Miksei mulla oo vieläkään miestä

IMG_20160429_224207

Aikuisen sinkkunaisen perjantaita tässä villisti viettäessä (sängyssä läppärin kanssa pötkötellen chihu kainalossa) mieleeni juolahti se fakta että hittolainen, siitä on noin vuosi kun eksän kanssa päätettiin erota. En ole tässä päiviä laskenut sen tarkemmin mutta muistikuvani on että huhtikuun viimeisinä päivinä se lopullinen päätös tehtiin ja siitä ei ollut sitten paluuta. Ihan hullua miten nopeasti aika on vierinyt ja tuosta noin vaan on taas vuosi takana!

Noh, mitäs tämän mun villin sinkkuvuoteni aikana on sitten tapahtunut? Tinder-treffejä? Yhden illan juttuja? Deittailua? Baareissa ja yökerhoissa notkumista? Kesäromansseja?

Hahaa! Voin kertoa ettei yhtikäs mitään, ja varmasti ysikymppisillä mummoillakin on läheisempää kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen siellä vanhainkodissa. Mä olen keskittynyt vain olemiseen ja elämiseen, eron ja ahmimishäiriön käsittelyyn, työssä jaksamiseen ym. joka päivä arjessani vaikuttaviin asioihin. Oon ”tylsäillyt” vuoden läpi mutta oikeesti mulla ei ole ollut tippaakaan tylsää. Mulla on oikein kiva elämä ja hyvä näin.

Seuraavaksi voisi kysyä että onko mulle sitten tulossa se #rakkaudenkesä2016 ja voin vastata siihenkin että ei ole. Ei oo tulossa eikä sellaiseen ole halua. Nyt tietysti kun näin retostelen niin mä oon jossain maistraatissa syksyyn mennessä, mutta hyvähän se on huudella. Totta puhuen tässä kirjoituksessa oli olemassa alunperin joku pointtinsa, ja ehkä se oli se ettei sinkkuus ole niin kamalaa kuin voisi kuvitella, ei ainakaan jos on lemmikki jolta saa hellyyttä 24/7 eikä joudu asumaan yksin vaan on mahdollisuus jakaa arki hyvän ystävän kanssa.

Silti, kaikesta tästä huolimatta lupaan huolestua jos olen ilman parisuhdetta vielä nelikymppisenäkin, mutta nyt: ei paineita.

Queen Of Everything Instagramissa / Bloglovinissa / Facebookissa

Eve / Queen Of Everything

8 vastausta artikkeliin “Miksei mulla oo vieläkään miestä”

  1. Jos parisuhteilu ei kiinnosta, ei mitään ole tehtävissä. Sen antamaa onnea eivät lyhytaikaiset lemmikit tai ystävyydet korvaa. Kanssasi samaa ikäluokkaa olevana tiedän kyllä varsin hyvin että se ”heittäytyminen” ja hetkessä eläminen on nuoremmille – aikuisten kun on turha teeskennellä huoletonta. Toivottavasti vaikka tuleva kesä tuo sinullekin uutta onnea!

    • Mä toivoisin ettei lemmikkini tai ystävyyteni ole lyhytaikaisia. Chihut voi elää jopa 18 vuotiaiksi (ja omani on 5kk), ja ystävyyksien toivoisin kestävän läpi elämäni (parhaimmat ovatkin kestäneet jo 30 vuotta), mikä on paaaaljon pidempi aika kuin yksikään parisuhteeni. Toki olen ns. ”parisuhdeihminen” ja kaipaan läheisyyttä ja kumppanuutta, mutta vuosi sinkkuna on todella lyhyt aika, etenkin kun olen tottunut olemaan viimeiset 22 vuotta lähes yhteen putkeen parisuhteissa (sinkkuaikaa ei elämäni aikana ole kovin monia kuukausia kestänyt).

      Mä toivon että tuleva kesä tuo mulle onnea, mutta en sido onnellisuuttani parisuhteeseen, sen on tultava muutakin kautta :) Mä en halua teeskennellä huoletonta vaan aidosti olla sitä. Nelikymppisenä lupaan huolestua ;)

    • Siis mitä mä just luin? Se, että sinä tunnet näin, ei tarkoita että kaikki tuntevat samoin. Toki uskon itsekin siihen että ihminen kaipaa ihmistä, ja suurin osa haluaa parisuhteen. Mutta joskus pitää huilata vuosi, tai useampikin jos siltä tuntuu. Ei niitä hyviä matceja tavata joka vuosi, ei välttämättä edes vuosikymmen. Ja miksi pitäisi tyytyä johonkuhun semihyvään? Ja tällä tarkoitan sitä, että meillä kaikilla on oikeus kokea onnellinen parisuhde. Turha jäädä roikkumaan jonkun kanssa jos siltä ei tunnu.

      On illuusio kuvitella, että lemmikit olisivat lyhytaikaisempia kuin parisuhde. Joskus se parisuhdekin voi vain kuolla pois, jos elämän oppitunnit ovat tulleet täyteen kumppanin kanssa. Nykyään ei tarvitse onneksi vetkutella sen yhden kumppanin kanssa loppuelämää, jos ei ole enää mitään jaettavaa. Ei, eikä sen tarvitse olla luovuttamista vaan se voi olla ihan elämän viisautta ymmärtää, että nykyään voi ajatella eri tavalla ja päästää irti jos parisuhde ei enää palvele kumpaakaan. Toisekseen on harhaa kuvitella, että ”kasvamme yhdessä vanhoiksi”, sillä kuolema ei tule kello kaulassa. Nuoretkin kuolevat.

      Hetkessä eläminen nuoremmille? Siis what? Hetkessä eläminen on läsnäoloa, ja se on kyllä ihan kaikille ihmisille tarkoitettu asia. Siihenhän esim meditaatio opettaa. Jos tarkoitat hetkessä elämisellä sekoilua ja bileitä, niin miksei sitä voisi vanhempikin harrastaa? Kuka sen kieltää? Toisaalta on aika suppeaa ajatella, että vain sellainen elämä on elämistä.

  2. Mun mielestä on kiinnostavaa, miten parisuhteilusta maalataan joka paikassa jokin tavoiteltavissa oleva olotila. Mun mielestä parisuhteilu tai parisuhteettomuus on ihan yhtä lailla osa elämää, ei kaiken sisältö, alku- ja loppupiste. Ymmärrän hyvin filiksesi, ja jos ei kiinnosta, niin eiköhän se ole sinulle itsellesi signaali siitä, että nyt ei ole parisuhteiden aika? Tai kyllähän sellainen ilmaantuu, jos sen on tarkoitettu tulevan nyt ja tukevan kasvuasi ihmisenä jollakin tietyllä tavalla. Kasvaa voi tietenkin ilman parisuhdetta, ja on tärkeää viettää aikaa yksin. Uskon vain siihen että kaikki tapahtuu silloin kun niiden on tarkoitus tapahtua. Joskus myös se rakastuminen voi tapahtua silloin kun ajatteli ettei ”ehdi” tai ”halua”.

    Anyways. Itse olen juuri lopettelemassa kolmivuotista parisuhdetta (muutan pian pois), ja se on myös herättänyt ajatuksia tulevasta sinkkuudesta. Olen siis lähinnä helpottunut tästä erosta ja ajatus parisuhteesta juuri nyt tuntuu hyvin raskaalta ja ei-kiinnostavalta. En ole suhteesta toiseen hyppijä, jos parisuhteeni päättyy niin se päättyy pitkän yrittämisen jälkeen. Ja silloin väsyttää emotionaalisesti niin paljon, etten kaipaa mitään suhdesäätöjä. Täytyy saada olla rauhassa, hullutella, nököttää kotona tai ylipäätään tehdä mitä mieleen juolahtaa. No, näitä kaikkiahan voisi tehdä myös hyvässä parisuhteessa. Mun mielestä vaan me kaikki ollaan ihan samalla viivalla, oltiin suhteessa tai ei, oli lapsia tai ei.. kaikki statusjutut ja ulkoiset asiat ovat vain ulkoisia. Olen tämän tiedostanut mielestäni erittäin hyvin tähän 33 vuoden ikään mennessä. En ota stressiä jos joku ei näe minusta mahtavaa luonnettani ja persoonaani, vaan katsoo pelkästään ulkoisia puitteita tai puutteita. Se on niitten moka! Tää on meidän elämä, kerran täällä eletään joten täytyy muistaa tehdä myös sellaisia ratkaisuja jotka eivät sodi itseään vastaan vaan lisää sitä onnellisuutta :)!

    p.s en oo ihan varma mikä oli tekstini pointti muta tuli tunne että pitää kirjoittaa :)

    • Kiitti kommentista, tosi hyvää pohdintaa :) Voin allekirjoittaa täysin. Näkemykseni on sama! :) Ymmärrän kyllä täysin jos joku pitää parisuhdetta tavoiteltavana asiana sillä yksin vuosien eläminen niin että toivoisi parisuhdetta ja kaipaisi esim. läheisyyttä ym kumppanuutta eikä sellaista toiveista huolimatta saa, varmasti ahdistaa. Itse on niin helppo huudella kun on koko ikänsä ollut parisuhteessa ja tämä on pisin sinkkuaikani ikinä.

      Mä luotan siihen että elämä kantaa tässäkin asiassa, ja asiat tosiaan tapahtuu ihan itsestään sitten kun on tarkoitus :)

  3. Jotenkin ihanaa vaihtelua lukea tällaista postausta sinkkuudesta. Meinaan aina menettää hermoni, kun vasta hetken sinkkuna olleet valittavat ja itkevät, miten eivät kestä olla yksin ja miten ovat jo niin pitkään olleet sinkkuina. :D Itselläni tulee kohta 26 vuotta eli koko elämäni sinkkuna elämistä täyteen että jos sen ensimmäisenkin miehen joskus löytäisi! :DD En voi myöskään väittää että asia ei ahdistaisi ja masentaisi ajoittain. Siitä huolimatta nautin tästä kyllä, vaikka totta kai toivon että jonain päivänä se elämäni mies jostain putkahtaisi vielä esiin ja saisi vähän vaihtelua tälle yksinololle. :) Pelottaa kyllä jopa, että miten osaisin edes olla kenenkään kanssa.

    Sulla on kyllä hyvä asenne ja uskon, että on oikeasti ihan tervettäkin välillä olla yksin ja vuosi on siinä mielessä vielä aika lyhyt aika. :)

    • Kiitos kommentista :) Ei ole yhtään outoa tuokaan että ei ole sinun ikääsi mennessä ollut parisuhteessa, ihmisiä on erilaisia ja uskon että sullekin se parisuhde tulee sieltä jossain vaiheessa. Nämä erilaiset tilanteet opettaa elämästä paljon ja musta olisi ihan hyvä että kokeilisi kaikenlaista, ja etenkin myös opettelisi juurikin tuota yksin olemista. On huono asia jos ei osaa olla lainkaan yksin, ja monelle se on ihan tuttu tilanne.

  4. Ihmiset ovat tosiaan erilaisia, olikos tässä se eka kommentti, jota en myöskään ymmärtänyt. Mutta ei se mitään, meitä on joka junaan ja hyvä niin.Tosiaan joskus törmää (lähinnä netissä joissain keskusteluissa), että on outoa jos ei ole parisuhdetta. Miksi se olisi pakollinen? Esim. ihmiselle, jota se ei kiinnosta tai jopa että ei kykene hyvin sellaiseen? Sama lapsien ”hankinnassa”. Minusta on varsininaista viisautta olla tekemättä jotain mikä voi ’vahingoittaa’ tai loukata toista. Parisuhteeseen ei tule mennä, jos ei ole siihen valmis, samoin lasta ei kannata ajatella, jos ei ole siihen valmis vaikka kuka sanoisi mitä. Ja mitä se naapurin masaa haittaa jos jollain on tai ei ole parisuhdetta. Hassuja juttuja, sama nämä ruokavaliot, joku voi suuttua jos syöt ruokaa X aamupalaksi. Ei minua ainakaan ole kiinnostanut miksi naapurini on ikisinkku tms.

