Paluu LivBoxin pariin

Tajusinpa juuri sellaisen asian että oon vallan kokonaan unohtanut pariin kuukauteen kirjoitella LivBoxista, vaikka ennen se oli ihan joka kuukautinen rutiini! Syy laitetaan viime loppuvuoden ahdistavalle ilmapiirille ja negatiiviselle meiningille elämässä, ja nyt taas ryhdistäydyn tälläkin saralla.

Useampi paketti jäi siis välistä mutta kuten tästä maaliskuisesta paketista voidaan päätellä: Olen ollut tyytyväinen ja pysynyt tilaajana. Ainoa mitä mä voisin sanoa miinukseksi on se että nyt on useammankin kerran tullut suun hygieniaan liittyviä juttuja, hammaslankaimia, harjoja, tahnaa ja suuvettä. Käyttöönhän ne toki menee mutta tällä erää alkaa riittämään, uutta ideaa, kiitos!

Tadaa! Tässä koko sisältö jonka kävin heti eilen työpäivän päätteeksi pakettiautomaatista hakemassa kun viesti saapuneesta lähetyksestä minut tavoitti. Kyllä se on aina kuukauden yksi kivoimpia kohokohtia kun LivBox tulee, aina pieni yllärilahja ja sitä on ihana avata :)

Maaliskuun boksi ilostutti mut samantien kun sen avasin, sillä joka ikinen tuote oli oikein sopiva, ja muutamalle oli suorastaan kysyntää!

Mun omat puuterit vetelee viimeisiään ja irtopuuteri on loppu, sitä on pakko ostaa mutta nyt en ole viikkoon käyttänyt lainkaan meikkiä kun en ole ehtinyt shoppaamaan enkä myöskään mistään sitä kadonnutta saanut tongittua. Lumenen uusi blurraava meikkipuuteri oli siis ihan nappivalinta, etenkin kun en meikkipuutereita yhtään omista.

Vichyn tuotteista oon tykännyt aina ja nyt kun tätä ikää alkaa tulemaan niin tälläinen yövoide lienee enemmän kuin tarpeen. Kolmesta millistä ei kuitenkaan saa ihan täyttä kuvaa onko tuote sopiva, joten näihin testereihinkin toivoisin enemmän kokoa, esim. 10-15ml olisi jo kohdallaan.

Kohta olen lähdössä aurinkoon talvilomalle joten hei, ihan superia! Sävytetty Eucerinin aurinkovoide kasvoille, 50 suojakertoimella. Mietin vain onkohan tämä medium mulle ihan liian tumma kun olen kuin kalkkilaivan kapteeni kokapöllyissä, mutta ehkä mä saan väriä pintaan siellä lämpimämmässä ja valoisammassa ilmastossa ja sävy on ihan ookoo.


Dermosilin kulmakarvavärit oli tosi kiva ylläri, ja sävyt ovat kylmemmät oikeasti kuin mitä tässä illalla ottamassani kuvassa: kattokruunin lämmin kellertävä valo ja hämäryys hieman vääristää värejä.

Sormella hieman kokeilin jo, ehkä tuosta jotain saa aikaiseksi vaikka normaalisti käytänkin harmaata ja mustaa kun mulla on mustat hiuksetkin. Jos ei ole hyvä niin sitten pistän kiertoon, ideana kuitenkin ihan perfecto!


Cutrinin ja Allergialiiton leimankin saanut Sensitive-sarjan monitoimisuihke oli myös tervetullut, näitä mulla ei tällä hetkellä ole liikaa. Katsotaan tuoko tämä oikeasti tuuheutta ja kuohkeutta mun kampauksiin (niin usein kun mulla kaikkia kampauksia onkaan), ainakin yleisesti tämä on pidetty tuote.


Tälläinen oli siis maaliskuinen LivBox ja mulle jäi siitä hyvä fiilis. Ei kauhean montaa tuotetta mutta toisaalta, aika monet oli täysikokoisia :)

Onko lukijoissa LivBoxin tilaajia? Mitään kokemuksia ylläolevista tuotteista?

Queen Of Everything Instagramissa / Bloglovinissa / Facebookissa

Eve / Queen Of Everything

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta