100 päivää dokaamatta, mahdoton tehtävä?

Millainen suhtautuminen teillä on alkoholiin? Maistuuko häppä vai syljettekö lasiin?

Törmäsin netissä YLE:n haasteeseen jossa haastetaan olemaan 1.1.2015 lähtien 100 päivää ilman viinaa. Haasteeseen pääset tästä! Nyt voidaan sitten alkaa jauhamaan mitä tahansa jaadajaadaa ja diipadaapaa, ja saivarrella siitä kuinka ei tarvi tämmöisiin lähteä jos ei ole ongelmaa ja ”minähän en mihinkään haasteisiin osallistu vaan juon jos huvittaa ja jos ei niin ei” ja pla pla pla. Ei tarvikaan, ei kukaan tähän pakota mutta haastaahan voi.

Mä haastoin leikkimielisesti kavereitani Facebookissa jakamalla Ylen FB-sivuilta videon ja laitoin kutsuun aika monenlaisia tyyppejä ihan vain testinä nähdäkseni mikä on reaktio. En oikeastaan yllättynyt kenenkään niiden vastauksista ketkä jotain siihen kommentoivat, ja osa aikoi ottaa haasteen vastaan ja osa ei. Mun kaveripiiriin kuuluu aikalailla kaikenlaisia alkoholinkäyttäjiä. On niitä ketkä tissuttelevat paljon, niitä jotka juovat joka viikonloppu ja istuvat baareissa ja yökerhoissa, sellaisia jotka juovat viikollakin ja työt ovat siitä häiriintyneet ja ilman ei voi olla kun kaikki sosiaalinen toiminta tapahtuu tuopin äärellä, ja sitten niitä ketkä osaavat kohtuukäyttää tai eivät juo ollenkaan.

IMG_20141230_093240

Itse olen varmaankin jotain epämääräistä osittais-absolutistin ja kohtuukäyttäjän välimaastosta. Olen ollut elämäni aikana kahdesti pidemmän jakson juomatta pisaraakaan alkoholia. Ensin oli kahden vuoden pätkän joskus parikymppisenä, sitten hetken taas maistui muutamasti, ja siinä noin 23-28v ikämaissa uudelleen toisen viiden vuoden pätkän, ihan tuosta noin vaan, huomaamattani. Mulla ei ole ollut koskaan tarvetta kontrolloida alkoholinkäyttöäni enkä erityisesti päättänyt että en juo, siinä vaan ihan huomaamattaan kävi niin. Näin ollen siis nuoruuskin on tullut vietettyä aika vähillä ryypiskelyillä enkä nyt vasta vanhemmiten ole ”mummoontunut”. Kyllä mä kävin ulkona kavereiden kanssa, istuttiin välillä baareissa ja yökerhoissakin kävin tanssimassa, mutta näitäkin pystyi tekemään ihan täysin selvinpäin ja omalla autolla liikenteessä ollen.

Nykypäivänä omalla kohdallani hommat menee pääsääntöisesti niin että joskus maistuu yksi siideri saunan yhteydessä jäähyllä (usein puolet jää juomatta) tai lasi viiniä juustojen ja herkkuruokien kanssa, tai sitten jos on jotain oikein kivaa niin voi poksauttaa pullon kuohuvaa. Viimeisen kolmen vuoden aikana olen kuitenkin ollut hiprakassa vain muutamia kertoja, tänä vuonna kahdesti. Ensimmäinen kerta oli puolivahingossa Turkissa etelänlomalla kun join kolme drinkkiä putkeen joissa olikin sen verran alkoholia että nousuhumala tuli, ja loppuvuodesta pidin tyttöjen pirskeet kotona jolloin kumottiin muutama viinipullo porukalla. Oikein mukavaa ja rentouttavaa, mutta ei järin humalahakuista. En tee alkoholista numeroa. Juon jos tekee mieli, mutta harvemmin tekee, ja just niin paljon kuin haluan, usein aika vähän.

IMG_20141011_212121
Mä ymmärrän sen jos 100 päivän haasteeseen ei halua osallistua koska on ajatellut nauttivansa alkoholia tapahtumissa X ja Y seuraavan reilun kolmen kuukauden aikana, tai muuten vaan ei halua itseään rajoittaa, mutta sitä mä en ymmärrä ettei tee sitä siksi koska ei pysty. Ei lähde haasteeseen siksi koska se jotenkin mullistaisi elämän, joutuisi laittamaan viikonloppusuunnitelmat uusiksi ja kokisi ettei voi tehdä jotain (tai mitään) siksi ettei juo. Mun mielestä siinä vaiheessa mitä vaikeammalta ajatus 100 päivästä selvinpäin tuntuu, sitä suuremmalla syyllä siihen pitäisi lähteä. 100 päivää on todella lyhyt aika, ja mun mielestä puoli vuottakin pitäisi mennä ihan heittämällä.  Vaikkei usein joisikaan humalahakuisesti niin onko viikottain kuitenkin käytävä yksillä tai kaksilla? Eikös se olisi sama olla ilman?

Tässä voitaisi nyt alkaa jauhamaan siitä että no mites mun syömiset? Naputan tässä nyt niin tekopyhänä alkoholista ja olen olevinani jotenkin parempaa väkeä. Mun on helppo olla juomatta mutta ei syömättä ja bla bla bla. Aivan! Niinpä niin. Siksi mä syönkin lääkkeitä ja olen hakenut apua ongelmiini ja ahmimishäiriööni ja yritän asialle tehdä jotain. Mä tiedän että mulla on sillä alueella ongelmia enkä ole itselleni sokea tai häpeä myöntää sitä. Jos mulla olisi samanlaisia ongelmia olla juomatta 100 päivää niin mä hakisin myös siihen apua. Etkö sinäkin?

Onko 100 päivää ilman viinaa tiukka rypistys ja maailman kolmas ihme? Mission impossible?

Veditkö itsesi jouluähkyyn?

Ensiavuissa on kuulemma joulun jälkeen paljon porukkaa keillä on suolisto tukossa eikä tavara liiku kumpaankaan suuntaan kun ollaan joulupyhinä mätetty hulluna herkkuja napaan. Mun on vaikea uskoa tätä mutta kuulopuheiden mukaan näin on. Suolitukkoisia ja vatsavaivaisia ähkyilijöitä tulee noloina ensiapuun kun on röörit tukossa kinkuista, lantuista ja laatikoista, joulutortuista, pipareista ja suklaasta puhumattakaan.

Uskokaa tai älkää, niin vaikka mä olen tälläinen syömishäiriöinen ahmatti niin en minä ole koskaan vetänyt itseäni mihinkään ihmeen jouluähkyyn. Vatsa toki reagoi usein joulun aikaan pienellä turvotuksella, ilmavaivoilla tai olemalla hieman sekaisin (eikö ole kiva kun pureudun yksityiskohtiin), mutta ei mitään sen kummallisempaa. Toki vatsan reagointi on normaalista poikkeavaa, mutta niinhän se jouluruokakin on!

Ei mun tarvi vetää mitään hillitöntä ähkyä joulusafkoista saadakseni oloni omituiseksi, sillä se tapahtuu ihan vähemmälläkin määrällä, ihan vaan syömällä niitä ylipäätään. En syö milloinkaan muulloin vuoden aikana kinkkua. En syö porkkanalaatikoita, lanttulaatikoita, maksalaatikoita tai imelletettyä perunalaatikkoakaan. Tällä kertaa meidän laatikot oli bataattilaatikkoa ja maksalaatikkoa, ja jotain punakaalista tehtyä laatikkoa, mutta sama se niidenkin kohdalla: Ei ne mun normaaliin ruokavalioon kuulu. Sen enempää en syö pipareita (niitäkin jouluna vain 1-3kpl), konvehteja, joulutorttuja tms. Kaikki jouluruoka on melkeinpä ruokaa mitä en ole syönyt viimeiseen 355 päivään, joten ei kai se ole ihmekään että vatsa jollain tavalla ilmoittelee itsestään ja hämmennyksestään?

IMG_20141227_211915
Nyt mulle riitti se parin päivän outojen ruokien syöminen, vaikkakaan ei mitenkään superterveellistä tämäkään, mutta laiskan lauantaina oikein sopivaa apetta! Mä ostin valmiita pizzapohjia ensimmäisen kerran varmaan kymmeneen vuoteen, ja täytin niitä ketsupilla, öljyssä olevalla vaalealla tonnikalalla, kevyt kinkkusuikaleilla, aurajuustoa pari murusta ja päälle Polar 12% raastetta. Ja mitä häh? Oikein hyvää tuli.

On tämä nyt sitten kuinka epäterveellistä tahansa niin ainakin vähemmän outoa apetta kuin joulupyhien juhlaruoat.  Jos sitä huomenna lähtisi reippailemaan pakkaseen ja tekisi pienen ”kinkunsulatuslenkin”. Siitä varmasti saisi kivasti energiaa ensi viikkoon! Sunnuntaina kevennetään entisestään ja maanantaina takaisin asiallisesti arkiruokien pariin. Loiva lasku takaisin niin elimistö pysyy mukana prosessissa :)