Taas paloi käpy Tinderin kanssa

Tinderin kanssa paloi käpy taas kerran ja kohta menee varmaan usko koko ihmiskuntaan

En sano että meni lopullisesti mutta joksikin ajaksi ainakin. Enkä tajua miksi mä menin sinne takaisin kun kerran aiemminkin jo totesin ettei se ole mun paikka. Varmaan joku ihmisen alitajuntaan hakattu pakko uteliaisuudesta roikkua siellä? Noh, nyt en taas ole. Mä lähdin Tinderistä kuin kuppa Töölöstä. Minä en mitään epämieluisaa elämääni halua, ja Tinderöinti tuntui varsin hankalalta ja turhalta, ja se ei mennyt ihan niin kätevästi kuin kuvittelin. Odotukseni olivat aivan liian korkella.

Mä poistin Tinderin parisen viikkoa sitten mun puhelimesta. Harvakseltaan sitä Tinderiä tuli muutenkaan vilkaistua kun matcheja ei tullut, joten avasin applikaation ehkä kerran viikossa (kun en vaan löydä ketään edes etäisesti kiinnostavan oloista ja äijiltä puuttuu 90% esittelytekstit jolloin se on suoraan EI JATKOON). Laskin rimaakin ihan reippaasti jottei kukaan voi sanoa että ronkelit runkkaa (pardon my french), en siis mitenkään epätoivoisena vaan pikemminkin niin etten ala pikkujutuista nipottamaan vaan annan ihmisille mahdollisuuden, mutta ei, ei se auttanut sekään tässä hommassa.

Syynä on jurot miehet!

Joudun valitettavasti toteamaan että miesten kanssa oli todella hankala saada keskustelua aikaan ja meni kovin yksipuoliseksi kyselyksi. Sori matchini jos luette sen täältä mutta tämä on fakta, ja sen takia sieltä katosin. En usko että tässä kukaan kuitenkaan hävisi millään tapaa, sillä jos jotain kiinnosti niin taitavasti sen kyllä salasi.

Mun mielestä se ei ole hyvää keskustelua jos mä joudun jatkuvasti pitämään sitä yllä ja olen ainoa joka vaikuttaa millään tavoin kiinnostuneelta edes keskustelemaan. Mitä keskustelua se on kun minä kyselen ja miehet vain vastailee, eivätkä kysy mitään takaisin niin että siitä syntyisi jonkinlaista vuorovaikutusta? Kysymyksiin saa lähinnä yhden tai kahden sanan vastauksia tai kehut ”kauniit silmät” ja ”panisin”. No voi kiitos. Voisi luulla että mun matchit on jotain keravalaisia bensalenkkareita mutta ei, ihan siellä oli nelikymppistä ukkoa ”keskustelukumppaneina” mutta jotenkin vaan ei niin ei.

Kuvien paita täältä*

Eli missä hemmetissä oikein mättää?

Miehet kyllä moikkaavat (jotkut jopa ekana), mutta suurimmaksi osaksi olen itse ollut se aloitteentekijä, ja mikä älyttömintä: aina en saa minkäänlaista vastausta. Miksi matchailla kenenkään kanssa jos ei aio jutella ja tutustua? Jos ei ole tarkoituksena sanoa sanaakaan? Ehkä jotkut vaan kerää jotain sulkia hattuun matcheillaan, tai sitten on vaan niin monta rautaa tulessa ettei ehdi kaikille naisille samaan aikaan puhua.

Suurimmaksi osaksi Tinderin matchit mun kohdalla on olleet ihan uskomattoman juroja. Ainahan on tietty se mahdollisuus että minut on matchattu vahingossa ja tarkemmin esittelytekstini luettua on paljastunut etten olekaan lainkaan sopiva, en edes alustavasti.

On se vaan niin vaikeaa

Mua ihan oikeasti ihmetyttää miten hitossa jengi löytää Tinderistä yhtään mitään muuta kuin jotain seksiseuraa, sillä itselleni ei ole sattunut kohdalle vielä yhtäkään aidosti tutustumisesta ja keskustelemisesta kiinnostunutta tapausta. Mulle ei ole kyllä ehdoteltu muutenkaan mitään samontein, että siitä plussaa, mutta ei olla kyllä alettu juttusillekaan.

Tokihan mä olen sellainen tapaus etten edes lähtisi nopeasti kahville, en ennenkuin tietyt perusasiat on selvillä ja näen luistaako juttu yhtään. Ihan turha lähteä kallista vapaa-aikaa tuhlaamaan kahvittelemalla kaiken maailman erkkien ja jonnejen kanssa jos ei ole minkäänlaista kemiaa ja kiinnostusta ja sellaista alkutuntumaa että olisi paljon juteltavaa ja yhdistäviä asioita. Joku kipinä pitää syntyä että ylipäätään viitsii minnekään treffeille raahautua, mutta sitä ei todellakaan tule ilman minkäänlaista tutustumista, ja on mahdoton tutustua jos miehet ei halua/osaa keskustella.


Mun arvoilla ja luonteella on vaara erakoitua

Mä olen aika hitaasti syttyvä, mutta olen sentään yrittänyt luoda jonkinlaista tutustumista uusiin ihmisiin, siinä kuitenkaan onnistumatta. Tottahan se on etten minä tuohon Tinderin pikakahvipanomaailmaan sovi kun ei se matchaa mun maailmankuvaan millään tavalla, mutta ehkä mä alitajunnassa toivoin että joku mun kaltainen, hauska ja persoonallinen tyyppi joka osaa keskustella sattuisi vastaan ihan vaikka vahingossa.

Ikävä totuus vaan taitaa olla se että ei sieltä löydy niitä ihmisiä jotka haluavat sitoutua tutustumaan yhteen ihmiseen kerralla, vaan etsitään varmuuden vuoksi löytyykö vielä parempi. Mä sain jo hieman esimakua siitä kun parinkin kohdalla selvisi että ovat jo oikeastaan parisuhteessa, mutta ei ihan vielä jotain Tinder oli vielä avoinna. Flirttiä tuli, joten onko se nainen kenen kanssa parisuhteeseen ollaan menossa sittenkään niin ihana? Mä en ainakaan haluaisi olla se nainen kuka tapailee Tinderissä tapaamaansa miestä ja äijä flirttaa muille naisille samaan aikaan koko ajan.

Ehkä mä taas joku päivä repsahdan ja menen takaisin mutta nyt ei hetkeen kyllä nappaa.

Onko tämä Tinderöinti oikeesti näin hankalaa vai onko mulla vaan uskomattoman huono säkä ja paska sihti? Saa jakaa kokemuksia!

Queen Of Everything Instagramissa / Bloglovinissa / Facebookissa
Snapchatissa käyttäjätunnus queenofeve1808

Eve / Queen Of Everything

20 vastausta artikkeliin “Taas paloi käpy Tinderin kanssa”

  1. Oon sua reilu 10 vuotta nuorempi ja tää postaus olisi voinut olla mun kirjoittama. Joten EI, et ole ainut asian kanssa painiva :D Mikähän perkele siinä on!!

  2. Itse löysin nykyisen avopuolisoni tinderistä ja nyt on oltu yhdessä jo 2,5 vuotta :D

  3. ”…sillä jos jotain kiinnosti niin taitavasti sen kyllä salasi.”
    Pahoitteluni huonosta menestyksestä Tinderissä mutta postaus ainakin nauratti :D!

  4. Ite kans poistin sovelluksen eilen :D Miksi miehillä ei ole esittelytekstejä?! Ja muutenkin, olen ihan järkyttävän kranttu enkä sieltä hyväksynyt kuin yhden ihmisen kerran viikkoon. Harvoin tuli match :D Yhden kerran olin huipuilla deiteillä noin kuukauden whatsup juttelun jälkeen, mutta sen jälkeen mies ei enää ottanut yhteyttä, vaikka selvästi oli molemmilla kivaa. No se siitä tinderistä! Pitää ehkä alkaa liikkumaan ulkona että osuis livenä kohdalle 😂😂

    • Siis tota mä ihmettelen myös. Uskomatonta laiskuutta ja saamattomuutta kun ei voi MITÄÄN kirjottaa. Minusta jotkut perusasiat vois siihen vaikka latoa jos ei muuta. Jos ei keksi ihmeitä niin vaikka oma pituus (naisia vissiin se kiinnostaa usein), onko lemmikkejä tai pitääkö niistä, mitä harrastaa tai musamaku tai mistä ruoasta tykkää, onko lapsia tai haluaako sellaisia, ja siis ihan vaikka että MITÄ SIELTÄ HALUAISI LÖYTÄÄ ja mitä on tarjolla niin tietäis että onko aiheellista ees painaa sydäntä.

  5. Joo löytyyhän sieltä noita urpoja. Aika paljon. Tai no, tosi paljon. Mutta on siellä niitä helmiäkin (voiko näin sanoo miehistä:D)!
    Oma helmi makaa tossa vieressä ja puoli vuotta ollaan asuttu yhdessä ja eiköhän tuon kanssa lapsetkin väännetä. Eli ladies, ei kannata menettää toivoa!! :D

    Mites se meni.. Pitää suudella sammakkoja vai täh.. ;)

  6. No siis… olin Tinderissä noin 2,5 vuotta sitten, ehkä yhteensä noin puoli vuotta. Tänä aikana tuli käytyä aika monilla treffeillä, mutta myös käytyä lukemattomia keskusteluja, joissa miehen puolelta anti oli lähinnä tissi-, perse- yms. kommentit sekä tavattua elämäni ehdottomasti suurimmat urpot ja kusipäät 😂😂. Poistin profiilin ainakin pariin kertaan. Mutta sitten (ja tietysti juuri siinä vaiheessa, kun olin todennut, että ihan sama 😂) kohdalle kolahti se oikea, joka on nyt kihlattuni. Hänen profiilissaan huomion kiinnitti nimenomaan kilometrinpituinen (mutta fiksu) esittelyteksti. Kommenttini pointti oli kai se, että sieltä kaikkien jurojen ja urpojen joukosta voi aina löytyä se yksi helmi :) 💖

  7. Hyvät miehet viedään heti Tinderistä ;D Mitä vanhemmaksi tulee sitä enemmän tulee jämiä vastaan ja tilanne vaan huonoutuu. En sinuna odottelisi. Paras on olla yrittämättä niin paljoa, pidä Tinder profiili yllä ja anna miesten jotka ovat oikeasti kiinnostuneita tulla puhelemaan. En ymmärrä miksi se Tinder pitää aina poistaa kun ”menee hermot” XD ei vaan sit ”tuhlaa aikaa” nii paljon siihen vekottimeen sit jos ei jaksa.

    • Varmasti näin onkin että nopeet vie hitaat ja tilanne vain huononee (ihanan positiivista ajattelua btw). Toi on aika erikoinen neuvo että ”paras olla yrittämättä niin paljoa”, öhm… siis miten ”yritetään niin paljon”? Mä olin aika passiivinen sillä kerran viikossa Tinderin avaamisella, mutta silloin kun siellä olin käyttäydyin normaalisti ja siten kuten mielestäni tuollaisessa palvelussa pitääkin: aktiivisesti keskustellen. Mut enhän mä voi yksin keskustella, ja jos mä en sitä keskustelunaloitusta tehnyt, ei kukaan puhunut sanaakaan.

      Naisia on syytelty ihan hemmetisti flegmaattisuudesta ja passiivisuudesta Tinderissä, ja nyt kun mä teen kuten kuuluukin eli vastaan tervehdyksiin, tervehdin itsekin oma-aloitteisesti ja yritän keskustella, on se liikaa yrittämistä? WTF? Mä en tajua tätä nykymaailmaa.

      Mun mielestä koko turhakkeen voi heittää hevon helvettiin ainakin toistaiseksi, joten poistin itseni sieltä kun en kerran mitään siellä tee. Todella typerää on mun mielestä roikottaa siellä profiiliaan jos ei ole aikomustakaan siellä mitään tehdä, joten en aio toimia sellaisella tavalla.

  8. Jotenkin tuntuu, että nykyään ihmissuhteet ovat kertakäyttökamaa. Tindereiden ja internetin myötä valikoima on loputon. Ja huono.
    Maailma tuntuu muutenkin menevät huonoon suuntaan ja on alituinen kiire, myös ihmissuhteissa.
    Niin paljon olen kuullut sinkkututtujen kertomuksia netin ihmeellisestä maailmasta deittailun saralta, että en välillä usko korviani! Eronneita, karanneita, sänkyseuraa hakevia, mutta ei vakavissaan olevia juurikaan.
    Yksin on muuten yllättävän hyvä olla, varsinkin jos vaihtoehtona on joku urpo. :D

  9. Hyvä teksti!
    Tää oli kyllä ihan ykkösilmaisu ”keravalaisia bensalenkkareita” :D :D :D

  10. Mulla on ainakin näin 30v miehenä uupumus tinderin suhteen. Tuntuu että aina jos itse aloittaa keskustelun niin nainen ei joko vastaa tai keskustelua on tosi vaikea saada pidettyä yllä. Ja sitten taas jos jotain lupaavan oloista löytyy, menee päivän vapaa-ajasta suurin osa miettiessä et mikähän olis nokkelin ja paras vastaus. Ja sit välillä just lipsuu noihin täysin puolivillasiin vastauksiin kun ei jaksa enää. Paljon helpompaa vaan mennä niille treffeille mahdollisimman nopeasti, kun fakta on et ulosanti vaihtelee vielä tosi paljon ihmisillä sen suhteen että mitä ne saa tekstin välityksellä ilmaistua ja mitä livenä. Menee paljon vähemmän aikaa hukkaan loppupeleissä.

    • Uskon tuon että on uupumusta, sillä olen kuullut että miehillä siellä on kova työ pärjätä, naisille on niin paljon tarjontaa. Mut siinä mä en oo samaa mieltä että heti treffeille, mut se nyt johtuukin siitä että ennen kuin mä näen että jtn potentiaalia olis ja kipinä voisi syntyä, niin en mä lähde. Mua ei kiinnosta vieras ihminen ja aloittaa täysin nollasta, sellainen ei herätä mussa mielenkiintoa ja innostusta laisinkaan. Mut kukin tietty tyylinsä mukaan :)

  11. Vuonna 2014 muistan kun menin Tinderiin että siellä oli hyvää ”tarjontaa” jos näin voi sanoa, mutta siis paljon mielenkiintoisia miehiä ja aika monen kanssa kävin treffeillä. Viime kesänä kun kävin mielenkiinnosta katsomassa niin fiilis oli ihan toinen, tuntui että kaikki ”hyvät” oli jo viety :D Ensinnäkin siellä oli edelleen ne samat miehet samoilla kuvilla kun 2 vuotta sitten ja toinen asia mitä huomasin oli se, että siellä oli valtaosa ulkomaalaistaustaisia miehiä, musta tuntui enemmän kun olisin selannut tinderiä jossain lähi-idässä kuin helsingissä… Tällä kertaa ei tullut vastaan ollenkaan sellaisia miehiä joiden kanssa toivoin edes saavani matchia, joten aika nopeasti meni tinderi poistoon.

    • Helsingissä ulkomaalaisia miehiä on tosi paljon, arviolta sanoisin että jos ei ihan puolet niin joka kolmas. Se on huomattava määrä! Nyt olen ollut pari kertaa Tinderissä ja mä olen huomannut saman, että ne samat on olleet siellä ikuisuuksia, ja mun jotkut pidempään sinkkuna olleet kaverit on kertoneet että joo, toi on ollut jo 2-3 vuotta koko ajan Tinderissä. Mikähän siinäkin on? Joko uskomattoman vaikeita tapauksia tai sitten eivät suhdetta edes etsi vaan irtoseksiä ja sen takia siellä kannattaa vuodesta toiseen roikkua. Aina tulee tuoretta lihaa…

  12. Mä en ymmärrä tota että esittelytekstin puute on heti ”ei jatkoon”. Enssijasesti se on kuitenki kuvasovellus eikä perinteinen treffipalsta. Itelläkään ei oo ikinä ollu minkäänlaista tekstiä siellä ja hyvin on tullu mätchejä ja syntyny vilkasta keskustelua.

    Oon vähä sitä mieltä ettei kannata valittaa jos ite rankkaa jo tekstin puutteen perusteella 90% miehistä ulos. :)

    • Itselleni se teksti on tärkeämpi kuin kuvat, sillä siitä voi jo samantien paljastua jotain merkittäviä asioita jotka ovat joko plussaa tai vaikkapa täysin vastakohta sille ihmistyypille kenen kanssa voin olla parisuhteessa. On todella typerää ettei viitsi mitään itsestään kertoa esittelyssä, sitä varten se mahdollisuus kuitenkin on. Siitä löytyy fiksuilla ihmisillä jo sellaista tietoa minkä perusteella matchin sopivuuden saa heti selville, pelkkäö plussaa on jos ulkonäkömieltymykset kohtaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 31
Tykkää jutusta