Jännäkakat housuissa

IMG_20150521_151908Paniikki iskee, hermostunutta naurua, kädet tärisee, kurkkuun nousee pala… Silti vielä hymy irtoaa…

On tää kyllä niin maan hemmetin hämärää ja jänskää touhua tää asunnon etsiminen, hakeminen ja varmaan lopulta se muuttaminenkin jos jonkinlaisen katon päänsä päälle saa. Tällä hetkellä on sellainen tunne että huijuijui, aivan kamalaa ja hampaat kalisee, hakijoita on aika paljon vähän joka paikkaan vaikka vuodenaika on vielä aika otollinen vuokra-asunnon hankintaan. Nyt vedellään siis ihan yks risti nollaa sen suhteen että sattuuko säkä vaiko nou. Aikamoisella tuurilla varmaan seilataan kun pienten hakemuslappusten perusteella päätökset tehdään, toki siinä on se pieni hetki jonkinlainen mahdollisuus tehdä vaikutus välittäjään, mutta välittäjä harvoin on henkilö kuka lopulta päättää.

Eilisen ja tämän päivän aikana on kolme ehdokasta tsekattu. Jokaisessa on puolensa ja haittansa. Mikään ei ole 100% täydellinen, mutta kaikki kolme olivat hakemuslappusen arvoisia. Nyt mä sitten odotankin jännäkakat housuissa josko yhdestä paikasta edes lohkeaisi ja tipahtaisi se hartaasti odotettu KYLLÄ-vastaus. Toisaalta ei tässä vielä mitään paniikkia kun ei kovin montaa hakua ole alla, ja viimeksikin kun Helsingistä asuntoa hain meni siihen puolitoista kuukautta. Mutta nyt, nyt ei vaan jaksaisi odottaa vaan haluaisi varmuutta ja lyötyä lukkoon ainakin sen seuraavan vuoden suunnitelmia.

Pitäkää mulle peukkuja, sillä viimeistään huomenna mun pitäisi olla viisaampi ja tietää miten homma jatkuu. Oliko se tässä ja pistetäänkö isot rattaat pyörimään, vai vieläkö saa kärvistellä jännityksessä ja odotella :)

Eve / Queen Of Everything

3 vastausta artikkeliin “Jännäkakat housuissa”

  1. Hei! Tiedän remontista lähiviikkoina valmistuvan yksiön Helsingin kantakaupungista, mikäli etsit itsellesi tuolta alueelta kotia. Laita viestiä, jos tahdot kuulla enemmän. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta