Queen of Eve on Halloween’s Eve


Pyhäinpäivän noita-akka, sellainen olen ollut tämän viikonlopun ihan luonnostaan. Synkkyyteen vaipuneena, kynttilänvalon äärelle hiljentyneenä, kotini on linnani -teemalla viikonlopun viettäneenä. Taustalla ei mitään ikävää, ei mitään negatiivista, eikä mitään huonoja uutisia. Olen vain ollut ihan tarkoituksella ehkä hieman omissa oloissani, silleen sopivasti melankolisena juuri tänä viikonloppuna. Mun mielestä sellainen pieni apatia ja itseensä käpertyminen on toisinaan ihan mukavaa, etenkin jos sen saa tehdä hyvässä seurassa. En ole masistellut yksinäni tai ollut aikaansaamaton, päinvastoin. Viikonloppuvieraana oli Minnan miesystävä Mr.Big ja heidänkin seurassaan tuli oltua. Katseltiin lauantaina Halloweenin kunniaksi Orphan-elokuva, jossa oli aika ahdistava tunnelma. Sopi siis iltaan varsin hyvin.


Mä ostin itselleni herkkuja perjantaina. Nachoja ja salsa-, sekä cheddardippiä, Marianne-suklaalevyn ja karkkipussin. Ensin nautin niin kuin olin suunnitellutkin, mutta loppujen lopuksi totesin herkkua olleen liikaa. En jaksanut kaikkea kerralla joten syöminen jakautui kahdelle päivälle, yksi olisi ollut parempi mutta minkäs sille voi kun on herkkukiintiö supistunut ihan itsestään ja itsekin niin väsynyt että kuukahtaa kesken parhaan illan. Vatsa siitä kuitenkin alkoi oireilemaan ja yllätyin kuinka vähästä loppujen lopuksi voi tulla huono olo. Kaipa se niin on että mitä vähemmän ja harvemmin herkkuja syö, sitä rankemmin elimistö reagoi kun niitä vetelee. Parempi siis syödä vähän pienempiä määriä kerralla ja vaikka useammin kuin viettää mitään hulluja mättöpäiviä. Niistä ei näemmä tule kuin mahakipuja, ällötys ja ihan kauhea väsymys.

Mutta hei, aika opettavainen kokemus taas. Eikä hetkeen tee herkkuja mieli. Ihan tuntui että tuosta suolamäärästä kaksoisleukakin kasvoi yhdessä yössä tuplakokoiseksi. Nyt siis takaisin ruotuun ja kohti arjen haasteita.

Toivottavasti teillä oli kiva Halloween!

Queen Of Everything Instagramissa / Bloglovinissa / Facebookissa

Eve / Queen Of Everything

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta