Menisit sinäkin oikeisiin töihin

Pari päivää sitten luin jutun Lainahöyhenissä blogin Instagram-tilin varastamisesta. Siitä oli tehty uutinen Helsingin Sanomiin ja sain myös tiedotteen yhteiseltä mediataloltamme A-lehdiltä.  Tämän jälkeen tein kaksoistunnistautumisen ja uudet varmenteet sosiaalisen median tileihini ja muistutin itseäni taas tietoturvariskeistä. Paska juttu, ei voi muuta sanoa. Harmittaisi varmaan itse kutakin.

Instagram-tili on nyt saatu palautettua, kiitos hyvien kontaktien ja se on kunnossa. Yksi asia kuitenkin jota jäin pohtimaan oli taas ihmisten reagointi asiaan. Se kommentointi ja ihmisten pahansuopuus oli suorastaan kuvottavaa. Mä en vaan voi ymmärtää kuinka ääliöitä ihmisiä on olemassakaan. Joo, en nyt jaksa enää silitellä kenenkään päätä ettei kukaan vaan loukkaantuisi sanavalinnoista. Aivan ihmeellisiä urpoja sitä on vielä nykyaikana olemassa kun ei tajuta mitään maailman menosta. Hohhoijaa. Sitten suureen ääneen lauotaan niitä omia mielipiteitä jonain suurenakin totuutena. Millaistahan heidän elämänsä noin muuten on? Ovatko kovinkin suosittuja työpaikoilla ja ystäväporukoissaan? Varmaan tosi mukavia ihmisiä, heidän seurastaan varmaan suorastaan kilpaillaan.

”Menisit sinäkin oikeisiin töihin”

Tuo kommentti nousi taas useaan otteeseen esille kun ihmiset ottivat kantaa tähän uutiseen. Mitä ne on ne oikeat työt? Siis onko ne vain lääkärin, sairaanhoitajan, poliisin ja palomiehen ammatit vai pitääkö olla metsässä puutöissä, maatalouslomittajana käsi lehmän perseessä vaiko saako tehdä jotain kevyempää hommaa? Lakaisukoneenkuljettaja ja roskakuski on ookoo vaikka aika amistahan se on, mutta parempi on jos työ on jotain missä kärsit ja raadat ja mikä vituttaa sua. Se on sitä oikeaa työtä.

Oikeisiin töihin ei luetella sirkustaiteilijoita/muita taiteilijoita, muusikoita eikä kirjailijoita, sehän on pelkkää hurvittelua ja hulluttelua ja höpönlöpöä. Kunhan on jotain soitellut ja maalaillut. Kevyttä ja turhaketta siis. Myöskään stand up -koomikot saati näyttelijät eivät kyllä mitään oikeaa työtä tee, sillä ihmisten elämään ei ilo, nauru ja viihde saa kuulua. Lehtien toimittajat, bloggaajat, vloggaajat ja Youtubeen sisältöä tuottavat ovat myös ihan jonnin joutavaa porukkaa. Ei maailma sellaisia tarvi. Ihan turhaa työtä. Lopettais kaikki nekin ja menis vaan toimistoihin, kaupan tiskille tai vaikka rakennuksille siivoamaan. Se on oikeaa työtä se.

Samalla voidaan lopettaa kaiken maailman höpösarjat ja tv-realityt kun eihän niitä kukaan katso. Kansaa kiinnostaa vain Ylen uutiset, säätiedotus ja joskus uusintana Tuntematon sotilas. Muu kaikki on ihan turhaa. Ei semmosia kannata kenenkään tehdä kun eihän ne oo mitään oikeita hommia. Ihan turhaa huuhaata. Menkää vaan niihin oikeisiin töihin.

Se on kuitenkin jännä, että kun se oikeisiin töihin mennyt tyyppi tulee sieltä oikeista töistä, niin se aika monessa tapauksessa haluaa vaan heittää oikoselleen sohvalle ruoto suorana ja nostaa jalat ylös. Se oikeisiin töihin mennyt tyyppi alkaa katsoa telkasta/puhelimesta/tabletista/tietokoneelta (tai kuunnella radiosta tai lukea lehdestä) niitä jonninjoutavien tyyppien juttuja viihtyäkseen ja rentoutuakseen. Siis niitä juttuja mitä ne tyypit on tehneet leikkitöikseen, vaikka ihan turhiahan ne on mutta kuitenkin.

Että mitäs jos jokainen mentäis vaan niihin omiin töihimme, oikeisiin tai ei? Jokaiselle työlle on tietty rooli ja tarve, ja jokaiselle palvelulle kuluttajansa. Se, ettet sinä arvosta ja tarvitse jotain tiettyä tehtävää maailmassa ei tarkoita etteikö se ole jollekin toiselle merkityksellinen. Toiset maalaa, toiset laulaa, toiset tanssii, toiset keksii tarinoita ja toiset kirjoittelee höpönlöpöä ja räpsii merkityksettömiä kuvia Instagramiin. Vaan kun joillekin ne ei ole höpönlöpöä ja niillä on merkitystä. Yksikään jos niistä iloa saa elämäänsä niin se työ ei ole ollut turhaa.

Kuvat ilmainen kuvapankki Unsplash

♡ SEURAA MINUA ♡

Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa

Miten mulla menee, no entä sulla?

Miten mulla menee?

Viime postaus ja valitus tukkakriisistä toi mieleeni asian josta en ole hetkeen päivittänyt mitään ja se on henkinen hyvinvointi. Ajattelin puhua teille vähän siitä, miten mä itse voin ja miten ihmiset voi ylipäätään. Meneeks mulla hyvin, entä sulla ja miten se kaikki vaikuttaa meidän ympärille?

Mä avauduin ja päästelin hieman paineita ja nyt mulla on taas hyvä olla. Se vaan vaati sen, että sain hetken valittaa ja tunteet ryöpsähteli tähän blogiini. Mä olen jo aikapäiviä sitten ottanut sen linjan mun blogissa, että oon avoin ja suorapuheinen mun omista tunteista. Mä kerron myös ikävistä jutuista ja tuntemuksista enkä esitä mitään happyhappyjoyjoytä vaikka pyrinkin pitämään kokonaisfiiliksen positiivisena.

Mä kannustan ihmisiä kertomaan myös negatiivisista fiiliksistä, mutta siinä on kuitenkin se ero, että esim. edellisellä avautumisellani mä en pahoittanut kenenkään toisen mieltä siksi, että mulla itselläni oli huono olla. En kostanut enkä laittanut vahinkoa kiertämään, en purkanut paskaa oloani muihin ja helpottanut itseäni muita ivaamalla tai vihaamalla. Mä puhuin vain itsestäni ja siltä miltä musta tuntui ja se helpotti.

Ahdistaako mua? Masentaako sua?

Elämä ei varmaan kellään ole päivästä toiseen samanlaista, ei teillä lukijoilla eikä mullakaan täällä ruudun toisella puolella. Joskus toki tuntuu siltä, että päivät pyörii täysin samalla tavalla, mutta eihän se kuitenkaan ole totta ainakaan jos mietitään elämää hieman laajemmalla tunneskaalalla. Se perustekeminen ja rutiinit voi olla pitkälle samoja, mutta se mitä kaikkea koetaan ja tunnetaan päivän aikana onkin eri asia.

Mulla ei ole koskaan diagnosoitu masennusta, enkä itse ole koskaan kokenut olevani masentunut. Tämä tosin on hirveän suhteellinen asia, miten se edes määritellään? Aika subjektiivisia juttuja ja fiilikset voi vaihdella päivätasolla. Sinäkin, juuri sinä siellä joka luet näitä lauseita just nyt, voit käydä tekemässä jonkin suuntaa antavan masennustestin ja saada siitä tulokseksi vaikka keskivaikean masennuksen jos sattuu vastaushetkellä vituttamaan harmittamaan. Toisaalta taas masentunutkin ihminen voi hetkittäin voida hyvin ja toisena päivänä saada varsin positiivisen kuvan elämästään kunnes tulee notkahdus.

Silloin jos mulla mättää jokin henkisellä puolella, liittyy se yleensä ahdistuneisuushäiriööni josta olen kirjoittanut aiemmin jutun En mä hullu oo mut mulla on ahdistuneisuushäiriö. Joskus mulla on määrittämätöntä ja selittämätöntä ahdistusta joistain asioista, nykyään vaihtelevasti. Ahdistuneena on vaikea toimia ja pitää kiinni rutiineista, silloin sitä haluaa usein vain käpertyä omaan kuoreensa ja olla. Sitä tarkkaa tunnetta on vaikea selittää kun ei itsekään tiedä. Oon kuitenkin aina pyrkinyt siihen, että mä en pura mun pahaa oloa muihin ja siitä pidän kiinni niin hyvin kuin vain osaan.

Voin auttaa itse itseäni valitsemalla toisin

Satunnaisesta ahdistuneisuudesta huolimata en koe, että se määrittäisi liikaa mun elämää, enkä ajattele olevani masentunut siksi, että toisinaan on paska päivä. Jos mun täytyisi käydä jossain itselleni epämieluisassa rutiininomaisessa ja tarkasti aikataulutetussa työssä se 8h päivässä en todennäköisesti jaksaisi. Moni tavallinen ihminen jaksaa hammasta purren vaikkei työ olekaan mikään unelmien täyttymys, mutta multa se teeskentely ei suju. Mä ahdistun sellaisesta pakottamisesta liikaa, mutta nyt kun saan tehdä itse omia someen liittyviä töitä ja blogia on elämä todella paljon helpompaa eikä ahdistuneisuuden kanssa tarvitse kamppailla jokaisella väkivaltaisella aamuherätyksellä.

Aika moniin asioihin voi itse vaikuttaa vaikka muutoksen tekeminen tuntuukin aluksi vaikealta. Mulla joskus oli itsellänikin sitä suomalaisille tyypillistä kateutta ja ehkä jopa jonkinlaista katkeruutta siitä kuinka joidenkin ”ei tarvinut käydä töissä” kun itse raatoi niska limassa. Ehkä mulla oli myös turhan siloiteltu kuva kuinka helppoa yrittäjien arki olisi ja muutenkin, näinhän siitä vain pintaraapaisun. Nyt olen kuitenkin tajunnut, että minäkin voin halutessani myydä pienen omaisuuteni, pakata kimpsut, kampsut ja koirat ja vaikka muuttaa palmun alle ulkomaille. Ihan turha kadehtia surffarielämää Balilla kun siihen on periaatteessa mahdollisuus jokaisella. Duunailla jotain ja elää erilaista elämää. Oikeesti se ei vaadi muuta kuin uskallusta muuttaa elämäänsä ja irtisanoutua siitä minkä kanssa ei halua olla tekemisissä.

Älä ole mulle katkera tai kadehdi mua

Jotkut ihmiset on jostain luoneet musta sellaisen mielikuvan ettei mun tarvi käydä töissä kun oon muutenkin niin varakas ja mulla on sijoituksia, rahastoja ja perintöjä. On maita ja mantuja ja vaikka mitä niin voin vaan lekotella ja siinä sivussa vähän bloggailla. Toisaalta samalla jotkut ihmiset taas nurisee siitä, että miten mäkin voin blogilla ja somella itseni elättää ja menis nyt oikeisiin töihin. Siinä samalla kuitenkin unohdetaan, että työtä on monenlaista. Kaikki oikeat työt ei vaadi sitä 37,5 tuntia viikossa tiettynä kellonaikana, mutta samalla ne saattaa vaatia sen, että sä jaat sun henkilökohtaista elämää koko maailmalle eikä sulla ole mitään työaikoja tai koskaan oikeaa lomaa, susta kirjoitellaan anonyymisti nettipalstoilla ja saat lukea itsestäsi vihakommentteja aina ulkonäöstä ääneen, käytökseen ja ajatusmaailmaan. Kaikella on puolensa enkä mä ainakaan valita, kunhan vaan totean. Elämä on valintoja.

Mua on ihan turha kadehtia ainakaan tässä asiassa, paitsi tietysti sen suhteen, että mulla on uskallusta. Mulla on ollut uskallusta ottaa mun oma hyvinvointi omiin käsiini, uskallusta pysyä erossa isoista kuukausipalkoista ja ylityökorvauksista niistä lomarahoista puhumattakaan. Oon tiputtanut mun tulotasoa tietoisella valinnalla: raha vai vapaus. En mä mikään Kroisos ole, mutta mä oon onnellinen siitä, että mulla on tämä mahdollisuus ja mä oon tehnyt töitä sen eteen. Ei tipu taivaalta tämäkään homma ja ne lukijatkin on ansaittava. Ja jos se tuntuu niin helpolta, niin sen kuin aloittaa vaan bloggaamaan tai vloggaamaan ja hankkii itselleen kymmenien (tai satojen) tuhansien yleisön. Tuosta noin vaan. Jokaisella on sekin vapaus ja mahdollisuus, mutta kaikki ei varmaan halua. Ja vaikka haluaisikin, niin ei sekään nyt ihan itsestään synny ellet satu olemaan julkkis jo valmiiksi tai muuten vain onnekkaiden tähtien alla. Silti, se mahdollisuus on sulla ja mulla. Meillä kaikilla.

Se on se asia minkä takia mulla on hyvä olla. Se miten mulla menee on täysin sidonnainen mun omaan asenteeseen. Mulla on erityisesti hyvä olla itseni kanssa siltä osin, että tiedän olevani ihan hyvä ihminen. En mikään pyhimys ja aina oikeassa ja virheetön, mutta sellainen joka ei ainakaan halua muille pahaa ja pyrkii negatiivisuuden ja katkeruuden sijaan kehittämään itseään ja tekemään oman ja läheisten elämän mahdollisimman miellyttäväksi. Sen sijaan, että miettii aina mitä jolloin muulla on enemmän kuin itsellään tai kuinka joku homma on toiselle helppoa, kannattaa sekin energia suunnata itseensä ja läheisiin, sillä voi olla yllättävä merkitys omalle henkiselle hyvinvoinnille. Kokeilkaa vaikka, tyytyväisyystakuu!

Kuvat ilmainen kuvapankki Pixabay

♡ SEURAA MINUA ♡

Queen of Everything Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa