Ensitreffit alttarilla – Kohtaloni?

Ensitreffit alttarilla

Mä en normaalisti katso juurikaan televisiota, enkä myöskään seuraa sarjoja. Nyt kuitenkin olen jostain syystä tehnyt poikkeuksen ja aloin seuraamaan Ensitreffit alttarilla -ohjelmaa, ihan sen ensimmäisestä jaksosta alkaen. Ohjelma on herättänyt mussa paljon tuntemuksia ja ajattelinkin pohdiskella niitä täällä.

Mietin lähtisinkö itse mukaan jos olisin sellainen ihan tavallinen keskivertoihminen. Ehkä voisin lähteä. Mun odotukseni parisuhteelta ovat realistisia ja olen hyvä sitoutumaan toiseen ihmiseen. Olen ihminen joka todennäköisesti voisi opetella rakastamaan jotain ja tutustua toiseen rauhassa, sillä ensihuuman ja ihastumisen sijaan odotan parisuhteelta enemmänkin yhdessä tekemistä ja kumppanuutta, sitä arjen jakamista. Toisaalta, kemian syntyminen ja ulkonäköasiat ovat hankalia ja pelkäisin ehkä sitä ettei valittu puoliso ole yhtään ulkoisesti miellyttävä. Uskon, että se on ehkä aika monen muunkin pelko, sillä kemiaa ei voi feikata.

Parien valinta

Ensitreffit alttarilla pareja on kolme. Aliisa ja Esa. Mari ja Petri. Johanna ja Markus. Esittelyjaksossa olin sitä mieltä että Aliisa on suloinen tyttö, Esa aivan ihana mies. Mari ihan perus ja Petri myös ookoo. Johanna kaunis ja todella mielenkiintoinen persoona, Markus aivan kamala. Kauhistelin hänessä kaikkea. Jostain syystä ärsyynnyin mielessäni.

Kun parit yhdistettiin niin ajattelin että voi ei mikä moka. Johannasta ja Markuksesta ei ole ikinä pariksi. Johannalle ei Markus kelpaisi ja ovat aivan eri maata. Olin mielessäni jopa hieman vihainen miksi tällainen pari mennään yhdistämään, kun eiväthän he sovi toisilleen ollenkaan.

Häät

Häät-jakso paljasti kuitenkin pareista paljon uusia ulottuvuuksia. Markus olikin komea ja hauska. Rento ja mukava. Ja Johanna vaikutti olevan todella mielissään. Heissä oli sitä jotain, varmasti jonkin verran myös kemiaa ja heitä oli helppo ja miellyttävä katsella. Tulin hyvälle tuulelle ja muutin mielipiteeni Markuksesta. Ensivaikutelma voi pettää. Markus jopa muuttui ihan komeaksi mieheksi silmissäni. Se on jännä  kuinka kokonaisuus vaikuttaa ja persoonalla on iso osa myös viehättävyyttä miettiessä.

Fiilikset Aliisasta huononivat, en oikein ymmärtänyt hänen käytöstään. Laitoin jännityksen piikkiin. Esa se nosti pisteitään olemalla rento ja ihana oma itsensä. Vau mikä mies! Mari ja Petri sen sijaan… nääh. Olipa jäykkää yhdessäoloa. Jokin tuntui kalvavan. Ehkä he eivät sovikaan toisilleen niin hyvin kuin ensin olisi voinut kuvitella?

Häämatka

Täytyy muistaa että kyseessä on tosi-tv ja monet asiat varmasti leikataan kuvausryhmän toimesta ja esitetään juuri niin, että meillä katsojilla säilyisi mielenkiinto. On mahdollista että paljon tuodaan esille erilaisessa valossa kuin todellisuus on ja vain lopputuloksella on merkitystä. Silti nyt alkoi tuntua jo huomattavasti erilaisemmalta kun pariskuntien häämatkat koittivat, onko se totta vai kuvitelmaa onkin sitten eri asia.

Yhteenmuutto

Johannan ja Markuksen kohdalla asiat vaikuttivat sujuvan. Aliisan ja Esan kesken taas ei, sillä Aliisa lähti heti viikoksi matkalle jättäen Esan omilleen. Mari ja Petri sen sijaan, huh huh. Täysin katastrofi. Tuntuu että nämä ihmiset eivät sovi toisilleen lainkaan ja puhuvat täysin eri kieltä. Tunnelma on jäätävä ja heitä kumpaakin on ollut jotenkin ikävä seurata. Tulee huonot vibat ja nolottaa heidän puolesta. Miten voikaan olla noin epäsopiva pari ja kökkö tunnelma…

Pitäisikö hakea ensi kaudella?

Ehkä ei kuitenkaan, mutta ajatusleikkinä se on ihan hauska. Aion kuitenkin seurata ohjelmaa ja olla fiiliksessä mukana, tämä kun herättää paljon ajatuksia ja ainakin itseni kohdalla jonkinlaista itsetutkiskelua. Voisinko mä olla tuolla? Miten minä reagoisin?

Tietysti se on helppo huudella kotisohvalta. Todellisuus on varmasti kovin erilainen asia ja etenkin silloin, kun tv-ryhmä on paljon mukana kuvaamassa. Asetelma on kaikin puolin erikoinen, mutta onhan myös niitä onnistujia ja Ensitreffit-pareja.

Seuraatteko te ohjelmaa? Voisitteko itse osallistua?

Tsekkaa myös postaukset

Järjetöntä parisuhdesekoiluaKaksi vuotta sinkkuna ja selibaatissaTaas paloi käpy TinderiinPääsenköhän koskaan naimisiin?Minähän en mitään miestä tarvi!Kaverin mieheen ei kosketaVoinko enää koskaan rakastua?Se tunne kun on perhosia vatsassaSeksi ja seksittömyys puhututtaa

 

Postauksen kuvat ilmainen kuvapankki Pixabay

Queen Of Everything Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa

Eve / Queen Of Everything

8 vastausta artikkeliin “Ensitreffit alttarilla – Kohtaloni?”

  1. Rrrakastan Esaa! Tuli jo ensimmäisestä jaksosta sellainen olo, että miten tuo mies vielä juoksee vapaana. Aivan ihana! Aliisa vaikuttaa nyt tämän parin heikommalta lenkiltä.

    Petri ja Mari on kyllä aivan uskomaton farssi, molemmat vaikuttaa todella joustamattomilta ja ne oikein kaivelee jatkuvasti eroavaisuuksia ja huonoja puolia. Ei tule mitään, voin sanoa!

    • Esa on haukuttu joidenkin toimesta juntiksi, mutta minusta Esa on varsin komea ja tosi hyväsydämisen ja ystävällisen oloinen mies ainakin tähän asti paljastuneiden asioiden perusteella. Tykkään hänen tyylisistään ihmisistä. Petri ja Mari on kyllä… Kauhulla odotan seuraavaa jaksoa että onko se todellakin yhtä tervassa tarpomista.

  2. Mä olen Markuksen fani, todella hyväluonteinen mies, jonka ulkonäkökin koheni silmissä kun persoona tuli tiettäväksi ☺️ Vaikuttaa myös todella sitoutuneelta, sellaiselta joka juuri voi tuossa tilanteessa onnistua. Esa on mielestäni myös hyvää aviomiesmateriaalia. Aliisa ja Mari taas ovat huonoa materiaalia, joustamattomia ja odottavat edelleen ”satuprinssiä”, ihmettelen suuresti miksi ko. oloiset naiset hakevat ohkelmaan….. Aliisa panikoi alttarilla, koska vastassa ei ollut komeaa jalkapalloilijaa tmv vaan ihan tavallinen mies. Johanna on ok, mielestäni tosi nätti, mutta ei ihan niin ihana kuin kumppaninsa Markus. Petri on omanlaisensa, hänelle sopisi kumppaniksi toinen hc-urheilija/elämäntapaintiaani. Kallion kulttuuri-Mari ei ole match.

    • Markuksesta ja Esasta samat fiilikset. Aliisasta ja Marista myös. Ihan samoja mielikuvia on herännyt mulle. Petrille sopisi joku himoliikkuja/pyöräilijänainen, ei mikään city-Mari. Ihan totta puhut.

  3. Aika paljon samoja fiiliksiä herännyt kuin muillakin. En sitten tiedä miten nuo harrastukset huomioidaan näissä valinnoissa, ehkä ns. tavallisilla harrastuksilla ei ole merkitystä, mutta jäin noita syömisiä miettimään – ja muutenkin Petrillä taitaa olla aika kokonaisvaltaista ja kurinalaista tuo liikunnallisuus. Kyllä se varmasti muitakin pariskuntia hiertäisi, jos olisi ihan eri näkökanta tuollaiseen. Kyllähän siinä ne yhteiset jutut voi mennä ihan ristiin. Osaan sitä itse hieman miettiä kun on tuota tavoitteellista taustaa myös. Ja muutenkin oon sillä kannalla, että kyllä nyt hieman pitäisi olla joissain kuvioissa samaa näkökantaa. Jos ei tarttis, niin siinähän se fitness-ihminen ja discoperhonen tai överibailaaja aina sovussa eläisivät. Oon aina miettinyt, että jos ei oo mitään harrastuksia tai muuta yhteistä niin yhteiselo menee siihen, että nukutaan vaan samassa sängyssä eli yhteisyys voi olla vain seksuaalisella pohjalla.

    Mutta en tosiaan tiedä onko tätä taustaa avattu ohjelmassa mitenkään, muistaakseni ei, olen myös kaikki kaudet katsonut. Monia asiantuntijoiden artikkeleita kun oon kuitenkin lukenut, että joo pariskunnalla voi olla eri menot ja eri ystävät, ei haittaa. Varmasti heitäkin on, mutta minusta perin kummallista. No, onneksi meitä on moneen junaan. Itse jos aikoisin edes harkita moiseen ohjelmaan osallistumista (tuskin, se tökkää heti tohon julkisuuteen), niin jotain yhteistä taustaa sentään pitäisi olla, ainakin jos itsellä on jotain tuollaisia tärkeitä juttuja kuten melko äärilleen viety terveyden tavoittelu jne. Itselläkin oli tuossa ihan kiva tyyppi, mutta ”ei jatkoon” koska mua ei kiinnosta enää jokaviikkoinen rilluttelu yöelämässä mitä hän vissiin tulee harrastamaan vielä aika pitkälle kun ikää nytkin on jo jonkun verran…itse myös kiinnostunut terveysasioista, häntä ei vois vähempää joten varmaan töksähtäis meidän arkikuviot aika äkkiä karille.

    • Erilaiset harrastukset ja ystäväpiirit on ihan ok silloin, kun toinen ei suhtaudu ”fanaattisesti” omiin juttuihinsa. Mullakin kuitenkin on ollut niitä bodarimiehiä jotka on treenanneet todella intohimoisesti ja syöneet kurinalaisesti, mutta hekin sitten ovat voineet syödä ”ohi” ruokavalionsa ilman suurempaa numeroa eikä kuntoilu ole estänyt yhdessä tekemistä ja menemistä. Marilla ja Petrillä on jo heti ongelmaa siinä kun toinen polkee joka helvetin paikkaan pyörällä, mun mielestä Petrin pitäisi unohtaa se pyörä tuolla Marin luona ollessaan. Samoin se että iltarahka on ainoa mitä voi syödä eikä siellä Hernesaaren rannassa voinut nauttia mistään kivasta keikan jälkeen, kun kaikki oli ”roskaruokaa”. Kyllähän siitä fiilis katoaa.

  4. Mä katsoin viime jaksoa pikkusen matkaa. Juuri sen kun Petri muutti Marin luokse ja pyörän ulkona säilyttämisestä tuli ongelma. Silloin repesin kun Petri ei voinut syödä snagarilta mitään, ei edes salaattia. Ei niinkään se ettei hän halunnut syödä, vaan se että se oli Marille niin iso ongelma. Itse olisin syönyt ihan hyvällä omallatunnolla vaikka toinen ei olisi halunnut syödä. Mä olen jo niin tottunut miehen tiukkaan ruokavalioon etten enää edes kysele :D

    Ensimmäisen kauden katsoin kokonaan, mutta sen jälkeen en olekaan katsonut. Ehkä pitäisi….?

    • Mari kysyi etukäteen siitä että syödäänkö siellä jotain, ja Petri sanoi että joo voi syödä, ja illalla vetää sitten rahkan. Sitten kun olivat paikan päällä niin sanoikin ettei syö ”kebabbia” eikä ”roskaruokaa” että ”syö sä vaan mä käyn sillä aikaa vessassa”. Just joo, et oo tosissas olis ollut munkin reaktio. Ei ehkä tollasilla treffeillä minne mennään tekee jtn kivaa yhdessä oo miellyttävää syödä yksin kun toinen on vessassa, etenkin jos sovittiin että molemmat syö jtn. Ja kun mikään ei yhtäkkiä kelpaa, ja samalla hieman piikitteli siitä että toinen söisi ”roskaruokaa”. Se on ihan ookoo pidemmälle parisuhteessa, mut ei jos on tunnettu viikko. Pientä tilannetajua vaatis.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 14
Tykkää jutusta