Elämää ilman aikatauluja

Elämää ilman aikatauluja

Mä oon monesti kertonut täällä blogissa kuinka vihaan aikatauluja. Mua ahdistaa liika kiire ja kellonajat, se että pitäisi olla ties missä johonkin aikaan ja ei kun kohta ryntäämän seuraavaan paikkaan. Kaikista eniten nautin elämästä jota ei liikaa suunnitella. Täällä meillä ei ole kovinkaan tiukkoja aikatauluja, joillekin ennalta sovituille työjutuille kyllä, mutta muuten saa olla aika rennosti. Se on ihan parasta. Laskee huomattavasti mun stressikertoimia.

Tänne  Espanjaan matkustaminen on jo tähän mennessä osoittautunut erittäin fiksuksi vedoksi. Mä oon nauttinut tästä auringosta ja lämmöstä mistä usein koen jääväni paitsi Suomessa, etenkin nyt kun viime kesäkin oli aivan luokattoman huono ja kylmä. Nämä ekat pari viikkoa on ollut Espanjan mittapuussakin vielä kevätkelejä, välillä on ollut pari huonompaakin päivää ja ukkosmyrsky. Aurinkoa olen kuitenkin saanut tasaiseen tahtiin eikä täällä yhtenäkään päivänä olla jääty alle +20 asteen, parhaimmillaan auringossa on ollut jopa +27.

Mä oon vähän sellainen mañana baby

Tänne lähdettiin mun hyvän ystävän Jaanikan kanssa yhdistetylle business&pleasure -matkalle, sillä molemmilla työkuviot on vahvasti mukana. Mulla bloggaajana tämä blogijuttu on aina tavalla tai toisella pinnalla, Jaanika taas on laulaja ja hänellä on täällä paljon musiikkiin liittyviä proggiksia, keikkoja ym. Ihan joka päivä ei olla tehty töitä, mutta monena kuitenkin. Siinä samalla ollaan ehditty pariin kertaan käymään rannalla, ajelemaan Fuengirolassa ympäriinsä, shoppailemaan sekä ottamaan aurinkoa. On ollut kiva olla asenteella, että mañana mañana…

Seuraavalle parille viikolle meillä onkin enemmän ohjelmaa, nyt kun mä oon jo tottunut tähän Espanjan kaaosmaiseen liikenteeseen ja liikennesäännöttimiltä vaikuttaviin liikenneympyröihin. Uskaltaa siis lähteä vähän kauemmaksikin ja ajatuksena meillä oli käydä ainakin Mijaksen kylässä, Puerto Banuksessa ja Marbellassa sekä Malagassa. Paljonhan täällä olisi paikkoja joissa käydä, mutta itse en jaksa juosta koko ajan pää kolmantena jalkana paikasta toiseen eikä mitkään nähtävyydet erityisemmin kiinnosta. Se, mitä täältä haen on lämpö, aurinko ja stressittömämpi aloitus kesään ja sillä saralla hommat on just oikeella raiteella. Kuukausi menee yllättävän nopeasti ja kohta ollaan jo puolessa välissä. Täällä pitäisi olla paaaaaljon pidempi aika jotta ehtisi ilman stressiä toteuttaa kaikki asiat mitkä kiinnostaa.

Jos haluat seurata matkaani ja meininkiä niin pysy kuulolla blogissa ja siirry virtuaalisesti Espanjaan mun Instagram Storyissä. Eli laitappa queenofeve seurantaan!

♡ SEURAA MINUA ♡

Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa

Eve / Queen Of Everything

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta