Enää en häpeä tunteellisuuttani

Joskus häpesin, mutta enää en häpeä

Mun kehityskaari tunteeni näyttävänä ihmisenä ei ole ollut mikään kohtisuoraan nouseva viivadiagrammi. Mun elämässä on ollut monenlaisia aikakausia, sellaisia joissa en ole kovin helposti lähestyttävä ja voin vaikuttaa jopa kylmältä ja etäiseltä, sekä sellaisia jolloin olen hyvin lämmin, tunteva ja hyväsydäminen ihminen. Eniten nautin niistä ajanjaksoista jolloin saan antaa tunteilleni vallan ihan vaan tuntea. En ole enää vuosiin pyrkinyt välttelemään tunteideni käsittelyä, vaan annan asioiden tapahtua ja tunteiden tulla. Joskus nuorempana se hävetti ja mieluiten esiinnyin kovana tyyppinä.

Joskus mua kyllä edelleenkin hieman harmittaa se, että tunteellisuus mielletään jonkinlaiseksi heikkoudeksi ja tuuliviirityyppiseksi ailahteluksi, sillä itselläni se ei ainakaan ole niin. Mä koen, että oma tunteellisuuteni tekee elämästäni rikkaampaa ja sen avulla voin kokea paljon asioita ja myös tehdä muille ihmisille hyvää. Ennemminkin voisi sanoa, että just ne kovat tyypit näyttää tunteensa, tai niin mä ainakin haluan ajatella.

Tunteellisuudestani huolimatta en ole ihmistyyppiä joka ihastuu helposti tai luo vahvoja tunnesiteitä ihmisiin. En myöskään pidä erityisemmin vieraiden ihmisten läheisyydestä ja kaipaan omaa tilaa. En välttämättä ole innokkain ihminen halailemaan ystäviäni koska se ei aina tunnu minusta luontevalta, mutta mielelläni istun tai makaan vieressä ja kuuntelen.  Nykyään näin vanhempana olen jo vapautuneempi, mutta minulla on selkeät rajani. En niin helposti avaudu itselleni kipeistä asioista muille, mutta mielelläni kuuntelen muiden ongelmia. Pidän tietynlaisen etäisyyden ihmisiin, mutta silti olen tunteellinen ihminen. Tai ehkäpä juuri siksi pidänkin pientä etäisyyttä ja kaipaan omaa tilaani koska olen niin tunteellinen. Tarvitsen sen oman rauhan tuntea asioita ja olla ihan vain itseni ja omien tunteideni kanssa.

Enää en häpeä vaikka vähän kaikki itkettää

Kirjoitin loppuvuodesta 2016 blogiini lyhyen tekstin ”Itkettää” joka summaa hyvin tuntemuksiani edelleen. Jostain syystä erityisesti itkemistä pidän erittäin vapauttavana tunteena ja nautinkin lähes päivittäin erilaisista tunne-elämyksistä jotka saavat minut liikuttumaan tavalla tai toisella. Joskus seurassa ollessa se on hieman kiusallista kun silmät kostuvat pienistäkin asioista ja muista se voi tuntua kummalliselta, mutta sellainen mä olen. Koen suuria tunteita mm. musiikista,  tanssista, elokuvista ja kirjallisuudesta ja nautin suuresti asioista joita ihminen on kykenevä tekemään. Haluan ihastella ja ihmetellä sitä, kuinka hienoja me ihmiset ollaankaan ja kuinka ihmeellisiin asioihin me ollaan kykeneväisiä.

Tänään kuuntelin Ludovico Einaudin musiikkia Youtubessa, ja nautin erityisesti Una Mattina kappaleesta sekä Divenirestä (monien muiden ohella). Mun on tunteellisena ja musiikista helposti liikuttuvana ihmisenä vaikea käsittää sitä, miten muut ei itke. Itse en esimerkiksi pysty kuuntelemaan kumpaakaan linkittämistäni kappaleista ilman kyynelvirtaa. Useat hänen säveltämänsä upeat kappaleet löytyvät elokuvasta Koskemattomat – The Intouchables joka on yksi kaunein ja liikuttavin elokuva mitä olen koskaan katsonut. Elokuva on ehdottomasti monin tavoin inspiroiva ja hyvin tunteellinen, ja suosittelen kaikkia katsomaan sen. Tarina perustuu tositapahtumiin ja kertoo pyörätuoliin sidotun miljonäärin ja yhteiskunnasta syrjäytyneen slummissa asuvan miehen ystävyydestä. Tämä on elokuva jota katsoessa koin todella suuria tunteita ja liikutuin useasti kyyneliin, lopussa itkin niin vuolaasti että jouduin katsomaan muutamat kohdat uudelleen…

Tällä tapaa tunteellisena eläminen on mun mielestä todella rikasta. Voin itkeä muistoja, liikuttua kyyneliin Italiassa, kuunnellessani klassista musiikkia, nähdessäni jonkun eläimen tai kaunista tanssia, syödessäni jotain uskomattoman herkullista. Siis melkein mistä vaan. Haluan, että mun elämä on täynnä erilaisia kokemuksia ja tuntemuksia. On se sitten hiekka paljaiden varpaiden alla, meren aaltojen hyväily, nähdä ja kuulla palmujen heiluvan tuulessa ja tuntea se tuuli iholla. Ihailla auringonlaskua, tuntea rakkautta…

Tunteellisia hetkiä toivon myös kaikille teille, ei ole mitään parempaa elämässä!

