Nää hiukset pilaa mun elämän

Nää hiukset pilaa mun elämän, eikä tää oo yhtään liiottelua kun sanon niin. Pienet on ongelmat, tiedän sen. Afrikassa lapset näkee nälkää ja maailmalla soditaan ja mä valitan hiuksista, mutta tällä hetkellä tää hiushelvetti on mun hyvinvointiin vaikuttava asia. Mä oon oikeesti jossain määrin ihan down. En olisi ikinä voinut uskoa kuinka paljon omia hiuksiaan voi vihata.

Mä en kadu sitä, että lähdin vaalennusprosessiin. Se oli vaan pakko tehdä, koska fakta on se etten mä enää jaksanut sitä jatkuvaa mustaksi värjäämistä kun se ei ole lähelläkään mun luonnollista hiusväriä. Aikansa kutakin ja parikymmentä vuotta mustilla hiuksilla sai riittää, nyt oli aika kääntää lähteä tässä asiassa.

Mä olin myös valmistautunut siihen, että mun hiukset kärsii jonkin verran. En kuitenkaan ollut valmistautunut siihen, että tästä projektista tulee näin helvettiä ammattilaisenkin käsittelyssä. En ollut valmistautunut siihen, että mun hiukset voi katketa silti 5cm tyvestä koko takaosiosta enkä siitä, että ne menee niin huonoon kuntoon, että ainoa vaihtoehto on polkka ja sekin hirveetä hamppua.

Mulla on niin ikävä tuota mun omaa, kaunista, pitkää ja kiharaa tukkaa!

Mä en myöskään ollut valmistautunut siihen, että joudun olemaan pitkään mun mielestä oranssilla tukalla. Mä vihaan lämpimiä sävyjä hiuksissa ja näytän ihan oudolta. Näytän joltain muulta kuin itseltäni. Mulla kuuluu olla pitkä, luonnonkihara tukka jonka saan helposti pään päälle nutturalle ja sekaiselle sykerölle. Mulla kuuluu olla tukka, jota voi heiluttaa ja jota ei tarvitse laittaa millään tavalla koska se näyttää hyvältä ihan vaan ollessaan auki. Nyt mulla ei ole. Mulla on tukka joka loppuu kesken, töksöttää rumasti ja on hirveän värinen ja se väärä minä katsoo mua peilistä joka päivä.

Mä oikeasti taistelen jatkuvasti voidakseni olla sinut itseni kanssa tässä muutosprosessin aikana, mutta nyt en jotenkin jaksa. Mä olen viimeiset neljä päivää maannut masentuneena sängyn pohjalla kiukkuisena maailmalle. Mua surettaa katsoa omaa peilikuvaa kun en tunnista sitä ihmistä. Ei auta kivat vaatteet, ei meikkaaminen. Ne ei vaan tätä kuontaloa pelasta.

Eniten mua vituttaa se, että tällä hetkellä tää hiusasia on niin isoksi kasvanut mörkö mun mielessä, ettei mulla riitä energiaa mihinkään muuhun. Mä en halua mennä minnekään enkä tehdä mitään koska en viihdy itseni kanssa. Mun tukka vaan töröttää suorana ponnarilla ja nidon takaosaa kiinni pinneillä, että se edes jotenkin pysyisi kiinni mutta eihän se pysy. Näytän ihan kauhealta.

Tänään mun piti lähteä Fifty Shades Freed ennakkonäytökseen ja kutsuvierastilaisuuteen. Peruin sen koska olo on niin ruma ja kauhea. Miten voikaan hiukset masentaa näin paljon? Ihan käsittämätöntä kuraa, mutta kyllä täältä suosta taas noustaan. Halusin vain kertoa mun ajatuksia. Nyt tää elämä on tän asian kanssa yhtä kamppailua ja halusin avautua.

Aiemmat hiusteni vaalennusprojektia koskevat blogipostaukset löydät tästä:

Hiusprojekti mustasta vaaleaksi

Hiusten vaalennusprosessi sai jatkoa

Kuinka paljon hiukset kärsii vaalennuksesta

Haastavien hiusten vaalentaminen

Vaalennusprojekti – Takaisin tummaksi?

 

♡ SEURAA MINUA ♡

Queen of Everything Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa

Eve / Queen Of Everything

29 vastausta artikkeliin “Nää hiukset pilaa mun elämän”

  1. Tämä voi nyt olla ihan hölmö idea, mutta entä, jos investoisit hyvään peruukkiin ja suosiolla leikkaisit hiukset vielä lyhyemmiksi? Voisit käyttää sitten peruukkia sen aikaa, että omat hiukset kasvavat kivaan mittaan luonnollisen värisenä ja se jäisi sen jälkeenkin käytettäväksi, jos haluat nopeasti hiukset siististi jotain tilannetta varten.

    • Peruukki ei valitettavasti tule kysymykseen, sillä mä oon ihminen joka hikoilee 99% pään alueelta ja muu vartalo ei niinkään. Mulla jo luonnostaankin on aina pää ja naama hiessä, ja jos edes testaan peruukkia valuu vesi noroina kasvoille kuin suihkussa olisi. En siis pysty käyttämään, tulee ahdistuskohtaus ja olen aivan läpimärkä. Ennen sitä joutuis menee ottamaan hemmetisti botoxia kaikkiin mahdollisiin hikirauhasiin pään alueella :D

      Mullahan on nyt tuuhennoksia hiuksissa peittämässä tuota takaosion katkenneisuutta, mutta en vaan tykkää pituudesta ja väristä. Seuraavaksi täytyy ottaa 50-60cm pidennykset jossain parissa eri sävyssä niin se taittaa tuota ”väärää väriä” ja hämää hieman. Ja saan sen oman pituuden takaisin. Sitten ei ehkä värikään niin häiritse kunhan on pitkä ja tuuhea tukka.

  2. Toinen tyhmä idea mutta kun kerran olet jo vaalentanut niin miten olisi jokin hoitava sävyte?

    Käytän omassa ”tukka luonnonväriin” projektissa Biozellin hoitavaa värimaskia jota laitan hiustenpesun yhteydessä aina vähän hoitoaineen sekaan. Ei värjää hiuksia pysyvästi, mutta auttaa pitämään ne pesujen värillä siedettävän sävyisenä.

  3. Minulla on samanlainen hiuslaatu kuin sinulla. Menin sitten ottamaan viime keväänä balayage raitoja keskiruskeaan värjäämättömään tukkaani. Virhe! Raidat oli eka hyvän väriset, kuukaudessa keltaiset. Hiukset muuttui hampuksi, ja luonnonkiharat/laineet kuivaksi tönköksi. Ilmeisesti melko iso osa hiuksista katkennut raidoituskohdasta, koska raitojen kohdasta hiusten paksuus kolmasosa mitä ylempänä.Vasta vuodenvaihteen jälkeen on voinut pitää auki…
    Tsemppiä, kyllä se siitä, kun hius kasvaa. Itselle sopii parhaiten respons sheabutter &avokado hoitoaine ja apteekin chitosan hair Spray. Ja sinkkitabletit ja biotiini voi auttaa kasvuun.

    • Tää kuivahko ja karhea luonnonkihara on kyllä haastava hiuslaatu silloin kun ollaan vaalentamisen kanssa tekemisissä. Onni on omalla kohdalla se, että hiukseni kasvavat suht hyvään tahtiin. Nyt vaan meinaa taas kärsivällisyys loppua ja olen lähipäivinä miettinyt tätä hiusten tilannetta normaalia enemmän niin tuli avauduttua ja surkuteltua oikein huolella. Syön biotiinia joka kyllä on vahvistanut etenkin kynsiä, varmasti hiuksianikin. Toimiva valmiste kyllä!

  4. Uskoisin, että tuo pidennysten pitäminen ei avita lainkaan nopeaa hiustenkasvua, vaan myös osaltaan syö sitä omaa tukkaa ja tekee siitä huonolaatuista. Itse yrittäisin vaan olla kärsivällinen ilman mitään tuuhennoksia ja pidennyksiä.

    • En tiedä onko tuota tutkittu mitenkään yleisellä tasolla, että vaikuttaako se jotenkin negatiivisesti, mutta itse en ainakaan ole huomannut mitään hiusten kasvua heikentävää ominaisuutta. Mulla aiemmin oli useamman vuoden ajan pidennykset/tuuhennokset (kun halusin megatukan yhteen aikaan) eikä se ainakaan hiusten kasvuun vaikuttanut. Mulla hius kasvaa aika nopeasti ja sen takia huoltovälikin on aika lyhyt, alkaa teipit roikkumaan lyhyessä ajassa. Nyt mulla on nuo tuuhennokset tuolla takaosassa ja ainakin ihan normaalisti on hius kasvanut siellä pituutta, ei mielestäni ole rasittunut. Ilman tuuhennuksia ei voi olla, koska tosiaan mun takaraivolla hiukset on niin lyhyet (30% muiden hiusten pituudesta). Onhan tää kyllä aika säätöä, sitä aikaa saa odottaa että oma tukka on taas täysin kunnossa, pitkä ja hyvinvoiva…

  5. Tiedän tunteen ja elän noita fiiliksiä aivan täysin. Onneks itsellä vähän pelastaa nää jatkeet mut ei nääkään oo mua. Haluun oman tukan takasi :(

    • Mä muistan kun kirjoitit sun omasta tukkahelvetistä silloin ihan alunperin… Ollaan selkeesti ihmisiä keille hiukset on tosi tärkeä osa persoonaa. Jatkeet on oma vaivansa nekin, kivointahan se on kun ei ole mitään teippejä tms päässä, mut parempi sekin kun ei mitään. Itse en ainakaan enää pysty olemaan tällä lyhyellä tukalla, ahdistaa niin paljon.

  6. Mä leikkasin lyhyeksi ja välillä kaipaan pitkää tukkaa, mutta niinä hetkinä en anna sille fiilikselle valtaa vaan ajattelen, että nyt olen tämä nainen. Pukeudun kuten ”tämä nainen” pukeutuisi ja ikäänkuin roolileikin sen uuden ”minäni” kanssa. En tiedä voiko tästä olla sulle avuksi, mutta ehkä voisit koittaa tehdä jotain hienovaraisia muutoksia muuhun ulkoasuun, esim hieman erilainen meikki, itseruskettavaa vähän sopimaan lämpimän tukan kanssa tms?

    • Hyvä asennoituminen sulla :) Thumbs up sille! Mä oon yrittänyt tuota jo puolen vuoden ajan, siitä hetkestä lähtien kun hiuksia lyhennettiin reilusti. Ensin pystyin tsemppaamaan aikani ja otin uuden asenteen, hieman tuollaisen et tää oon mä nyt ja yritin muuttua. Siinä vaan on se, että mun mielestä se teeskentely syö sisältäpäin, ja on tosi vaikea teeskennellä ja valehdella itselleen vaikka ulkoisesti muille se onnistuisikin (asiassa kuin asiassa), itse kun kuitenkin tietää totuuden. Tää hiusten malli ja lyhyys (ei vain väri) on todella epäedullinen mulle ja huonontaa ulkonäköä mun mielestä. Mulle hiukset on olleet iso osa sitä kauneutta ja asioita joista itsessäni pidän, joten sen menettäminen on kova paikka ja on ihan selkeästi latistanut mun itsetuntoa. Mä en voi hyvin tämän takia :(

    • Täytyy vielä lisätä sen verran, että ehkä mä nyt tunnekuohussa hiukan käytän turhan voimallisia sanoja jne, eli ei tää mun elämää nyt pilaa, mutta on selkeästi isossa roolissa. Muotoillaan näin. Yksi mulle tärkeä asia on menetetty ja se on alkanut vaivaamaan mua ajan kanssa yhä enemmän ja enemmän vaikka oon yrittänyt tsempata. Nyt se sitten purkautui tällaisena itqpotqvinq-kohtauksena ;)

  7. Merilevähoito ekokampaamossa tekee ihan ihmeitä hiusten kunnolle. Mitkä tahansa hiukset voivat olla kauniit (vaikkei mieleiset olisikaan) jos ne on hyväkuntoiset ja kiiltävät.

    • Mun hiuksille on tehty Olaplex hoitoja ja ne on sileet kyllä sen jälkeen ja tietty jos uitan niitä hiusnaamioissa ym. Mut palautuu karheiksi ihan päivässä tai parissa mikäli en pese ja tee hoitoja päivittäin. Ei millään jaksais. Mun oma hiuslaatukaan ei kyllä ole mikään kiiltävä ja liukas lasimainen suomalainen hius, vaan karhea, eli se tila ei sinänsä ole mun hiuslaadulle ominainen.

  8. Mulla on samanlaiset hiukset kun sulla, olen nyt kohta kaksi vuotta ollut mustan jälkeisessä vaaleassa elämässä. Vaikeaa on! Mutta siis, hiusten kuntoa saat parannettua Olaplexin 3 -kotihoitoaineella, parasta ikinä. Mä nukun se päässä kerran viikossa. Se tekee ihmeitä! Luonnonkiharaan hiukseen kannattaa myös aina käyttää laadukasta öljyä. Niitäkin on vaikka mitä. Mitä nopeammin saat hiukset kuntoon, sen nopeammin sille oranssisuudelle voi tehdä kikkoja. Tsemppiä!

    • Mulla on Olaplexin 3 aine ja oon tehnyt siitä blogikirjoituksenkin. Se onkin niitä harvoja jotka tähän tehoaa, mutta en jaksaisi kahden päivän välein tehdä sitä. Mun hiukset ei pysy sileinä silläkään kuin tosiaan 1-3pv max. Laadukas öljy on käytössä, ilman sitä tästä ei tulisi tätäkään vähää. Kärsimystä tämä on silti :(

  9. Pakko vaan kommentoida että kamppailen samankaltaisen fiiliksen kanssa, leikkasin puoli vuotta sitten todella pitkät hiukseni suunnilleen sen pituisiksi mitä sulla on, ja ne ei vaan sovi mulle EI YHTÄÄN! Ei voi pitää ponnaria kun näyttää kauheelta (vaikkei näyttänyt kauhealta kun nuorempana oli samanpituinen tukka), ei voi pitää auki kun näyttää kauheelta, ei voi laittaa mihinkään muuhunkaan muotoon kun on niin lyhyet, on karheutta ja on väärää väriä ja tuntuu siltä, että on joku puolikas versio siitä mitä haluaisi olla. Ihme, että hiukset voi osoittautua niin tärkeiksi, kun tosiaan on paljon pahempiakin juttuja. :D Blah.

  10. Hei!

    Omistan luonnonkiharat hiukset ja kyllä olen myös vuosi sitten vaalentanut hiukset lähemmäs omaa väriäni. No minulle ei käynyt kuinkaan paitsi vaaleampina hiukset kyllä tuntuvat saavan kärsimyskohtauksia enemmän eli kuivavat hamppuhötöksi. Nykyään vähemmän sillä tsekkasin mitä ravinteita päivän ruuasta saan n. kk ajalla. Yllättävän paljon saa aikaan sillä, että säännöllisesti ottaa magnesiumin,juo vettä ja toisinaan ottaa kk kuurin MSM jauheella. Toki myös huolehtii, että kroppa saa hyvää ruokaa mistä se sitten voi ottaa rakennuspalikoita myös viimeisenä kropan listassa oleviin eli hiuksiin ja kynsiin.. Tämän kaiken lisäksi tietysti tsekkasin ulkoiset tekijät esim hoitoaineet. olen myös tehnyt kaupan väreillä vaalennuksen ja polttanut hiukseni jaanut komeen siilitukan. Se oli jotain ihan kamalaa. Olen pieni kokoinen, pieni rintainen ja silloin myös pojan näköinen. Olin silloin sinkku enkä voinut kuvitellakaan lähteväni ihmisten ilmoille sillä kaikki olisivat nauraneet minulle,koska hiukset. Puoli vuotta tarvoin päivästä toiseen ajatelle, että tästä pitää nyt vaan selvitä. JA kyllä kysymys oli hiuksista! Jossain vaiheessa mieleeni tuli ajatus, että ehkä mä aikuisena ihmisenä keksin muutakin murehdittavaa ja homma loppui siihen. Mä uskon ihan täydestä sydämmestäni, että sama ahaa elämys tulee myös sulle mutta niin kauan,kun sitä ei ole on vain tarvottava eteenpäin.

  11. I feel you! Jos olisin lukenut tän tekstin pari vuotta sitten olisin varmasti vähän pyöritellyt silmiä että no onpa pinnallista kun tukka vaikuttaa niin paljon, silloin kun itsellä oli tosi kiva tukka oli helppoa ajatella että ”se on vain tukkaa ja kasvaa takaisin”, mutta damn was I wrong. http://punttimimmi.fi/2016/06/09/mita-siella-kampaajalla-oikein-kavikaan/ VIRHE lähteä leikkaamaan long bobia ja vaalentamaan tukkaa. VIRHE. Ennen sitä en tosiaan tajunnut että tukalla olisi niin merkitystä, mutta kyllä siinä lähti suuri osa identiteetistä ja itsevarmuudesta kun peilistä katsoikin petolinnulta näyttävä osuus ja tukkaa vihasi niin syvästi. Ainoa positiivinen asia oli se että rantakuvissa lomalta ei kriiseilly kropasta vaan kaikki huomio kiinnittyi tukkavihaan! :D Tsemppiä!

    • Mä muistan tuon sun tukkahelvetin myös. Ei ollu ihan sitä mitä tilasit :D Kiva laatikkopää sillo aluksi. Moni varmaan pitää tätä pinnallisena ja toki se sitä onkin jossain määrin, mutta kyllähän mun tukkatuho on ihan taviksenkin silmiin merkittävä: pitkä ja kihara tukka on rikkinäinen ja ruma polkka. Sietääkin olla kurja mieli :D Mut kyl tää tästä :D

  12. Heippa.Tosi ikava juttu tuo hiustesi vaurioituminen ja harmitus siita.Ymmarran sen hyvin kun itsellenikin se tucca on kaiken kruunu ja huitelen vaikka jatesakissa kunhan ois hiukset kuosissa.Mulla on ihan erilainen hiuslaatu,luonnostaan ohut ja hauras,pitkaksi olen kasvattanut naita 3v.mutta aina patkastaan olkapaille kun latva haurastuu.En ole asiantuntija mutta kasittaakseni olaplex hoidot ei varsinaisesti korjaa hiusta,parantaa hetkellisesti tuntumaa.Myoskaan mustasta vaaleaksi on aika horror idea jos haluaa saastya rankoilta leikkauksilta,oma kampaajani ei edes suostunut ja mulla on tummanruskeaksi varjatty.Payalage raidoituksen teki kevyella hapetteella ja sanoi etta tervetuloa jatkamaan prosessin kun oma vari on kasvanut sen 8cm lisaa. tough love mutta ei ole oikotieta onneen.Eli jos haluaa oikeasti hyvakuntoiset hiukset ja vaalentaa niita niin kannattaa olla varjaamatta ja antaa kasvaa.tiedan,se on ihan karseeta,mutta lupaan sen arvoista!sit siihen vaaleaa raitaa niin tulee kaunista .ja mulla ainakin sinetilliset pidennykset rikkoo hiukset,clipit olleet juhliessa ja ne ok viikonloppukaytossa.tsemppia ja malttia kasvatukseen😊

    • Joo oikeessa oot, Olaplex vaan silottaa sen, ei enää korjaa paskana olevaa tukkaa mut onhan se sen avulla helpompi hallita. Raidoilla olis ehkä pitäny alottaa tai kevyemmin mut näillä mentiin. Hurjana en nyt vaalennakaan, siksi projekti on sen osalta seis kun ei tukka kestä sitä. Sinetit ei varmasti kaikille sovi, ei olisi itsellekään ehkä paras, siksi teipit :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 20
Tykkää jutusta