Yritän ymmärtää erilaisuutta

Yritän ymmärtää erilaisuutta

Mä oon aina ollut sellainen tyyppi jolla on monenlaisia kavereita ja mun kaveriporukassa on erilaisuutta. Mä tykkään siitä, että saan vähän haastetta, erilaisia ajatuksia ja näkökantoja mun kavereilta ja siitä, että syntyy mielenkiintoisia keskusteluja: siis niitä joissa me ei vain nyökytellä yhteen kuoroon. Toki on tosi tärkeetä, että ystäväpiirissä on myös samankaltaisia ihmisiä ja löytyy ymmärrystä ja myös jokin punainen lanka ja se yhteinen hiili mihin puhaltaa, muutenhan homma ei toimisikaan jos kaikki olisi liian erilaisia.

Mä oon välillä aika suora ja ronski ihminen ja mustavalkoisuuteen taipuva on/off-persoona, mutta silti mä tuun oikeassa elämässä täällä internetin ulkopuolella aika hyvin toimeen ihmisten kanssa. Suurin osa tykkää mun seurasta ja uskokaa tai älkää: jopa nauttii siitä ja pitää mua varsin hauskana ihmisenä, vaikka toki on olemassa myös niitä keitä ärsyttää kaikki minussa. Itsekin tykkään suurimmasta osasta ihmisiä ja oon sellainen, että yritän löytää kaikista jotain hyvää. Jokaisessa ihmisessä on erilaisia puolia, ja ne toiset vetoaa enemmän kuin toiset. Mä yritän keskittyä aina niihin hyviin.

Mi casa e su casa

Mun kaveripiirissä on tällä hetkellä monen ikäisiä ihmisiä. Nuorimmat on mua sen 13-15 vuotta nuorempia ja vanhimmat taas 10-20v mua vanhempia. Kaikkien kanssa kuitenkin tuun juttuun ja meillä on ne omat juttumme. Ei me kaikesta olla samaa mieltä todellakaan eikä meillä välttämättä ole yhtään samanlainen vaate-, tai musiikkimaku, ei asuta samoin, ei arvosteta samoja asioita elämässä eikä eletä samanlaisessa tilanteessa, mutta jotain yhdistävää meillä on minkä parissa sitten tykätään viettää aikaa. Toisten frendien kanssa mä matkustelen, toiset on taas koirien kautta tuttuja, toisten kanssa istutaan iltaa ja parannetaan maailmaa, toisten kanssa taas mennään aina syömään tai katsellaan elokuvia. On niitä kavereita keiden kanssa yökyläillään ja niitä ketkä treffataan aina jossain kahvilassa ja kaupungilla. Silti, meillä on usein ovet avoinna ja mun kotiin on oikeastaan kaikki ihmiset tervetulleita.

Joskus kun mä saan vihakommentteja (aika harvoin mutta kuitenkin) tai näen, että musta kirjoitetaan netissä juorupalstoilla jotain paskaa, niin mä mietin, että mitenhän me tultaisi oikeassa elämässä toimeen? Olisinko mä silloinkin niin mulkku ja ärsyttävä tyyppi kuin blogini perusteella, vai voitaisko me olla ihan ookoo kavereita? Toki on olemassa ihmisiä myös oikeassa elämässä ketkä ei musta pidä, esim. jossain entisissä työpaikoissa sen joskus aisti miten  jotkut eivät välttämättä pitäneet mun persoonasta kun annoin astetta suoremmin palautetta palavereissa, tai ylipäätään näytin avoimesti tunteitani. Mulla on aina ollut sellainen asenne etten kulje kieli ruskeana ihmisten peräpäässä ja yritä hyssytellä epäkohtia. Näitä etenkin työelämässä voi tulla vastaan ja siinä missä muut haluavat hiljentyä, mä en koskaan. Mä annan aina reippaasti palautetta ja se on joistakin ärsyttävä piirre. Liika suorapuheisuus ja voimakas persoona. Oikeudenmukaisuus on mulle kaikki kaikessa.

Mutta täällä blogimaailmassa mun voimakas persoona saa hieman tasoitusta siinä, että mä aika usein ainakin nykypäivänä harkitsen ennen kuin painan julkaise -painiketta. Yritän olla paasaamatta liian tunnekuohuissa koska se aiheuttaa usein turhaa kohua ja väärinymmärryksiä ja mä en ole oikein innokas kirjoittelemaan mitään selityspostauksia toisensa perään. Kyllä mä toivoisin, että osaan sen verran hyvin artikuloida että asiat menisi kerrasta läpi, tosin eihän ne aina mene.

Täälläkin on niitä erilaisia kavereita, ja mä tykkään kaikista omalla tavallaan. Aina välillä olen ihan päinvastaista mieltä kollegoiden kirjoituksista ja toisinaan kirjoittelen vastineitakin, mutta ei se haittaa, hyvä vaan että tulee esille monia eri puolia niistä jutuista. Myös jotkut kommentoijat voivat saada mun veren kiehumaan ja tekisi mieli sanoa että hei, sä oot ihan mulkku, mutta yritän kuitenkin olla edes jokseenkin diplomaattinen. Aina se ei vaan ole kauhean helppoa. Musta olis ihan mahtavaa jos jengi vaan pystyis jotenkin chillaamaan ja edes yrittäis ymmärtää erilaisuutta. Ei meidän kaikkien tarvi olla samanlaisia ja se, että ollaan joistain asioista ihan täysin päinvastaista mieltä, ei kuitenkaan tarkoita sitä että meidän tarvis vihata toisiamme.

Jos haluat seurata matkaani ja meininkiä niin pysy kuulolla blogissa ja siirry virtuaalisesti Espanjaan mun Instagram Storyissä. Eli laitappa queenofeve seurantaan!

♡ SEURAA MINUA ♡

Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa

Eve / Queen Of Everything

3 vastausta artikkeliin “Yritän ymmärtää erilaisuutta”

  1. Ei toisesta voi tietää välttämättä mitään jos ei livenä tunne, itse asiassa monella on myös työminä (minulla ainakin), joten sekään ei kerro mitään tuleeko toimeen.

    Mä olen saanut parhaan kaverin joskus töistä ja hänen ensivaikutelma oli negatiivinen ;)

  2. Meillähän on jokaisella huonot hetkemme ja jos joku osuu paikalle juuri silloin niin ensivaikutelma voi olla ihan mitä vaan eikä se voi määrittää koko ihmisen persoonaa. Kun ajattelin enemmän tuota asiaa, niin on ihan käsittämätöntä, että joku luo pitkällekin menevän ensivaikutelman jostain muutamasta hetkestä…itse ainakin olen hieman moniulotteisempi mitä joku viisiminuuttinen tai puolituntinen antaa ymmärtää. Tämä samahan koskee deittailuakin :) Mä olen jo sen verran vanha, että oon huomannut huonoista ensivaikutelmista (oli ne naisia tai miehiä) voi kuoriutua varsinaisia aarteita ja sydänystäviä. Tuo yksi esimerkkini ei ollut ainoa laatuaan. Ei mulla ainakaan ole niin paljon Ystäviä, ettenkö antaisi negatiiviselle kokemukselle toista mahdollisuutta, en ainakaan elämässä kokemani jälkeen. Olis monta arvokasta ihmistä mennyt sivu suun.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 23
Tykkää jutusta