Seksi ja seksittömyys puhututtaa

Seksi ja seksittömyys puhututtaa

Seksi. Hui kamala. Vaikka eletään jo vuoden 2017 loppupuoliskoa ja ylitsevuotavan seksuaalisuuden aikaa, olen huomannut että siinä samalla missä seksi on aiheena vapautunut todella paljon, on se joillekin ihmisille täysi tabu. Joidenkin mielestä edes seksittömyydestä ei saa puhua, koska se on sairasta ja perverssiä, tai vähintäänkin jonkinlaista huomionhakua. Mietitäänpä asiaa nyt ihan uudesta näkökulmasta: Miksei se vaan voisi olla ihan normaalia keskustelua, ilman sen kummempia leimoja?

Yleensä en lue itsestäni erilaisilla keskustelupalstoilla käytäviä keskusteluja, mutta Facebookissa tällainen pieni lipsahdus kävi kun muutama kaverini oli kommentoinut minusta julkaistua Iltalehden juttua. Siinä sitten väkisinkin tuli luettua muutama kommentti huuli pyöreänä, ja ihmeteltyä sitä millä vuosituhannella me eletään.

Hetken päästä kuitenkin muistin, että myös kaikenlaisilla (myös niillä ei niin kivoilla ja huonosti käyttäytyvillä) ihmisillä on pääsy nettiin, ja samanlailla he kirjoittelevat suu vaahdossa muihinkin uutisiin ja arvostelevat toisten valintoja, unohtamatta tietysti parjata ulkonäköä. Olihan se aika hassu lukea, kun joku 70-vuotias Pertti Perähikiältä toteaa minun elävän puutteessa siksi koska olen niin ruma. Jep, juuri siitä se johtuukin ja juuri puutteestahan jutussa oli kyse. Vai jäikö juttu lukematta ja luettu ymmärtämättä?

Seksistä ei tarvi jauhaa koko ajan, mutta miksei siitä voisi kuitenkin puhua?

Mulle seksi ja seksuaalisuus yleensäkin on aina ollut luonteva aihe puhua, mikäli siinä nyt mitään puhuttavaa on. Koen olevani seksuaalisesti avoin ja vapaamielinen ihminen, mutta minulla on omat moraalikäsitykseni: en esimerkiksi harrasta seksiä parisuhteen ulkopuolella enkä kovin kevyin perustein, koska sellainen ei sovi omaan elämäntyyliini ja arvoihini.

Nykypäivän kertakäyttöisestä deittailukulttuurista olen kirjoitellut blogiini pariinkin kertaan, ja myös siitä millaista on ollut näin aikuisemmalla iällä olla sinkkuna, tällaisella Tinderiin-, ym. deittipalveluihin sopimattomalla luonteella. Toimittajat lukevat erilaisia blogeja, ja niinpä minunkin ajatukseni pääsivät Iltalehden Seksi&Parisuhde -osiolle, kun ystävällisesti suostuin haastattelupyyntöön. Mitäs minulla on tässä on hävettävää? Ei kertakaikkiaan mitään. Kyllä minä voin näistä asioista puhua ihan omalla nimellä ja kasvoilla, kaikesta mahdollisesta negatiivisesta lieveilmiöstä huolimatta.

Seksistä puhuminen on huomionhakua

Näin bloggaajana (oli sitten kaltaiseni työkseen bloggaava, vaikkapa harrastelija tai jotain siltä väliltä) on normaalia olla esillä. Blogiani lukee jatkuvasti suuret määrät ihmisiä, ja olisi ristiriitaista vältellä julkisuutta ja näkyvyyttä, kun tavoitteena on juurikin olla jonkinlainen somevaikuttaja ja keskustelun sekä mielipiteiden herättäjä. Kaikkien ei tietty tarvitse tätä ymmärtää, mutta suuri osa ihmisistä nauttii blogeista, vlogeista ja erilaisista somepersoonista ja heidän tuottamastaan sisällöstä. Näin tää maailma pyörii nykyään, halusi sitä tai ei.

Se mikä ei blogimaailmaan kauhean vahvasti (ainakaan vielä) kuulu on seksi, ja seksistä puhuminen. Muutaman erotiikkaliikkeen bannereita on voinut näkyä blogiportaalien sivuilla, sillä itse portaalit ovat myyneet mainospaikkoja yrityksille. Sen sijaan itse blogeissa en ole koskaan tainnut tavata sisältömarkkinointia seksi-aiheella, vinkatkaa toki jos sellaisia on olemassa?

Ymmärrän kyllä, ettei esim. perheprofiloituun kuvaan sovi K18 aikuisten jutut sinne lasten kuvien ja kakkuohjeiden sekaan, mutta muunkinlaisia blogeja on olemassa, ja kaikilla on oma lukijakuntansa. Mä ehkä voisin olla sellainen joka puhuu myös niistä seksiasioista, kun pysytään asialinjalla. Siinä ei ole mitään pahaa eikä väärää, ja on ihan yhtä ookoo harrastaa seksiä kuin olla harrastamatta. Elämä on täynnä värejä ja vaiheita, jokaiselle omansa. Mä elän nyt tätä seksitöntä vaihetta ja olen ihan sinut sen kanssa. Toivottavasti kovin moni ei siitä mieltään pahoita, että näistäkin asioista jotkut haluaa lukea.

Lue myös kirjoitus Kaksi vuotta sinkkuna ja selibaatissa

Queen Of Everything Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa
Snapchatissa käyttäjätunnus queenofeve1808

Eve / Queen Of Everything

Yksi vastaus artikkeliin “Seksi ja seksittömyys puhututtaa”

  1. Mun mielestä kaksi vuotta ilman seksiä ei ole millään tavalla kummallinen asia. On myös pariskuntia, joilla saattaa olla samanlainen tilanne. Sen takia ihmettelinkin miksi asiasta on tehty erikseen uutinen :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 17
Tykkää jutusta