Hävettää joidenkin ihmisten puolesta

Kun mä olin lapsi, noin 9-10 vuotias, niin me oltiin usein kesäisin mökillä. Lauantaipäiviin kuului se perinteinen Lauantaipussi ja iltaisin yhdeksältä tuli Napakymppi. Mielenkiinnolla aina kuuntelin niitä omituisia (myöhemmällä iällä selvisi että ne olivat kaksimielisiä) kysymyksiä mitä neiti tai herra X oli työporukan ja kavereiden kanssa kehitellyt herra/neiti A:n, B:n ja C:n päänmenoksi ja joille sitten kaikki naureskeli juontajasta lähtien. Yritin myös hiffata sitä Kari Salmelaisen humoristista kuittailua pianisti Kaitsulle ja Vammalan eläkeläisille sekä Tihvetjärven sekakuorolle, tai ketä nyt milloinkin yleisössä sattui istumaan, mutta aina ei ihan natsannut. Silti sitä ohjelmaa oli pakko seurata.

Se mitä en ymmärtänyt ollenkaan oli se, kun äiti aina välillä nousi sohvalta, sanoi että ”eih, nyt mä en enää pysty katsomaan!” ja lähti puhisten keittokomeroon hetkeksi puuhailemaan omiaan, kuitenkin aina palaten takaisin ruudun ääreen.

Nyt myöhemmin mä tiedän mikä se tunne oli mitä lapsuudessani todistin. Se on myötähäpeä.

Myötähäpeä

Urbaani sanakirja tarjoaa varsin yksinkertaisen selitteen sanalle myötähäpeä. Myötähäpeä on siis pelkistetyimmillään ”ulkoisesta ärsykkeeestä vastaanottajaan siirtyvä häpeäntunne, jota lisää tunne siitä, ettei ärsyke itse älyä hävetä itseään”. Mun äidillä tämä tunne on vahvana, niin vahvana että usein hän joutuu peittämään silmänsä käsillään, kääntämään päänsä poispäin tai poistumalla kokonaan tilanteesta, riippuen siitä mistä tarkemmin on kysymys. Häntä hävettää jonkun toisen puolesta.

Äidinmaidossa minuun on oletettavasti erittynyt noin 50% äitini myötähäpeilygeenistä, koska en ihan yhtä paljon kärsi siitä tunteesta. Itseasiassa, toisinaan voin jopa nauttia siitä enkä joudu aina sulkemaan televisiota tai lopettamaan uutisten lukemista jos alan tuntemaan myötähäpeää.

Whatever -asenne

Kevättalven Lontoon reissullani ostin Primarkista hauskat loaferit jotka kuvaavat hyvin yhtä elämänasennettani. Se asenne on ”Whatever -asenne”.

Whatever-asenteella en tarkoita täyttä välinpitämättömyyttä _kaikkea_ kohtaan, vaan pikemminkin taitoa olla stressaamatta ja murehtimatta monia asioita jotka antaisivat siihen aihetta, ja yleensäkin suhtautumaan vastoinkäymisiin ja negatiivisiin asioihin kohtalaisen rennosti. Mä en halua jäädä märehtimään.

Whatever -asennetta on toisinaan tarpeellista käyttää ihan opetellusti ja harkitusti, esim. silloin jos joku itsensä liian humalaan juonut tuttava törttöilee ja latelee sammakoita suustaan yleisillä paikoilla tai yrittää pissata keskelle katua. Myötähäpeän tunnehan siinä tulee, mutta Whatever -asenteella tilanne ei muutu sietämättömäksi ja itseään sekä kaveria voi vielä seuraavanakin päivänä katsoa. Pikkusen hävettää mutta ei se mitään.


Elämänpeli ja Reality-TV hävettää

Mulle voimakkaimmat myötähäpeän tunteet aiheuttaa jotkut ihmiset realityohjelmissa, sekä lööpeissä toistuvasti esiintyvät, hieman kyseenalaiset julkkikset. Ne ketkä eivät osaa kontrolloida käyttäytymistään ja sanomisiaan, eivät ole tarpeeksi herttaisia ja ”hyviä” ihmisiä jotta voisin kokea sellaisen huvittuneisuuden, vaan ovat jollain tapaa röyhkeitä tai vaan yksinkertaisesti liian törppöjä. Ne on ihmisiä ketkä eivät ymmärrä että sellainen käytös hävettää jo sivustaseuraajiakin.

En katsonut yhtäkään jaksoa Suomen Temptation Islandia, mutta näin väkisinkin somessa #elämänpeli -viittauksia ja videopätkiä. Eilen illalla sitten päädyin katsomaan elämänpeli-aiheesta tehdyn musiikkivideon (toivottavasti itseironialla kyllästetyn), ja pitkästä aikaa tunsin taas hieman myötähäpeää.

Pakko laittaa Whatever -kengät jalkaan torjumaan sitä tunnetta että meinaa hävettää joidenkin puolesta. Voihan Keravan bensalenkkari-Jonne sentään etten muuta sanois.

Tunnetteko te myötähäpeää? Onko hauska vaiko sietämätön tunne?

Queen Of Everything Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa
Snapchatissa käyttäjätunnus queenofeve1808

Eve / Queen Of Everything

6 vastausta artikkeliin “Hävettää joidenkin ihmisten puolesta”

  1. Voi pyhä jysäys, en tosiaan tienny tuosta elämänpeli-biisistä, mutta mulle tuli vahvasti tunne että itseironia ei ollut mukana. OMG facepalm. :”D

  2. Yks ohjelma mitä en halunnut katsoa oli Ummikot ulkomailla. Jotenkin se jopa säälitti enemmän kun hävetti kun näki niitä mainoksia.

    • Mä katoin sitä parikin jaksoa, eikä olleet yhtään niin kauheita kuin mainoksissa antoi ymmärtää. Ne oli aika herttaisia, ja oppivat tykkäämään matkailusta, ainakin niiden jaksojen perusteella mitä itse näin.

  3. Minä olin yksi joka oli mukana ummikot ulkomailla ohjelmassa :’-) osallistutin itseni ja serkkuni ohjelmaan ihan hetken mielijohteesta ja reissu oli kiva vaikka tosi koominen. nauratti ja hävetti myös itseäni katsoa jaksoa jälkikäteen telkkarista, mutta jos joku kysyisi minulta nyt että kannattiko osallistua vastaukseni on joka kerta kyllä.

    • No mutta tosi kiva juttu :) Oliko sun serkku sellainen joka ei ollut matkustellut vai sinä, vaiko teistä kumpikin? Minusta se oli viihdyttävä ohjelma, ei ollut mitään tosi pahoja juttuja ainakaan niissä jaksoissa mitä itse katsoin. Mulle tuli hyvä mieli siitä että kaikki tuntui nauttivan, ja koska itse rakastan matkustamista niin aihe oli lähellä sydäntä.

      Mutta niin se vaan on että jos ei ole tottunut kameran edessä esiintymään niin kyllä voi hävettää katsella jälkikäteen vaikkei olisi mitään pahaa tehnytkään. Sitä on itse vaan niin kriittinen :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 15
Tykkää jutusta