    Itse olen ollut uusiosinkkuna jo kuusi vuotta. Jokunen tovi oli tuntosarvet päällä ja toki sutinaa on ollut, mutta nyt on hiljennyt totaalisesti. En voisi edes käsittää miksi joku alkaisi ihmettelemään sitä, elämässäni on muutoinkin kädet täynnä, ikävä kyllä en tällä hetkellä jaksaisi antaa huomiota kaksilahkeiselle joten olisi väärin alkaa parisuhteeseen ellei toinen osapuoli ole sitten sellainen hieman erakkoluonteinen, että kestää jaksoja yksikseenkin. Mulla on tosiaan yksi muksu ja ihan tavalliset arkipuuhat vie sen verran aikaa, että ilta loppuu lyhyeen ja siihen että askareiden jälkeen nukkumaan (en pärjää kovin lyhyillä yöunilla mikä lyhentää tavallaan mun päivää niihin verrattuna jotka kykenee valvomaan 23-24 saakka). Oma harrastus on kuntosali ja siitä en tule luopumaan joten toki sekin vie oman ajan. Ei tämä aina tule olemaan tällaista, lapsi kasvaa eikä vaadi mun ikuista läsnäoloa.

    Ja se mikä tässä on se juttu on se, että MUA ei haittaa ja olisikin perin kummallista jos se jotakuta ulkopuolista haittaisi. Heitäkin varmaan on kun ärsyyntyvät siitä, että tuokaan ei ole kenenkään kanssa ihan kuin se olisi jokin pakko.

    Mutta oon monesti koittanut miettiä, että mikäs siinä onkin että jotkut on pitkään sinkkuina. Vaikka ei sillä mitään merkitystä olekaan. Huomaan, että monet treffiajoilta tapaamani miehet ovat yhä edelleen myös sinkkuja ja jotkut jo pitkältä ajalta ennen kuin itse erosin. Eli toooosi kauan. Jos en tuntisi näitä miehiä, niin voisin väittää että ovat sekopäitä joita ei kukaan huoli. Vaan ei, oikein fiksuja ja filmaattisia, jotka vain varmasti A) viihtyvät yksin (monella syy lapset) B) kovat kriteerit.

    Kovia kriteereitäkään ei kannata moittia jos tämä sinkku itse viihtyy yksikseen eikä näe siinä ongelmaa. Ongelmaksi se tulee vasta sitten jos ihmettelee miksi ei löydä ketään. Tuo lapsihomma on myös sellainen ,että itse tulen olemaan tosi tarkka kenelle esittelen eli sikäli kriteerit ovat tosi korkealla. Ehkäpä odotan, että kasvaa isoksi jolloin ei tarvitse miettiä jääkö mies matkasta. Tässä oman ”sinkkupolkuni” varrella on tullut nähtyä miten iso osa vaihtaa sitten niitä partnereita koko ajan ja kaikki lapsille esitelty. Parhaimmillaan muutetaan heti yhteenkin ja 6 kk päästä sama uudestaan, jonkun muun kanssa. No, en sitten tiedä saako lapseni mitään parisuhteen mallia mutta aina ei voi voittaa…sen takia en ala miestä tällä hetkellä etsimään :D

    Ja ihan pitkän tarinan lopuksi vielä se, että tarvitsen jonkun jonka kanssa ns. sielu lepää ja tuntee olevansa ”kotona”. Sellaista ei ole aikoihin näkynyt, ehkäpä olisin suhteessakin jos tämä olisi kohdalleni sattunut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta