Pride ja mun seksuaalisuus

Helsinki Pride viikon viimeinen päivä on tänään

”Helsinki Pride haluaa tuoda esille yhteisömme moninaisuutta ja tehdä tilaa äänille, jotka usein jäävät kuulematta. Teemamme on ääni, ja sen kautta nostamme esille ne äänet, jotka yhteiskunnassamme vaiennetaan.”

Koko kuluneen viikon aikana on Helsingin keskustassa vilkkuneet sateenkaarenvärit niin ihmisten kangaskasseissa, sateenvarjoissa kuin pienissä rintamerkeissä ja pinsseissäkin. Pride -aatetta ei ole voinut olla huomaamatta, sillä monien liikkeiden ikkunoissa on olleet Pride -liput merkkinä tuesta ja usealla isommalla yrityksellä on ollut oikein kunnon kampanjat meneillään.

Stockmannin kellon yllä liehuvat sateenkaariliput ja ovissa on tarrat Pride Business 2018. Kaupungilla ihmiset on kulkeneet sateenkaaren väreissä olevat leit kaulassa ja liput ovat liehuneet myös Kiasmalla, Helsingin Sanomilla ja päärautatieaseman katolla. Näkyvyys on ollut iso. Pride -viikkoa ei ole voinut olla huomaamatta.

Miksi näkyvyys ärsyttää?

Se, ettei Prideä ole voinut olla huomaamatta on ärsyttänyt joitain ihmisiä. Ennen ajattelin, että se ärsyttäisi vain ignorantteja ja suvaitsemattomia ihmisiä, mutta tänä vuonna huomasin ärtymystä myös sellaisilta tahoilta jotka eivät ole homovastaisia. On tullut soraääniä siitä kuinka Priden kannattaminen on tekopyhää, muka-trendikästä ja liian kaupallista touhua. Hauskaa kyllä, myös kaupalliset bloggaajat ovat kritisoineet trendikkyydestä ja kaupallisuudesta samalla kun oma työ pyörii hyvin vahvasti asioiden kaupallistamisen ja trendien ympärillä.

On totta, että Pridestä löytyy kaikenlaista pinssiä ja paitaa, giffejä ja FB-profiilikuvakoristeita. On totta, että monet yritykset ovat varmasti lähteneet mukaan siksi, että sillä saa lisää suosiota ja näkyvyyttä ja se toimii kaupallisessa mielessä. Siellä pohjalla on kuitenkin se kaikken tärkein asia: Se, että antaa näkyvyyttä tälle asialle ja se on tärkeintä.

Miksi sitten pitää olla sitä näkyvyyttä ja kaupallistamista?

Pridessä on kysymys ihmisoikeuksista, joten niin kauan kun ne eivät toteudu on niin eteen tehtävä töitä. Seksuaalivähemmistöt ansaitsevat ihan kaiken näkyvyyden ja keskustelun mitä Pride -viikko nostattaa taas esille. Syrjintää ja epätasa-arvoisuutta on edelleen vaikka meillä Suomessa asiat alkavatkin olla hyvällä tolalla, silti paljon on vielä matkaa siihen hetkeen kun asioista ei tarvi enää jatkuvasti valistaa ja taistella. Moni valtaväestöön kuuluva ei varmasti ymmärrä tätä asiaa siksi, koska eivät itse joudu todistelemaan omaa oikeuttaan elää, olla ja rakastaa, eivätkä koe seksuaalisuutensa takia minkäänlaista syrjintää arjessa, työelämässä tai perheenperustamiseen ym. liittyvissä asioissa.

Kaupallistaminen ei myöskään ole aina vain huono asia. Ehkä sen avulla sateenkaariväki saavuttaa jossain vaiheessa sen tilan mitä suurin osa muista ihmisistä elää: Tulevat hyväksytyiksi ja normiksi eikä asiasta enää tarvi erityisemmin marssia ja liputtaa.

Kenellä on oikeus taistella oikeuksien puolesta?

Tätä Pride-keskustelua sivusta seuranneena olen itse tehnyt sen huomion, että ne ihmiset keiden mielestä asiasta ei tarvisi enää ”vouhottaa” ovat ihmisiä jotka eivät välttämättä tunne seksuaalivähemmistöön kuuluvia ihmisiä tai ole keskustelleet asioista heidän kanssaan. Heillä ei ole käsitystä niistä asioista missä toiset ihmiset joutuvat kokemaan epätasa-arvoa ja ovat tavalla tai toisella syrjittyjä. Omassa kuplassa asiat eivät aina näy niiden todellisessa muodossa.

Se, ettei joku asia ole ongelma itselleen ei tarkoita sitä etteikö se olisi jollekin toiselle. Me ollaan usein totuttu niin hyvään ja helppoon ettei muisteta katsoa asioita myös niiden toisten osapuolten vinkkelistä, oli kyse sitten mistä asiasta tahansa. Kukaan toinen ei voi määritellä sitä milloin riittää ja milloin näkyvyyttä on saatu tarpeeksi, etenkään kun oikeudet eivät ole kaikilla samanlaisia.

On helppoa olla hetero

Sellainen olen minäkin, tai sellaiseksi ehkä itseni esittelisin jos kysyttäisi. Todellisuudessa en kai ihan kuitenkaan jos jostain opuksesta katsotaan, sillä olen elämäni aikana ollut intiimissä kanssakäymisessä ja ihmissuhteessa myös saman sukupuolen edustajan kanssa. Onko sitä silloin sitten bi-seksuaali? Minulle aivan sama. En itseasiassa tiedä mitä olen, mutta onko pakkokaan?

Oikeastaan sillä ei ole minulle itselleni mitään väliä mitä olen tai mitä tunnen, mutta sillä on miten minua kohdellaan sen takia. Toivoisinkin, että rakastan minä miestä tai naista tai jotain siltä väliltä, olisi minulla oikeus elää, olla ja rakastaa ihan samanlailla kuin nytkin, ja siksi meillä on Pride.

 

♡ SEURAA MINUA ♡

Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa

 

Eve / Queen Of Everything

5 vastausta artikkeliin “Pride ja mun seksuaalisuus”

  1. Heips,

    Mun kommentti ei nyt liity tän kirjoituksen aiheeseen, mut on pitänyt pitkään kysyä sulta, kun oot paljon reissannut lentokoneella, ja ilmeisesti norwegianilla myös, niin miten tällainen ”isompi” ihminen mahtuu penkkeihin? Oon lähdössä syksyllä reissuun ja vähän jännittää et miten nuo vyöt sun muut mahtuu…
    Kiitos jos haluut vastata! :)

    • Moikka :) Ihan hyvin on mahtunut, mutta tuokin on varmasti vartalotyypistä kiinni. Väittäisin, että 200kg asti ihmiset sopii lentokoneen penkkeihin vielä ihan ok eikä kaikki välttämättä tarvi lisävyötä (ja sitten jotkut suht kevyetkin ihmiset tarvivat jos kaikki massa on mahassa). Ahdastahan voi olla, mutta lentokonetyypistä riippuen tilavampia paikkojahan on tarjolla. Norwegianin konetyypeissä mun lennoilla aina parhaat ja tilavimmat paikat on olleet ekoilla 5 penkkirivillä (itse otan aina ikkunapaikan), käytäväpaikalla saisi vielä lisätilaa jos haluaisi. Valitsen usein sellaisen missä on enempi jalkatilaa jos mahdollista koska olen 175cm pitkä. (Lentokoneen numerolla ja tyypillä voi googlettaa tarkat tiedot niistä paikoista ja penkkien koosta ym)

      Hoikempana olisi varmasti itselleenkin kivempi matkustaa, mutta ihan hyvin on mennyt näinkin. Uskon, että saat vyön kiinni, mutta jos et niin huikkaa vaan lentoemännille/stuerteille ja vinkkaa käsimerkein vaikka että jatkopala on tarpeen, tuovat huomaamattomasti. Itse olen tasan yhden kerran elämässäni tarvinut jatkopalaa ja se oli yllätys itsellenikin, kun en ennen sitä enkä koskaan sen jälkeen ole tarvinut. Kyseisessä koneessa oli ihan sikahuonot penkit ja kapeat muutenkin, kaikki ihmiset olivat hätää kärsimässä (käsinojia ei saanut ylös asti ja se oli todella perseestä). Mutta kyllä sinne mahtui, oltiin vain kaikki kuin sillit purkissa :D Jostain syystä olen kuitenkin nähnyt itseäni huomatavasti kevyempien ja hoikempienkin käyttävän lisävöitä mitä itse en tarvitse, mutta ilmeisesti oma vatsan kohta on kuitenkin ollut pienempi kuin heillä. Kai se siitä on kiinni missä ne ylikilot on.

      Rohkeesti vaan matkalle. Niissä koneissa on ihan kaiken kokoisia ihmisiä :)

  2. Kiitos kaunis tyhjentävästä vastauksesta! :)
    Kyllä mä sit uskallan hyvillä mielin lähtee varailee reissua!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 18
Tykkää jutusta