Kirje joulupukille

Intouduin viikonloppuna suffailemaan Sokoksen sivuilla päätyen tekemään muutaman kollaasin. Juuri mitäänhän on oikeasti tarvitse mutta esteetikkona rakastan kaikkea kaunista ja tietty sitä toiveissa on vaikka mitä. Näin vanhempanakin voin ainakin leikilläni lahjalistaa väsätä, eihän sitä koskaan tiedä jos jotkut tontut tätäkin lukee. Olen päättänyt että tänä vuonna lahjojen suhteen ei mopo lähde käsistä enkä ostele manian vallassa monia kymmeniä paketteja per henkilö (sitäkin on oikeasti tapahtunut), vaan yritän asennoitua siihen että vähemmälläkin pärjää. Muutamat kivat lahjat mulla on jo valmiina ja pari juttua on mielessä mitä haluan läheisilleni antaa, mutta tänä vuonna yritän pitää järjen mukana. Helpommin sanottu kuin tehty!

Oma lahjatoivelistani voisi olla seuraavanlainen: Sokoksella oli ihania liinavaatteita, mm. romanttiset ja herkät mutta silti dramaattiset mustanpuhuvat Finlaysonin Magnolia pussilakanat, ja toisen tyylisuunnan Hoie of Scandinavian pelkistetymmät ja modernit peura-aiheiset liinavaatteet. Finlaysonin jättikokoisiin Marie kylpypyyhkeisiin kiinnitin myös huomiota, ja näinpä taitaa ollakin että juurikin liinavaatteet ja pyyhkeet kaipaisivat tässä taloudessa päivitystä. Kynttilöitä usein polttavana linjakkaista ja yksinkertaisen kauniista Villeroy & Bochin Quartett sarjasta saati Isle of Wolfin tuoksukynttilästä tuskin tarvii sanoa sen enempää.

picisto-20141206133945-364998
Muutan sisustusta aina aika ajoin ja elän kausittain eteenpäin. Mun mielestä sisustaminen on sellainen ikuisuusprojekti ja vaihtelen mielelläni juttuja. Ikinä ei ole täysin valmista ja kevät, kesä, syksy ja talvi mennään erilaisilla teemoilla. Mitä ihania juttuja voisin vielä kaivata? Iittalan Vitriini -rasioita, Aallon tuotteita ja Toikan kaunista Kuukusta. Ehkä ikää pitää tulla enemmän että osaa noita lintuja alkaa arvostamaan ;) Parikymppinen Eveliina olisi linnulle sanonut että hyi hitto, ei koskaan!

picisto-20141206120736-624917
Itsensä hemmotteleminen ja kauneusjutut ovat aina IN, ja tähän kollaasiin keräsinkin kaikkea sellaista kivaa mitä olisi lahjapapereista kiva rapistella. Tuoksuja, voiteita, suihkugeelejä, hiustuotteita, naamioita ym. ei ole koskaan liikaa (tai no ehkä joskus), mutta oikeasti näistä kaikille olisi enemmän kuin vähän kysyntää minun kosmetiikkakätköissäni.

picisto-20141206152205-587024
Hugge ei ole kysynyt onko mulla joululahjatoiveita ja jos se kysyy niin varmaan pari päivää ennen aattoa jotta saa oikein kunnolla joulustressinsä maksimoitua, mutta etukäteen viisaana voisin vinkata että mulla on oikeastaan kaksi toivetta ja ne voi lukea täältä jos tänne sattuu eksymään. Muistathan sen DKNY:n olkalaukun jonka ostin Milanosta? Olisi kiva yllätys saada siihen samaan sarjaan kuuluva musta Saffiano-nahkasta valmistettu lompakko. Saffiano on se avainsana. Tätä myydään Stockmann verkkokaupassa ja itse myymälässä. Lähin Stockmann löytyy Jumbosta. Myyjältäkin saa apua kysyä.

112163723_1

DKNY Saffiano-nahkaisessa lompakossa on metallinen logoteksti somisteena. Sisäpuolella on useita kortti- ja setelitaskuja sekä vetoketjullinen kolikkotasku. Seteli- ja korttitaskut on vuorattu logokuvioidulla tekstiilillä. Lompakko suljetaan vetoketjulla. Stockmannilta. Sieltä saa. Joo. Hihi.

Jos oikein hulluksi alkaisi niin mun toinen toive joululahjaksi olisi uusi GHD-hiustensuoristaja. GHD on muotoilurautojen Mercedes Bentz, eli pikkusen parempaa laatua, ei mikään Nissani. GHD:lle olen ollut uskollinen vuosikausia ja nyt alkaa rauta näyttämään ehkä pieniä väsymisen merkkejä, mutta on sillä kyllä ikääkin ihan hirveesti! Verkkokauppa.comista saa tilattua tämmöisen minkä haluaisin, eikös ole pirun helppoa ;)

GHD Sunset muotoiluraudassa on samat ominaisuudet kuin GHD Gold Classic Styler muotoiluraudassa, mutta se on viimeistelty erittäin tyylikkäällä Sunset erikoisvärityksellä. Raudan mukana toimitetaan tyylikäs säilytys/kantolaukku.

  • Keraamiset, muotoillut lämpölevyt
  • Kevyt runko joka pysyy viileänä pitkässäkin käytössä
  • Automaattinen virrankatkaisu
  • Kansainvälinen jännite, voidaan käyttää missä vain
  • Mukana tyylikäs säilytys/kantolaukku
  • Tyylikäs Sunset erikoisväri

2_192725-1280x960

Onko muilla joululahjatoiveita tai lahjaostokset muille jo hyvällä mallilla?

Eve / Queen Of Everything

14 vastausta artikkeliin “Kirje joulupukille”

  1. Heippa! Vinkkinä tuosta GHD-raudasta, että alkuperäiset perustajat valmistavat nykyisin Cloud Nine -rautaa. Ja kuulemieni arvioiden mukaan tuo Cloud Nine on parempilaatuinen mitä nykyiset GHD-raudat :)

    • Mä oon kuullut kyllä tuosta Cloud Ninesta, mutta en sitä että olisi parempi. Samanveroiseksi ovat kommentoineet mitä olen aiheesta lukenut. Mä oon kyllä aika merkkiuskollinen, ja kun aiemmalla GHD:llä on menty viitisen vuotta päivittäin suoristellessa ja vieläkin pelittää (mutta on vähän kulahtaneen näköinen ja haluaisin erilaisen) niin taidan jatkaa vielä GHD:n parissa… :)

  2. Mulla alkaa lahjahommat olla aika hyvin hanskassa. Kiva kun teit noi kollaasi! Aika paljon varsinkin sisustuspuolella oli sellaisia asioita, joista itsekin tykkäsin. Hyvät pyyhkeet on mustat ja petivaatteita ei koskaan voi olla liikaa :) Molemmat pussilakanat alkoi kutkutella aika lailla…

    • Hyvät pyyhkeet on susta, vai mustaT? :D En oo ihan varma kummin tulkitsen! Meillä on 90% pyyhkeistä mustia ja harmaita, muutamat valkoiset ja beigetkin löytyy. Sävy sävyyn sisustuksen kanssa mennään niissäkin.

    • Jaaha, näköjään tabletti on taas väännellyt sanoja enkö oo tarkistanu kirjoittamaani. . Siis hyviä pyyhkeitä ja petivaatteita ei oo koskaan liikaa. Meilläkin on muuten suurin osa pyyhkeistä tummia mutta petivaatteissa oon alkanut tykkäämään enemmän vaaleista. Meillä on ihan kauheasti petivaatteita ja vähän joka väriä löytyy! Ja taas tilasin uudet :D haaveilen marimekon pussilakanoista, Pitäisköhän ostaa itselleni joululahjaksi….

    • Ainoa asia mikä mua häiritsee mahdollisesti vaaleissa petivaatteissa/pyyhkeissä on se että tyynyliinat nuhjaantuu nopeammin ja kun on mustiksi värjätyt hiukset niin jos on yhtään kosteutta tai tuore väri niin tarttuu tyynyliinaan. Mustissa ei näy :D Ja pyyhkeissä näkyy kans samanatien jos mtn tulee vaikka käytännössä ois puhdas pyyhe. Meillä tosin käytetään noin 1vko samoja pyyhkeitä, en tiedä onko se liikaa…

  3. Mä niin tykkään sun blogista. Tää on niin mun makuun, en osaa selittää.

    Aivan ihania joululahjatoiveita, monet kelpuuttaisin itekkin. Varsinki noita ihania pussilakanasettejä!! Oi että jos tänä jouluna sais jonku laadukkaan setin taas niin muuta ei oikeen tarvittais. Paitsi hajuvesi. :)

    • No voi kuinka kiva kuulla :) Ihana tietää jos on edes yksi lukija, etenkin kun mulla on venähtänyt tosi pitkiksi päivitystauot välillä ja kirjoitukset saattaa olla vähän kaikenlaista offtopicia. Oon kuitenkin yrittänyt alkaa nyt tsemppaamaan ja tykkään itse pitää enempi lifestyle tyyppistä blogia, en jaksa vain yhden aihealueen juttuja lukea joten en myöskään kirjoita niitä. Pussilakanat, pyyhkeet ja tuoksut/pesuaineet on yleensä hyviä lahjoja ainakin mun mielestä, sillä niitä käytetään paljon! :)

  4. Hei, sulla todellakin on ainakin toinen (hah hah) lukija, tää on paras blogi, sun tyyli on jotenkin avoin ja rehellinen, omanlainen. Kiitos Sinulle ja ihanaa joulun odotusta.

    Ja mageet nuo Finlaysonin pussilakanat, kiitti vinkistä!

  5. Kiva postaus, vähän samantapaista postausta olen kaavaillut :D Kiva myöscesittää miehelle useampi toive niin on itellekin ylläri mitä tulee ja voihan mies ihan täysin yllättääkin ;)

    • En mä esittänyt miehelle kuin kaksi toivetta ja odotan saavani molemmat, saatana! :D No ei vaiskaan… Mut joo, noi kollaasit oli muuta pohdintaa, jos vaikka lukijat haluaa alkaa ostelemaan mulle joululahjoja (I wish) :D

    • Hih, mä esitin monta toivetta, katos vaakanainen ei osaa päättää mitä toivois :D Katotaan osaako vaakamies paremmin, vai ostaisko kaikki mun toiveet :D

    • Mullakin on aina ollut tyyliin 5-6 toivetta mistä sitten on jotain saanut. Tällä kertaa tuntuu että mulla on kaikkea. Toki mä haluaisin vaikka mitä, mut varsinaisia toiveita ei ole kuin nuo pari :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta