Töitä välttelevät työttömät

Ei unelmia, ei tavoitteita

Töitä välttelevät työttömät valtaavat palstatilaa mediassa. Jopa mun Facebookin newsfeed on ollut viimeiset päivät aika tukossa, kun vähintäänkin puolet kavereistani ottavat asiaan kantaa, suurin osa aika tuohtuneina. Niin Iltalehdessä kuin Ilta-Sanomissakin on ollut jo useita haastatteluja ja juttuja työttömistä jotka eivät halua töihin. Ns. ”vapaamatkustajista” jotka nauttivat työttömyyskorvauksesta silti olematta työmarkkinoiden käytettävissä. Töihin menoon ei ole siis pienintäkään aikomusta.

Tänään luin Ilta-Sanomista jutun 27-vuotiaasta Mikosta, joka juo, lukee ja keilaa. Hän ei halua mennä töihin ja elämiseen hänelle jää 480 euroa kuukaudessa. Se on kuulemma riittävä rahamäärä ja lisätienestejä hankitaan vuokraamalla vaimon asuntoa pimeästi. Näin he saavat enemmän rahaa kun salaavat oikeasti yhdessä asumisensa.

Jutusta kävi aika hyvin ilmi miksei työt kiinnosta. Mikko ei ole sellainen kuin sinä tai minä. Mikolla on selkeästi mielenterveysongelmia ja päihderiippuvuutta. Amfetamiinista ja alkoholista hän kertookin avoimesti. Eivät kaikki työttömät ole sellaisia.

Ennemmin vankilaan kuin töihin

Lehdessä oli myös juttu töitä välttelevästä 31-vuotiaasta Juusosta. Hän ei ole koskaan ollut palkkatöissä, eikä hänellä ole ammattitutkintoa. ”En minä sovellu mihinkään sellaiseen tehtävään, että pitäisi herätä aamulla aikaisin ja olla tietyssä paikassa tiettyyn aikaan ja sama jatkuisin koko viikon. Ei se sopisi minulle ollenkaan. Mieluummin menisin vaikka vankilaan, kun semmoista tekisin.”

Monella töitä tekevällä kunnon kansalaisella varmasti nousee savu korvista näitä lukiessa, mutta itse en ärsyynny näistä paljastuksista. En ylläty mistään muusta kuin siitä, että jotkut uskaltavat tehdä nämä ulostulot omalla nimellään ja kasvoillaan. Tietyllä tavalla mä ymmärrän Juuson ajatusmaailman osittain, sillä itsestäni löytyy jokin samankaltainen tunne sisällä.


Jotain töitä ois pakko tehdä…

Mulla ei ole koskaan ollut mitään erityisiä ammattihaaveita ellei lottovoittajaa lasketa, eikä minua  sellainen tavallinen työnteko kiinnosta. Työ itsessään ei merkitse mulle mitään enkä ole millään tavoin ura-orientoitunut ihminen. Mä olen aina käynyt töissä vain paremman elintason takia ja 95% työntekoa on motivoinut palkka. Rakastan sisustaa, matkustella, käydä ravintoloissa ja ostella kivoja asioita. Jos en olisi luonteeltani tällainen, voisin ehkä itsekin kuvitella olevani työtön, mutta voidakseni olla vain laiska tyhjätasku raha merkitsee mulle liikaa.

Mikäli raha ei olisi tärkeää ja tyytyisin vähempään, voisin varmasti olla oloneuvos. En myöskään olisi niitä lottovoittajia mitä monet suomalaiset ovat: Jatkavat samaa vanhaa työtänsä kun eivät osaa olla ilman. Minä osaisin. Silloin minä juuri voisin nauttia kaikista muista elämän hienoista asioista ja panostaa mm. hyväntekeväisyyteen, kun perinteiset palkkatyöt voisi unohtaa kokonaan. Tekisin vain itselleni mieluisia asioita ja niitä on paljon.

On kuitenkin vapaus valita

Töitä välttelevät työttömät valitsevat vapaaehtoisen köyhyyden ja tyytyvät vähään, mutta onhan sitä elämässä paljon muutakin kuin raha. Ja se mitä rahallakaan ei voi ostaa, on aika.

Bloggaajana näen mitä se työttömälle tärkeä oma aika ja vapaus tehdä mitä haluaa on. Se on ihan parasta. Mä vaan tarvin siihen tekemiseen enemmän rahaa kuin työttömyyskorvauksen, tai sitten pitäisi olla sillä rahalla Aasiassa pitkiä aikoja ja elää halvemmalla. Niinhän tosin jotkut työttömät tekeekin, lomailevat palmujen alla… Ja se on kyllä väärin, sillä me työtä tekevät maksamme sen veroillamme. Sen että joku toinen voi olla tekemättä mitään, mutta tällä hetkellä systeemi mahdollistaa sen.

Onneksi mä olen löytänyt oman intohimoni ja ainakin tällä hetkellä pystyn tekemään asioita jotka eivät ole mulle tuskaista pakkopullaa vaan tuottavat iloa ja onnistumisen tunnetta. Ei kukaan halua elää orjana.


Töitä välttelevät työttömät

En tiedä mikä tähän on ratkaisuna, olisiko se paljon puhuttu kansalaispalkka? En oikeasti tiedä siitä asiasta paljoakaan enkä ole tutkinut lähemmin, mutta sen tiedän että töitä tekevät työttömät eivät varmasti pakkotyöllisty millään orjaleirillä väkisin. Fakta kuitenkin on, ettei ketään voi pakottaa töihin ja jos työttömyyskorvaus otetaan pois, niin Suomessa on kuitenkin sosiaaliturva. Sitten se raha on vain hieman pienempi, mutta se maksetaan toimeentulotukena. Ei täällä ketään puille paljaille jätetä vaikka joskus voisi olla aihetta.

Mua itseäni ei kuitenkaan nämä esiin tulleet elämäntapatyöttömät haittaa, vaikka niidenkin elämän omilla veroillani kustannan. Tiedän että heitä on kuitenkin vähemmistö ja kustannanhan minä myös paljon muutakin, kuten esim. alkoholistien, narkomaanien, tupakoitsevien keuhkosyöpäläisten jne hoidon, eikä multa kysytä haluanko mä osallistua.

Mitä te olette mieltä näistä työttömien uutisoinneista?

 

Queen Of Everything Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa

Kuinka SoMe-minäni eroaa todellisuudesta

Some eroaa todellisuudesta

Hui kauhistus. Vai oliko sittenkään kauhistus kellekään se tieto, että some eroaa todellisuudesta ja siinä samalla minunkin somepersoona eroaa todellisesta minästä? Osa ehkä lukee blogeja ja katselee vlogeja kuin piru raamattua, mutta kannattaa aina muistaa että se on vain pala jonkun elämää.

Siinä missä somepersoonaa seuraavasta ihmisestä saattaa tuntua että bloggaajat jakavat koko elämänsä someen, niin aika harvan kohdalla se kuitenkaan pitää paikkaansa. Vaikka itsekin jaan paljon asioitani ja puhun myös syvällisemmistä, joidenkin mielestä jopa todella intiimeistä asioista, ovat ne minun periaatteideni ja moraalini mukaisia. Loogisesti meillä jokaisella on omat rajamme ja meillä bloggaajillakin on paljon asioita mitkä eivät täältä blogista käy ilmi ja mistä emme koskaan kirjoita.

Muutoksia minussa ja blogissa

Fiilistellessäni viimeisiä kuvia minusta mustatukkaisena, aloin miettimään että miten olen muuttunut bloggaajana. Miten yleensäkin olen muuttunut ihmisenä näiden vuosien varrella ja mikä on normaalia henkistä kasvua, mikä blogin tuomaa muutosta?

Olen itse aina toitottanut aitouden ja rehellisyyden perään ja olen edelleen samoilla linjoilla, mutta ihan kaikkia asioita itsessään ja omassa elämässään ei tarvitse koko kansan edessä ruotia. Se ei ole valehtelua tai salailua. Tämä on viihdettä ja sisällöntuottamista lukijoiden iloksi ja tulee muistaa se, että vaikkei kaikesta täällä kerrokaan ja jotain blogin kanssa ristiriidassa olevia asioita olisi bloggaajilla, on se täysin normaalia.

Harvalla ihmisellä koko työyhteistö tietää kaiken työkaverin elämästä, joten miksipä tietäisi meidän bloggaajienkaan? Meillä se työpaikka on kaiken lisäksi täysin julkinen, joten kaikki blogiin saatetut asiat ovat koko kansan ruodittavissa.

Todellisuus vs. some-minä

Oma asenteeni yksityisen, sen todellisen minäni ja somessa näkyvän bloggaaja-Even välillä on se, että yritän pitää rajaa hiuksenhentona. Sellaisena, etten valehtele mistään tai väitä asioita muuksi kuin ne ovat. On toki asioita joista en halua puhua tai joihin en halua sen tarkemmin blogissa ja julkisuudessa paneutua, mutta ne vain yksinkertaisesti jätän pois jottei tarvitse valehdella.

Bloggaajana viihdettä ja sisältöä lukijoille tuottaessa joitain omia asioita kuitenkin kaunistellaan. Ei valehdella, muttei välttämättä jatkuvasti tuoda esille sitä räjähtänyttä todellisuutta. Monet varmasti ovatkin jo tietoisia siitä, että hienon kuvan takana saattaa olla kauhea tausta ja asetelmia varten on jouduttu näkemään paljon vaivaa. Jonkun kauniin kuvan saamiseksi on saattanut joutua rajaamaan jotain ei-niin-kaunista ulkopuolelle, se on varmaan ihan ymmärrettävää.

Minullakaan bloggaajana ei ole täällä yhdistetyssä makuu-, ja työhuoneessani aina niin siistiä mitä voisi kuvitella. Mistä meillä riidellään -postauksessa paljastinkin jo olevani hieman huithapeli joidenkin asioiden suhteen, en vain anna sen näkyä täällä.

Pieniä eroavaisuuksia

Jonkun kodin siisteyden tms. asioiden rajaaminen on varmasti monelle ihan järkeenkäypää puuhaa, mutta vielä ympäristön lisäksi jää ihan oma itsemme, persoona ja ulkonäkö. Ulkoisesti pyrin pysymään todellisuudessa mm. kuvanmuokkauksen kanssa, enkä ala sirontamaan nenääni tai poistamaan kaksoisleukaani, mutta kuvakulmilla jo itsessään saa paljon aikaan. Harva meistä haluaa itsestään epäedustavaa kuvaa, ja kuvasaldosta valitaan aina ne parhaimmat otokset. Ihan loogista.

Kuitenkin todellisuudessa blogin ulkopuolella kuljen todella usein hiukset kiinni, jollain epämääräisellä sykeröllä pääni päällä ja ilman meikkiä. En jaksa laittautua päivittäisellä tasolla ja uskonkin, että aika moni törmää minuun lähinnä koirien kanssa lenkkeillessäni aivan räjähtäneen näköisenä. Se ei kuitenkaan poista sitä asiaa, että laittautuessani olen ihan mukiinmenevä, toisinaan jopa ihan näyttävän näköinen nainen.

Luonteeltani olen mitä olen ja uskonkin, että kaikki se heijastuu myös tänne. Snapchatissa minua seuraavat varmaan saavat enemmän kiinni siitä millainen olen, koska siellä on kuitenkin tarjolla ihan livekuvaa, puhetta ja tarinaa, ilmeitä, eleitä ja naurua.

Vaikka yritän muistaa että monilla bloggaajilla, ihan kuten minullakin on tämä yksityinen puolemmekin joka ei blogissa niin näy, niin aina jaksan yllättyä kun näen fitnessbloggaajia tupakka kädessä ulkona. Ja ei, se ei ole valehtelua, mutta ehkä niitä tupakoitsemisia ym. ei tarvitse ruotia koko kansan edessä julkisesti. Meillä kaikilla on paheemme ja asiat joista emme joka paikkaan vuodata.

Älkää siis järkyttykö jos Helsingin keskustassa törmäätte minuun ja näytän kuin olisin juuri herännyt ja kömpinyt jostain kivenkolosta. Se on nimittäin ihan mahdollista ;)

Muista käydä osallistumassa Dermosil -arvontaan edellisessä postauksessa Mistä meillä riidellään?

Queen Of Everything Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa
Snapchatissa käyttäjätunnus queenofeve1808