Vertaistuen voimalla

Harvoin vetää sanattomaksi mutta eilisen kokemuksen jälkeen oli hetkeksi juuri sellainen olo ettei oikein tiedä mitä sanoisi. Syömishäiriöklinikan ryhmäterapia kokoontui ensimmäistä kertaa ja siellä me ahmimishäiriöiset istuttiin takkahuoneen nojatuoleissa ringissä, heitettiin villalankakerää sylistä toiseen ja avauduimme kukin haluamallaan tavalla. Jokainen kertoi jotain itsestään ja omasta syömishäiriönsä taustasta ja se jätti paljon sulateltavaa ja mietittävää.

Vaitiolovelvollisuuden ja muiden kunnioittamisen takia en tietenkään avaudu täällä muisten asioista, mutta omistani voin kertoa ihan kuten ennenkin. Se täytyy todeta että kokemus oli todella avartava. Ensimmäistä tarinaa kuunnellessa ennen kuin kertoja heitti lankakerän minulle, piti hieman jo itkua pidätellä ja silmät kostui kyyneleistä märiksi. Ei mua mikään ahdistanut, mutta suretti toisen puolesta. On paljon erilaisia kohtaloita ja kokemuksia, toisilla ehkä astetta rankempia. Siinä pääsi taas suhteuttamaan omia ongelmiaan ja elämäänsä ja miettimään asioita uudelta kantilta.

Se huomio minkä nopeasti tein oli se että tämä naisporukka hitsautui nopeasti yhteen. Oli kuin olisimme tunteneet aina, ja siellä pystyi helposti avautumaan. Ensimmäistä kertaa elämässä oli tilanteessa jossa sua kuunteli ja sulle puhui monta muutakin naista jotka elävät tavalla tai toisella samankaltaisessa tilanteessa. Erilaisuudestamme huolimatta yhtymäkohtia oli paljon. Tarinat ja taustat risteytyivät monissa kohdin ja sellainen punainen lanka ellei parikin siellä tuntui olevan joka oli kaikille yhteistä.

20150428_063507_resized
Vertaistuen antaminen ja saaminen on aivan mahtavaa. Se korostui entisestään ryhmäterapiassa, mutta täytyy sanoa että isoin askel parantumiseen on itseni ottama, ja se kun avauduin täällä blogissa. Tuntuu että olen harppauksen edellä tässä asiassa kun tulin omilla kasvoilla ja nimelläni esiin ja kirjoitan rohkeasti tästä aiheesta. Tokikaan ahmimishäiriöinen taustani ei ole koskaan ollut mikään varsinainen salaisuus, mutta en ole sitä erityisesti esille tuonut näin jatkuvana tarinana ja nostanut selkeästi tapetille.

Täällä mä olen saanut paljon palautetta ja huomannut että siellä ruutujen toisella puolen on hirveästi samoista asioista kärsiviä ihmisiä. Kaikki eivät ole diagnosoituja tai niin vahvasti oireilevia, mutta samantyyppistä tarinaa ja taustaa on monella kerrottavana. Mä toivonkin että avautumiseni tässä blogissa auttaisi muita ihmisiä. Muodikas ja ”hyväksytty” anoreksia on helpommin kerrottavissa, mutta ahmimishäiriöt ja ylipainoisuus ovat ”häpeän” asia. Täällä en aio kuitenkaan asiasta vaieta, sillä toivon että saan itse pysyvästi kiinni paremmista elämäntavoista, pysyn terveenä, voin urheilla ja liikkua, ja saan roppakaupalla lisää elämäniloa.

En aio tätä syömishäiriöasiaa joka päivä purnata koska se ei todellakaan ole blogini ydin, se on vain osa minua. Joka viikko täältä kuitenkin tulee löytymään ainakin se yksi kirjoitus siitä aiheesta ja kertomusta miten on mennyt. Toivon että siitä on muillekin apua ja tukea :) Pysykää mukana!

Eve / Queen Of Everything

3 vastausta artikkeliin “Vertaistuen voimalla”

  1. En voi sua kyllä kyllin kiittää, että olet pistänyt itsesi likoon ja avannut ongelmaasi. Painin saman asian kanssa ja häpeä asian suhteen on ollut suuri. Aluksi huomasin, että mua ärsytti ihan suunnattomasti kun rupesit aiheesta kirjoittamaan, kunnes tajusin, että ärsytys olikin itseasiassa ahdistusta koska tunnistin teksteissäsi itseäni.

    Pikkuhiljaa, ikäänkuin itsestään, on oma päänuppi muuttanut joitakin ajatusmallejaan ja yht’äkkiä huomasin, että katos perhanaa milloin mä olen viimeksi ostanut herkkuja kotiin. Ei vaan ole tehnyt mieli.

    Vedet oli silmissä kun luin tätä postausta ja näin itseni heittämässä sitä lankakerää. Haluan uskoa, että ihmiset tarkoittavat hyvää neuvoillaan, mutta ihan oikeasti jos ehdotetaan, että voisitko herkkujen sijasta ahmia porkkanaa. Joo, en voi. Voiko alkoholisti juoda viinan asemasta vaikka vettä? Joo, ei voi. Jos tää olisi järjellä ratkaistavissa, niin en minäkään näin iso olisi.

    Kiitos siis sulle avoimuudestasi <3

  2. Rohkeaa, että uskallat asiasta avautua näin tuntemattomillekin. Tsemppiä ja voimia! Puhuminen / kirjottaminen luultavasti auttavat jo itsessään.
    Yks lause mua kuitenkin puistatti ; muodikas ja ”hyväksytty” anoreksia – really? Ihan yhtä rankkoja kokemuksia tämäkin sairaus saa aikaan, eikä sitä tule mielestäni kuvata näillä sanoin. Itse olisin ainakin valinnut jotain vähän ’muodikkaampaa’ elämääni, kuin kyseisen sairauden. No offence.

    • Siitä olen kirjoittanut ennenkin, ja tarkoitan tällä sitä että jotkut jopa ihailee/kadehtii anorektikkoja, koska anoreksisuus on osoitus ”itsekurista” ym. Ahmimishäiriö on hallinnan menettämistä ja lihomista, sellaiseksi ei halua kukaan. Ylipainoisuus ei ole ihailtavaa, laihuus kyllä.

      Itse en siis hyväksy mitään syömishäiriöitä mutta yleisesti anoreksia on jopa joillain tavoitteena. Kukaan ei kuitenkaan pyri lihomaan. Tajuat varmasti pointin :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta