Petipotilas ja koiraterapia

Mä en osaa hammashymyä vaikka kuinka yritän. Aina kun mä hymyilen niin suu pysyy kiinni, ja se aukeaa vain jos puhun tai nauran samalla. Miten missit pystyy tohon ilman että se näyttää irvistykseltä? Mä jouduin ottamaan ainakin viisi hymykuvaa jotta yksi onnistui ja pääsi julkaisuun asti. Ehkä se hammashymy ei vaan oo kaikkien juttu?

Hammashymyn harjoittelun lisäksi otin hiuspidennykset pois. Tai no, kuten kuvastakin ehkä voi huomata niin mun hiukset on kyllä aika pitkät, joten ei ne pidennyksiä varsinaisesti tarvi, mutta kyllähän se on kiva kun tulee lisää tuuheutta. Nyt tuntuu kuin olisi joku kamala hiirenhäntä päässä vaikkei mulla ole edes mitenkään ohuet hiukset vaan ihan tavalliset… Päätin kuitenkin että tämän lopputalven saa tukka levätä, ihan niin kuin viime vuonnakin, ja pidennykset tulee päähän takaisin vasta kevään koittaessa siellä jossain kesän alussa.

Kuva viestiköön että hiljaisuudesta huolimatta hyvin menee. Mua on hymyilyttänyt vaikka kaikenlaista tässä taustalla on myllertänyt, ja kerkesin jo kerran siellä psykiatrillakin käymään. Vielä se ei sanonut juuta eikä jaata, kyseli vaan ja piirteli vihkoonsa. Lapsuudesta asti käytiin asioita läpi. Musta oli jännä että se kysyi mun isäsuhteesta mutta ei äidistä muuta kuin ammatin. No, muutaman viikon päästä on uusi aika, eli oli kuitenkin sitä mieltä että jonkinlaista keskustelua pitää jatkaa ennen jatkosuunnitelmia tai kommentteja suuntaan tai toiseen. Lääkitystä nostettiin hieman, mutta aika vähän. En usko että se lääkitys muutenkaan on avain kaikkeen, sillä se ei tuo pysty tuomaan esim. motivaatiota laihduttamiseen, vaan se pitää tulla itsestään. Keskusteluapu sen sijaan voikin sitä tuoda kun saa purettua niitä jotain solmukohtia mitkä sitä omaa toimintaa on ohjanneet ja estäneet täydellisen onnistumisen.

IMG_20150201_145127

Tällä hetkellä oon elämäni pahimmassa flunssassa. Tai en tiedä onko tää ihan pahin, mutta ainakaan yhtään tälläistä en muista missä olen ollut aika varma siitä että kohta kuolema korjaa. Kuume on ollut korkea ja vaikka olen syönyt kourakaupalla vahvimpia mahdollisia lääkkeitä, en ole saanut tiputettua ruumiinlämpöä 38.5 alemmaksi. Oikein pelottaa ajatella mitä se olisi sitten ilman lääkkeitä, varmaan 40 astetta?

Nyt elämä alkaa voittamaan siinä määrin etten ole niin kovassa kuumessa, mutta jokainen uloshengitys rohisuttaa keuhkoputkea, leposyke on korkea, kaikki hengästyttää, yskä on raju, limakalvot vuotaa kuin seula ja vedän konekivääriaivastuksia sarjatulella niin että räkä lentää kaaressa. Kertakaikkiaan hirveä näky. Me saatiin Idan koirat to-su hoitoon ja tätä oli odotettu pitkään, mäkin oikein suunnittelin kuinka lenkkeilen niiden kanssa innoissani ym. Paskanmarjat. Mä oon pystynyt kahdesti käymään ulkona niiden kanssa ja lopun ajan olen maannut raatona kotona. Onneksi Hugge on sitäkin innokkaampi ja koiria on ulkoilutettu niin kovasti että ovat ihan uupuneita! Ihanaa kuitenkin kun koirat on täällä, sillä tuntuu että se on auttanut mua kestämään tätä kurjaa oloa. Kolme pientä pehmeää kaveria kun tulee kylkeen sängyssä tai peiton alle kaveriksi nukkumaan ja istuu illat sylissä rapsutettavana niin kyllä siitä mieli paranee :)

Mun parhaat kaverit tän viikonlopun aikana on siis aikalailla nää…

IMG_20150104_210345IMG_20150206_202150
Nyt mä keskityn ihan täysillä siihen että paranen nopeasti. Alkuviikolle on vielä pakko ottaa sairaslomaa sillä kuumeetonta päivää ei ole ollut ja olo on ihan kamala. Blogin pariin palaan jo huomenna ja yritän saada tahtia takaisin. Mukavaa sunnuntaita kaikille!

Eve / Queen Of Everything

2 vastausta artikkeliin “Petipotilas ja koiraterapia”

    • Mä mietin että voisko olla sitä… Ainakin tää on pahin ikinä ja normaalisti en tämmösissä kuumeissa ole. Vähän on yleensä lämpöä jos on, ei koskaan yli 38.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta