Kauppalaskujen tarkastelua, mitä ruokaa on ostettu?

Lupasin kuvata ainakin kuukauden ajan kaikki kauppaostokset mitä ruokaa kotiin raahataan ja sitä mukaa myös kuitit jotta näkee mitä mikäkin on maksanut. Muutamat kuvat ruoista unohtui heti alkuun (tietenkin!) mutta kuitit säilytin visusti, joten kärryille päästään kuitenkin.

Töihin raahattuja eväitä en ole kuvannut mutta siihenkin voisi siirtyä, tosin aika paljon on tullut syötyä lounasravintolassa joten eipä niistä hirveästi mitään kuitteja olisikaan. Tässä kuitenkin dokumentointia ja pohdintaa kuluneesta reilusta viikosta kun homman olen aloittanut.

Btw, asiaan hieman vierestä liittyen: meidän duunissa on aina tiistaisin hedelmäpäivä ja saadaan ns. toimistohedelmät jakoon. Tää on ihan huippu juttu! Viime viikolla oli hunajameloniakin, ja tällä viikolla taas tuo alemman kuvan satsi. Keräsin itselleni lautaselle muutamat herkut eli luumuja ja banaanin omenan kylkeen kypsymään. Nuo tuodaan aina sen verran raakoina etteivät ole heti valmiita nautittavaksi.

IMG_20141028_112221IMG_20141104_102521
Kun tämän dokumentoinnin aloitin ja kauppalaskuja kauhistelin, kuvasin ensimmäisen kauppasatsin blogiin ja sen jälkeen yllättävää kyllä, pärjäsimme samoilla ruoilla kohtalaisen pitkään! Koko projekti tähän tallentamiseen alkoi siis postissa Tää fitnesstouhu tulee kalliiksi. Hetken aikaa helpolla pääsemisen syynä tähän oli se että mies lähti koko viikonlopuksi Varkauteen vanhempiensa luo kylään, vaihtamaan talvirenkaita autoon ja syömään heidän jääkaapilleen. Niinpä sitten ei tarvinutkaan ostaa kasapäin ruokaa lisää, mutta kas kummaa, kyllä se ”bilelaskukin” oli ihan kiva mitä tytöille tarjoiltavaksi ostin.

Tässä vain loppupätkä kauppalaskusta, mutta se siis sisälsi kaikki tarpeet Vanha nainen hunningolla postauksessa mainittuja ruokia varten, ja siihen päälle vielä siideriä ja muuta turhaketta. Oikeaa ruokaa ei juuri ollenkaan! Silti siinä 66 euroa humpsahti tililtä niin että heilahti, mutta kaikki oli kyllä ihan sen arvoista viikonlopun herkutteluun ja juhlimiseen :)

IMG_20141108_144504
Maanantaina kävin ostamassa taas ruokaa ja täydennystä viikonlopun jälkeen, sillä kunnolla kaupassa olin käynyt vain viikko aiemmin. Tämän satsin unohdin kuvata mutta kuitti kertonee oman tarinansa.

Pari pakettia 10% naudan jauhelihaa 700g paketit, rasvatonta maitoa, täysmehu, muutama proteiinirahka, salaattia, pippurikinkkua ja tuollainen mausteisempi juusto sekä tomaattia leivälle. Muutama irtosämpylä ja omenia tarttui myös mukaan sekä vielä paprikafetajuustoa. Kauppalaskun summa 31 euroa.

IMG_20141108_144333
Keskiviikkona piti sitten töiden jälkeen käydä täydentämässä ruokavarastoa miehelle, ja ihme ja kumma, suht vähällä pääsin. Mikään allaolevista ostoksista ei kuitenkaan ole minulle, eli tässä ostin vain miehelle syötävää kotiin, eli niitä perinteisiä: leipää, juustoa, leikkeleitä, maitorahkaa, muffinssitarpeet hiilarimuffinsseihin (mies syö joskus palauttavana bodaussafkana, voin laittaa ohjeen blogiin koska sitä ei tehdä täysin valmispussin mukaan), Elovenan kauramuroja mitä vetelee usein myös treenien jälkeen palkkariksi, sekä pastaa. Kauppalasku hänen lisäruokiinsa oli vajaa 24 euroa.

IMG_20141105_165940IMG_20141108_144543
Tämän jälkeen seuraava kauppakerta oli perjantaina jolloin ostin viikonlopuksi ruokaa sekä herkkuja. Perusruokiin sisältyi taas pari pakettia vähärasvaista paistijauhelihaa 700g paketeissa, oivariinia leivälle, kaksi pakettia miehen lempileipää (kallista kuin mikä kun sämpylöitä on 3kpl pussissa), muutama maitorahka lisää sekä viikonlopuksi croisantteja ja juustoraastetta (himo lähti Jonna1983 blogista joten syytän häntä). Ostin myös maustettuja ristikkoperunoita sekä miehelle tuollaisen Pita kebabin joksikin pikavälipalaherkuksi, ja sitten kaksi naksupussia ja kaksi karkkipussia jotka sekoitetaan ja syödään yhdessä viikonlopun aikana. Colaa (sokeritonta) olen päättänyt olla ostamatta enää viikolla, joten sitä tuli hankittua viikonlopuksi. Arkisin on tarkoitus mennä pelkällä vedellä ja mehulla. Miehelle on myös keksipaketti (itse en noita syö) ja vessaan vauvapyyhkeitä (niillä voi putsata pepun haha) ja vessapaperia. Laskun summa 48e. Ei paha.

IMG_20141107_165950

IMG_20141107_170004IMG_20141108_144357
Jatkanpa tätä koetta mielenkiinnolla eteenpäin. Näkee vähän mitä sieltä kaupasta oikeasti ostetaan ja paljonko mihinkin menee rahaa. Aika selkeästi nyt on pompannut silmille että leikkeleet, leivät ja juustot ovat kalliita, ja niinpä on tuo lihakin mutta sitä ei voi välttellä. En kuitenkaan valita, me ostetaan sitä mistä tykätään, maksoi mitä maksoi. Tämä on vain tälläistä toteamista.

Eve / Queen Of Everything

2 vastausta artikkeliin “Kauppalaskujen tarkastelua, mitä ruokaa on ostettu?”

  1. Mä en edes uskalla katsoa mun tiliä perjantaisten pikkujoulujen jäljiltä :D taitaa tulla kunnon nuukailuviikko sen ansiosta…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta