Kun yhdelle kumartaa niin toiselle pyllistää

*Sisältää mainoslinkkejä

Kun yhdelle kumartaa niin toiselle pyllistää

Mä tiedän, että on ihmisiä ketkä ei tykkää mun blogista eikä musta, mutta samalla tiedän, että on myös niitä ketkä tykkää. Niitä itseasiassa on varmasti enemmistö, mutta se hyvisten ääni ei aina vaan kuulu ja näy blogissa, ei mun eikä muidenkaan. Usein eriävät mielipiteet on niitä mitkä kirvoittaa ihmiset kommentoimaan, eikä jokaisesta neutraalista tai positiiviseksi koetusta jutusta jaksa nyökytellä ja kommentoida kuorossa ”samaa mieltä täälläkin”. Mulla toki täällä on postausten alussa ja lopussa tuo pieni sydän jota painamalla voi antaa liketyksen kommentoimatta sanaakaan (vink vink mun lukijoille).

Ennen kun olin hieman nuorempi ja mustavalkoisempi jaoin varmasti voimakkaammin mielipiteitä, mutta nyt ne erot ovat tasoittuneet enkä joudu enää niin paljoa silmätikuksi. Välillä mä oon saanut vihat niskaani etenkin jos jotain mun elämän juttuja on jaettu mediassa laajemmin, mutta samalla mä oon myös saanut lisää seuraajia ja niitä ihmisiä ketkä ymmärtää mua ja tykkää mun tyylistä. Bloggaaminen on hieman sellaista, että kun yhdelle kumartaa niin toiselle pyllistää. Ei vaan voi tulla sellaista hetkeä, että miellyttäisi kaikkia.

Miten mä oon tullut toimeen tämän asian kanssa?

Itse olin ennen utelias ja luin kaikenlaisia juttuja netistä. Siinä sitten törmäsi paristi juttuihin itsestäänkin, eikä ne aina olleet kovin mairittelevia. Toisaalta tässä vuosien aikana olen kasvattanut kovan nahkan, mutta en ole koskaan ollut sitä mieltä, että kaikki haukut pitäisi aina ottaa vastaan nöyrästi ”siksi kun olet itsesi esille tuonut” ja tämän takia pitäisi hymyillen kestää kaikenlaista paskaa. Ylipäätään mua ihmetyttää ihmiset ketkä jaksaa vihata niin paljon ja ärtyneenä ovat valmiita käyttämään aikaansa kommenttiosioissa kinaamiseen.

En voi sanoa, että kaikki ikävät kommentit valuisi minusta pois kuin vesi hanhen selästä sillä en minä mikään McGyver ole, mutta olen päässyt sellaiseen flowhun jossa en pahoita mieltäni turhaan sellaisten ihmisten mielipiteistä keillä ei oikeasti ole mitään sijaa mun elämässä. Minnan kanssa me usein puhutaan täällä kotona bloggaamisesta, julkkiksista ja siitä millaisten asioiden ja juorujen kohteeksi sitä itse kukin välillä on joutunut. Ollaan siinä hyvin samanlaisia, että täällä meillä virtaa vaan hyvät vibat eikä me käytetä aikaa ihmisten pohjattomaan vihaamiseen. Se jatkuva negailu ja muiden jutuista ja mielipiteistä ärtyminen vie ihan hirveästi energiaa. Tällä en kuitenkaan tarkoita sitä etteikö kenenkään bloggaajan jutut ja mielipiteet koskaan ärsyttäisi mua. Mä en vaan jää siihen fiiliksen vellomaan vaan teen omaa juttuani ja jatkan matkaa.

Onko kaikki niin mustavalkoista?

Mä tiedän olevani joskus joissain asioissa aika mustavalkoinen tyyppi. Ennen olin paljon enemmän, mutta ikää tullessa on se piirre jotenkin hioitunut minussa. Joskus jostain asiasta tunnevyöryssä kirjoittaessani huomaan jälkikäteen luettuna olleeni aika voimakkain ilmaisuin liikkeellä, mutta ne tunteet on silloin olleet aitoja ja olen kertonut mielipiteeni koska olen halunnut sanoa sanottavani.

Vaikka mulla onkin kaikenlaisia ajatuksia ja tykkään toisinaan herätellä ja haastaa ihmisiä, niin mä kuitenkin välttelen tietynlaisia aiheita mun blogissa. Uskonto, politiikka ja monet muut sellaiset asiat aina maahanmuutosta lähtien on sellaisia mihin en halua ottaa kantaa ja personoitua täällä millään tavalla. Mä en myöskään halua alkaa ohjeistamaan ja pätemään asioissa joista mulla ei ole minkäänlaista tietotaitoa ja omaa kokemusta, oli se sitten lasten kasvattaminen tai ravinto-asiat. Niistä kun mulla ei ole mitään tajua.

Jokainen omalla tyylillään, eiks niin?

Ps: Elloksella on 14-15.01 VIP-sale ja ALEN LOPPUKIRI ALKOI!

50% lisäalennusta Elloksen ale-tuotteista
30% lisäalennusta alen merkkituotteista

Alennuskoodi jonka voit lisätä kassalla on 375404 ja shoppailemaan pääset suoraan tästä!

♡ SEURAA MINUA ♡

Queen Of Everything Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa

Joskus ikääntyminen pelottaa

Mä olen jo 38 vuotias

Joskus ikääntyminen pelottaa. Ei pelkästään se oma ikääntyminen vaan myös muiden, esimerkiksi omien vanhempien. Tänä päivänä nelkyt on uus kolkyt ja mullekin aina sanotaan siitä kun olen niin nuoren näköinen. Ehkä olenkin ja joinain hyvinä päivinä menen kolmekymppisestä tai nuoremmastakin, mutta se ei silti poista sitä totuutta, että aika vaan menee eteenpäin eikä pysähdy vaikka mitä tekisi.

Täytän tänä vuonna 39 vuotta

Mun mielestä tuo on ihan käsittämätöntä. Ensi vuonna olen nelikymppinen bloggaaja. Tosin, nykyään enkä edes täällä portaalissa ole mikään vanhin bloggaaja. On normaalia elättää itsensä sosiaalisen median hommilla ja kyllä tätä elämää saa muutkin elää näkyvästi kuin parikymppiset. Ei kukaan pysy ikuisesti nuorena eikä mihinkään ole kirjoitettu ettei jotain saisi tehdä enää tietyn ikäisenä.

Omasta mielestäni olen vielä tosi nuori

Etenkin henkisesti. Toki ikääntyminen näkyy minussakin niin henkisesti kuin fyysisesti, mutta silti on tavallaan hauska huomata se, että silloin kun oli sen kakskyt vee, ajattelin että nelikymppisenä sitä on sitten jo todella vanha ja aikuinen. No ei ole. Ainakaan aikuinen. Tai ei sillä tavalla kun luulin että olisi ja miltä se tuntuisi.

Minä olen ikuisesti lapsi jollekin

Ja lapsena haluan pysyäkin. Olisi kiva jos omat vanhemmat eläisi hyväkuntoisina vaikka lähemmäs 100-vuotiaksi ja onhan se nykypäivänä ihan mahdollista. Olisi kiva olla itse vaikka 70-vuotias ja silti olisi oma äiti ja isäpuoli elossa. Saisi olla lapsi silloinkin. Sellaisia on olemassa, jopa vieläkin vanhempia mummeleita, kahdeksankymppisiä keillä on vanhemmat elossa (jos on saatu lapsi vaikka jo 18-vuotiaana). Ikääntyminen ei kuitenkaan poista sitä, että olet ollut jonkun lapsi ja olet sitä vieläkin.

Koskaan ei kuitenkaan tiedä mitä huominen tuo

Eikä sitä kuinka kauan täällä ollaan, iästä viis. Niinpä olenkin pyrkinyt näyttämään (ja sanomaan) läheisille kuinka tärkeitä he ovat ja viettämään perheeni kanssa niin paljon aikaa kuin suinkin mahdollista. Ylipäätään ihmisten kannattaa nauttia elämästään juuri nyt eikä vaan ajatella, että sitten kun. Sitä kun ei koskaan tiedä tuleeko sitä sitten kun -päivää ikinä. Ei kannata vaan säästää kituuttaa ja kannattaa pyrkiä toteuttamaan sellaisia unelmia joihin voi tarttua nyt heti. Silloin on ainakin varma, että se aika mikä täällä ollaan on hyvin käytetty.

Ikääntyminen tulee väistämättä vastaan meitä kaikkia ellei elämä lopu jo nuorena, joten siihen täytyy vaan opetella suhtautumaan oikein. Mikä sitten on oikea tapa? Ehkä se, että pyrkii nauttimaan tästä ainutkertaisesta tilaisuudesta.

 

♡ SEURAA MINUA ♡

Queen Of Everything Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa