Shopping inspiration

IMG1
Vierailen erilaisissa nettikaupoissa päivittäin, ja on aika hurjaa ajatella että vielä parikymmentä vuotta sitten moinen oli ihan utopiaa, enkä ihan aluksi voinut kuvitellakaan että sieltä oikein mitään ostamisen arvoista löytyy, hah kuinka väärässä olinkaan. Ellos on ollut yksi mun suosikkeja ihan vuosikausia ja tsekkaan heidän sivunsa ainakin 2-3krt kuukaudessa, yleensä jopa viikottain. Aina en toki mitään osta mutta kerään tavaraa toivelistalleni ja hyödynnän tilanteet jolloin on hyviä tarjouksia. Nyt pinnalla on olleet kesäkengät, uimapuvut, rantavaatteet, kesävaatteet yleensäkin, ja tietysti kodin jutut alkoi taas kiinnostamaan kun uusi asunto löytyi, vuokrasopimus on allekirjoitettu ja muuttotohinat alkaa ensi kuussa.

Ylläolevan kuvan Trend Update – Resort Style lomahenkisiä vaatteita ja asusteita löydät täältä!

hemtrender_refineelegance
Kodin trendeihin inspiraatiota kävin tsekkaamassa Elloksen kollaaseista ja erilaisia mukavia mallityylejä olikin esillä, niihin pääset tästä! Mikään esillä olevista tyyleistä ei täydellisesti mua kuvannut, mutta niiden perusteella kuitenkin kallistuin eniten ylläolevan kuvan tyyliin. Mä vaan oikeesti tykkään vähän näyttävämmästä ja dramaattisemmasta, saisi olla enemmän blingiä ja värit vahvempia. Siltikin, ihan kivoja juttuja! Mä meen huomenna mittailemaan uutta asuntoa niin sitten pääsen vähän enemmän miettimään kokonaisuutta, paljon on tekstiilejä, kalusteita ym hankittava, ja tyyliä hiottava kahden naisen mielihalujen mukaan sopivaksi. Onneksi ollaan samoilla aalloilla, mä vähän rönsyilevämpi ja blingimpi, Minna selkeempi ja maanläheisempi, mutta suuntaviivat on samat ja se helpottaa :)

1522_offer_landing_main
Nyt on siis se vaihe kun koulut loppuu, lomat alkaa, on juhlia ja valmistujaisia, häitä ja omia menoja. Kesä alkaa virallisesti ensi viikolla ja kevään viimeisen viikonlopun kunniaksi haluan muistuttaa hyvistä tarjouksista. Elloksella on nyt viikonlopun ajan ihan huipputarjoukset voimassa, joten sunnuntaihin asti on mahdollisuus shoppailla ja saada tuntuva alennus ostoksista. Alennuksen saa myös merkkituotteista!

10,- alennusta* kun tilaat vähintään 35 eurolla
20,- alennusta* kun tilaat vähintään 60 eurolla
30,- alennusta* kun tilaat vähintään 90 eurolla

Korkein alennus on 100 euroa 300 euron tilauksesta!

Koodi: 315735

*Tarjousehdot: Alennus koskee uutta tilausta Elloksen valikoimasta. 10,- alennus edellyttää vähintään 35 euron tilausta, 20,- alennus vähintään 60 euron tilausta ja 30,- alennus vähintään 90 euron tilausta. Korkein alennus on 100 euroa 300 euron tilauksesta. Alennus on voimassa 31.5.2015 asti. Pienin toimitettava tilaus on 25 euroa. Toimituskulut lisätään tilauksen loppusummaan. Alennusta ei voi yhdistää muihin alennuksiin tai tilaajaetuihin, ale-/kampanjahintaisiin tuotteisiin, huonekaluihin, elektroniikkatuotteisiin ja -tarvikkeisiin, Guest Designer -tuotteisiin eikä Ellos Matkojen tuotteisiin. Ostosumman perusteella myönnettyjä alennuksia saatetaan harkita uudelleen palautusten yhteydessä.

Postaus sisältää Affiliate-linkkejä

Eve / Queen Of Everything

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta