Onnistuin ryhdistäytymään

dav

Mulla on usein paljon puhetta mutta vähän vähemmän toimintaa, mutta nyt voin todeta onnistuneeni ainakin osassa suunnitelmiani kohti terveellisempiä valintoja. Mustavalkoisuuden sijaan olen yrittänyt opetella sitä ettei se ole aina jokotai. Minna raahasi mut eilen hirveässä tuulessa ja vesisateessa Töölönlahden ympärille lenkille, ja mä kun olin suunnitellut lorvivani koko lauantain, söin pizzaakin ja kaikkea!

davdav
Normi-Eve se olisi ollut niin että ei tänään koska on herkuteltu. Ei hyötyä, ei järkeä. Huomenna sitten. Mutta lähdin sittenkin koska eihän se ole niin että joko tai, täysillä kaikki tai ei mitään. Tuo on juuri se ihmeellinen ajattelutapa mistä mun pitää pyrkiä eroon. Ollaan aina niin hardcore ja treenit ja syömiset tiptop, tai sitten ei ollenkaan, pelkkää lorvimista ja mässäämistä. Onhan siinä nyt välimuotojakin ja vaikka söi pizzaa niin samana päivänä voi myös mennä lenkille. Se ei ole hyödytöntä ja turhaa.

dav dav

Nyt olen onnistuneesti syönyt joka päivä myös normaalia ruokaa, siis ihan lämpimiä aterioita, ja parhaimmillaan jopa kaksi kertaa. Mulla on lounaskortilla jonkun verran ylimääräistä (en normaalisti sellaista käytä) joten olen paristi käynyt lounasravintolassa työpäivän aikana, ja muuten sitten mennyt omilla eväillä.

Salitreeni olisi tarkoitus ottaa koiranlenkkeilyn ohelle takaisin tässä pian, ihan seuraavan viikon aikana. Täytyy lähteä hiljakseen treenailemaan sillä edellisestä punttitreenistä on tovi aikaa, eikä lihakset tuolla koiran kanssa lenkkeillessä todellakaan rasitu samanlailla vaikka kuinka kävelisi.

Snapissa mua muuten kannattaa seurailla myös, siellä paljon videoita ja kuvia ihan päivittäin :) Ilman kummempia suodattimia tulee asiaa niin lenkkeilystä, syömisistä, kauneudesta ja kosmetiikasta ja ihan mitä nyt vaan elämässä onkaan meneillään juuri sillä hetkellä!

IMG_20160619_155838

Saa myös vinkata hyviä snappitilejä keitä kannattaa seurata, ja omansakin saa ilmiantaa jos haluaa, kaipaan lisää seurattavaa :)

Snappailemisiin!

t

Queen Of Everything Instagramissa / Bloglovinissa / Facebookissa

Eve / Queen Of Everything

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta