Kunhan tässä mietiskelen

Mietiskelen, että joko se kesä loppui heti kesäkuuhun. Ulkona on viileä ja parina päivänä tuullut niin, että tukka lähtee päästä. Onneksi nyt taas ainakin hetken paistaa aurinko, mutta milloinkohan on tulossa taas kunnolla lämpimiä ilmoja? Ihanan lämmintä ehti melkein ollakin sen pari viikkoa mitä olen ehtinyt viettää Suomessa. Ollaan saatu koirien kanssa olla paljon ulkona ja istua puistossa. Ei ole tarvinut palella. Paitsi nyt. Nyt taas palelee, mutta toisaalta se on kotoisaa. Kovin suomalaista. Mutta niin, ei pitäisi valittaa, sillä itseasiassa mähän olen saanut kulkea lähes puolitoista kuukautta capreissa ja ilman takkia. Se on jo tosi hyvin se. Espanjan hellesäät auttoi paljon ja kesä alkoi jo aikaisemmin.

Mietiskelen myös, että pitäisikö uida tänä kesänä jossain Suomessakin? Olisiko aika ostaa koirille pelastusliivit ja mennä katsomaan jotain hyvää rantaa missä me kaikki voitaisi pulikoida? Sitä en ole tehnyt vuosiin koska inhoan kylmää vettä. Mutta jos tänä vuonna…? Melkein voisin luvata jos taas lämpenisi. Tarvitaan pitkään lämmintä jotta merivesi on uimakelpoista mun hipiälle. Mietiskelen, että milloinhan syön kesän ekat herneet? Joko niitä saa vai onko niiden aikakaan vielä? Ne on kesässä parasta ja niitä on ikävä. Kauppatori,  lokit, ulkona istuminen ja ihmettely. Se, että saa syödä makeita herneitä mahan täydeltä.

Mietiskelen, että oli miten oli. Niin tai näin. Aion nauttia siitä, että Suomessa on kesä. Vaikka mä rakastankin matkustamista, niin nyt on jotenkin sellainen tunne, että haluan olla kotona. Ehkä se oli tuo kevään kuukauden Espanjan matka joka sai sellaisen koti-ikävän aikaan, ettei ihan hetkeen matkahammasta kolota.

Musta on jopa kiva sellainen ajatus, että mitä jos olisikin koko kesän Suomessa. Lähtisi reissuun sitten vaikka syksyllä seuraavaksi? Nauttisi nyt tästä mitä meillä on juuri nyt. Sateisena, koleana, ihan miten vaan. Kuitenkin tässä on jotain niin kaunista.

Onko teillä matkasuunnitelmia kesäksi? Harmittaako kun helteet loppui vai onko tääkin ihan yhtä hyvä? :)

 

♡ SEURAA MINUA ♡

Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa

Eve / Queen Of Everything

2 vastausta artikkeliin “Kunhan tässä mietiskelen”

  1. Kyllähän kesä Suomessakin voi olla ihana, pitkälti se on omasta asennoitumisesta ja elämäntilanteesta kiinni. :)

    Rakastan kans lämpöö yli kaiken ja oisin ihan valmis eläköitymään johonkin Floridaan vaikka heti! :D
    Meillä arki ja työrytmi on toistaseks sellanen, että lomalla on melkein pakko lähtee pois kotoo, oli sitten keli mikä hyvänsä.
    Matkailu nyt tietty on muutenkin mitä antoisin harrastus ja villi visio ois kiertää vähän ”joka” kolkkaa, että voi sit päättää hyvin perustein, mihin sitä eläkkeelle jäädessä oikeesti haluaa asettua.

    Tänä vuonna mulla on vaan 2viikkoo lomaa, joista ekalla koko perheen reissu Pariisiin ja tokalla miehen kans kahdestaan Maltalle.
    Toivottavasti sitä ennen riittää lämpöö ja aurinkoo myös täällä.

    p.s. en muuten muista, koska oisin viimeks uinu Suomessa järvessä tai meressä. Mä haluun nähdä pohjaan asti, että minkä kaiken sekaan varpaani tuuppaan. Mieluiten siis (lämmin!) allas tai valkohiekkanen merI… ;D

    • Ihanat lomasuunnitelmat! Pariisi on ihana paikka, Maltalla en oo koskaan käynyt, pitäisi ehkä joskus mennä :) Toi on muuten hyvä huomio, olis kiva nähdä pohjaan tai ylipäätään että näkis jotain. Semmoisessa ihan ruskeassa vedessä en pysty itse edes uimaan jos näkyvyys on nolla. Ahdistaa se mitä siellä alapuolella on :D

      Suomessa en muista milloin oon uinu viimeksi… Taitaa 2012 kesällä viimeksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 10
Tykkää jutusta