Mitä jos ei ehdi kesäksi rantakuntoon?

Se ois ihan kohta toukokuu vaikkei ulos katsoessa uskoisi. Sää on harmaa ja synkkä, mutta mä en ainakaan anna sen vaikuttaa mielialaani. En vaikka toukokuun lähestyessä mieleeni tulee se seikka että  kesäkuuhun on vain neljä viikkoa ja sitten viimeistään on mahdollisuus pukeutua kevyempiin ja paljastavampiin vaatteisiin ja kenties ottaa aurinkoa, maata rannalla ja uida. Suomen kelit voi olla mitä vaan mutta takuuaurinkoa saa ainakin välimeren lomamatkoilla, tai vaikka kauempana. Onko jo matkat varattuna?

Nyt jos on jäänyt kesäkunnon hankkiminen viimetippaan niin on aika miettiä miten tästä eteenpäin? Ihan mielettömiä muutoksia ei kuukaudessa saa aikaan. Toki on aina mahdollista odotella loppukesän helteitä ja pukeutua päästä varpaisiin peittävästi mustaan ja uida korkeintaan sukelluspuvussa. Kuorii sitten turhat kuteet elokuussa kolmen kuukauden jälkeen kun pahimmat läskit on sulateltu kesäisillä lenkkipoluilla.

Mitäs jos kuitenkaan ei tuhlattaisi tätä kesää olemalla tyytymättömiä omaan vartaloon? Olit sitten hoikka, normaalipainoinen tai pulska, niin aina sitä löytää jotain korjattavaa itsestään. Mitäs jos tällä kertaa mentäisi itsevarmasti sillä mitä on olemassa eikä annettaisi sen vaikuttaa siihen mitä kaikkea voi tehdä? Mä en ainakaan aio elää kesää ajatuksella ”sitten kun..”, vaan aion elää niin että elämä on tässä ja nyt, ja kaiken kokoisilla ja näköisillä ihmisillä on oikeus siitä nauttia.

/srv/www/fitfashion wordpress/releases/20150429070043/app/wp content/uploads/sites/77/2015/04/Summer Isnt just
Turha murehtia alleista, selluliiteistä, löysistä vatsamakkaroista tai liian rasvaisista pakaroista. Ne ei murehtimalla katoa eikä hommia paiskomallakaan ihan taikaiskusta vain sormia napsauttamalla. Ne on mitä on ja niihin voi yrittää vaikuttaa ja tilannetta parantaa, mutta muutosta odotellessa ei anneta näiden asioiden rajoittaa!

Kesästä ja kesävaatteista on kaikilla oikeus iloita! Ikään, kokoon ja ulkonäköön katsomatta mä kannustan kaikkia hankkimaan ihania kesähepeneitä, lyhytlahkeisia housuja, hameita, toppeja ja t-paitoja. Antaa niiden mennä vartalonmyötäisesti sillä telttoihin pukeutuminen ei ketään hoikista, vaikkei toki makkarankuorikaan. Ymmärrän ettei olo ole välttämättä kaikista itsevarmoin jos ulkonäkö ei itseään miellytä, mutta ei myöskään ole mitään järkeä jättää sen takia elämää elämättä. Mä toivon että kaikki pääsevät ajan kanssa tavoitteisiinsa, niin minä itsekin kovasti yritän, mutta sitä odotellessa en aio olla toimettomana. Mä aion elää ja nauttia tulevasta kesästä myös plus size kokoisena. Mitkään ulkonäköpaineet ei estä mua liikkumasta, uimasta ja ruskettumasta!

Keräsin muutaman itseäni (ja toivottavasti myös teitä) inspiroivan kollaasin Halensin valikoimista. Nyt on aika alkaa hankkimaan kesävaatteita ja virittäytymään tunnelmaan!

/srv/www/fitfashion wordpress/releases/20150428115732/app/wp content/uploads/sites/77/2015/04/Picisto 20150428074429 258281

1. Täältä
2. Täältä
3. Täältä

/srv/www/fitfashion wordpress/releases/20150428115732/app/wp content/uploads/sites/77/2015/04/Picisto 20150428074755 976674

1. Täältä
2. Täältä
3. Täältä
4. Täältä

/srv/www/fitfashion wordpress/releases/20150428115732/app/wp content/uploads/sites/77/2015/04/Picisto 20150428075622 533079

1. Täältä
2. Täältä
3. Täältä
4. Täältä
5. Täältä
6. Täältä

/srv/www/fitfashion wordpress/releases/20150428115732/app/wp content/uploads/sites/77/2015/04/Picisto 20150428080501 183195

1. Täältä
2. Täältä
3. Täältä
4. Täältä

 

/srv/www/fitfashion wordpress/releases/20150428115732/app/wp content/uploads/sites/77/2015/04/Picisto 20150428081542 556601

1. Täältä
2. Täältä
3. Täältä

/srv/www/fitfashion wordpress/releases/20150428115732/app/wp content/uploads/sites/77/2015/04/Picisto 20150428081236 482405

1. Täältä  ja 2. Täältä :) Mä tilasin Halensilta nämä molemmat bikinit, ja on kyllä tosi hyvät! Kokoja on aika rutkasti laidasta laitaan ja yläosat venyy hyvin myös F-kuppikoolle. Oon ihan super happy ja valmiina biitsille vaikkei biitsikondis olekaan valmis jonkun oppikirjan mukaan. Jos ei ihan bikineihin kehtaa virittäytyä niin nykypäivänä on kyllä tosi hyvännäköisiä uimapukuja, ja tuossa ylempänä kollaasissa on mun suosikit joita löytyy minikokoisista todella isoihin kokoihin!

Tähän loppuun vielä pakko kertoa teille tälläinen yhden päivän kampanjakoodi, sillä Elloksella on VAIN TÄNÄÄN KLO 15-24.00 RAJOITETTU TARJOUS!

Iltashoppailua! 20,- alennusta* jokaisesta 50 euron tilauksesta, toimii myös brändituotteisiin. Tarjousnro: 315726

/srv/www/fitfashion wordpress/releases/20150429070043/app/wp content/uploads/sites/77/2015/04/Picisto 20150429045324 260774

1. Täältä
2. Täältä
3. Täältä
4. Täältä

/srv/www/fitfashion wordpress/releases/20150429070043/app/wp content/uploads/sites/77/2015/04/Picisto 20150429045528 638579

1. Täältä
2. Täältä
3. Täältä

Ellokselle on ilmestynyt myös Kohteena Kesä – Loreenin matkassa Marrakechiin ja ihania itämäishenkisiä kesävaatteita ja hänen suosikkejaan. Kokoelmaa pääset tsekkaamaan TÄSTÅ!

Tehdäänkö sellainen sopimus että jätetään turhat kriiseilyt ja nautitaan tulevasta kesästä koosta riippumatta? :)

Postaus sisältää Affiliate-linkkejä

Vertaistuen voimalla

Harvoin vetää sanattomaksi mutta eilisen kokemuksen jälkeen oli hetkeksi juuri sellainen olo ettei oikein tiedä mitä sanoisi. Syömishäiriöklinikan ryhmäterapia kokoontui ensimmäistä kertaa ja siellä me ahmimishäiriöiset istuttiin takkahuoneen nojatuoleissa ringissä, heitettiin villalankakerää sylistä toiseen ja avauduimme kukin haluamallaan tavalla. Jokainen kertoi jotain itsestään ja omasta syömishäiriönsä taustasta ja se jätti paljon sulateltavaa ja mietittävää.

Vaitiolovelvollisuuden ja muiden kunnioittamisen takia en tietenkään avaudu täällä muisten asioista, mutta omistani voin kertoa ihan kuten ennenkin. Se täytyy todeta että kokemus oli todella avartava. Ensimmäistä tarinaa kuunnellessa ennen kuin kertoja heitti lankakerän minulle, piti hieman jo itkua pidätellä ja silmät kostui kyyneleistä märiksi. Ei mua mikään ahdistanut, mutta suretti toisen puolesta. On paljon erilaisia kohtaloita ja kokemuksia, toisilla ehkä astetta rankempia. Siinä pääsi taas suhteuttamaan omia ongelmiaan ja elämäänsä ja miettimään asioita uudelta kantilta.

Se huomio minkä nopeasti tein oli se että tämä naisporukka hitsautui nopeasti yhteen. Oli kuin olisimme tunteneet aina, ja siellä pystyi helposti avautumaan. Ensimmäistä kertaa elämässä oli tilanteessa jossa sua kuunteli ja sulle puhui monta muutakin naista jotka elävät tavalla tai toisella samankaltaisessa tilanteessa. Erilaisuudestamme huolimatta yhtymäkohtia oli paljon. Tarinat ja taustat risteytyivät monissa kohdin ja sellainen punainen lanka ellei parikin siellä tuntui olevan joka oli kaikille yhteistä.

20150428_063507_resized
Vertaistuen antaminen ja saaminen on aivan mahtavaa. Se korostui entisestään ryhmäterapiassa, mutta täytyy sanoa että isoin askel parantumiseen on itseni ottama, ja se kun avauduin täällä blogissa. Tuntuu että olen harppauksen edellä tässä asiassa kun tulin omilla kasvoilla ja nimelläni esiin ja kirjoitan rohkeasti tästä aiheesta. Tokikaan ahmimishäiriöinen taustani ei ole koskaan ollut mikään varsinainen salaisuus, mutta en ole sitä erityisesti esille tuonut näin jatkuvana tarinana ja nostanut selkeästi tapetille.

Täällä mä olen saanut paljon palautetta ja huomannut että siellä ruutujen toisella puolen on hirveästi samoista asioista kärsiviä ihmisiä. Kaikki eivät ole diagnosoituja tai niin vahvasti oireilevia, mutta samantyyppistä tarinaa ja taustaa on monella kerrottavana. Mä toivonkin että avautumiseni tässä blogissa auttaisi muita ihmisiä. Muodikas ja ”hyväksytty” anoreksia on helpommin kerrottavissa, mutta ahmimishäiriöt ja ylipainoisuus ovat ”häpeän” asia. Täällä en aio kuitenkaan asiasta vaieta, sillä toivon että saan itse pysyvästi kiinni paremmista elämäntavoista, pysyn terveenä, voin urheilla ja liikkua, ja saan roppakaupalla lisää elämäniloa.

En aio tätä syömishäiriöasiaa joka päivä purnata koska se ei todellakaan ole blogini ydin, se on vain osa minua. Joka viikko täältä kuitenkin tulee löytymään ainakin se yksi kirjoitus siitä aiheesta ja kertomusta miten on mennyt. Toivon että siitä on muillekin apua ja tukea :) Pysykää mukana!