Edesvastuuttomilta ihmisiltä koirat pois!

Koirat pois sellaisilta ketkä eivät osaa sääntöjä noudattaa!

Mä oon niin surullinen ja pettynyt… Pienet itkut tuli jo tuherrettua kuultuani äidiltäni, kuinka helsinkiläisessä ravintolassa vapaana (!!!) ollut iso koira oli tappanut pienen, talutushihnassa olleen koiran. Äitini oli lukenut asiasta oman asuinalueensa FB-koiraryhmästä ja myöhemmin tästä uutisoitiin lehdissäkin jotka minä kaivelin täältä Espanjasta käsin. Jumaliste!

Tämä on mun pahin pelko

Kahden pienen parikiloisen chihuahuan omistajana tunnustan, että tää on yks mun pahimmista peloista. Se, että jonkun toisen ihmisen vastuuton käytös ja lain rikkominen vie mun elämäni rakkaimmilta asioilta hengen, vain silkan välinpitämättömyyden ja tyhmyyden takia. Mä en pelkää isoja koiria enkä vihaa mitään rotua. Mä itseasiassa rakastan kaikkia hieman huonomaineisiakin koiria, ja erityisesti pienten chihujen ohella pidän mm. rottweilereista, piteistä ja staffeista ym., onhan mulla itselläkin ollut rottweiler aikoinaan.

Mä en voi koskaan luvata miten mun koirat käyttäytyy

Kun mulla oli Emma -rottweiler, en koskaan luvannut kellekään ettei se purisi. Ei se kyllä purrut, mutten voi luvata sellaista koiran puolesta. Nyt ainoana turvana on se, että mun koirat on todella pieniä. Kilttejä ne on, mutta jos ne jotain tekisi niin eivät saisi pahaa jälkeä aikaan, toisin kuin edesmennyt rottweilerini. Se olisi voinut repiä joltain kurkun auki. Toiselta koiralta, tai vaikka ihmiseltä jos päässä olisi napsahtanut.

Kuinka monesti on kuultu omistajan suusta, ”ei se meidän Rekku koskaan ennen ole purrut…” Niin, ei ennen ikinä koskaan milloinkaan, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Juuri sen takia koiria on valvottava esim. pienten lasten seurassa, eikä niitä saa pitää vapaana muissa kuin niille sallituissa paikoissa. Silti mä näen lähes viikottain ihan Helsingissäkin kaupunkialueella vapaana juoksentelevia koiria joiden omistajat eivät piittaa säännöistä koska ne ei kosketa heitä. Silloin tekisi mieli aina karjua pää punaisena, että ”nyt se koira kiinni ja vähän helvetin äkäseen!” Mä haluaisin sellaisilta ihmisiltä koirat pois ketkä ei osaa niiden kanssa toimia eivätkä kunnioita yhteisiä sääntöjä.

Laki on sama kaikille

Tämä ei tosiaan ole mikään rotukohtainen asia, vaan ihan kaikkia koiranomistajia koskeva juttu. Me ollaan vastuussa meidän koirista rodusta ja koosta riippumatta, ja viime kädessä se on meidän kontolla miten se koira käyttäytyy. Vaikka se oma koira olisi maailman kiltein ja erittäin tottelevainen ja hyvin koulutettu, se on silti koira etkä voi luvata mitään sen puolesta. Ethän voi oikeasti luvata mitään kenenkään ihmisenkään puolesta, korkeintaan itsesi. Pahoja asioita tapahtuu kaikesta kauniista ja hyvästä huolimatta, ja ainoa asia pyrkiä välttämään ne on toimia viisaasti etukäteen ja minimoida mahdolliset riskit.

Tuhansien sakot törpöille

Mun mielestä eläinten omistamiseen pitäisi käydä jokin ajokortti jolla varmistetaan, että ihminen ymmärtää oman vastuunsa lemmikin pitämiseen liittyen. Sen ohella olisi hyvä, että erilaisten lakien rikkomisen ja eläinsuojelurikkomusten kohdalla sakot olisivat todella suuret, niin tuntuvat että sillä olisi vaikutusta. Kun lätkäistään 1000 – 10 000e sakko koiran irti pitämisestä paikoissa joissa koiran pitää olla kytkettynä (niin että tuo tonni on pienin sakko ja se tulee mm. työttömille) niin luulisi koiran kiinnipitämisen alkavan kiinnostamaan, ja jos ei kiinnosta tai sakko jää maksamatta niin koirat pois sellaisilta.

Mä ja mun tytöt Ingrid ja Silvia lähetetään osanotot Hilppa-koiran perheelle suuressa surussa <3

Mitä te ootte mieltä näistä asioista? Millä näihin asioihin saadaan muutosta?

♡ SEURAA MINUA ♡

Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa

Eve / Queen Of Everything

5 vastausta artikkeliin “Edesvastuuttomilta ihmisiltä koirat pois!”

  1. Minulla on kaksi ihanaa, ystävällistä amerikanakitaa. Ne suojelevat tarvittaessa omiaan, mutta kulkevat kytkettynä ja kauniisti, niiden suusta ei ikinä kuulu ääntäkään. Minuun kiinni ne eivät tule päästämään silti yhtäkään koiraa. Se ei ole minun ongelmani, jos vierelläni hiljaa kulkevien koirien suuhun juoksee joku. Silti siitä tulisi minun painajaiseni. Meillä on myös pikkuinen yorkki, mutta sen hengen puolesta ei tarvitse pelätä niin kauan kuin isot koiramme ovat elossa. Kamalinta ovat nuo pienet yorkit, chihut ja muut pikkaraiset, jotka juoksevat tyhmien omistajien päästäminä vapaina ”kun ei ne tee kenellekään mitään”!! Tyttäreni serkkujen koira kuoli toisten koirien repimänä. Sellaiselta pitäisi jokaisen pystyä välttymään. se oli sanoinkuvaamattoman kauheata. Koirien on oltava kytkettynä kokoon katsomatta. Kaiken kokoiset koirat pois vastuuttomilta omistajilta!

  2. Hyvä teksti ja niin totta! Olin järkyttynyt luettuani mitä Hilpalle kävi, miten joku voi olla niin tyhmä, että pitää ravintolassa irti isoa koiraa??? Ja käsittämätöntä oli myös kyseisen koiranomistajan reaktio, kun toinen makaa kuoleman kielissä???! Niinku whaaat!

    Mulla on itselläni iso koira, joka on maailman kiltein, mutta vahtii kyllä kovasti. Ja koonsa vuoksi saa kyllä pahaa jälkeä aikaan, jos tappelua tulee. Ärsyttää ihan suunnattomasti pienet koiranomistajat (en siis puhu susta, tää on nyt vaan tällaista yleistä ärsytystä :D), jotka ei viitsi pitää koiria kiinni ja antaa niiden tulla hampaat irvessä mun koiran luo räyhäämään. Tietenkin mun koira reagoi, ei se mikään lammas ole ja yrittää suojella mua. Joudun pyytämään heitä hakemaan koiransa äkkiä pois, ennenkuin sattuu vielä jotain pahaa. Mun koira voi halutessaan purra niiltä niskat poikki niin, että naks vaan. Monet ei tunnu tätä ymmärtävän… Koira on kuitenkin peto, vaikka kuinka kiltti olisikin.

    Yleisillä paikoilla koirat ehdottomasti kiinni! Luulisi, että olisi itsestäänselvyys, kun voi olla lapsiakin? Kannatan myös ehdotustasi kunnon sakoista.

    • Oon samaa mieltä, ei niitä pieniäkään saa pitää vapaana ja voivat juosta jonkun sellaisen koiran luo joka ei tykkää. Mä inhoan myös ihmisiä ketkä ei kysy voiko tulla moikkaamaan ja antaa esim flexillä koiran juosta vapaasti meitä päin, yllättää takaa tms. Kerran mulla paloi nahkat pohkeista kun yks nainen päästi koiransa flexi pitkällä päälle, koira jahtas mun koiria mun ympäri ja flexi kietoutui mun ympärille vaikka karjuin täysiä että SAATANA KUN SATTUU PYSÄYTÄ SE FLEXI!!!

  3. Kiitos Eve /Queen Of Everything Myös terveisistä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 20
Tykkää jutusta