Kun olo on ruma ja lihava – Helpot vinkit saada parempi fiilis

Mä yritän tsempittää ja innostaa itseäni erilaisiin asioihin nyt, ja kuten oon aiemmin kirjoittanut postauksessa ”Treenivaatevarasto uuteen uskoon ja tsemppihenki taivaisiin” niin jo niinkin pieni asia kuin värikkäät treenivaatteet voi tuoda energiaa elämään. Mun kohdalla alkusyksyn uusien treenivaatteiden ostaminen ei ollut mikään avain onneen, mutta nyt kun pään sisällä alkaa palat loksahtelemaan oikeille kohdilleen saa niistäkin lisäbuustia.

Periaatteessa mä olen aina ollut sitä mieltä ettei urheilu ole mitään välineurheilua ja liikkua voi minkälaisissa vetimissä tahansa. Vetää vaikka pitkät kalsarit tai vanhat verkkarit jalkaan ja t-paidan päälleen, so simple! Kuitenkin mitä enemmän liikkuu niin sitä suuremman merkityksen ne vaatteetkin tuo, ja mm. teknisiin materiaaleihin panostaminen ja hyvin omaan lajiin ja vartaloon istuvat vaatteet helpottaa treenaamista ja tuo siihen omanlaisensa säväyksen. Väitänpä että salin peilistä kun vahingossa vilkaisee itseään pirtsakoissa ja värikkäissä hyvin istuvissa vetimissä sen sijaan että siellä on harmaisiin ja mustiin collareihin naamioitunut epämääräinen säkki, voi omakin fiilis nousta pykälää paremmaksi! Ja hei, erityisesti tarkoitan niitä keillä on hieman (tai enemmänkin) ylimääräistä rasvaa: Uskokaa tai älkää, napakat ja joustavat trikoot ja treenitopit tuntuu kivemmiltä yllä kuin ne löysät vintiltä kaivetut verkkarit. ”Rikoo on riskillä ruma” sanonta kannattaa unohtaa kokonaan!

IMG_20150125_193100
Mä oon aina itse aatellut että hyi helvetti, en kyllä mitään tiukkoja housuja laita kun on niin paksut reidet, mutta ei ne kyllä löysissä housuissakaan sen piilommassa ole vaikka itse mitä kuvittelisi, ja hitto vie, ne värikkäät ja räiskyvät vaatteet näyttää kivoilta. Ne tuo energiaa! Ne saa laiskemmallakin fiiliksellä semmoisen ”JEE NYT MENNÄÄN EIKÄ MEINATA”-purkauksen aikaan, ja eipä muuten pakaratkaan bouncaa ihan yhtä vallattomasti kun on tiukasti puristettu treenitrikoiden sisään!

IMG_20150125_193530
Toinen juttu minkä olen huomannut vaikuttavan mielialaan on oma ulkonäkö. Ok, ei niitä itseään häiritseviä vatsamakkaroita, jenkkakahvoja tai kaksoisleukoja kukaan saa viikossa katoamaan, mutta muutenkin voi itseään huoltaa kuin noudattamalla ruokavaliota ja liikkumalla. Veden juomiseen yritän itse kovasti panostaa koska se on terveellistä ja pitää ainenvaihdunnan liikkeellä, mutta ennen kaikkea on hyväksi myös iholle! Kasvojen pesu ja rasvaus aamuin ja illoin olisi myös tärkeää (myös rasvaisen ihon omaaville) ja huuletkin olisi kiva pitää pehmeinä eikä minään rohtuneina korppuina. Mutta se pieni ehostus minkä muuten voi tehdä on esim. kynsien lakkaaminen (myös lyhyet kynnet voi lakata ja varpaankynnet nyt ainakin!), on semmoisia varpuleitakin kivempi katsella missä on sievät lakat! Ja yksi itselleni tärkeä asia: Hiukset! Otin juuri hiustenpidennykset pois ja annan hiusten levätä kevääseen asti, mutta hiusten värjääminen ja juurikasvun hoitaminen on todella tärkeää. Mitään kamalampaa ei näin aidolla blondilla olekaan kuin mustaksi värjätyt hiukset joissa on sellainen kaljulle päälaelle näyttävä parin sentin teinigoottijuurikasvu. Tänään siis väriä päähän jotta ensi viikko alkaa taas freesimpänä!

Eihän nämä mitään ihmepaljastuksia olleet ja varmaan moni tietää nämä, mutta kunhan leppoisan sunnuntain kunniaksi ajattelin kertoa muutaman pienen mutta samalla kovin suuren asian jolla niihin omiin fiiliksiin voi vaikuttaa :)

Ihanaa sunnuntaita kaikille! Ladatkaahan akkuja ensi viikkoon :)

Millaista on tappaa itsensä henkisesti? Ahdistusta ja ahmintaa!

Tää vuosi on jo ehtinyt useamman viikon eteenpäin mutta mun elämä melkein pysähtyi. Niin dramaattiselta kuin se kuulostaakin niin kyseessä ei kuitenkaan ole mikään oikea sydänpysähdys tai near death experience, vaan pointtini on enemmänkin se että blogihiljaisuudelle ja aikaansaamattomuudelle oli syynsä. Olen ennenkin kirjoitellut täällä suhteellisen suorasanaisesti ongelmistani terveellisessä ruokavaliossa pysymisessä ja aktiivisesti treenaamisesta mm. postauksessani ”Asiaa ahmimisesta”, en siksi että niitä erityisesti haluaisin koko maailmalle kailottaa vaan siksi, että joku muukin voisi niistä saada apua. Tai ehkä se helpottaisi itseään kun puhuu asioista niiden oikeilla nimillä, ei sitten turhaan kanna sitä ristiä yksinään harteillaan.

Mä olen vuosikausia kamppaillut ja jonkun verran jojoillut ylipainon kanssa. Helvetisti on laihdutettu mutta siltikään ei ole päästy ns. normaalipainoon, vaan sitä laihdutettavaa vaan on. Jotenkin en saa vietyä projektia loppuun ja aina pienen alkuspurtin jälkeen lamaannun ja jumahdan takaisin vanhoihin huonoihin tapoihin. Fyysisesti mun on helppo laihduttaa, mutta henkisesti ei. En ole koskaan tuntenut olevani masentunut vaan oikeastaan päinvastoin, koen olevani aika iloinen ja hauska persoona. Jotainhan silti pielessä on jossain syvemmällä kun hommat ei etene ja välillä heitän lapaset tiskiin pitkiksi ajoiksi ja ei vaan jaksa kiinnostaa, ei oikein mikään. Ahmimishäiriö saatiin aika hyvin kuriin kiitos viime keväänä aloitetun lääkityksen, mutta pienimmällä mahdollisella annostuksella saatu hoitovaste ei kyllä ole sittenkään tarpeeksi. Jotain tarttis tehrä. Ahmimiskohtauksia ei ole, mutten kuitenkaan ole pystynyt elämään toivomallani ruokavaliollakaan, ainakaan tähän asti.

IMG_20150122_172628
Sisälläni on ihan eri ihminen kuin mitä ulkokuoreni on, ja toisinaan harmittaa että olen väärän ulkomuodon vankina. Mä olen oikeasti energinen ja aikaansaava tyyppi joka nauttii urheilusta ja pukeutuu kaikkiin tiukkoihin muotoja korostaviin vaatteisiin. Käyn kaupungilla shoppailemassa ja urheilutapahtumissa ja kahvilla ja elokuvissa ja ja ja… Mutta en sitten kuitenkaan. Hupaisaa onkin se asia mille olen joskus naureskellut; mulla on varmaan vuosikausia ollut joku käänteinen anoreksia, onkohan sellaista edes diagnosoitu? Se on toki mun itsekeksimä termi, mutta yritän kuvata sillä sitä tilannetta kun peilistä katsoo kaunis ja upea nainen, pitkä ja komee, ja todella paljon paremmassa kondiksessa oleva kuin mitä sitten on todellisuudessa. Mä olen suurimman osan ajasta nähnyt itseni paljon hoikempana kuin olenkaan, mutta auta armias jos joku muu on ottanut kuvia tai erehdyn vaatekaupassa sovituskoppiin niin katson että kuka helvetti tuo mätisäkki on? En ainakaan minä!

IMG_20150119_143746
Kun elämässä tuli taannoin hieman enempi vastoinkäymisiä (tai sanotaan että muutama isku vasten kasvoja) niin sain vihdoin jotenkin revittyä itseni sieltä pumpulista ja tehtyä pienen reality checkin. Mä oikeesti tuhlaan elämääni jos annan sen jatkua entisellä tavalla. Se kaikki valuu ihan hukkaan laiskotellen ja mukavuudenhaluisena sohvalla maaten. On pakko tehdä muutos ja saatava rutiini ja arki siihen hommaan. Ei hetkittäisiä sykähtelyjä että NYT mä treenaan ahkerasti 6krt viikossa salia ja siihen päälle tuplat aerobista, ja NYT on kaiken tapahduttava heti ja olen maailman tiukimmalla dieetillä. Ei se vaan toimi niin. Mä oon tosi ON/OFF ihminen ja juuri siihen on saatava loppu. Mä itse tapan oman intoni sillä että yritän olla liian hardcore jos en oikeasti siihen pysty. Pitää järkeistää asioita ja toimia kauaskatseisemmin, niin että se tekemisen maku ja ilo pysyisi koko ajan suhteellisen tasaisena. Nyt mä olenkin saanut ihan omasta tahdostani treenirutiinin taas kulkemaan ja yritän pitää tsemppihenkeä yllä. Treenaamaan olen mennyt vaikkei ole ollut pirtein olo, poislähtiessä on tuntunut hyvältä. En ole myöskään herkutellut viikolla vaan yrittänyt syödä järkevämmin, mutta sallinut itselleni myös jotain hyvää. Ei totaalikieltoa mistään mutta järkeistettyä tekemistä ja syömistä.

IMG_20150120_135627
Loppujen lopuksi ei pitäisi ihmetyttää jos joku päivä kumppani kyllästyy tälläisen ON/OFF meiningin katseluun kun asiat eivät vaan etene. Kaikesta hyväsydämisyydestä huolimatta ihmisten jaksaminen ei varmasti ole loputonta, ja jos muutosta ei koskaan tapahdu niin… Kuinka voi rakastaa toista ja viehättyä toisesta jos toinen ei rakasta itseään eikä itsekään pidä itseään viehättävänä? Yksi kiitoksen sana olisi annettavana, jokaiselle entiselle kumppanille ja nykyiselle. En osaa varmasti tätä sanoiksi oikein pukea mutta tietyllä tavalla kyseiset ihmiset ovat todella hyväsydämisiä, ja viehättyneet minusta ja rakastaneet minua ylipainosta ja ongelmista huolimatta. Ainakin aikansa. Minä en koskaan olisi niin jalo ja pyyteetön ihminen että ottaisin itselleni ruman ja laiskan mätisäkkimiehen makaamaan sohvalla ja kuorsaamaan läskimahansa takaa itse samalla pitäen puhdasta ruokavaliota ja ahkerasti treenaten, harjoituskertoja juuri koskaan skippaamatta, päämäärätietoisesti ja tuloksekkaasti.  Ehkä sitä kiitosta pitäisi osoittaa muutenkin kuin sanoin, eli siis teoin, ja itseasiassa, ei tehdä sitä muille, vain itselleen.

Niinpä minä nyt teenkin, ihan itselleni, koska mun ei ole hyvä olla näin. Menin viikko sitten lääkäriin ja itkin siellä tunnin, kertoen niin suoraan kaiken kuin voin. Sanoin ettei hänen määräämänsä lääkkeet ehkä ihan autakaan, tai ei ainakaan sellaisenaan, ja mun elämä valuu ohi ja kuolen henkisesti jos tätä kierrettä ei katkaista nyt. Lääkäri otti minut vakavasti ja kyseli ja kuulusteli kaikkea lapsuudesta lähtien, ja päätti ohjata minut psykiatrian erikoislääkärille. Se helpotti ja lähdin nauraen pois. Ensi viikolla menenkin sitten kallonkutistajan juttusille ja pohditaan yhdessä tilannettani ja sitä mikä voisi olla vikana ja miten se korjataan. Onko tiedossa lääkeannoksen nostaminen, kenties syömishäiriöklinikalla asiointia, psykoterapiaa vai mitä. Olo parani kertaheitolla ja sain kun sainkin ihan oma-aloitteisesti tehtyä uuden muutoksen. New year, new me bullshitit on niin kuultu, mutta nyt musta tuntuu että tää tosiaan on mun vuosi. Vuosi 2015, täältä tullaan!

Queen Of Everything Instagramissa / Bloglovinissa / Facebookissa