Suorituspaineita ja kriiseilyä

Suorituspaineita ja kriiseilyä

Suorituspaineita ja kriiseilyä, siitä on mun syyskuu tehty. En koskaan olisi voinut arvata kuinka paljon paineita tämä rento ja luova työ tuottaa, sitten kun siitä muuttuu harrastuksesta sivutyö ja sivutyöstä päätyö. Harva varmaan osaa täysin asettua asemaan, lukijoista tuskin kukaan. Millaista on tehdä työtä jossa työn tulosta arvostelee kymmenet tuhannet, tai jopa sadat tuhannet ihmiset? Millaista on saada palautetta julkisesti?

Älkää ottako tätä väärin, mä rakastan bloggaamista. Kerrankin musta tuntuu että mä olen löytänyt sen jutun mitä haluan tehdä, mihin en kyllästy heti ja jossa saan toteuttaa itseäni. Ei ole ketään komentamassa ja vaatimassa, kukaan ei kyttää kelloa moneltako tulen töihin ja moneltako lähden. Ei tarvitse päivittäin kulkea kello kaulassa ja miettiä odottaako joku kieli vyön alla innoissaan sitä että myöhästyisin, pääsisikö valittamaan jostain ja napauttamaan.

Tässä työssä on se vapaus suunnitella itse omat aikataulunsa ja sen miten töitään haluaa toteuttaa. Voin maata sängyssä, olla olohuoneessa, mennä kahvilaan tai kirjastoon. Voin istua työpöydän ääressä ja kirjoittaa niin kauan kuin jaksan tai kun motivaatiota riittää ja sitten lopettaa. Juuri tänään ei huvita joten enpä viitsi vaivautua. Tavallisessa työmaailmassa se ei vaan käy niin.

On silti paljon asioita jotka voi ahdistaa

Mikään työ, edes se unelmien ammatti ja oman itsensä vapaa toteuttaminen tuskin on kellekään ainaista ruusuilla tanssimista. Bloggaajana tulot eivät ole aina samoja, ei ole ehkä kiinteää palkkapäivää. Palkkaa ja palkkioita voi tulla monesta eri lähteestä pitkin kuukautta, eikä aina sekään ole ihan selvää. Monet työt tehdään laskuttamalla eivätkä kaikki yrityksetkään kuulemma maksa laskuja ajoissa, onneksi itse olen välttynyt moiselta.

Ei ole päivittäin jotain tiettyä kaavaa tai rutiinia. Jotain mitä pitäisi tehdä ellei osaa itse suunnitella. Siihen mun pitäisi panostaa enemmän ja tehdä edes jonkinlaisia aikatauluja. Pientä etukäteissuunnittelua voisi harrastaa vaikka usein kysymys on inspiraatiosta ja mielikuvituksesta.

Ennen oli esimies tai joku muu. Nyt ne on lukijat antamassa palautetta. Niin ja kaikista kovimpana mun oma äiti. Se lukee tekstejä ja kertoo pilkkuvirheistä ja antaa parannusehdotuksia. Hyvää hyvyyttään toki, mutta joskus nousee savu korvista. Tämänkin se lukee ja sanoo että ”Rakas tyttäreni, muistathan että teen sen kaikella hyvällä, koska tiedän että sinusta on parempaan. Älä kirjoita tasoasi huonompaa.” Tiedän myös, että se sanan tilalla pitäisi sanoa hän, mutta tämä on puhekieltä ja pyrin pitämään blogini rentona ja omanlaisena.

Kriiseilyä

Myös hiukset aiheuttavat mulle kriiseilyä. Ja vaatteet. Pukeutuminen. Mulla on jotenkin nyt homma hakusessa. Olen ollut liian kauan aikaa samanlainen saamatta mitään aikaan, joten koen että mulla on tarve muuttua. Mustat pitkät hiukset ovat vaalentuneet ja lyhentyneet koko ajan, mutta vieläkään ei ole tarpeeksi räväkkää. Keskiviikkona leikataan polkka. Ehkä värjään kohta hattaran vaaleanpunaiseksi tai jotain. Mulla on tarve muuttua niin sisäisesti kuin ulkoisesti.

Tämä kaikki suorituspaineista ja kriiseilystä puhuminen on kuitenkin ihan vain hyvällä. Ei mitenkään tosissaan ahdistavia ja masentavia asioita, vaan sellaisia joista saa pontta ja potkua omaan arkeen. Ei aina voi mennäkään tasaisesti ja niin ettei mikään säväytä, ja jos menee niin sitten on pakko itse räväyttää!

Lue myös Kauppakeskus Itis – shoppailun mekka ja Suosikkituoksuni arkeen

Queen Of Everything Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa
Snapchatissa käyttäjätunnus queenofeve1808

Kiitollinen

En ole päässyt tänä vuonna kuin kahdesti ulkomaille. Lontooseen ja Roomaan. Jäi vähän laihaksi saldo kun tuli tässä kaikkea ja oli järjesteltävä elämää uudelleen. On ollut tekemistä arjessa. Oli tässä vähän nuhaakin, joku inhottava flunssa ja silmätulehdus loppuvan kesän kunniaksi. Miks mulle pitää aina sattua?

Näin sitä voisi valittaa tai sitten vaan tehdä pieni reality check. Monet eivät ole matkustaneet koskaan. Monet unelmoivat että pääsispä edes joskus jonnekin. Minä olen matkustellut vaikka kuinka, vaikken tänä vuonna niin paljoa kuin etukäteen ajattelin. Ja oli sitä flunssaakin, kurkku kipeänä kaksi viikkoa ja viisi päivää silmätulehdus. Joillakin on syöpä ja aivokasvain. Se on niin suhteellista.

Kyllä pienistäkin asioista saa valittaa, mutta joskus kannattaa miettiä kuitenkin kokonaisuutta. Pysähtyä hetkeksi paikoilleen ja miettiä, että mitkä asiat kuitenkin on hyvin. Aika moni asia on.

Minäkin olen saanut elää 38-vuotiaaksi terveenä, ilman mitään pahoja sairauksia. Ylipäänsä se, että olen selvinnyt tähän päivään asti hengissä olisi monelle muulle lottovoitto. Se missä ja millaista elämää olen saanut elää on jo paljon, pitää olla kiitollinen.

Ja kiitollinen olenkin, se vain usein unohtuu sanoa.

 

Queen Of Everything Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa
Snapchatissa käyttäjätunnus queenofeve1808