SALDEMANIA

dav
Salde. Kauhee sana mutta mulla on joku mania. Saldemania. Olen syönyt nyt töissä varmaan viikon ajan salaatteja lounaalla, ja ihastunut niihin todella!

Perinteisesti olen ollut aika huono salaatinpuputtaja vaikkei mulla ole tehtynä sitä kuuluisaa sopimusta pupun kanssa. Kyllä vihreät jutut ja kaiken maailman kurkut ja heinät on kelvanneet ennenkin, mutta itse koen ettei salaatti ole tarpeeksi ruokaisa ateria, ainoastaan lisuke oikealle ruoalle.

dav

Työpaikkamme lähellä olevassa ruokakaupassa on kuitenkin ihan loistava salaattibuffet jossa ainekset vaihtelevat joka päivä. Mua on aina ärsyttänyt valmissalaattien vähäinen proteiini ja se että nälkä on lähes yhtä kova aterian lopussa kuin sen alussa, mutta salaattibuffeteissa asiaan pääsee vaikuttamaan.

Itse olen kerännyt salaattiini joka kerta normaalia enemmän proteiininlähdettä, ja vaihtoehtoja kyllä löytyy. Lähikaupan salaattibuffassa on lähes poikkeuksetta tarjolla kananmunia, raejuustoa, fetaa, tonnikalaa, eri tavoin maustettua kanaa, tofua, ja toisinaan myös naudanlihaa tms.

dav
Eilen yllätyksekseni lisukkeina oli myös nachoja, joten päätin koota meksikolaishenkisen salaatin. Salaattini sisälsi aimon annoksen mausteista kanaa, avokadoa, punasipulia, kurkkua, salaattipohjan sekä kourallisen nachoja ja pari lusikallista pähkinöitä.

Usein olen syönyt fetaa ja kanaa, myös juustosalaatit ja paahtopaisti-nuudeli tyyppiset hässäkät ovat tosi herkullisia, ja mulle nämä on suorastaan herkkuruokaa jos kylkeen saa vaikka jotain light colajuomaa, nam!

Onko teillä jotain lempisalaatteja? Käyttekö kokoamassa salaattibuffeteissa omia sekoituksia?

Queen Of Everything Instagramissa / Bloglovinissa / Facebookissa
Snapchatissa käyttäjätunnus queenofeve1808

Eve / Queen Of Everything

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta