviikon ollut aivan älytöntä hulabaloota, ja tuntuu etten ehdi tehdä mitään mitä haluaisin. Kaikki pitää suorittaa kauheella kiireellä että ehtii nukkumaan, mutta aina ei ehdi sitäkään. Onneksi ensi viikolla hommat muuttuu rennommiksi!

Nämä kuluneet päivät on menneet lähinnä niin että herään, meikkaan pikaisesti, lähden töihin, tykitän töissä uutta tietoa päähäni joka sekunti, tulen kotiin, syön ja käyn nukkumaan. Tähän väleihin mahtuu vain koirien ulkoilutus, eikä millekään muulle jää aikaa. Ei ole jaksanutkaan, mä vaan makaan tyttöjen kanssa vällyissä ja kuorsaan.

Ei ehdi siivoamaan, pesemään pyykkiä, hoitamaan omaa ulkonäköään, käymään kaupoilla tms, hyvä kun suihkuun jaksaa saati ehtii mennä. Mun on selkeesti opittava aikatauluttamaan arkeani paremmin!

Kokata en ole jaksanut enkä ehtinyt, joten ruoka on ollut aika pitkälle jonkinlaista valmisruokaa. Yhden ylimääräisen asian silti sain tehtyä, kävin nimittämässä lataamassa itselleni viidelläsadalla eurolla salikorttiin aikaa. Viikonloppuna treenaamaan ;)

Tässä pikapikapikakuulumisia teille, katsotaan josko ehtisin aktivoitua hieman paremmin muutaman päivän sisään ja raapustaa muutakin kuin näitä jonninjoutavia.

Queen Of Everything Instagramissa / Bloglovinissa / Facebookissa
Snapchatissa käyttäjätunnus queenofeve1808