♡ SEURAA MINUA ♡

Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa

Puheenaiheena Jodelin #blogijuorut

#blogijuorut ja pahan ilman linnut

Eilen Instagramia selatessani törmäsin White Trash Disease blogin Natan julkaisuun Jodel applikaation #blogijuorut kanavasta. Kuvissa oli muutama print screen Nataan kohdistetuista anonyymeistä kirjoituksista yli 20 000 ihmisen kanavalla. Porot oli menneet nokkaan, mutta aiheesta. Vaikka sanotaan, ettei tällaiselle paskanpuhumiselle kannata antaa valtaa eikä siitä pidä ottaa itseensä, on mielestäni todella hyvä juttu, että joku joskus nostaa asian julkiseksi. Mun mielestä näistä voisi kirjoittaa ihan laajemminkin eri medioissa koska niin on nostettu moni muukin asia ja vain sitä kautta niille on saatu muutosta. Hiljaisella hyssyttelyllä ja hyväksynnällä harvoin mitään muutoksia tapahtuu. Asiat vaan jatkuvat samanlaisina tai jopa pahempina kun kukaan ei ole herättelemässä että mitä vittua te oikein teette?

Mun omatunto on puhdas mut onko sun?

Asia mistä voin olla ylpeä on se, että en ole koskaan kuulunut minkäänlaisiin selän takana puukottamisjengeihin saati kertaakaan elämässäni kirjoittanut yhtäkään haukkumisviestiä anonyyminä nettiin. Kaiken palautteen jonka olen antanut olen aina antanut ihan omilla kasvoilla ja selkeästi personoituna. Ehkä siitä kumpuaakin se, etten ole koskaan ymmärtänyt paskanpuhumiskulttuuria. Joskus se ajaakin mut miettimään sitä, että minkälaisia nämä tyypit on oikeassa elämässä ketkä siellä jaksaa vihata? Olisi joskus hauska tutustua, saada vaikka viesti joltain minuakin haukkuneelta että ”Hei, se oon mä. Mä vihaan sua ja kirjoittelen susta anonyyminä paskaa nettiin”. Sellaista päivää ei varmasti tule koskaan, sillä nämä ihmiset kuitenkin häpeävät toimintaansa eivätkä koskaan tekisi sitä ilman anonymiteettiä vaikka muuten puuhiaan puolustavatkin.

Silmät sulkemalla ja vaikenemalla kaikki paha menee pois?

Se, mikä mua itseäni häiritsee tällaisissa avautumisissa ja kannanotoissa on monen ohjeistus olla hiljaa ja lukematta, ihan kuin silmien ummistaminen poistaisi kaiken pahan maailmasta. Mullakin taipumuksena on ollut ongelmien lakaiseminen maton alle, mutta ei se niitä kyllä ratkaise. Joskus olin lukematta vauva.fi palstaa juuri tästä syystä, ällötti niin paljon se naisten hirveä käytös ja somessa vaikuttavien ihmisten haukkuminen porukalla. No, Jodelin #blogijuorut on vielä pahempi paikka. Niin ilkeää ja alatyylistä kirjoittelua en ole nähnyt missään, tätä voisi verrata naisten vastineeseen Ylilaudasta.

Onko Jodel internetin syöpä?

Ei kokonaan, todellakaan. Ehkä se on vain tuo #blogijuorut kanava ja varmaan muutama muu vastaava. Miksi sitten olen lukenut niitä? Mä haluan olla mukana ja tietoinen siitä mitä mun ympärillä ja some-skenessä tapahtuu. Jodelissa on myöskin paljon hyviä ja hauskoja, positiivisia kanavia. Ihan iloista meininkiä ja blogijuoruissakin on toisinaan ihan fiksua juttua. Puhutaan bloggaamisesta yleisellä tasolla, ilmiöistä, yhteistöistä ja muuten asioista ilman kenenkään henkilökohtaisuuksiin menevää haukkumista. Ikävä kyllä se on se vähemmistö joka siellä pystyy minkäänlaiseen rakentavaan keskusteluun ja pohdintaan ja useimmat asialliset kommentit tai puolustamiset/väärän tiedon korjaamiset miinustetaan pois (kun useimmat Jodlaajat eivät tajua konseptia ja sitä, ettei eriävää mielipidettä kuulu miinustaa, ainoastaan asiattomuudet poistetaan).

Itse taiteilen koko ajan kahden vaiheilla: Lukeako #blogijuorut kanavaa vai eikö? Toisaalta sieltä voi saada jotain hyvääkin joskus irti, mutta suurimmaksi osaksi se on nälvimistä, ilkkumista, ja suoraan sanottuna valheita. Selkeästi monelle jostain syystä katkeralle tai muuten onnettomalle ihmiselle paikka hakea tukea ja purkaa omaa pahaa oloa.

Mitään kiusaamista ei tule hyväksyä, missään muodossa!

Nataa lainatakseni ”Julkinen ammatti ei oikeuta vihapuhetta. Mikään ammatti, ulkonäkö, ihonväri, sukupuoli tai muu seikka ei oikeuta. ❌ Jos tekee mieli haukkua tuntematonta tai tuttua internetissä, niin ainoa oikea asia mitä voit tehdä on OLLA TEKEMÄTTÄ SITÄ.” 

Tässä olen 100% samaa mieltä. Lopetetaan jooko tällaisen hiljainen hyväksyminen ihan kaikkialla? Älkää sekoittako anonyymiä ilkeämielistä juoruamista ja suoranaista paskanpuhumista sananvapauteen. Joku tolkku näissäkin on oltava eikä ratkaisu ole mikään ”Mitäs läksit, se on vaan kestettävä!” kun ei ole.

♡ SEURAA MINUA ♡

Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa