Mihin katosi liikuntalupaus ja ruokapäiväkirja?

”Jos oon ihan hiljaa niin ehkä kukaan ei huomaa…”

Ajatukset yhtenä sekamelskana päässäni. Pyörittelen vaihtoehtoja ees ja taas. Pitääkö mun nyt kirjoittaa vaikkei hyvitakaan?Kuinka kauan voidaan teeskennellä ettei mitään ollutkaan jos kukaan ei sano mitään? Sanooko joku jotain jossain vaiheessa? Mitä jos vaan en vastaa jos kysytään ja lopetan koko homman? Miksi tää on taas niin vaikeaa?

Mistään ei saa kiinni enkä pysty tekemään päätöstä taaskaan. Tulee päivä jolloin pitäisi raportoida. En saa aikaiseksi. En halua. Ahdistaa.

Tällaisia ajatuksia pyöri päässäni muutaman kerran kun mietin lihavan liikuntalupausta sekä lihavan ruokapäiväkirjan postaussarjan julkaisemista. Jotkut teistä saattaa ehkä samaistua toimintamalliin jossa ongelmat lakaistaan maton alle, kun ne ovat poissa silmistä niin voi ainakin hetken aikaa pitää ne poissa mielestä. Ja kun ollaan niin kuin ei oltaiskaan niin ehkä ongelmat lakkaa olemasta?

Näinhän se ei kuitenkaan mene.

Ahdistuneisuutta tuntiessani olen alttiimpi sairastumaan, ja olenkin nyt sairastellut paljon. On ollut kaikenlaista vaivaa, mutta onneksi ne ovat pääosin takanapäin ja kuten postauksessa Loppu masennukselle ja synkkyydelle totesinkin, on kevään ja energisyyden aika.

Tätä ennen kuitenkin minut valtasi jonkinlainen ahdistuneisuus, ja sairastellessani paljon ei liikuntalupauksesta tai ruokapäiväkirjan pitämisestä ollut tietoakaan. En kuumeisena, keuhkoputkentulehduksessa ja flunssaisena liikkunut yhtään sen enempää kuin oli pakko, enkä nukkuessani päiväkausia 20h vuorokaudessa myöskään kokenut ruokapäiväkirjan dokumentointia tärkeänä. Mitä edes olisin dokumentoinut, jos olin päiväkausia lähes syömättä?

Tämä alkoi ahdistamaan.

Kun ei arjesta saanut kiinni ja kaikki oli yhtä sekamelskaa alkoi ahdistaa, mutta nyt se on takana. Nyt on taas tuntunut hyvältä, niin henkisesti kuin fyysisestikin muutamia yksittäisiä takapakkeja lukuunottamatta, ja suunta on selkeästi parempaan.

Mun mielestä mulla on toivoa, ja mä itse pidän yllä toivoa. Niin kauan kun ylipäätään on toivoa, on järkeä yrittää tehdä asioille jotain. Sitten jos sitä ei enää ole, ei mielestäni ole mitään. Ei tässä kukaan ole kuollut, mä vaan jätin toteuttamatta jotain mitä lupasin itselleni, ja jota lupasin lukijoille, ja se hävettää, ja se ahdistaa.

Vaikka mä aika ajoin olenkin ollut ahdistunut, koen että olen silti iloinen ja onnellinen. Hassu yhdistelmä, eikö vaan? En mä ole edelleenkään masentunut vaan kiitollinen monesta asiasta mun elämässä, ja nauran usein, päivittäin. Saan myös nautintoa monista asioista ja hymyilen sydämeni pohjasta. Jaksan olla taas kiinnostunut ympäristöstä ja ympäröivistä ihmisistä, enkä vain makaa lamaantuneena.

Silti jotkut asiat tuntuvat ajoittain haastavilta, jopa vastenmielisiltä ja mahdottomilta, mut mulla on toivoa ettei se koko ajan ole niin.

Ahdistuneisuushäiriö ja ahmintahäiriö asettavat omat haasteensa elämälle, mutta silti mä rakastan mun elämää. Toki mä nämä asiat poistaisin jos voisin, mutta uskon että näiden kanssa voi myös oppia elämään hyvää ja ehjää, kokonaista elämää, ilman että antaa vaikeuksien viedä voittoa kaikesta muusta.

Nyt kysynkin teiltä: Jatkanko sarjaa siitä mihin jäin? Leikitäänkö ettei tätä kahta viikkoa ollutkaan ja mennään vaan reippaasti eteenpäin? Kirjoitanko taas lihavan liikuntalupauksesta ja ruokapäiväkirjasta? Ollaanko niin kuin ei oltaiskaan?

Postauksen kuvat ilmainen kuvapankki Pixabay

Queen Of Everything Instagramissa / Bloglovinissa / Facebookissa
Snapchatissa käyttäjätunnus queenofeve1808

Eve / Queen Of Everything

24 vastausta artikkeliin “Mihin katosi liikuntalupaus ja ruokapäiväkirja?”

  1. Keep on going babe! Tässähän vasta se sitkeys punnitaan, kun vastoinkäymisten jälkeen noustaan ylös! Varmasti pystyt siihen! Ehdottomasti halutaan lukee päiväkirjoja!

  2. Mun mielestä sun pitää tehdä niin kuin itsestä parhaalta tuntuu. Jos ruoka tai liikuntapäiväkirjan postaaminen tuottaa yhtään stressiä tai epämukavia tunteita niin ei ole ehkä järkevää jatkaa niiden postaamista. Blogi on sun ja kirjoitat mitä itse haluat, et vain mitä muut toivovat vaikkakin toki varmaan lukijoiden sanat myös jonkin verran vaikuttavat päätöksissäsi postauksien suhteen.

    Jos taas ruoka ja liikuntapäiväkirjan kirjoittaminen tuo sinulle itselle iloa ja mukavan olon niin toki se on kannattavaa. Tai mikäli se motivoi sinua tekemään hyviä valintoja ja pysymään ruodussa.

    Itse ainakin pitäydyn lukijanasi kirjoitat kyseisistä aiheista tai et. 😊😊

  3. Jatka vaan jos itsestäs siltä tuntuu, mua ainakin kiinnosti ne postaukset :) Eikä sun kannata nyt ollenkaan ahdistua siitä mitä oot lukijoille luvannut jos et kaikesta pystykään pitämään kiinni. Ei maailma siihen kaadu oikeesti. Teet niinkuin itsestäs hyvältä tuntuu, eiks je :)

  4. Jatka ehdottomasti, se on täydellinen esimerkki meille lukijoille kuinka ”lipsahduksen” jälkeen jatketaan eikä anneta periksi😊😊

  5. Jatka ehdottomasti! Saahan sitä ihminen kompuroida, mutta jos oikein pitkään lattialla rymyää menee vaatteet likasiksi. Nyt oot selvästi nousemaisillasi, ja hyvä niin.
    Mulla on vähän samanlaista ollut rahan suhteen, kun sitä ei ole niin en avaa kirjeitäkään tai ylipäänsä mitään posteja. Ei vaan pysty, koska aina niitä laskuja joita ei ole varaa maksaa. Mutta kyllä me tästä!!

    • Mä teen ahdistuneena tuota samaa laskuille ym. Sitten aina ryhdistäydyn ja käyn kaikki kerralla läpi. Aina hoidan kuitenkin niin ettei tule mitään ongelmia, mutta tuntuu joskus kauhean vaikealta.

  6. Kannatan ehdottomasti jatkamista! Päiväkirjat oli kivaa luettavaa 😊

  7. Jos koet, että siitä on hyvinvoinnillesi enemmän hyötyä kuin haittaa, niin jatka ihmeessä! Ja pidä mielessä kuluneet motivaatiolauseet eli ”fall seven times, stand up eight” !! ;)

  8. Olis kyllä mielenkiintoista seurata sitä sun ruokapäiväkirja prokkista :). Itsekin painin toisinaan syömiseen liittyvien ongelmien kanssa, joten etenkin siitä näkökulmasta aihe kiinnostaa. Tai miten olis, jos toteuttaisit ruokapäiväkirjaa snäpin puolelle ihan reaaliajassa, ja sit siirtäisit tänne blogiinkin?

  9. Jos vaan ite haluat niin jatka ihmeessä. Mun mielestä ei tarvi jatkaa vanhoista viikoista vaan jatkaa vaikkapa tästä viikosta, niin mä tekisin 😊

  10. Mun mielestä sun ruoka- ja liikuntapäiväkirjaa oli mielenkiintoinen seurata, mutta tärkeintä on että teet niin että susta tuntuu hyvälle!! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 22
Tykkää jutusta