Marraskuun LivBox ja arvonta

Kuukauden ensimmäinen viikko on aina se odotetuin, sillä silloin saapuu LivBox! Viime vuonnahan mä koin karvaan pettymyksen kun tuntui että LivBox huononi loppuvuotta kohden ja odotin ehkä enemmän selektiivistä kosmetiikkaa enkä mitään markettituotteita, mutta nyt uusintakierroksella tämän syksyn aikana olen ollut tosi tyytyväinen ja ilahdun aina kun saan paketin.

En mä tiedä mitä turhamaisuutta tämäkin on ja naistenhömppää toki, mutta jotenkin niin ihanaa. Jännityksellä aina odotan ilmoitusta paketista ja sitten kiireellä Smartpostin pakettiautomaatista hakemaan ja avaamaan. Olen ottanut LivBoxin suhteen sellaisen asenteen että vaikkei kaikki olisikaan niin luksusta, niin ihan tavallisistakin merkeistä ja tuotteista voi tehdä tosi hyviä bongauksia, ja muutenkin tulee helpommin tämän kautta kokeiltua uutuuksia. Mulla onkin muutamia ihan ehdottomia suosikkeja kosmetiikassa jotka ovat tulleet tutuiksi vain ja ainoastaan LivBoxin kautta, joten kyllä tästä hyötynsä on.

Paketti on aina huomattavasti arvokkaampi kuin siitä maksamani hinta joten koskaanhan tässä ei voi ”häviölle” jäädä. Joskus kuitenkin voi olla että tuotteista tulee muutamia huteja tai minulle sopimattomia juttuja, mutta kuten sanonta kuuluu: toisen roska on toisen aarre. Niinpä tämän postin lopusta löytyy arvonta LivBox kosmetiikasta joka pakettien mukana on tullut, mutta joita en itselleni ole syystä tai toisesta ottanut käyttöön. Arvokas ja kunnon kosmetiikkasetti on siis luvassa jollekin onnekkaalle!

Mutta nyt ensin tsekataan marraskuun boxin sisältö hieman tarkemmin.

RFSU Sense Me Caring Massage Glide 7,95 € / 150 ml

Sense Me -tuotesarjan tuotteet johdattelevat aistikkaaseen seikkailuun, jossa kosketus, lämpö ja tuoksu lisäävät nautintoa. Caring Massage Glide sisältää kosteuttavia ainesosia. Voidaan käyttää koko vartalon hierontaan, että liukuvoiteena intiimialueilla.

Hehe. Tää ”hehe” oli mun ensireaktio paketin avatessa, sillä tämän tyyppisiä intiimituotteita ei ole kyllä aiemmin tullut vastaan. Siis LivBoxissa, köhköh. Kröhöm. Niin, en tiedä mikä punastutti ja hymyilytti hetken sillä en todellakaan ole millään muotoa häveliäs ihminen, mutta jotenkin ehkä hieman häkellyin tästä tuotteesta. Pakkaus on kuitenkin tosi kiva ja mun mielestä tuote on mielenkiintoinen valinta boksiin. Itsehän en ole tällä hetkellä parisuhteessa mutta tietty niin, voihan näitä yksinkin käyttää, sen enempää nyt yksityiskohtiin ja mahdollisiin käyttökokemuksiin menemättä. Plussaa silti tästä, tykkäsin! Käyttöä tälle varmasti on, ennemmin tai myöhemmin.

Lumene Bright Now Vitamin C Heleyttävä BB-voide SK 20 14,90 € / 50 ml

Kevyt, kosteuttava ja hoitava BB-voide auttaa tasoittamaan ihon omaa luonnollista sävyä ja peittämään pieniä virheitä. Yhdysvaltalainen Good Housekeeping -lehti palkitsi BB-voiteen vuoden 2014 parhaana BB-voiteena. Se on tuote, jossa meikkivoiteen parhaat puolet yhdistyvät tehokkaaseen ihonhoitoon. Voit käyttää BB-voidetta yksinään tai meikkivoiteen alla.

Testasin jo kämmenselälle ja tosi kiva, myöskin tarpeeksi vaalea sävy. Jätti selkeästi sellaista kivaa hehkua, joten aion vaikka vapaalla kokeilla ihan sellaisenaan ja arkena sitten ihan meikkivoiteen alle.

Nivea Daily Essentials Double Effect Eye Make-Up Remover 5,25 € / 125 ml

Ruiskaunokkiuutetta sisältävä silmämeikinpoistoaine poistaa jopa vedenkestävän ripsivärin hellävaraisesti. Tuotteen hoitava kaksiosainen koostumus suojaa herkkiä silmäripsiä puhdistuksen aikana. Ei jätä ihoa öljyisen tuntuiseksi.

Mulle tämä tuote ei ole sovelias sillä käytän ripsienpidennyksiä eikä tälläisiä silmämeikinpoistoaineita voi silloin käyttää, toisaalta, ei juuri ole tarvettakaan sillä en käytä ripsiväriä kuin alaripsiin. Pullo oli kuitenkin tosi kivan näköinen, muutenkin tuote todella raikkaan ja freesin oloinen.

Head & Shoulders Classic Clean Shampoo 4,29 € / 250 ml

Päivittäiseen käyttöön tarkoitettu hilseshampoo on kehitetty erityisesti hiusten tehokkaaseen puhdistamiseen ja hoitoon.  Lupaa hilseettömät hiukset säännöllisellä käytöllä.

Mikäli hilsettä ei ole, ei tätä tuotetta kannata käyttää päivittäin, vaan pikemminkin noin kerran viikkoon ikäänkuin syväpuhdistavana tuotteena. Mun hiukset on nyt pidennyksien kanssa sen verran vaativat että skippaan tämän tuotteen, mutta plussaa siitä että aika kivan tuoksuinen kun nuuhkasin pikaisesti!

Labello Care & Colour 2,75 € / 4,8 g

Tämän syksyn uutuushuulivoide koostuu kahdesta kerroksesta. Pantenolia sisältävä hoitava ydin sekä hennosti sävyttävä ulkokerros hoitavat huulia tehokkaasti ja antaa niille hillityn punaisen sävyn. Saatavilla kaksi sävyvaihtoehtoa, Red ja Rosé, joista boxissa tummempi Red -versio.

Huulirasva-addikti täällä hei. Tulee ehdottomasti käyttöön ja ihana tuo sävy! Tykkäsin, huulirasvoja ei ole koskaan liikaa.

Rich Pure Luxury Argan Oil Rejuvenating Elixir 16,90 € / 70 ml

Upea, kevyt argan-öljy ei tunnu rasvaiselta ja imeytyy nopeasti hiukseen. Hiukset tuntuvat pehmeämmiltä ja kiiltävät tyvestä latvaan. Hoitaa hiusta ja ylläpitää hiuksen omaa luonnollista elinvoimaa. Useasti palkittu hiusöljy, jota voidaan käyttää kuiviin, että kosteisiin hiuksiin. Tämä on ollut LivBox-tilaajien toivetuote.

Tulee ehdottomasti käyttöön ja olen kokeillut tätä ennenkin. Mun pidennyshiukset vaatii paljon öljyä latvoihin joten tämän tyyppisiä tuotteita kuluu mulla kuin vettä vaan! Mukava matkakoko, lähtee mukaan laukkuun niin voi tarvittaessa sipaista päivän aikana tätä lisää pituuksiin.

Calvin Klein Eternity Now EdP 45,00 € / 30 ml

Romanttinen tuoksu naiselle. Tuoksu, joka vangitsee ajatuksen kestävästä rakkaudesta ja läheisyydestä. Alkutuoksussa litsi, mehukas nektariini ja kvittenisorbetti, sydäntuoksussa pioni, persikankukka, nerolin terälehdet, lopputuoksussa kashmirhuntu, ambrosia ja sensuelli myski.

Suihkaisin tätä tänään aamulla ja pakko todeta: Aivan I-HA-NA tuoksu <3 Love it! Ehkäpä käyn ostamassa tätä itselleni kokonaisen pullollisen. Harkitsen vielä hetken.

Jordan Easy Reach Flosser 3,79 € / 25 kpl

Ylimääräisinä kylkiäisinä boxista tuli Jordanin hammaslankaimia. mun mielestä aika kiva ylläri! Näihin on lisätty mintun maku, eikä mulla ole tämmöistä tuotetta aiemmin joten kelpaa hyvin. Muutenkin hammashoitolan varjossa kasvaneena lapsena (kiitos äitini ammatin) on hampaidenhoito todella lähellä sydäntäni ja yritän pitää suuni terveydestä mahdollisimman hyvin huolta. Mun mielestä kaunis hymy koostuu hyvin hoidetuista hampaista, joten siitä hymystään kannattaa huolehtia.

Sitten siihen mainitsemaani LivBox kosmetiikan arvontaan!

LivBoxeista on tullut muutamia tuotteita joita en syystä tai toisesta tarvitse tai aio käyttää, tai sitten ne ovat olleet jostain syystä epäsopivia minulle. Marraskuun boksista jäi poikkeuksellisesti jopa kaksi tuotetta yli, joten tässäpä oikein mukava paketti jollekin onnekkaalle.

LivBox kosmetiikkapaketti a’la Eve tuotteet


Nivea Daily Essentials Double Effect Eye Make-Up Remover (5,25 € / 125 ml)
Lumene Body Refresh Koivu & Hunaja Virkistävä Jalkavoide
(4,90 € / 75 ml)
Neutrogena Visibly Clear® Stress Control Foaming Wash
(7,95 € / 150 ml)
Head & Shoulders Classic Clean Shampoo 75ml (4,29 € / 250 ml)
Rimmel Scandal Eyes Rockin’ Curves Mascara
(11,50 € / 12 ml)
La Roche-Posay Lipikar Gel-Fluide 15ml
(17,10 € / 200 ml)
Lumene Blueberry Kulmien Muotoiluvaha
(8,90 € / 6 ml)
Vaseline Essential Healing Spray
(5,50 € / 190 ml)
Ibero irtoripset
(7,90 €)

Ohjeet arvontaan:

Arvontaan osallistut kommentoimalla tätä postausta ja lisäämällä toimivan sähköpostiosoitteen sille varattuun erilliseen kenttään (osoitteesi ei näy muille). Arvontaan on aikaa osallistua sunnuntaihin 08.11.2015 klo 24.00 asti. Julkaisen voittajan nimimerkin maanantaina 09.11.2015 ja otan yhteyttä voittajaan paketin postittamista varten.

Onnea!

Queen Of Everything Instagramissa / Bloglovinissa / Facebookissa

Eve / Queen Of Everything

133 vastausta artikkeliin “Marraskuun LivBox ja arvonta”

  1. Osallistun! Minkähän takia nyt sen jälkeen kun lopetin tilaamisen, niin Livbox on JOKA KUUKAUSI ollut semmoinen että oon hirveän katkera siitä ettei mulle tullut sitä. En oo kuitenkaan aloittanut uudestaan koska oon odottanut että just se seuraava boksi on semmoinen huono. Pessimisti ei pety :D

  2. Osallistun! Olen välillä harkinnut boksin tilaamista, mutta rahahommat tullut vastaan :)

  3. Mukana ollaan arvonnassa! Haha, hyvän paketin kasasit, siitä löytyy ainakin mun lemppari kosteusvoide (toi Vaseline) ja oon vannoutunu Neutrogena -fani !! :D

  4. Hei! Näitä postauksiasi on kiva lukea. On mukava lukea kun huomaa sun aitouden 😊 hyvää jatkoa sinulle ja toivon että onnetar suosii minua arvonnossa 😅😊

  5. Apua ihana arvonta!! todellakin mukana, ehkä vielä jonain päivänä tilailis itellekin LivBoxin ;) sun blogi on todella ihana ja inspiroiva, tykkään että kirjoitat asioista suoraan niinkun ne on, onneks löysin tieni tänne!

  6. Oiii..CK:n Eternity palautti minut Ateenan reissulle v.2000.. pienellä opiskelijabudjetillani päätin kerrankin ostaa itselleni ihan ”oikean” tuoksun ja päädyin Eternityyn Ateenan keskustan putiikissa. Ihana tuoksu, ihania muistoja❤️

  7. Tämmönen ois kiva ko olis Norjassakin. .. tai jos ois niin ainakin samoilla hinnoilla kuin Suomessa :)

  8. Monesti olen boxin tilaamista harkinnut. Toistaiseksi vielä jäänyt lukemaan näitä kuvauksia. Mutta siis, mukana arvonnassa :)

  9. Livboxit on ihania yllätyksiä! Sun arpoma settikin näyttää hyvältä! :)

  10. IHANA ARVONTA! Siis kaikki noista tuotteista on sellaisia, että tulisi todellakin käytöön ja tarpeeseen! Osallistun! :)

  11. Olispa kiva voittaa tällainen piristyspaketti tähän marraskuun pimeään aikaan…:)

  12. ompa kiva kun annat eteenpäin noi tuotteet mitä et itse käytä tai tarvitse !:) mukana ollaan :)

  13. Enpä ole koskaan aiemmin tälläisestä jutusta kuullut, pitääkin tutustua tarkemmin! Ja toki arvontaan osallistun

  14. Kiva arvonta :) On mielenkiintoista lukea aina tuo tekemäsi raportti boxin sisällöstä. Itse en ole vielä boxia tilannut mutta nyt olen saanut siitä ainakin hyvin tietoa, kiitos sinun :)

  15. Onpas kivoja juttuja tossa marraskuun boksissa, harmittaa kun en enää itse tilaa! Mutta ehdottomasti mukana arvonnassa!

  16. Kiva, kun pistit arvonnan pystyyn! Ja vahingon kiertämään :D Ei mutta oikeesti, käyttöä olisi kyllä monelle tuotteelle!

  17. Mukana arvonnassa! Kylläpä piristäisi työttömän arkea pikkuinen luksus :)

  18. Kivan näköinen arvontapakettu, monta mielenkiintoista tuotetta.

    Mukavaa pian alkavaa viikonloppua!

  19. Iskin silmäni kulmakarvageeliin, ostoslistalla uusi juurikin kyseistä sävyä. Kokeilen ensin onneani ;)

  20. Mukana arvonnassa! Olipa yllättävän positiivinen arvostelu boxista. ;) Harmitti sun puolesta kun viime vuonna olit pettynyt boxiin. Kiva että nyt on ollut enemmän mieluisia.

  21. Olipa kivannäköinen tuo uusin boksi. Muistan vielä sen Activeboxin, joka ei tainnut oikein lyödä läpi Suomessa :D Mä oon käynyt tuoksauttelemassa tuota Eternity now-tuoksua Sokoksella ja se on niin ihana, että tässä kovasti puntaroin lähtisikö asiakasomistajapäiviltä sellaisen hakemaan -20% alennuksella :)

  22. Hyvä paketti mustakin! Esim. toi Neutrogenan putsari on jäänyt mulla päivittäiseen aamukäyttöön ja mielelläni ottaisin uuden tilalle, sit kun loppuu :)

  23. Oli vitsi, ehdottomasti mukana arvonnassa! Ja nyt on kyllä LivBoxissa ollut niin kivoja tuotteita monena kuukautena että pitäisiköhän tuo tilata taas itsellekkin.. kiitti muuten näistä joka kuukauden esittelypostauksista, tykkään! :)

  24. Ihanan aito ja hauska postaus kaikkine kröhömeineen ;) hehheh. Mukaan arvontaan.

  25. Kiva lukee aina sun kokemuksia livboxista, odotan kuukauden livbox-postausta aina melkein kuin boxi olis tulossa itelle kotiin :D

    • Onhan se kokeiltava onneaan, muutama erityisen tarpeellinen tuote mukana :) Kiitos, jälleen niin hyvää tekstiä! 😊

  26. Mukana arvonnassa! Minulle nuo” jämät” kelpaisivat enemmänkin kuin hyvin!

    Kiitos muuten siitä Arvontahullut -vinkistä, jonka teit blogissasi aikaisemmin. Onni on ruvennut potkimaan minuakin pari kertaa viikossa sen kautta! :)

  27. Osallistun tietenkin. Kaikki arvottavat tuotteet näyttää kivoilta. Olisin itsekkin hämmentynyt liukuvoiteesta boxissa jos vielä sitä raskisin tilata. Vaikka eihän siinä tarkemmin ajateltuna mitään ihmeellistä ole.

  28. Hehe, oisin tykännyt tuosta RFSU:n tuotteesta. :D Sen tilalla sain Herbinan kasvonaamion, hyvältä vaikuttaa sekin.

    Kiva palkintopaketti! Erityisesti tuo Neutrogenan putsari, Vaselinen spray ja Lumenen muotoiluvaha on tosi hyviä tuotteita. Ripsiä nyt tarviin aina. :P

  29. mukana :) näitä boxeja on niin kiva seurailla blogeista, harmi kun ei itsellä ole mahdollisuutta tilata.

  30. Uuu, todellakin mukana arvonnassa! Ihan huippuja tuotteita. Jos olisin sinä niin olisin varmaan itsekkäästi pitänyt kaikki itsellä.. :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta