Kaunis, nuori, lahjakas ja rakas

Mä olen ainoa lapsi ja toisinaan aiheesta puhuttaessa mulle kommentoidaan että se kuulemma näkyy ja kuuluu. Mulle on sanottu ettei ole vaikea huomata ja tiedostaa sitä että olen perheen ainokainen, hartaasti toivottu ja haluttu, tarkkaan harkittu. Tämän voisi kuvitella tarkoittavan sitä että olen itsekäs minäminäminä-ihminen tai en osaisi jakaa asioita toisten kanssa koska olen tottunut saamaan kaiken yksin itselleni, mutta ei sillä oikeasti viitata mihinkään niin negatiiviseen. Musta varmasti näkyy se että olen tottunut saamaan lähes kaiken minkä haluan, mutta se ei tarkoita sitä että minut varsinaisesti olisi hemmoteltu pilalle. Sen sijaan olen hyötynyt siitä siten että olen saanut vanhempieni ja äitini ollessa myöskin ainoa lapsi hänen vanhempiensa eli isovanhempieni jakamattoman huomion, en tullakseni itsekeskeiseksi törpöksi vaan kokeakseni itseni rakastetuksi ja huomioiduksi. Minulle on aina ollut aikaa ja minulle on voitu antaa elämässä paljon.


Vaikka mulla on aina ollut kaikki niin yksi asia mitä minulle ei kuitenkaan ole voitu tarjota on sisarus. Joskus lapsena kysyin miksei minulla ole veljeä tai siskoa, mutta en kuitenkaan osannut sellaista kaivata. Minusta tuli itsenäinen ja omatoiminen, hyvin mielikuvituksekas lapsi joka osasi leikkiä paljon yksinään ja saada itsensä viihtymään. Minusta tuli lapsi joka vietti paljon aikaa myös aikuisten seurassa ollen ainoa lapsi, opin kuuntelemaan ja myös kiinnostumaan. Mielestäni etenkin vanhuksilla oli paljon mielenkiintoisia tarinoita elämästä ja maailmasta, ja aikoinaan ollessani sattumoisin myös erään kerrostalokotimme ja pihapiirimme ainoa lapsi, kulutin aikaani talon mummojen ja pappojen kanssa pihakeinussa istuen ja kuunnellen tarinoita entisajoista, sodista, siitä millaista joskus oli ja kyselin kaikkia asioita. Opin elämänviisauksia ja sain siitä tietynlaista rauhaa. Osasin myös olla ja kuunnella.


Oikeastaan vasta aikuisena olen alkanut kaipaamaan sisarusta, sillä sukuni on pieni enkä ole kovin aktiivisesti tekemisissä kauempien sukulaisten kanssa. Minulla on vain hyvin vähän serkuksia ja lähisukulaiseni koostuvat äidistäni ja isäpuolesta. Ei ollut sellaista ihmistä kuka kulkisi koko ajan rinnalla ollen osa perhettäni, sellaista pysyvää tukiverkostoa. Joskus kadehdin kulloisenkin parisuhteen mukana tulleita sisaruksia josta mieheni sai nauttia, ne sisarussuhteet olivat kivoja, ja onneksi olen saanut myös jätettyä niitä elämääni vaikka parisuhteet ovat loppuneetkin. Anoppilaakin on ollut aina aika ajoin lainassa, mutta fakta on että sukuni ja perheeni on pieni.

Mulla on kuitenkin käynyt onni elämässä, sillä olen löytänyt itselleni sisarussuhdetta vastaavan ystävyyssuhteen aikuisella elämällä. Muuttaessani Helsinkiin 2012 vuoden alussa, tapasin ihanan Jaanikan joka oli nuori, kaunis ja lahjakas, paljon sellaista mitä itse haluaisin olla ja myös paljon sellaista mitä itsekin olen. Välillemme kasvoi ystävyyssuhde jonka side on erilainen kuin muilla kavereilla. Alusta asti tunsin itseni isosiskoksi ja sain samaa takaisin. Jaanika kertoi kokevansa itsensä pikkusiskokseni, joten me kaksi ainokaista lasta löysimme kauan kateissa olleet sisarensa toisistamme.


Parhaita hetkiä Jaanikan kanssa on kaikki yhteiset reissumme ja retkemme, yökyläilyistä puhumattakaan. Me usein halutaan olla kerralla yhdessä ihan kunnolla, koska on hauska riekkua yötä myöten, syödä hyvin, tehdä jotain ja puhua kaikenlaisia asioita, ei vain pikaisesti treffata tai kahvitella. Yhdessä me hullutellaan ja puhutaan kaikista asioista maan ja taivaan välillä, sellaisistakin mistä moni ei muiden kanssa ehkä puhuisi. Suoraan ja kainostelematta, sellaisena kuin asiat oikeasti ovat.

Jaanika on aivan uskomaton laulaja, esittää covereita ja tekee omia biisejä, ja yksi paras syntymäpäivälahja ikinä oli kun Jaanika esitti juhlissani Adelen Someone Like Youn acappellana. Mä uskon että tuo tyttö vielä breikkaa joskus oikein kunnolla ja joku iso levy-yhtiö ottaa sen suojiinsa. Siinä on tähtiainesta! Kuunnelkaa vaikka: Janely Music Youtubessa

Jaanikaa voi fanittaa myös Facebookissa fanisivulla Janely sekä seurata profiilissa Jaanika Leino


Ystävyyssuhteemme kantava voima on ikäeromme hyvät puolet, se kuinka minä voin antaa perspektiiviä asioihin reilusti yli 10 vuotta vanhempana, ja se kuinka näen itseni nuorena Jaanikana. Jaanika puolestaan tuo minulle sitä nuoruuden raikkautta ja freesiä tatsia, tietynlaista hulluutta ja vallattomuutta jonka haluan säilyvän itsessäni vielä kahdenkymmenen vuoden kuluttuakin. Jaanika on kaunis, nuori ja lahjakas, ihana taiteellinen maailmanvalloittaja ja haaveilija, ikuisesti liikkeellä oleva adhd-hössöttäjä. Sellainen joka tuo minuun virtaa, ja keneen minä voin luoda hieman rauhaa. Olemme ikäerostamme huolimatta ja elämänkokemuksen kasvattaman eron muokkaamina silti hyvin samanlaisia: herkkiä ja uniikkeja taisteluperhosia.

Täytyy olla todella kiitollinen että vielä aikuisena voi elämässä löytää jotain tälläistä, kuin sen kaivatun sisaruksen jolle voi kertoa kaiken ja kuka kertoo mulle kaiken <3

Jaanikan sanoin, I want you to STAY

-BLOOD MAKES YOU RELATED, LOYALTY MAKES YOU FAMILY-

Queen Of Everything Instagramissa / Bloglovinissa / Facebookissa

Eve / Queen Of Everything

4 vastausta artikkeliin “Kaunis, nuori, lahjakas ja rakas”

  1. Hyvin kirjoitettu, itse olen myös kasvanut ainoana lapsena ja tuo ”kaiken saaminen” on tuttua. Nyt aikuisena se että lapsena/nuorena sai miltein kaiken haluamansa on kääntynyt oikestaan voimavaraksi. Jos haluan jotakin olen valmis tekemään sen eteen kaikkeni jotta saan sen! Ihanaa että olet löytänyt noin ihanan ystävyyssuhteen aikuisiällä :) kivaa viikonloppua!

    • Ajattelen ihan samoin, mun mielestä siitä on ollut pelkkää plussaa (ellei sitä lasketa että sukua ja läheisiä voi olla tätä kautta vähemmän) :) Toivottavasti myös sulla oli kiva viikonloppu!

  2. MIelenkiintoista lukea siitä, millaista on olla perheen ainoa lapsi. Kovin montaa ainutta lasta lähipiirissä ei ole, joten näitä kokemuksia on suurperheen lapsena kiinnostavaa lukea. Mun mielestä se on vähän hassu yleistys että ajatellaan että ainoa lapsi saa ”kaiken”. On aika paljon vanhemmista kiinni millaiseksi lapsensa opettaa. Esim. rahan arvon voi opettaa sille ainokaiselleenkin jos siihen on halua. Uskon että lapsella on paremmat mahdollisuudet tasapainoiseen elämään aikuisena, jos hän on saanut aikaa ja huomiota vanhemmiltaan (ja tämä ei siis tarkoita sitä, etteikö kaikille tulisi ongelmia jossain vaiheessa elämää, vaan ennemminkin sitä että itsetunto on rakentunut todennäköisemmin terveemmin ja siten kyky kohdata ongelmia on erilainen).

    Jos kiinnostaa lukea oma näkökulma aiheeseen, löydät sen osoitteesta http://artslifemarkerita.blogspot.fi/2015/04/millaista-on-olla-suurperheen-lapsi.html

    • Mulla on useampikin parhaista ystävistä ainoa lapsi, jotenkin vaan sattunut sellaisia kohdalle. Suurimmalla osalla on kaksi, ja suurperheet vähemmällä. Kiitos linkistä, käyn lukemassa sun jutun :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta