Jellykasvonaamiot testissä

Jellykasvonaamiot ihon rauhoittamiseksi

Reilu viikko sitten leukaani ilmestyi yhtäkkiä yksi ihan hirveä paise, sitten toinen ja pian toista seurasi kolmas. Ihon alla oli kipeät pahkurat ja mun oli tietysti pakko puristella. En voi vastustaa sitä enkä pysty estämään itseäni. Puristan finnin kuin finnin ilmoille vaikka se ei olisi kypsä. Sitten iho repeää, tulee rupi jota revin ja paranemisvaihe kestää kahdesta kolmeen viikkoa. Punainen jälki ihossa pysyy kauan. Mun on vaan pakko nyppiä, repiä, raastaa ja puristella.

Osittain ongelma on hormonaalinen, sillä aina kuukautisten aikaan leukaani ilmestyy yleensä se perinteinen pahkura. Sen kanssa ollaan oltu kamuja jo vuosia. Ehkä hieman ristiriitaisissa väleissä mutta väleissä kuitenkin. Tulee kysymättä ja kutsumatta ja toisinaan viipyy liian kauan, mutta en tiedä osaisiko sitä olla enää ilman kun on jo vuosia tähän tottunut.

Mä pystyn elämään sen faktan kanssa, että hormonaalisia näppyjä tulee se yksi tai kaksi aina kerran kuussa. Sen kanssa en vaan pysty elämään etten voi hillitä itseäni ja pahennan joskus tilannetta huomattavan paljon. Jos vain antaisin asian olla, olisi kipeät ihon alaiset paiseet poissa muutamissa päivissä, mutta ei. En pysty.

Eilen päätin tehdä oikein perusteellisen kasvojen puhdistuksen pitkästä aikaa kun muistin, että mullahan on Lushin jellykasvonaamiot odottamassa korkkausta. Vaikka mulle aina kertyy kaikenlaista purkkia ja purnukkaa niin välillä tulee laiminlyötyä ihonhoitoa, ja kun olin repinyt jo nahkani rullalle oli pakko ryhtyä toimeen. Iholle oli annettava jotain hemmottelua.

Tein kaksiosaisen naamiohetken koska halusin testata molemmat jellykasvonaamiot. Otin ensin Lushin Just To Clarify* kokeiluun jonka tarkoitus oli tehdä mun harmaasta ja tukkoisesta ihosta kirkas ja raikas. Sen se myös teki! Tuoreen papaijamehun entsyymit puhdistivat ja kuorivat kemiallisesti kuollutta ihosolukkoa ja kasvot olivat silminnähden kirkkaammat naamion jälkeen.

Muutenkin tuo naamio oli jotenkin tosi ihana, ehkä se johtui väristä ja papaijasta. Olisi tehnyt mieli vähän maistaa sitä, haha. Mä myös rakastan näitä Lushin tuotteiden tuoksuja, jotenkin niin ihana hemmottelufiilis ja ylellinen tunne tulee ihan jo pelkästään siitä, että jokin tuoksuu hyvälle!

Ensimmäisen naamion perään laitoin heti toisen, Lushin FOMO* jellykasvonaamion jonka ideana on rauhoittaa ärsytystä ja vähentää ihon punoitusta, samalla imien ylimääräistä öljyisyyttä. Fomo oli ruusuinen ja sellaiselle rauhoittavalle tuoksuva ja tuntuva naamio ja iho oli ihan mielettömän pehmeä sekä hyväntuntuinen tämän hoitoduon jälkeen.

Näitä tuotteita aion käyttää kyllä jatkossakin, eli ei jää vain tähän ensimmäiseen kokeiluun! Vielä jäi purkkeihin sen verran tavaraa, että useammat naamiot saa kumpaisestakin tehtyä, joten taidan pitää parina seuraavana viikkona useampia tehohoitopäiviä!

Naamiot saatu PR-näytteinä

♡ SEURAA MINUA ♡

Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa

Eve / Queen Of Everything

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 3
Tykkää jutusta