Puhun kauneusleikkauksista Yle Perjantaissa

Puhun kauneusleikkauksista ja ulkonäköpaineista Yle Perjantaissa

Tänään Yle Perjantain sivuilla julkaistiin juttu minusta, ylipainon kanssa jojoilleesta ja lihavuuden kanssa kamppailevasta, kauneusleikkauksissa käyneestä ihmisestä. Olen puhunut blogissani paljon lihavuudesta ja laihduttamisesta, syömishäiriöistä, vääristyneestä kehonkuvasta, ulkonäköpaineista ja kaikesta mahdollisesta siihen liittyvästä.

Laihduttamisen lopettaminen vapautti minut ulkonäköpaineista

Ulkonäköpaineeni olivat suurimmillaan silloin kun yritin pakkomielteisesti laihduttaa sopiakseni yhteiskunnan hyväksymään yleiseen kauneusihanteeseen, ja ollakseni osa nykyajan fitnessmaailmaa. Lopettaessani jatkuvan hoikemman minän tavoittelun, opettelin pitämään itsestäni sellaisena kuin olen, kaikkine virheineen päivineen. Vaikkei ulkopuoliset tahot ja yleiset ihanteet enää yritä omassa päässäni pakottaa minua muottiin johon en sovi, oli videota paikka paikoin vaikea katsoa, sillä siinä oli paljon asioita joiden katsominen omassa ulkonäössäni häiritsee minua. Tästäkin huolimatta, koen olevani nykypäivänä aika sinut itseni kanssa, ja siitä osoituksena olen antanut kasvoni ja nimeni julkisuudessa varsin aralle aiheelle ja uhrannut itseni arvostelulle.

Opettelen vieläkin rakastamaan itseäni

Sen sijaan että kieltäisin ulkopuolisen kuvaamasta minua ”vääristä kuvakulmista” missä inhoamani asiat korostuvat, haluan hyväksyä itseni sellaisena kuin kulloinkin olen enkä vääristyneenä ja epärealistisena kehonkuvana. En haluaisi että kasvoja kuvataan alhaaltapäin tai sivusta, koska silloin näkyy kaksoisleuka. En haluaisi että käsivarret näkyvät missään, koska ne eivät miellytä minua. En haluaisi istua kuvissa koska se leventää entisestään ja saa mahan makkaroille, joita suorana seisoessa ei ole olemassa.

Mutta siellä ne kaikki kuitenkin on, kuvasi niitä tai ei. Se että itse näkee itsensä kamerasta ja peilistä juuri parhaimmassa valossa, kaikki kauneimmat ja itseään miellyttävimmät asiat edustettuina ei kuitenkaan poista totuutta, ja mielestäni sen totuuden kanssa on hyvä opetella edes jollain tasolla elämään.

Mitä mieltä kauneusleikkauksista?

Tuskin koskaan lähden enää mihinkään isoihin operaatioihin enkä koskaan haluaisi varsinaisesti muuttaa ulkonäköäni, mutta jonkinlainen korjailu voi olla vielä joskus tarpeen. En ajattele asiaa enää niin ulkonäkökeskeisesti, vaan pikemminkin sen mukaan mistä mulle tulee hyvä olo.  Yleisenä ohjenuorana koskien kaikenlaisia kauneuskirurgisia toimenpiteitä voisin todeta että jos se tekee sulle hyvää eikä satuta muita niin go for it. Kunhan itseään kaunistaa ja korjaa omien halujen takia eikä ympäristön paineen aiheuttamana pakkona, on kaikki ihan okei.

Puhun kauneusleikkauksista ja ulkonäköpaineista myös jatkossa, ja varmasti blogissa tullaan käsittelemään terveiden elämäntapojen haasteellisuutta ja kamppailua ylipainon kanssa. Nyt koitan sulatella videolla esiintymistä ja tunnistaa itseni siitä. Kymmenennen katselukerran jälkeen olen jo ihan fine, kaikkea muuta paitsi lopun typerää ja huumaantunutta känni-ilmettä lukuunottamatta. No, täytyy nauraa itselleen, tässä se tulee: HAHA :D

Queen Of Everything Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa
Snapchatissa käyttäjätunnus queenofeve1808

Eve / Queen Of Everything

5 vastausta artikkeliin “Puhun kauneusleikkauksista Yle Perjantaissa”

  1. Olen kyllä suuren hämmennyksen vallassa kun olen näitä ulostulojasi Iltalehdestä ja nyt Ylestä katsonut. Erityisesti siksi, etten nyt yhtään saa kiinni, mitä näillä haet. Huomiota ja lukijoita blogillesi? Rahaa? En nyt rehellisesti sanoen kykene näkemään mitään muuta funktiota.

    lmeisesti näiden olisi tarkoitus olla jonkinlaisia body positive -juttuja, mutta nuo menneet operaatiosi JA erityisesti se, että kummassakin jutussa julistat aikovasi päästä parempaan kuntoon ja tehdä vielä lisää toimenpiteitä, kääntää nämä kyllä absoluuttisen päinvastaisiksi. Maailmassa olisi aika monta muuta massiivisen obeesia ihmistä haastateltavaksi, jotka ihan oikeasti ovat tyytyväisiä tilanteeseensa, eivät julista aikovansa laihtua tai ikinä tekisi mitään tyhjänpäiväistä kauneuskirurgiaa itselleen. Hyväksyvät itsensä oikeasti sellaisena kuin ovat, koska ulkonäkö ei lopulta määrittele ihmistä. Sen sijaan nämä sinun ulostulosi mediassa ovat enemmänkin body negative -juttuja. Itse näen niissä todella sairaalloisen ihmisen, jonka jokaisesta eleestä näkee, ettei hänellä ole hyvä olla tuossa tilassa ja tunnustaa itsekin, ettei aio tyytyä tilanteeseensa. Missä se body positive -osuus on?

    Tau mikäli näiden juttujen on tarkoitus tuoda jotain uutta ulkonäköpainekeskusteluun, niin tuossakin epäonnistutaan. Onko oikeasti jollekin uutta, että lihavat ihmiset haluaisivat olla laihempia? Ja että plastiikkakirurgia on nykyään suositumpaa kuin koskaan ja ihmiset painoon tai ikään katsomatta haluavat ottaa botoxia ja parannella ulkonäköään? Kyllä nuo asiat mielestäni ihan yleisessä tiedossa ovat, eikä noita voi sanoa miksikään tabuksi nykyaikana, kun suunnilleen jokainen tuntee jonkun, jolla on rintaimplantit.

    Jopa toimittajilta tuntuu punainen lanka karanneen täysin käsistä etenkin Iltalehden jutussa ja lopputulema on enemmänkin sosiaalipornoa, jossa naureskellaan lihavalle ihmiselle, joka on tuhlannut tuhansia euroja ilmiselvästi täysin hukkaan menneisiin operaatioihin. Olisipa juttujen pointtina edes se ahmimishäiriö, jolloin niissä olisi joku pointti, mutta kun ei…

    • Hei Nassml ja kiitos kommentistasi :) Yritän vastailla nyt tähän mahdollisimman hyvin sinua askarruttaviin kysymyksiin. Pahoittelen jo valmiiksi että vastaus tulee olemaan pitkähkö, mutta en nyt lyhyemmin osaa tiivistää.

      Kysyit mitä näillä jutuilla haetaan, rahaa ja mainetta?

      Heti ensimmäisenä voin kertoa ettei minulle ole maksettu antamistani haastatteluista. Olen vuosia blogannut ja kirjoitellut aika suorin sanoin ahmintahäiriöön, ylipainoon, laihduttamiseen ym. liittyvistä asioista, myös korjaavista kauneusleikkauksista ym. operaatioista. Olen myös ollut mukana asiapohjaisessa ahmintahäiriöstä kertovassa kirjassa ”Herkuttelun himo” jossa olen kertonut tarinani syömishäiriön osalta.

      Toimittajat lukevat blogeja ja minua on tämän taustani, ja suorasukaisen sekä rehellisen/rohkean tyylini takia pyydetty puhumaan vielä enemmän aiheesta kuin vain täällä blogissani, sillä näitä aiheita pidetään mielenkiintoisina ja on haluttu myös erilaista näkökulmaa. Edes kauniit, hoikat ja julkisuuden henkilöt eivät kovinkaan usein halua avautua näin henkilökohtaisista aiheista ja monet jopa salaavat ja kieltävät käyneensä operaatioissa, joten on hyvin erilaista kun joku tavallinen ihminen kertoo niissä käyneensä ja sitä mitä hyötyä niistä on saanut. Mä haluan haastaa ihmisiä puhumaan näistä asioista avoimemmin ja rehellisesti, ja lopettamaan salailun ja teeskentelyn. Kauneuskirurgia on tabu.

      Kyseenalaistit sen että tavoitteeni päästä parempaan kuntoon ja se että myös jatkossakin voin mahdollisesti hyödyntää kauneuskirurgiaa olisi jotenkin ristiriidassa body positive tms ajattelun kanssa. Itse olen toista mieltä. Se että olen huolestunut terveydestäni ja henkisestä hyvinvoinnista ja haluan päästä parempaan kuntoon itseni, oman elämäni ja jaksamiseni takia ei ole pakkomielteistä kauneusihanteiden perässä juoksemista tai pinnallista. Se on varsin fiksua ja tärkeää. Ylipainoisenakin voi toki voida hyvin ja olla terve, mutta minä en voi hyvin ja ole täysin terve. Minun on pyrittävä elämäntapamuutokseen oman terveyteni ja hyvinvointini takia, ulkonäölliset seikat ovat täysin sivuasia.

      Se, että kerron mielikuvani kauneuskirurgiasta olevan positiivinen omien positiivisten kokemusteni takia, enkä valehtele etten voisi enää koskaan niitä hyödyntää tai puhu kauneuskirurgiaa vastaan on minulle kunniakysymys. Mielestäni jokaisella ihmisellä ulkonäköön, lähtökohtiin ym riippumatta on oikeus kaunistautua haluamallaan tavalla, ja nauttia omasta kauneudesta tai korostaa sen hyviä puolia. Omat korjaavat kauneuskirurgiset toimenpiteeni ovat myöskin olleet korjaavia, eivät vain jotain ulkonäön huvikseen muokkaamista kun ei muuten ole hyvä. Suurinta osaa leikkauksistani on siis tarvittu ja niissä on palautettu takaisin osa minua, ei muovattu jotain uutta ja epäaitoa.

      Itse sain operaatioista paljon hyvää ja ne paransivat fiilistäni. Terveydellisesti niistä oli myös etua, sillä mm. iso vatsanahan kiristys ym ja rintojen kohotus ovat leikkauksia jotka parantavat toiminnallisuutta silloin, kun venynyttä nahkaa ym ei laihduttamalla saada poistettua. Monelle ne isot vatsareput ja roikkuvat rinnat ovat jopa terveysriskejä, joten niiden korjaaminen toi paljon hyvää mitä en voi katua millään tapaa. Jokainen penni jonka niistä maksoin meni siihen mihin pitikin, ja olen edelleen tyytyväinen lopputuloksesta. Sain takaisin omat rintani ja minusta poistettiin ”esiliina” joka olisi hankaloittanut elämää kovasti. Nyt on kiva olla suhteellisen pienen ja litteähkön vatsan kanssa kun paikat eivät roiku ja vatsaa ei tarvi rullailla alushousuihin.

      Varmasti maailma on täynnä ylipainoisia ihmisiä keitä ei kiinnosta laihtua, ei minuakaan erityisesti. Mutta parempi fyysinen kunto, kolestroli ja veriarvot, pidempi elämä ja parempi fyysinen hyvinvointi kyllä kiinnostaa, ja se että ne kiinnostaa ei vie pohjaa siltä että kerron luopuneeni ulkonäköpaineista ja oppineeni rakastamaan itseäni. Mikäli en olisi oppinut ja olisin edelleen ulkonäköpaineiden vaivaama ja ulkonäkökeskeinen ihminen, olisi mun elämä nytkin yhtä suorittamista ja pakonomaisia laihdutusyrityksiä mitä se ei ole.

      Toivottavasti nämä avasivat asiaa vähän lisää, tosin tämähän on aika pitkälle mielipideasia joten näkemyksiä voi olla monia emmekä varmasti tule olemaan samaa mieltä kaikesta, jos mistään. Pääasia on kuitenkin se että itse voin reippaasti seisoa sanojeni takana ja mulla on hyvä olla, ja kenties annan jollekin toiselle näitä asioita pohtivalle jotain ajattelemisen aihetta. Saamani palautteen perusteella tässä kuluneen parin kuukauden aikana näistä keskusteluista on ollut paljon apua monille, mutta kaikkiahan en toki pysty miellyttämään mitenkään :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 20
Tykkää jutusta