Oletko tai oletko ollut lihava? Auta mua!

img_20161121_084928_resized_20161123_122312787

Ei ole uusi aihe tässä blogissa. Mä oon tosi pettynyt itseeni. Ei voi muuta sanoa.

Inhoan omaa mukavuudenhaluisuuttani ja laiskuuttani. Sitä että mä aina aloitan jonkun jutun huomenna, ja se huominen ei tuu koskaan. Tai jos se tulee niin parin päivän jälkeen mun kärsivällisyys loppuu ja unohdan koko homman, kunnes parin viikon tai kuukauden päästä huomaan että ai niin, munhan piti laihduttaa/elää terveellisemmin/liikkua säännöllisemmin/juoda vettä enemmän/ottaa vitamiineja/venytellä/laitatähänjotain, enkä ole tehnyt niistä mitään.

img_20161109_075146_resized_20161123_122357338

Mä oon hiton hyvä tiedostamaan missä on ongelma, mutta olen täysi surkimus korjaamaan niitä. Huvittaa myös se kuinka moni ei vaan tajua. Jos se terveiden elämäntapojen noudattaminen tai laihtuminen olisi niin helppoa, niin luuletteko että olisi yhtäkään reilusti ylipainoista tai elintasosairauksista kärsivää? Nii-in. Kun se ei todellakaan ole niin helppoa.

Eniten mua omassa toiminnassa surettaa se että tuntuu että heitän monia juttuja hukkaan. Mun sisällä on ihan eri ihminen kuin mitä tällä hetkellä näkyy ulospäin. Ja kaikki on yhtä kierrettä. Syö huonosti, juo liian vähän, on vitamiinien puutoksessa, ei ole energiaa, on lihava ja laiska, on vaikea saada itseään liikkumaan, kaikki tuntuu vaikealta. Sitten kun niitä kertyy hirveä kasa niin alkaa tuntua jo ylivoimaiselta.

img_20161108_123558_resized_20161123_122410258

Tällä hetkellä mun on vaikea käsittää että joskus mä olen tosiaan treenannut aktiivisesti ja jaksanut liikkua ja laihduttaa, ja ollut ihan hyvässä kunnossa. Olen siis ollut aika hyvällä mallilla sellaisten järkevien elämäntapojen kanssa. Jotenkin se on vaan kaukainen muisto taas. Hohhoijakkaa. Mua ärsyttää myös se että vaikka olen jo ajat sitten lopettanut laihduttamisen ja sisäistänyt että on järkevämpää opetella terveelliset elämäntavat ja yrittää noudattaa niitä, ja sitä kautta muuttua, on sen haastavuus sitä luokkaa että tässä saadaan kyllä sydänkohtaus viiskymppisenä jos ei ala pian jotain tapahtumaan.

Kaipaisinkin vinkkejä kaltaisiltani ihmisiltä jotka ovat mukavuudenhaluisia, ovat tai ovat olleet ylipainoisia, kadottavat helposti motivaationsa eivätkä omaa kärsivällisyyttä: Miten te ootte tehneet sen, tai miten te yritätte tehdä asiat? Miten homma toimii? Kertokaa!

Queen Of Everything Instagramissa / Bloglovinissa / Facebookissa
Snapchatissa käyttäjätunnus queenofeve1808

Eve / Queen Of Everything

21 vastausta artikkeliin “Oletko tai oletko ollut lihava? Auta mua!”

  1. Moi!

    Täällä yksi aloitan maanantaina laihduttaja. :) Harrastin kilpavoimistelua 16 vuotiaaksi, nyt olen 24 ja +30 kg. En ole koskaan ollut mikään laiha, mutta timmi ja hoikka kyllä. Nyt kun puntari näytti kesän jälkeen 95,6 kg, oli aikalailla pakko tehdä ryhtiliike.
    Lähdin äitini kanssa kokeilemaan Cambridgea ja voi pojat, ekaa kertaa elämässä tää tuntuu helpolta (eka viikko oli kyllä kauhee) :) Ja trust me… Ollaan kokeiltu kaikki dietit mitä voi olla, pt on tehnyt ruokavaliot ja kaikki.. Jaksoin hetken ja sitten loppuu innostus. Nyt minut punnitsee valmentaja joka viikko ja kysyy kuulumiset, tämä viikko on kahdeksas viikko ja -9 kg. Tuntuu jo kivemmalta ja minä jos kuka olen mukavuudenhaluinen ja mahdoton ruuan rakastaja. Mä ajattelen että jos minäkin saan painon putoamaan, niin kyllä sinäkin! Tsemppiä. :)

  2. Olen ollut lihava raskauksien jälkeen—aina tiputettavaa yli 10 kg, pahimmillaan olen tiputtanut 17 kg pelkkää läskiä. Nyt taas sama edessä vuoden alusta. En ota stressiä asiasta. Meinaan herkutella kerran kaksi viikossa mutta sekä mikä saa minut laihtumaan on hyötyliikunta ja kotiruoka. Vaunulenkit 4-5 krt viikossa ja terveellinen ruoka. Näillä meinaan edetä ja näin olen aina ennenkin tiputtanut painoni. Ei salia vaan lenkkiä. Tykkään lenkkeillä ja se on se mistä nautin joten sitä teen. Salia sitten kun saan läskit pois.
    Tsemppiä!

  3. Minä. Oon just samanlainen, liian mukavuudenhaluinen. Tietoa on vähintään riittävästi mutta toteutus ontuu. Ainoa millä oon saanut tuloksia aikaan on kuurit. Muutaman viikon pätkissä muutama kilo pois, silleen et etukäteen vankka päätös (esim fitfarmin superdieetti) että nyt jaksan 6 viikkoa. Sen pystyn ku päätän. Sit sen jälkeen tasapainoilua ettei ainakaan tuu lisää, ja sit taas joku kuuri kun tuntuu taas että jaksaa. Näin oon pudottanut parhaimmillaan 16 kiloa puolessa vuodessa, olin jo tosi tyytyväinen ja normi painossa. Mun ongelman on raskaudet, oon nyt kuudetta kertaa raskaana ja taas kiloja kertyy, aina se 16-20. Sit taistelen ne pois ja kohta taas sama 😅
    Tsemppiä!!

  4. Moikka,
    Täällämyös yksi saamaton laihduttaja joka kolme vuotta sitten oli oikein kivassa kunnossa. Kolmessa vuodessa on kerätty loputtomien tekosyiden avulla 20 kiloa lisäpainoa ja nyt yritän muutamien ikävien ja varsin herättävien kommettien jälkeen tehdä asialle jotain. Minulla avain asemassa liikunnan suhteen on SUUNNITTELU, eli jos meinaan saada itseni aamulla tai illalla salille on se suunniteltava valmiiksi viikon ohjelmaan ja jumppakassi pitää olla valmiiksi pakattuna. Parhaiten toimii se että salille mennään heti aamusta tai suoraan töiden jälkeen. Olen nyt toista kuukautta käynyt aktiivisesti liikkumassa 4-7 kertaa viikossa ja onnekseni enää en hirveästi pohdi menisikö sitä salille vaan olen lopettanut kyseenalaistamisen. Porkkanaksi itselleni osti myös PT-paketin joka sisältää 25 harjoitus kertaa eli seuraavien kuukausien aikana joku on myös potkimassa persuksiin. Toki kallistahan tuo lysti on ja samalla rahalla saisin mitä ihanimman merkkilaukun, mutta koin valaistumisen ja tajusin mikä oikeasti auttaa minua. Ruokailujen suhteen olen ollut maltillisempi ja herkuttelu silloin tällöin on sallittua, sillä tiedän tämän olevan pitkä prosessi. Stemppiä motivaation löytymiseen. Uskoisin että kannattaa aloittaa maltillisesti yhden tai maksimissaan pari asiaa korjaamalla ja sitten uuden energian myötä korjata myös niitä muitakin korjattavia asioita.

  5. Ei se mitä teet kerran viikossa vaan se mitä teet päivittäin! Eli herkkupäivä tai maratoni eivät keikuta venettä pitkässä juoksussa mihinkään. Tylsä ja samalla huojentava tosiasia on että pienet muutokset ja sinnikkyys palkitaan. Liikunta kannattaa mutta tosiasia on että keittiössä se ampiaisvyötärö tosiasiassa tehdään!
    1. Säännöllinen ruokailu. Kun nälkä ei kasva liian suureksi pysyvät annoskoon maltillisina ja energiatasoa hyvänä koko päivän.
    2. Kun syöt, keskity vaan siihen. Nettiä selatessa tms. Tulee syötyä aina lautanen tyhjäksi/koko karkkipussi tms. Vaikka oikeasti vähempikin olisi riittänyt
    3. Älä tee elämänmuutosta rankaisemalla! Vesipaastoa seuraa retkahdus josta taas inho ja uusi kurinpalautus.
    4. Malttia. Ei se vuosien saatossa kertynyt pläski viikossa mihinkään katoa!
    5. Jatka ruokasi kasviksilla ensi. Keitä riisin joukossa porkkanakuutioita, lisää raastetta lihapullataikinaan jne. Tulee syötyä huomaamatta kevennettyä ruokaa ja lisää terveellisiä rehuja.
    6. Muista iloita matkasta!

  6. Heippa!
    Suosittelisin sellaista kirjaa kuin Arto Pietikäinen – Onnelisuusansa. Löytyy useimmista kirjastoista ja itse todettu niin hyödylliseksi niin ostin oman. Maailma on pullollaan self help kirjoja mutta sydämeni pohjasta suosittelen tuota! Niin käytännön läheinen eikä mitään mahdottomia ajatuksia toteuttaa. Kirja perustuu hyväksymistä ja omistautumis menetelmään, jolla on tutkitusti saatu nimenomaan pitkällä aikavälillä todella hyviä tuloksia painonhallinnassa ja -tiputuksessa. Menetelmä ei sovi tässä ja nyt mulle kaikki heti ajatteluun, mutta se ei taida muutenkaan painonhallintaan sopia.. Toivon kovasti kaikkea hyvää sulle ja antoisia lukuhetkiä. Tiedän että ajatus jostain kirjasta ei ole ensimmäisenä kovin positiivinen tai lupaavan kuuloinen, mutta mä uskon että kun tieto/taidon puutteesta ei ole kyse niin silloin tarvitaan erilainen lähestymistapa.

  7. Tunnistan entisen itseni täysin tuosta tekstistä. Olin lihava (pahimmillaan yli 100 kg) painon kanssa jojoilijan, about sun ikäinen. Laihdutin 20-30 kg kerta toisensa jälkeen, jotka aina viimeistään vuodessa lihoin takaisin.

    2 v sitten olin lihavampi ja onnettomampi kuin koskaan. Sitten tapahtui jotain, mikä muutti mun elämän suunnan. Löysin yksinkertaisesti oman lajini: polkujuoksun. Kaikki alkoi kun luin siitä netissä ja päätin ilmottautua elämäni ekaan urheilutapahtumaan. Treenasin 8 kk kovaa ja tavoitteellisesti. Innostuin jopa käymään salilla ja palkkasin pt:n. Laihduin ehkä 10 kg tuona aikana, mutta samalla myös kunto parani ja lihasmassaa tuli. Suoriuduin juoksusta korkeintaan kohtalaisesti, mutta sain hulluna itseluottamusta ja olin valtavan ylpeä itsestäni. Kohta olin jo ilmottautunut seuraavaan juoksutapahtumaan. Viimeiset 2 v elämästä on sitten mennyt näissä merkeissä. En ole edelleenkään laiha, mutta se ei oikein enää kiinnostakaan minua. Ainut millä on väliä on olla hyvässä kunnossa ja voittaa itsensä jokaisessa juiksussa. Ei väliä vaikkei mistään kärkipaikoista taistelekaan. Sivussa toki painokin on pudonnut ja olen lähempänä normaalipainoa. Saan hyvää oloa liikunnasta ja siksi palaan aina lenkkipolulle ja salille, vaikka välillä taukojakin tulee ja paino nousee. Ennen yksi repsahdus riitti siihen, että lopetin kokonaan ja kohta painoa olo taas +30 kg. Nyt en edes voisi tehdä noin, koska seuraava juoksu on tulossa aina jo 3-6 kk päästä.

    Mä sanoisin ohjeeksi, että kokeile eri lajeja ja yritä löytää se oma juttusi. Mulla paino putosi ikään kuin itsestään tässä sivussa, enkä usko että tulen ikinä enää lihomaan niitä takaisin, koska nyt en laihduta tai treenaa vain ulkonäön vuoksi. Se on todella huono motivaattori, eikä kanna pitkälle.

  8. Itellä ihan samat tuntemukset ja pettymys omaan saamattomuuteen ja mukavuudenhaluun. Ylipainoa kertynyt vuosien varrella ihan vaan rehellisellä ylisyömisellä ja liikkumattomuudella. Salikortti lompakossa, mutta harmi kun se ei siellä kauheasti hyödytä! Usein mietin, että miksei sitä mielenlujuutta löydy sen verran, että pystyis elämään terveellisemmin. Miksi maistuu aina vaan se helppo & nopea ruoka sen sijaan, että tekis vaikka yhtenä iltana usean päivän ruuat valmiiksi jotain terveellistä ruokaa.

    Oon kuitenkin tullut siihen tulokseen, että mitä enemmän stressaa asiaa ja asettaa itelleen korkeita tavotteita niin sen lujempaa kaikki menee mönkään. Sen takia itse ajattelen, että elän päivä kerrallaan. Päivän aikana koitan tehdä hyviä valintoja sen sijaan, että miettisin etukäteen viikon-kuukauden syömiset ja liikkumiset. Jos yks päivä menee huonosti niin seuraavasta voi taas tehdä paremman. Ja ite pidän tärkeänä sitä, että silloin tällöin sallii itselle pienen määrän herkkuja tai illan kotona sohvalla röhnäten. Itsellä ainakin totaalikieltäytyminen lisää vaan niitä herkkuhimoja yms.

    Tsemppiä sinne ja mukavaa Joulun odotusta! :)

  9. En ole lihava, mutta sitäkin selkärangattomampi mukavuusalueella kieriskelijä. Liikuntaa en ole juuri harrastanut koskaan ja varsinkin tänä vuonna ruokavalioon on kuulunut sipsiä ja karkkia joka päivä, puhumattakaan päälle mäkkäristä, pizzasta, sokerilattekahveista ja ja ja… Olen kokeillut ties mitä BBG:sta pariin personal trainer tapaamiseen, lenkkeilystä potkunyrkkeilyyn, mutta kunnon hikiliikunta vaan nyt inhottaa ja kunnon kohottaminen on lässähtänyt pariin viikkoon. Leposyke huitoo taivaissa ja mietin, että kuolenko traagisesti nuorena johonkin sydänkohtaukseen, vaikka ulkoisesti joku sattuisi jopa sporttiseksi uskomaan.

    Ainoa ryhtiliike jonka olen pystynyt tekemään on ollut kuitenkin liikuntaharrastuksen pieni lisääminen. Aloitin joogaamaan säännöllisemmin, vähintään kerran viikossa. Yksi kerta kuulostaa järjettömän vähältä, mutta uskon, että pienestä pitää lähteä liikkeelle. Naurettavan helpoista tavoitteista on helpompi pitää kiinni. Tunnista riippuen se ei ole kauhea rykäisy, vaikka hiki tuleekin. Ohjatulle tunnille kun on kerran raahautunut niin siellä on helppo suorittaa loppuun. Aluksi en edes pitänyt joogasta, vaan suhde tähänkin liikuntamuotoon piti rakentaa välttämättömästä pakosta pikku hiljaa jopa nautittavaksi toiminnaksi. Uskon, että nyt kun käyn jopa kaksi kertaa viikossa tunneilla niin kohta jaksan kolme tai neljä ja sitten jaksan jopa harrastaa muuta liikuntaa ja vihdoin ehkä hyvä kierre on saanut alkunsa.

    Eli ei kai ole muuta reittiä kuin hitaus, vähän kerrallaan. Sanoisin, että aloita kaikista helpoimmasta. Mikä ikinä voisi olla helpoin askel. On se ruokavalion pieni muutos tai yksi liikuntakerta viikossa. Tässä saamattomuudessa ei voi kun nöyrtyä ja aloittaa pohjimmaisesta tavoitteesta. Mutta rappusia tässä kai kiivetäänkin! Hyvää joulunodotusta, toivottavasti mielesi kuin olosikin vielä kevenisi<3

  10. Heippa hei :) aloita oikeasti pienistä asioista kerralla ja se että tajuaa oikeesti että ei se tulos yhdessä yössä tapahdu. Itselläni kesti yli 2kk että paino liikkui mihinkään. Se masensi koska tein kovasti töitä. Mutta niistä pitää vaan päästä yli ja luottaa itseensä että pystyy siihen ja hiljaa hyvä tulee. Ruokailusta pitäisi luoda rutiini mitä olisi helppo ja kiva noudattaa.
    Ennen liikunta oli minulle ”pakko” mutta ei ole enään :D nautin että pääsen salille treenaamaan. En tee tätä enään väkisin vaan tästä on tullut elämäntapa mikä sinunkin pitäisi luoda pikkuhiljaa. Lähimmäisten tuki on myös tärkeä ja auttaa aina kun tulee se tunne että ei jaksa enään.
    Pystyt siihen kun päätät sen ja onnea kovasti :)

  11. Hei, olipa ihanan aito ja samaistuttava postaus! Olen huomannut että homma menee tosi kausittain. Aina ei jaksa tehdä kaikkea ns. täydellisesti. Elämässä tulee erilaisia vaiheita, lautasen sisältö ei ole se ykkösprioriteetti, jos on hektistä tai emotionaalisella tasolla rankkaa. Joskus saattaa mennä monta kuukautta, kun en liiku laisinkaan ja ruokavaliokin on vähän rempallaan. Silti jokaisen tauon jälkeen aloitan aina uudestaan. Takaiskuja tulee jokaiselle, mutta kun lähtee reippaasti uudelleen tekemään, huomaa että on monia asioita, joihin edelleen pystyy, vaikka olisi ollut taukoakin. Elämä ei voi olla jatkuvaa nousujohteista kehitystä, tärkeintä on ryhtyä hommaan uudestaan. Terveys on tärkeä asia, mutta ei siitä kannata stressata, ja painosta nyt ei ainakaan!

  12. Heippa! Täällä kirjoittaja, jonka paino on vaihdellut kasvuympäristön, syömishäiriötaustan ja paranemisprosessin myötä ylipainosta alipainoon ja takaisin ylipainoon. Nyt, monen vuoden jälkeen, on syömiseen ja urheiluun on viimein löytynyt sopiva rytmi, arjen erittäin kovista kiireistä huolimatta. Painoluokitukseltani olen nykyään jälleen normaalipainoinen, vaikka en juurikaan enää mieti painoani.

    Itselle oli erittäin iso apu personal trainerista, ja voisin suositella sitä varauksettomasti. Asetimme lähtötavoitteen aikaisemman taustani huomioiden tarkoituksella varsin rennoksi – noin vaatekoko vuodessa. Tämä on sallinut rennon ruokavalion ja kohtuullisen määrän liikuntaa. Lisäksi joka neljäs viikko on suunnitelmien mukaisesti lepoviikko, jolloin treeni on hyvin kevyttä. Tämä on ollut itselleni melkoinen henkireikä, ja edesauttaa motivaation ylläpitämisessä.

    Jotkut saattavat kokea ahdistavaksi ruuan punnitsemisen ja ylöskirjaamisen, mutta itselle se on osoittautunut päinvastaiseksi: satunnaista herkkua ei tarvitse morkkistella, kun tietää makroravinteiden olevan muuten tasapainossa ja kalorimäärän pysyvän kurissa. Tämä takaa myös huomattavasti monipuolisemman ruokavalion kuin pelkkä tietyn ruokaohjelman orjallinen noudattaminen.

    En tiedä oliko tästä mitään apua, mutta summa summarum: Riittävän rento ote, riittävä lepo, ruokapäiväkirjan pito ja ammattilaisen ohjaus ovat olleet omat keinoni päästä siihen hyvään paikkaan, jossa ruoka ja treeni kulkevat muun elämän ohessa kivasti sopusoinnussa. Toivottavasti sinullekkin! :)

  13. Moikka!

    Suosittelen Personal Training Studio Kuntokompassia Helsingin Töölössä. Heidän avullaan laihduin kymmeniä kiloja sairaalloisen lihavasta normaali painoiseksi, ja kaikki tapahtui terveellisesti. Ota personal trainer, homma lähtee liikkeelle kun on ”velvollinen” liikkumaan ja syömään oikein jotta toisen työ (pt:n) onnistuu. Jos haluat kuulla lisää, laita sähköpostia :)

  14. Olen ollut suurimman osan elämääni hoikka tai normaalipainoinen, mutta noin 7 vuotta myös +20kg ylipainoinen. Mulla on se onni että suhde ruokaan on ollut aina melko mutkaton. Mutta jos hyötyliikunta yhtäkkiä vähenee radikaalisti ja samalla syöt päin honkia – siis liikaa höttöhiilaria ja vääränlaista rasvaa ja siihen vähän sokeria päälle – niin tietäähän sen mitä siitä seuraa. Koska nuorena tuntui että aineenvaihdunta kesti vaikka mitä niin sitä erehtyi luulemaan että se kestää sen aina. No ei kestä :D Kilot hiipivät ihan vahingossa vyötäisille ja sitten alkoikin jo ahdistaa. Eikä ollutkaan niin helppoa sitten tajuta missä vika tai laihtua. Kaikenlaista sitä kokeili ja antoi taas periksi. Rajasin karkinsyömiset viikonloppuun, lenkkeilin mukamas enemmän ja söin salaattipitoisemmin ja manasin kun mitään ei tapahdu. No, tapahtuihan sen verran kuitenkin ettei kiloja kertynyt enää enempää.. Mutta eihän sitä osannut arvostaa siinä vaiheessa. Stressaava elämänvaihe sai sitten laihtumaan ja pahin taittui kuudella kilolla ja siitä sai pontta että ei tää ookaan mahdotonta. Kuitenkin vielä vuosi meni ennenkuin tartuin hommaan ja tällä kertaa jo valmiiksi sitoutuen mielessäni pidempään projektiin. Että jos vuodessa saisi jotain aikaan, eikä kaikki-tänne-heti-nyt. Ja jostain löytyi se motivaatio. Tein sit ensin pieniä muutoksia, vaihdoin ne muka-pienikaloriset mutta kuitenkin sokeriset kahvileivät hedelmään ja lounaiksi roiskeläppäpalojen sijaan salaattia. Rupesin mittaamaan koirien kanssa lenkkeilyä ajan sijasta kilometreissä ja nostin kilometritavoitetta per päivä / per viikko vähän kerrassaan. Tein kotona lihaskuntotreeniä ja tanssin hyödyntäen tanssipelejä, ihan että vähän jotain sykettä nostavaa. Hiljalleen tippuvat kilot lisäsivät motivaatiota, jotain viimein tapahtui! Mutta toisaalta myös kärsin pitkistä flunssajaksoista tuona keväänä joten kaikki ei vielä ollut aivan kohdillaan.
    Kesällä pysyttäydyin painon pitämisessä pari kuukautta ja alkusyksystä korostin panoksia. Peruskuntoa oli saatu sen verran että lisäsin panoksia tehden itselleni liikuntaohjelman joka sisälsi lenkkeilyn lisäksi kotitreeniä & aerobista (pyöräily) ja tein sitten ravitsemuksellista researchia ja huomasin että edelleen oli ruokavaliossa korjaamista. Nyt aloitin juomaan vettä enemmän, aloin syödä säännöllisesti aamiaista, monipuolistin ruokavaliota marjoilla, söin aika vähän hiilareita edelleen höttövehnäkammossani mutta proteiinista opin kuitenkin huolehtimaan. Missään vaiheessa en luopunut herkuttelusta kokonaan enkä yrittänyt olla totaalikieltäytyjä, koska tiesin ettei se sopisi minulle. Jos paino olisi alkanut junnaamaan olisin luopunut viikonlopun karkkipäivistä mutta koska ei, ei tarvinnut. Kokeilin kyllä korvata irtareita onnistuneesti välillä aina suklaarusinoilla ja kuivatuilla hedelmillä.
    Joku naksahdus tapahtui aivoissa koska rasvaiset lihapasteijat ja pastapitoinen ruokavalio vaihtui melko kivutta terveellisempään (niitä ei ennen pitkää tehnyt edes mieli). Mulla oli tuuria, etsin loppuelämän kestäviä vaihtoehtoja ja löysin niitä. Kyllähän sitä vaikka kaalisoppaa kaksi viikkoa vetää mutta minä etsin sellaisia ruokia monipuolisesti jotka olis mulle hyväksi ja jotka maistuu niin hyvältä että niitä oikeasti haluaa ja tekee mieli. Mulle sellaisten löytyminen oli se ainoa avain pysyvään painonhallintaan.
    Vajaassa vuodessa pääsin normaalipainooni ja keväällä opin nettivalmennuksen kautta hyödyntämään vielä hyviä rasvoja sekä sen ettei ne hiilaritkaan ole mörköjä – edes vehnäiset, vaan niitäkin tarvitsee jos treenaa kunnolla. Säännöllinen ateriarytmi + vedenjuonti pitää mulla aisoissa makeanhimon ja edelleen sallin itselleni herkuttelujakin 80/20 mentaliteetilla.
    Mutta mistä kukakin sitten löytäisi sen päättäväisyyden ja jääräpäisen motivaation jolla mäkin tuloksiin pääsin? Siinä en osaakaan auttaa.. Se pitäisi löytyä jostain itsestä, toinen ei voi sitä sun puolesta päättää. Mulle oli käänteentekevää kun selvitin mitkä oli oman ruokavalion ongelmakohdat. Mutta entäs jos ne tiedostaa eikä silti ole tarpeeksi motivaatiota tehdä muutosta, pitää kiinni? Tää on se vaikein paikka.
    Silti toivon että jokainen joka sitä motivaatiota kaipaa sen jostain vielä löytäisi! Ja juurikin se, että laihtua pystyy, mutta kun pitäisi pystyä sitten myös pitämään saavutettu paino.. Ja siksi siis liputan tätä hidasta ja asteittaista kokonaisvaltaiseen elämäntapamuutokseen tähtäävää projektia enkä itse luota mihinkään dieetteihin joiden jälkeen palataan taas niihin samoihin elintapoihin jotka sen ylipainon jo alunperin toivat.

  15. Moi,
    Tässä keinot millä minä olen hoikistunut:
    1. Keskity olennaiseen. Veden juonnilla tai vitamiineilla ei ole oikeasti juuri mitään merkitystä. Nämä mielikuvat on tulleet laihdutusohjelmista. Olennaista on vähentää päivittäistä kalorinsaantia. Silläkään ei ole käytännössä merkitytä mistä makrot tulevat. Jos pidät leivästä, syö leipää. Jos pidät riisistä, syö riisiä. Hifistelyyn voit keskittyä, kun olennaiset asiat on kunnossa.

    2. Aina kun tekee mieli herkutella, mieti viekö se lähemmäs tavoitettasi? Jos ei vie, siirrä herkuttelua myöhemmäksi. Satunnaisen herkuttelun voit ajatella vievän kohti tavoitettasi. Tällä pidät aineenvaihdunnan käynnissä ja annat itsellesi henkistä pääomaa. Bonuksena, herkut maistuu sitä paremmalle, mitä harvemmin niitä syö. Ajattele, että siirtämällä herkuttelua teet hekuttelusta miellyttävämpää.

    3. Kun haluat siirtää yllä kerrottujen vinkkien täytäntöönpanon huomiselle, ajattele hetkeä, milloin edellisen kerran ajattelit vastaavalla tavalla. Oliko päätös hyvä? Jos olisit päättänyt toisin, mikä olisi tilanne nyt?

  16. Itse olen pudottanut elämäni aikoja varmaan sata kiloa ja lihonut ne aina takasin. Olen 179cm pitkä ja painoin viime keväänä 104kg. Jokin naksahti päässäni ja päätin vapun jälkeen pudottaa nuo pahimmat liikakilot pois. Söin fiksua, normaalia ruokaa mutta herkut jätin minimiin. Liikuntaa lisäsin reippaasti ja kävin salilla/lenkillä keskimäärin 5 kertaa viikossa. Nälässä en pitänyt itseäni, sillä se on kokemuksieni mukaan big mistake. Töissä normaalia ruokaa ja paljon kasviksia, kotona fiksuja mutta konstailemattomia välipaloja.

    Heinäkuun puoliväliin mennessä olin pudottanut 12 kiloa. Tämän jälkeen olin sen verran väsynyt laihdutusurakasta että oli aika löysätä ohjaksia. Nykyään liikun 2-3 kertaa viikossa, lähinnä vajaan tunnin juoksulenkkejä mutta joskus myös uimista ja salia. Paino on leijaillut pari kiloa vielä alaspäin ja vakiintunut 89 kiloon. Herkuttelen joka viikko, leivon ja välillä käyn juhlimassakin. Arkena ruokailu on kuitenkin suunnilleen samaa kuin laihduttaessa eli normaalia safkaa.

    Tämä paino minun on aika helppo pitää, fiilis kehossa on ihan jees ja näytän omasta mielestäni ihan ok hyvältä. Vielä vuodenvaihteen jälkeen olisi tarkoitus kuitenkin tehdä toinen ”rykäisy”. Tavoitteena olisi saada painoa vielä noin 10kg alaspäin.

    Itselläni siis toimi hyvin tällainen muutaman kuukauden sitoutuminen painonpudotukseen, jonka jälkeen annetaan painon kellua jonkin aikaa. Sitten voi päättää onko tarvetta tai intoa pudottaa painoa vielä lisää. Laihduttaessa ei kannata mielestäni tehdä ruokavaliosta ihan mahdotonta, vaan kannattaa syödä semmosia hyviä, mutta fiksuja ruokia joista itse pitää + kylkeen itselle maistuvia kasviksia ja hedelmiä.

  17. Onkohan sulla virhe tuossa profiilissasi iän kohdalla…….? En mitenkään jaksa uskoa sinun olevan 37-vuotias………???

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *