Rumaa persoonallisuutta ei pelasta kauneuskirurgiakaan


Kaikki tietää varmasti ne päivät kun on tukka hyvin, kaikki hyvin ja voi vaan kysyä että näkyyks kello. On suorastaan silkkaa kauneuden tuhlaamista jos sattuu hemmetin hyvä päivä ja lookki toimii, hiukset on likaisinakin ja aamulla herätessä täydelliset, meikit istuu kasvoille 10+ ja kulmakarvat ovat on point. Pakko ottaa sata selfietä ja suorastaan harmittaa ettei ole syytä mennä ihmisten ilmoille, sitä kun just tänään sattuu näyttämään niin hyvältä. Lähikaupassa käydessä hymyilyttää ja kassan kanssa haluaa heittää parit hyvät läpät, ja kerrostalon roskiksillakin sitä kokee tarvetta flirtata naapurin ysikymppiselle papalle.

Sitten on niitä päiviä kun peili sanoo NO! Ja puhelimen etukamerakin sanoo HELL NO! Sitä rumaa pärstää ja päin hittoa olevaa tukkaa ei pelasta mikään, ei kaikki kalleimmat ja laadukkaimmat meikitkään eikä edes kymmenen filtteriä päällekkäin ja sitä oikein häkeltyy kuinka voikaan näyttää niin kamalalta. Mistä tuli kolmas leuka, miten noi silmäpussitkin tolleen pullottaa ja kaikissa kuvissa hölmö ilme ja katsoo kieroo vaikka kuinka yrittää. Ei tuu mitään, parempi pysyä neljän seinän sisällä.

On olemassa myös sellaisia päiviä jolloin fiilikset on vähän mitä sattuu ja voi kokea sekä ylpeyttä että ärtymistä itsestään. Parhaassa tapauksessa saman päivän aikana sitä oikein yllättyy kuinka hyviä kuvia tuleekaan ihan ensiyrittämällä, ja työpaikan vessan peilistä katsoo joku tajuttoman hyvännäköinen muija, mutta aamullahan vasta vitutti reisiläskit ja mahamakkarat, ja hyvä kun ei itkua vääntänyt kun tajusi olevansa ihan paska. Tästä tullaankin siihen että moni asia on omista fiiliksistä kiinni ja siitä miten siihen päättää asennoitua. Nämä voi olla jotain PMS-juttuja, naisten hullutuksia tai ihan vaan persoonakohtaisia asioita, mutta itse aina välillä olen jotain näistä ja näitä kaikkia. Mulla on hyviä päiviä ja huonoja päiviä, ja toisinaan sitä on vaan tyytyväisempi ja itsevarmempi kuin toisina päivinä.


Itse korostan aina sitä kuinka ketään ei pitäisi arvottaa ulkonäön perusteella, ja mä kiinnitänkin huomiota lähinnä ihmisten yleisolemukseen ja tietysti eniten siihen tärkeimpään, eli persoonaan. Pääasiassa katselen muita ihmisiä neutraalisti tai positiivisessa mielessä ellei oteta huomioon jotain todella silmiinpistävää asiaa kuten liian vahvaa rusketusta (itseruskettavien liikakäyttö), maksamakkaran väristä huulipunaa, tai yleisesti liian trashyä vaikutelmaa. Nämä kuitenkin ovat lähinnä henkilöiden omia valintoja eikä niinkään ulkonäön ominaisuuksia, joten toisaalta siihen voi vaan todeta että, whatever floats your boat, kukin päättää itse miltä haluaa näyttää ja se ei muille kuulu (näkyy kylläkin).

Siitä huolimatta etten itse arvota ihmisiä ulkoisen olemuksen mukaan ja erityisemmin kiinnitä huomiota muiden alipainoon/ylipainoon, rintojen/reisien/takapuolen kokoon ja malliin tms, huomaan tekeväni sitä itselleni. On vaikea olla objektiivinen kun on niin lähellä, ja kun asia koskettaa itseään ei enää samat opit toimikaan yhtä hyvin. Jos mä käsken muita olemaan murehtimatta heidän ulkonäkönsä mahdollisista puutteista tai jotain muutettavissa olevasta asiasta (kuten vaikka ylipaino), on aika järjetöntä etten itse elä sen oman ohjeeni mukaan. Practise what you preach…


Mä olen aina suhtautunut hyvin suopeasti kauneuskirurgiaan ja erilaisiin kauneuskirurgisiin pientoimenpiteisiin, ja olen sijoittanut itseeni ja ulkonäkööni yli viisinumeroisen luvun. Mulle on tehty mm. ylimääräisen vatsanahkan kiristysleikkaus ja ommeltu vatsalihakset vatupassin suoriksi, on kiristetty alleja poistamalla ylimääräistä nahkaa ja rasvaa, on tehty rasvaimua pariinkin kertaan ongelmapaikkoihin ja kohotettu rintoja ja noston lisäksi tungettu vielä implantit pitämään pakka kasassa jatkossakin. Sen lisäksi olen täyttänyt huuliani jo kolmesti ja aion tehdä sen neljännenkin kerran, mun kulmakarvoja on kohotettu botoxilla ja multa löytyy ripsipidennystä, hiuspidennystä ja ties mitä pienenmpää fiksausta.

Osan olen tehnyt siksi koska olen halunnut korjata tuhoamaani ulkonäköä saadakseni takaisin sen millainen oikeasti olen, ja osan taas siksi että kauneusihanteissani pyrin muokkaamaan itseäni tiettyyn suuntaan. En kuitenkaan halua ajatella että näiden tekeminen tai tekemättä jättäminen muuttaisi minua persoonana mitenkään parempaan suuntaan tai vaihtoehtoisesti tekisi minua huonommaksi jonkun silmissä. Suhtaudun itse näihin asioihin niin että koska ne ovat tehneet mulle paremman olon ja saan niistä mielihyvää niin ne ovat mulle hyviä juttuja. Mun kauneus ei määrity pelkästään sen ympärille kuinka kauniille näytän ulkoisesti, vaan hyvin pitkälle sen mukaan millainen olen sisäisesti. Rumaa persoonaa ei korjaa kallein kauneuskirurgiakaan ja mä haluan olla hyvä ihminen.


Se että haluan muuttaa, parantaa ja päästä eroon joistain asioista mun ulkonäössä ei kuitenkaan saa määrittää sitä millainen mä olen ihmisenä, ja olisin mä 30kg laihempi, nahkat niin kireällä että kyljet sois tai mitä vaan, mä en ole silti yhtään sen parempi ihminen silloin, enkä yhtään sen huonompi ihminen nyt. Mä oon silti se sama Eve. Oli mua leikelty tai ei tai on mulla huono hiuspäivä tai mikä tahansa, niin just tänään mä taas päätän että mulla on hyvä päivä ja oon kaunis ja arvokas ihminen kaikkine vikoineni, ja oon täydellinen just tällaisena kuin olen.

Queen Of Everything Instagramissa / Bloglovinissa / Facebookissa

Eve / Queen Of Everything

12 vastausta artikkeliin “Rumaa persoonallisuutta ei pelasta kauneuskirurgiakaan”

  1. Haluaisin tietää taustoja kaikille noille sinulle tehdyille kauneusleikkauksille, mikä ajoi sinut noihin kaikkiin operaatioihin? Siis tarkoitan niitä syvällä taustalla olevia syitä, esim. lapsuuttasi, perhettäsi, menneitä tapahtumia. Mitä arvelet, onko menneisyydelläsi yhteyttä siihen, että olet halunnut parantaa ulkonäköäsi kauneuskirurgialla? Eli tuntuuko sinusta siltä, että et riitä sellaisena kuin olet, vaan aina itsestä voi tehdä paremman, vaikka sitten keinotekoisin keinoin? Oletko saanut operaatioista samanlaista tyydytystä kuin ahmimisesta? Itse näen valitettavasti ahmimisessasi ja kauneusoperaatioissasi selvän yhteyden.

    • Mielenkiintoinen kysymys, mutta mulla on varmaan tylsempi vastaus kuin osasit odottaa :D

      Kuten kirjoitin, 90% kauneuskirurgisista toimenpiteistä ovat olleet ns. korjaavaa, ei ulkonäköäni muuttavaa vaan entisen palauttavaa. Sairaalloisen ylipainon ja isojen painonvaihteluiden myötä mm. vatsanahka ei täysin palautunut ja sen halusin leikkauttaa (Suomessa näitä saa myös terveydellisistä syistä kunnallisella puolella ilmaiseksi, joillain laihduttaminen tai raskauskin voi jättää paljon ylimääräistä nahkaa + rasvaa joka aiheuttaa tulehduksia ym). Samoin rintojen kohotus + implantit ovat itse aiheuttamani tuhotyön korjausta, ja myös brachioplastia (allien kiristys). Nämä kauneusleikkaukset ovat virallisesti olleet ns. ”korjausleikkauksia”.

      Todennäköistä on että minulta voidaan joskus vielä joutua leikkaamaan esim. sisäreisistä ylimääräistä nahkaa mikäli kaikki ei vetäydy ja paino vain putoaa (taas terveysriski jos nahkaa on liikaa, se hautuu, tulehtuu, rikkoutuu jne). Noihin isompiin kauneusleikkauksiin (vatsa, rinnat, käsivarret) en olisi koskaan mennyt ellen olisi lihonut lähemmäs 200kg painoiseksi. Omana alkuperäisenä itsenäni minulla ei ollut koskaan tarvetta niille, ja olen ollut tyytyväinen vatsaani, käsivarsiini, rintoihin jne ennen kuin ne olen itse tuhonnut. Sen sijaan mm. rasvaimut ovat selkeästi yhteydessä ahmimishäiriöön, olen käyttänyt niitä jonkinlaisena pikaparannuksena ja oikotienä siihen kun ei vaan pysty laihtumaan (näin siis jälkeenpäin ajateltuna).

      Huulten osalta iän myötä on alkanut suupielet kääntymään alaspäin ja huulten yläreunat sisentymään niin että puna-alue pienenee, se saa näyttämään vihaiselta ja ihailen kauniita ja muhkeita huulia (en kuitenkaan haluaisi övereitä). Siinä alunperin palautin omaani, mutta nyt voin tunnustaa että olen ottanut enemmän kuin olisi omasta takaa, se johtuu ihan kauneusihanteistani. Kulmakarvojen nostoon botox oli hyvä juttu, korkea otsa ja hieman raskaat kulmat on olleet mulla aina, joten sillä sai kivasti lookkia freesattua vaikkei kyse ole kovin isosta muutoksesta, ja kaiken lisäksi tulos on ohimenevä.

      Olen aina pitänyt itseäni ihan kauniina enkä ole koskaan tehnyt mitään joka varsinaisesti muuttaisi ulkonäköäni. Joskus nuorena inhosin isoa pottunokkaani ja olin päättänyt että leikkaan sen isona, mutta sittemmin totuin ja nykyään pidän sitä persoonallisena. En menisi nenäleikkaukseen ellen esim. voittaisi lotossa, enkä välttämättä sittenkään. Ulkoisesti en koe että minulla olisi normaalipainoisena ihmisenä ollut koskaan minkäänlaisia paineita, mutta kyllä se oma peilikuva alkoi suorastaan kuvottamaan kun näki mitä kaikkea tuhoa lihominen ja laihtuminen teki. Näytti pahalta ja myös tuntui pahalta, ihan fyysisestikin joistain asioista oli haittaa.

      Siitä olen sun kanssa samaa mieltä että mulla on usein ollut tunne ettei mikään riitä, ja jollain lailla ne ovat peilautuneet varmasti myös tähän. Isäni itsemurhan aiheuttama hylkäämiskokemus joka on jatkunut aina parisuhteiden päättyessä miesten tahoilta on vahvistanut sitä tunnetta että mitä tahansa teen ja millainen tahansa olen, se ei ole koskaan tarpeeksi. Nyt tuntuu että voin elää asian kanssa aika hyvin, ja ainoana ongelmana koen ahmimishäiriön ja sen myötä tulleen ylipainon, en niinkään yksityiskohtia ja vikoja vartalossani.

      Avasiko tämä yhtään asiaa? :)

    • Avasi, kiitos kun vastasit. Vielä tuli mieleen, että onko sinulla tallessa kuvia tuolta ajalta, kun koit että ulkonäössäsi oli korjattavaa? Et varmaan halua niitä silti blogiin laittaa, vaikka kyllä ainakin henkilökohtaisesti kiinnostaisi nähdä se lähtötilanne ennen noita operaatioita.. Olet kaunis nyt, ja uskon että olit ennenkin! :)

  2. Muistatko minkä hintanen toi botox-käsittely oli? Kauanko sen tulokset kestää? Pitäs varmaan googletella, en oo vaan jaksanu vielä :D
    Mut mahtavaa miten avoimesti kerrot jutuistasi :)

  3. Pakko sanoa että onpas tuo kaunis ja freesi kuva jossa hampaasi näkyvät! :) kauneuskirurgiasta sen verran, että hyvä vaan että täällä meidän perähikiälläkin näistä asioista puhutaan jo avoimemmin. Peukut siitä!

    • No kiitos :) Niin, tämä on aika tabu aihe ja monet salaa kaikkia operaatioita ja pikkufiksauksia joita heille on tehty. Toisaalta, jokaisen oma asiahan se on eikä sitä periaatteessa ole tilivelvollinen kellekään, mutta toisaalta… mua ärsyttää se että feikataan ettei mitään olisi tehty, ei myönnetä sitä tai jopa suoranaisesti valehdellaan ihmisille vaikka usein sen näkee sokeakin otsallaan. Huulet on yksi hyvä esimerkki siitä joiden täyttö näkyy aika helposti koko kansalle. Toki esim. omani ovat tähän mennessä olleet aika maltilliset joten ne eivät ole päässeet turpoamaan niin isoiksi että ihmiset niihin olisivat kiinnittäneet huomiota, mutta monet täyttävät niin paljon että huulet on koko ajan törröllään ja turpa rullalla. Se on ihan fine eikä siinä ole mitään väärää, mutta kaikenlainen paskanjauhanta sen asian kieltämiseksi on mun hermoja raastavaa. Mä sanon ennemmin suoraan. Paljon helpompi silleen enkä koe että mulla olisi mitään syytä hävetä.

  4. Aikalailla teikäläistä on operoitu. Eikä siinä mitään. Jokainen valitsee itse.
    Huomaan vaan että sä aika paljon kiinnität huomiota ulkoisiin asioihin. Ulkonäköön, kulmakarvoihin, sisustukseen ja vaatteisiin ja silti samaan aikaan kuitenkin jotain on vialla sisällä, koska sairastat syömishäiriötä ja ahdistuneisuutta.
    Ehkä vastaukset löytyy sisältä. Ehkä onni ei tulekkaan shoppailusta ja oman kuoren kiillottamisesta vaan jostain syvältä itsestä. Pysyväää tyydytystä ei tuo uudet materiat tai silikonit. Ei ruuan ahmiminen tai ns. luksus.
    Something to think about.
    Niin moni etsii jotain. Ulkoa. Ulkoisista asioista. Vaikka mikään sellainen ei auta.
    Se mitä on, on jo olemassa. Se täytyy vaan oivaltaa

    • On jouduttu paljon korjailemaan, totta. Tämä kohtalo on useimmilla sairaalloisen lihavilla ihan pakollinen viimeistään sitten kun on laihtunut tarpeeksi. Kaikilla ei valitettavasti nahat kuroudu ym. laihtumisen jälkeen voi tulla paljon ongelmia ja terveysriskejä ärtyvän ihon kanssa. Missään tapauksessa en olisi vapaaehtoisesti mennyt mihinkään vatsanahan kiristyksiin ym, mutta pakkohan se on kun oli kroppa pilalla ja se aiheutti sekä fyysisiä että psyykkisiä oireita. Terveydellisistä syistä noita joudutaan tekemään suurimmaksi osaksi, semmoista se on.

      Ja kyllä, kiinnitän paljon huomiota ulkoisiin asioihin, sillä olen hyvin esteettinen ihminen. Aika monet ihmiset ovat ja rakastavat kauniita asioita, kauniita vaatteita, kaunista kotia missä on hyvä olla. Jotkut peilaavat itseään tuntitolkulla ja pistävät kaikki rahansa ulkonäköönsä, oli se sitten vartalon muokkausta punttisalilla tai kirurgiaa, kaikki silti jonkun muutoksen edestä sen tekevät, eivät vain pelkän hyvän olon ja hyötyliikunnan.

      Siinä olet oikeassa ettei syöminen tms. shoppailu tuo pysyvää onnea, vaan sen pitää kummuta itsestään sisältä. Mutta jos jotain on rikki on se ensin korjattava, ja sitä minä ainakin nyt hoitosuhteessani toteutan. Siellä kannustetaan shoppailuun, itsensä hemmotteluun, ja kaikkeen sellaiseen mistä nautin syömisen ulkopuolella. En tiedä ovatko ne sitten jonkun mielestä huonoja ja vääriä asioita, mutta eivät ainakaan syömishäiriöklinikan ammattilaisten mielestä, mutta toki me ollaan kaikki erilaisia :)

  5. Moikka! Mä olisin kiinnostunut kuulemaan kokemuksestasi tuosta ihonkiristyksestä. Missä kävit? Oletko tyytyväinen? Paraniko hyvin? Tuliko ongelmia? Suositteletko? Mitä pitäisi ottaa huomioon? Itse olen myös harkinnut vatsan ihonkiristysleikkausta näin laihdutuksen jälkeen. Nahka ei vain tunnu palautuvan ja tekee hallaa itsetunnolle. Noin 40kg laihduttaneena haluaisi vihdoin olla tyytyväinen kroppaansa, mutta ei, kun löysä, ruma nahka vain jäi..

    • Kävin Virossa omakustanteisesti, Christinas Clinic kautta. Suomessa saa ilmaiseksi kunnallisella jos lääkäri pistää lähetteen ja kokee sen terveysriskiksi ja aiheuttavan haittaa potilaalle. Mä halusin muitakin juttuja niin maksoin pakettihinnan ja siksi valinta oli toinen.

      Olen tyytyväinen, leikkauspöydälle jäi 4,5kg rasvaa ja nahkaa, noin 30cem korkea nahkasuikale suoristettuna (oli siis sellainen roikkuva pussi), lonkasta lonkkaan arpi, menee aivan häpyluun päällä joten jää täysin alushousujen alle. Mulla vielä poikkeuksellisen esteettinen arpi, kuin kynällä tehty valkoinen viiva, mielestäni kauneimpia mitä olen nähnyt koska se on tehty niin alas kuin voi. Suomessa tehdyt ei ole ihan niin kauniita koska ovat enemmänkin korjausleikkauksia eikä estetiikkaa mietitä niin paljoa, mutta lopputulos on aina 100 varmasti tuhat kertaa parempi kuin se läski/nahkaläppä.

      Parani tosi hyvin, pe leikattiin ja ma menin jo töihin. Jotkut tarvii viikon tai pari saikkua. Mä olin ihan ok. Vatsalihakset kun ommeltiin yhteen niin tunne sen jälkeen oli kuin hirveän vatsalihastreenin jäliltä, eli tosi kipeät ne lihakset. Vatsanahka muuten oli todella kireä ja maha ihan littana, pelkäsi suoristaa itsensä mutta muuten ei mtn. Suosittelen, elämäni paras päätös, tasapainotti kropan ja tuli ihan erilainen fiilis. Ainoa mitä on niin tunto ei ole kovin hyvä alavatsalla, mutta se ei haittaa mitenkään. Jonkun verran jtn hermovaurioita tulee väkisinkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta