Herkuttelu ja huono omatunto

Kuka käski olla läski? Sitä tulee aina välillä pohdittua. Totuushan on se ettei kukaan käskenyt että ihan sitä itseään voi syyttää, mutta mulla ei ole oikeastaan koskaan mitenkään syyllinen olo ja omatuntoni on puhdas. Ei, en tarkoita että tässä olisi käynyt samanlailla kuin muutamille kuuluisille dopingista kiinnijääneille että talkkari olisi salaa piikittänyt ylimääräisiä kaloreita kroppaani, mutta kun se ruoka on vaan niiiiiiin hyvää ja sitä syödessä tulee niiiiiin hyvä mieli. Siinä unohtuu kaikki maailman murheet kun käsi uppoaa kyynerpäätä myöten sipsipussiin ja välillä saa pyyhkiä rasvaa, suolaa ja sokeria suupielistä. Ja ei, en mä ketään syytä (en edes itseäni). Vahingossa en oo herkutellut ikinä, kyllä ne tietoisia valintoja on ollut joka kerta. Mä halusin syödä ja mä päätin syödä. Mitä sitä katumaan?

20150514_133526_resized
Syömishäiriöklinikan ryhmäterapiassa käydessäni korostui aika vahvasti se että mä olen muihin ihmisiin verrattuna aika erilainen tästä kohtaa. Mun omatunto on puhdas eikä mua kaduta, enkä koskaan pode syömisen jälkeen syyllisyyttä, toisin kuin suurin osa ahmimishäiriöisistä. Mä en vaan osaa katua jotain asiaa mistä nautin ja mistä mulle tulee hyvä olo. Miksi ihmeessä katuisin sitä että syön? Ennemmin mua kaduttaisi jos tekisin jotain kamalaa vasten tahtoani, mutta mähän tahdoin syödä. Mä valitsin syödä jotain epäterveellistä mutta syntisen hyvää, ei mua kukaan siihen pakottanut eikä mulle tullut siitä huono olo, päinvastoin. Sitäpaitsi ei se katuminen auta mitään. Silti ne herkut on syöty ja kalorit kertyy makkaroiksi vyötärölle ja heltaksi leuan alle. Tulee vaan paha mieli turhasta katumisesta, siksi menneitä ei mun mielestä kannata murehtia kun ei niitä voi muuttaakaan.

2015-06-23 09.05.33_resized
Sen sijaan aina voi yrittää tsempata jatkossa, yrittää edes pientä korjausliikettä ja ohjata valintojaan oikeampaan suuntaan. Ei jäädä pahaan oloon vellomaan vaan mietitään että mites seuraavalla kerralla, jos mä nyt tekisinkin niin ettei ihan niin paljon ahmituta? Tai jos ahmin, en jää kierimään itsesäälissä vaan reippaasti jatkan siitä mihin jäin, täsmäsyömisen ruokarytmiä jatkaen. Nyt mä koen onnistuneeni siinä aika hyvin, sillä vaikkakin olen syönyt vähän mitä sattuu aina välillä, en ole silti heittänyt lusikkaa nurkkaan ja ajatellut että ”no niin, siinä meni sekin sitten, sama se on syödä koko loppupäivä paskaa kun kerran aloitinkin…”, vaan olen sitten sen hetken syönyt herkkuja kun on tehnyt mieli, ja pääsääntöisesti pystynyt palaamaan takaisin hetkeen joka oli ennen herkuttelua. Minnan kanssa yhdessä asuen olen jopa syönyt kotona lämpimiä aterioita ja paistanut itselleni 800g vähärasvaista jauhelihaa, joten kaikki syöminen ei ole pelkkää välipalapainotteista napostelua. Olen onnistunut syömään muutaman hyvän aamiaisenkin, ja siitä olen iloinen!

20150619_083131_resized_1
Tän jutun pointti onkin juuri se että turha on piiskata itseään mahdottomiin, ja turha on velloa siinä mahdollisessa pahassa olossa minkä aiheuttaa itselleen soimaamalla menneistä syömisistä. Niihin ei voi enää vaikuttaa joten katse eteenpäin ja kohti seuraavaa ateriaa! Parempi focus, parempi mieli, ja miksi vihata itseään kaikista virheistä? Eihän sitä tee muillekaan. Annetaan anteeksi ja ollaan parempia ihmisiä jatkossa, silleen se hyvä tulee :)

Eve / Queen Of Everything

4 vastausta artikkeliin “Herkuttelu ja huono omatunto”

  1. Sää olet kyllä oivaltanut luultavasti sen, mikä tulee olemaan sun avain parantumiseen! Syömishäiriöstä (itellä anoreksia) parantuessa tulee pakostakin takapakkeja mutta turha niihin on jäädä asumaan ja pistää ns. läskiksi koko homma taas kerralla. Eihän se vie yhtään mihinkään!
    Tosi hyvä ja ihanan tsemppaava teksti. Kaikkea hyvää sulle! :)

    • Tosta oon tosiaan aika hyvin päässyt pois. Syön mitä syön ja sitten jatkan taas siitä mihin jäin. Turha sitä on koko päivää/viikkoa tuhlata sitten samalla linjalla :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta