Herkullinen bagel hyvässä kahvilassa

Herkullinen bagel ja hyvä kahvilakokemus

Miettiessäni pikaista lounasta kaupungilla ja nälän taltuttamista pari päivää taaksepäin, en olisi arvannut saavani jotain sellaista mistä haluan kirjoittaa blogiin. En todellakaan lähtenyt sillä ajatuksella liikenteeseen että syömäni ruoka tai saamani palvelu tulisi olemaan mitään erikoista tai poikkeavaa, mutta niin tässä vain kävi että on rustattava näin jälkeenpäin pari kehuvaa lausetta aihetta koskien.

Miellyttävä miljöö

En ollut (ainakaan muistini mukaan) koskaan aiemmin asioinut Wayne’s Coffee ketjun kahvilassa joita Suomesta löytyy yhteensä yhdeksän kappaletta, kolme Helsingistä, yksi Vantaalta, yksi Hyvinkäällä, Lahdessa ja Kuopiossa, ja kaksi Tampereella.

Kävin Wayne’s Coffee Lönkassa joka nimensä mukaisesti sijaitsee Lönnrotinkadulla, jota stadilaiset nimittävät tuttavallisesti ”Lönkaksi”. Paikkana Wayne’s Coffee oli tosi kivasti sisustettu, paljon sohvia ja nojatuoliryhmiä. Siellä on varmasti kiva istuskella muutenkin.

Kaikki tarjoiltavat oli laitettu todella ihanasti esille, ja olisin voinut ottaa lähes minkä tahansa suolaisen ruoan, aina piirakoista salaatteihin, mutta kauniisti tehdyt ja muhkean näköiset bagel-vaihtoehdot vetivät puoleensa. Ystävällisen henkilökunnan avustaessa valitsin kanaa, pekonia, juustoa, salaattia, tomaattia ja punasipulia sisältävän bagelin joka lämmitettiin pikaisesti.

Herkullinen bagel

Ja voi että! Oikeasti tämä bagel oli varmasti paras tai ainakin parhaimpia koskaan syömiäni. Yksinkertainen, selkeät maut, terveellisen oloinen eikä rasvassa ja majoneesissa uitettu. Fresh jos näin voisi sanoa, ja kanaa oli bagelissa reippaasti!

Mulle tuli hirveä innostus kasata itsekin jotain vastaavaa ihan kotona, koska onnistuuhan se jos vaan löytää hyvät bagelit sitä varten. Aion ehdottomasti mennä käväisemään Wayne’s Coffeessa uudelleenkin, ja varmasti maistan heidän muita bageleitaan.

Multa tää paikka saa erinomaiset suositukset ainakin tämän bagelin osalta. Tosi hyvä ja herkullinen ruoka ja viihtyisä paikka muutenkin! Kokeilkaa ihmeessä jos liikutte hoodeilla!

Queen Of Everything Instagramissa Bloglovinissa / Facebookissa
Snapchatissa käyttäjätunnus queenofeve1808

Eve / Queen Of Everything

2 vastausta artikkeliin “Herkullinen bagel hyvässä kahvilassa”

  1. Käy testaamassa Brooklyn Cafen bagelit ja lue netistä Glorian sivuilta kahvilan toisen omistajan Sharron L. Toddin tarina.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 6
Tykkää jutusta