Kun ei jaksa niin pitää pakottaa

Tänä aamuna jouduin taistelemaan että sain itseni nousemaan sängystä. Mä en vaan jaksanut. Torkutin herätyskelloa yli tunnin ja sen jälkeen aloin keksimään kaikkia tekosyitä millä voisin jäädä pois syömishäiriöklinikan ryhmäterapiasta ja nukkua vielä pari tuntia. Mä tunsin oloni lopen uupuneeksi. Niin väsyneeksi ettei sanat riitä kuvaamaan.

Nousin kuitenkin ja sain kun sainkin itseni taisteltua paikan päälle. Ensimmäinen tunti meni puolinukuksissa nuokkuen mutta toiselle tunnille sain jo hieman aktivoitua itseäni ja pääsin mukaan keskusteluun. Kerroin että viikonloppu valui  kuin hiekka sormien välistä, ihan hukkaan jättämättä mitään jälkeä. Kerroin myöskin että keksin alkaa tekemään listaa siitä mitä mun pitäisi tehdä että oikeasti myös tekisin jotain. Vaikka olenkin tälläinen boheemi hengailija enkä yhtään suorittaja, niin olisi se hyvä minunkin edes jostain suoriutua, ja mikäs sen parempaa kuin aikataulutus niin on joku ohjenuora jota seurata.

Hoitohenkilöstö antoikin hyvää palautetta ja sanoi että ideani on hyvä. Suunnitelmallisuus ja sen mukaan eteneminen viikko kerrallaan. Pienin askelin, pieniä tavoitteita. Yrittää niistä suoriutua ja katsoo sitten jos jossain vaiheessa on halua ja mahdollisuuksia nostaa haastetasoa.

Ensimmäisen viikon listani on seuraava:

Maanantai
työpäivä 8-16
Ohjelma: Ruoanlaitto, pyykinpesu, makuuhuoneen siistiminen

Tiistai
terapia 8-10,
työpäivä 10.30-18.30
Ohjelma: Vieraita illalla kylään

Keskiviikko
työpäivä 8-16
Ohjelma: Lenkkeily

Torstai
työpäivä 8-16
Ohjelma: Lenkkeily

Perjantai
työpäivä 8-16
Ohjelma: Shoppailu + ripsihuolto

Lauantai
vapaapäivä
Ohjelma: Kuntosali

Sunnuntai
vapaapäivä
Ohjelma: Kuntosali

Tässä mun tän viikon ohjelma, ja mä odotan jo kauhulla. Tiedän että monelle muulle tämä on varmaan tosi iisi homma, mutta mä itse olen ihan poikki työpäivien jälkeen. Olen niin paskana että usein en jaksa tehdä muuta kuin maata, tai ainakin pakko ottaa päiväunet tms. Mua 8h työpäivät ja jossain määrin suorittava työ kuormittaa ihan kamalasti, ja tuntuu että olen takki tyhjä työpäivien jälkeen ratkottuani muiden ihmisten ongelmia. Ei vaan jaksa.

Minnan kanssa asuessa olen usein huomannut kuinka se on jatkuvasti menossa. Sillä on ihan hulluna tekemistä, on treeniä ja sitä ja tätä ja kahvittelua ja shoppailua ja sen ja tän ja ton tapaamista ja sitten jo siivotaan hiki hatussa ja kokataan viikon ruokia ja syödään ja sitten meille on tulossa se ja tää ja tuo ja nyt sillä on vielä koulua ja blogi ja muita hommia. Mä oikeasti uuvun jo pelkästä vierestä katselusta kun tuntuu ettei ehdi rentoutua ja istahtaa alas hetkeksikään.


Itse kaipaan sellaista rauhallista tekemättömyyttä ja omaa aikaa, hengähtämistä ja rauhaa, ja olenkin saanut sitä ihan riittämiin, liiaksikin. Niinpä mä nyt yritän tehdä tätä aikataulua ja noudattaa sitä, mutta ihan kauhealle se tuntuu jo etukäteen. Mä oon aivan uuvuksissa jo pelkästä mietinnästä että tällä viikolla edessä olisi kaksi lenkkiä ja kuntosalia, ja mietin jo nyt miten mä pääsen venkoiltua noista pois ja jos en niin miten mä jaksan? Mä kun haluaisin vaan nukkua eikä yhtään huvita!

Noh, kai se on pakko kun tuollaisen typerän listan menin itselleni tekemään. Nyt oikein kiukuttaa. Muutosvastarintaa on siis näkyvissä.

Queen Of Everything Instagramissa / Bloglovinissa / Facebookissa

Eve / Queen Of Everything

5 vastausta artikkeliin “Kun ei jaksa niin pitää pakottaa”

  1. Mä allekirjoitan sen kliseen, että liikkuminen myös antaa energiaa. Toisinaan oon huomannut, että se koettu väsymys onkin ollut pitkälti henkistä ja fyysisen kuormituksen jälkeen on virkeämpi olo. Henkinen väsymys oireilee itsellä mm. silleen, että vedän sosiaalisen puolen aika minimiin. Työt rasittaa päätä, mutta kun esim. salilla rasittaa myös kroppaa, niin jotenkin sitä saa taas virtaa olla kiinnostunut kaikesta ympärillä olevastakin eri tavalla :) Vaikka mitään duracellia ei mustakaan saa kyllä tekemälläkään.

    Näin pimenevään aikaan sinuna miettisin ehkä tuon toisen lenkin siirtoa viikonloppuun, jolloin sen voisi tehdä vielä valoisalla. Mulla on tänä vuonna ekaa kertaa kirkasvalolamppu aktiivikäytössä työpöydällä, saa nähdä onko vaikutusta. Toistaiseks kyllä tuntuu, että ei nuo keskimäärin vajaat 8h yöunet tahdo riittää näin talvella…

    • Mä halusin lähteä juuri iltakävelylle, siksi laitoin ne nyt kahtena peräkkäisenä päivänä. Muutenkin halusin sitten taas salille mennä vapaalla, en jotenkin jaksa sellaista ajatella työpäivien perään joten siksi tämä viikko näin. Saa nähdä miten menee, suoriudunko yhdestäkään.

  2. Ootko miettinyt, että jos oot ns. erityisherkkä ihminen. Minä nimittäin olen. Se on ihan määritelty juttu. Erityisherkkä tarttee paljon ns. omaa hiljaista aikaa etenkin jos on joutunut olemaan vaikka koko päivän ihmisten parissa. Erityisherkkä tarttee paljon aikaa latautua ja kerätä uutta energiaa.
    Erityisherkkä on myös tosi herkkä ärsykkeille ja muiden ihmisten ”energioille” eli moodeille.
    Googlaa jos kiinnostaa.
    Jotkut vaan on sellaisia ja se on ok.

    • Oon joskus katsellut niitä, ja googlasin nytkin. Osa kuvauksesta sopii mutta ei täysin. Kyllä mussa on niitä erityisherkän piirteitä paljonkin, mutta en erityisemmin koe sellainen olevani vaikka kyllä joku voisi niin sanoa että olen. Ihan sama sinänsä, en ota paineita kategorisoimisesta :D

    • Ajattelin ihan samaa kuin ”minä taas” lukiessani postaustasi. Olen itsekin kuullut tuosta kauan kauan sitten, mutta en koskaan tullut lukeneeksi siitä sen enempää, koska mielestäni sanana erityisherkkä tuo muita mielleyhtymiä. Osa erityisherkistä onkin kait herkkiä sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta sitten on meitä sosiaalisempia ja ulospäinsuuntautuneita tapauksia. Outoa kyllä, mulle jollain lailla helpotti tämä tieto kuitenkin, vaikka en tiedä miksi. Ennen ajattelin ja sanoin että no olen vaan vähän outo :D Ja että mussa on 50% sosiaalisuutta (kaikki kissanristiäiset käydään läpi) ja sitten 50% erakkoa. Aina on ahdistanut se, että muut ihmiset eivät ymmärrä tätä kausittaista rauhan tarvetta mutta sekin nyt liittyy yleisesti siihen että ihmiset miettivät toisia aina omasta navastaan katsoen vaikka emme todellakaan ole koko maapallon ihmiset samasta puusta. Ja kun tosiaan menen ääripäästä toiseen eli jos on vaikka kiireinen alkuviikko niin ai että on ihanaa kun saa olla kotona ovet ja ikkunat ja puhelimet kiinni.

      Ja eihän erityisherkän tarvitse täyttää ”listan” kaikkia kohtia, joku on enemmän erityisherkkä ja joku toinen vähemmän.

      Kaikkein suurin valaistus tuli siinä kohdin, että ymmärsin tämän hyvinkin liittyvän siihen että olen näin kauan ollut uusiosinkkuna. Ja olen aina tiennyt, että en enää halua asua kenenkään kanssa. Liittyy hyvinkin erityisherkän tilan tarpeeseen eli ei olisi oikein asua jonkun kanssa ja jos tarvitsisi paljon rauhaa – mihin sen miehen muka kodistaan ajaisi?? Ja juurikin se, että harmillista kyllä yhä harvempi ymmärtää enää kaikkien olevan erilaisia ja omanlaisiaan eli joustoa toivotaan aina kyllä siltä toiselta mutta ei itseltä. Niin ja tämä yksinolo elämän ruuhkavuosina ei kyllä yhtään ole itseäni haitannut… :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta