Kun pelkää että kuolee ja sitten ettei kuolekaan

Hoosiann-aaaa Daa-vi-din poi-ka, kii-iiii-tee-eeet-ty ol-koon häääääään… Munuaiset huutaa hoosiannaa ja virtsatiehyet viheltää kuin viimeistä päivää.

Viime viikolla tiistaina sain töissä kesken päivää kauhean kipukohtauksen jota ensin luulin vatsataudiksi, sitten ruokamyrkytykseksi, sitten tulehtuneeksi umpilisäkkeeksi tai jopa puhjenneeksi sellaiseksi, tai munasarjoissa räjähtäneeksi kystaksi. Epäilin myös kohtuni roikkuvan puoliksi ulkona, munuais-altaiden olevan tulessa ja suolistossa vaanivan hirveän syövän. Kivut olivat kaunistelematta helvetilliset ja lähes tapoin itseni ajaessani 120km/h moottoritietä pitkin kotiin, samalla itkien, kirkuen ja huutaen, etupenkillä tajunnan rajamailla riekkuen.

Kivut oikealla alaselässä olivat jumalattomat, muistuttivat kuukautiskipuja mutta potenssiin sata. Myös etupuolelta särki ja tuntui kuin munasarja poksahtaisi hetkenä minä hyvänsä. Manaaja-leffasta tutut elementit olivat hyvin läsnä niissä fiiliksissä kun tärisin, vapisin, kylmää hikeä pukkasi, olin naama valkoisena, voin rajusti pahoin kuitenkaan oksentamatta ja samalla rääyin henkihieverissä hirveiden selän puolen kouristusten ja kramppien vallassa. Pissattuani jotain vereltä näyttävää totesin ettei tämä ehkä hoidu pienellä levolla, ja varasin ajan Mehiläiseen.

Siellä tutkittiin ja mietittiin, otettiin kokeita ja käytiin useita erilaisia vaihtoehtoja läpi. Virtsassa oli verta mutta muuten testit näyttivät aika normaaleilta. Kohdun ulkopuolinen raskaus? Ei ollut. Kuvattiin endokrinologin toimesta kohtu ja munasarjat jos olisi ollut puhjennut kysta munasarjoissa? Ei ollut. Lihaskipuako sitten, vai olisiko virtsakivi? No ehkä jotain sinnepäin mutta ei kuitenkaan, kun ei munuaisetkaan arasta ja hyppytestistäkin pääsin läpi kirkkain paperein. Kehoitus mennä sairaalaan jos vaiva uusiutuu ja loppuviikko sairaslomaa.

Parin päivän päästä tunsinkin itseni taas terveeksi, ja viikko meni hyvin, eiliseen asti.

IMG_20140905_211356

Torstaina töistä lähtöä tehdessä alkoi taas oikeanpuoleista alaselkää/lannerankaa särkemään, ja vähän umpilisäkkeen kohdaltakin juili. Koko päivän olin jo hypännyt vessassa 30-60min välein pissalla, mutta aika laihalla tuloksella. Jotain outoa oli meneillään. Matkaan päästyäni ja motarille suunnattuani kohtaus oli täysillä päällä. Ei muuta kuin soittoa miehelle, nyt lähtee henki. Sairaalaan ja vähän helvetin äkkiä!

Siellä sitten menikin eilinen ilta, kipupiikkiä pyllyyn ja kasa lääkkeitä kitusiin. Perjantaina aamulla uudelleen sairaalaan, ja rapiat yhdeksän tuntia siinä menikin. Otettiin tietokonetomografiaa eli viipalekuvia ja röntgeniä, virtsakoetta ja vertakin valutettiin putkiloihin. Kuvat kertoivat sisälmyksieni tilan. Ei kasvaimia, ei syöpää, ei luustossa vikaa, ei rakenteellista vikaa missään. Ei laajentuneita imusolmukkeita, eli rinnoista reisiin tämä nainen on terve.

Paitsi että virtsatiehyissä lymyili uusi asukki. Siellähän oli matkaan lähtenyt 4 x 3mm kokoinen virtsakivi! Siellä se olla möllötti, helvetin tuliin verrattavaa piinaavaa kipua ja kouristelua sekä järjetöntä pahoinvointia aiheuttava kiusanhenki. Lääkkeet sain. Ulos pitäisi tulla, mutta ei ilman tuskaa. Ensi viikolla tutkitaan kiven syntytekijöitä, mutta tutkimattakin veikkaan vahvasti että syyllinen olen minä itse. Nyt todellakin taisi opetus tulla kantapään, tai siis sisäelinten kautta siitä MIKSI PITÄÄ JUODA VETTÄ!

Juokaa sitä vettä vaikkei tekisi mieli. Tästä lähtien minä juon puhdasta vettä useita litroja päivässä, colajuomat ja muut tulkoon siihen päälle. Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa. Olisi pitänyt totella miestä ajat sitten. Kyllähän minä tiesin että pitäisi juoda vettä enemmän vaan en juonut. No, sitä saa mitä tilaa. Virtsakivi tuli tällä tilauksella.

Älkää olko yhtä tyhmiä kuin minä! Se voit olla myös sinä!

Eve / Queen Of Everything

10 vastausta artikkeliin “Kun pelkää että kuolee ja sitten ettei kuolekaan”

  1. Hui olkoon! Itsellä on ilmojen kylmetessä vähän lässähtänyt tuo veden juominen, mutta tulipahan taas muistutus. Nyt mulla on ihan oikee kauhutarina kerrottavana kavereillekin, jotka ovat kovin laiskoja veden juonnissa :)

    • Hui olkoon todellakin. Tämä tuskin on ainoa syy ja on mahdollista että jotain muutakin syytä löytyy, mutta itse veikkaan sitä hyvin vahvaksi tekijäksi. Lääkärin kanssakin aiheesta juttelin ja kerroin että veden juominen on mulla tosi vähäistä, ja se sanoi että se tosiaan voi asian selittää (etenkin kun kiviä on vain tuo yksi pieni eikä useita). Kyllä on kivulias opetus, mutta oppiipahan ainakin :D

    • Kiitti! Joo oli se aika kamalaa, mut ongelma on vain sillo kun se kohtaus tulee, muuten on ihan terve ja normaali olo :) Toivotaan että tulee sieltä pois ilman suurempia tuskia, nyt kyllä juoda lipitän vettä kuin kuolemanjanoinen, heheh.

  2. Aika kamala kokemus! Onneksi ei ”sen vakavampaa” ja syykin selvisi.
    Annan hyvän vinkin joka hoitaa ja huuhtelee mm. lisämunuaisia ja samalla siis pysyy hyvä nestekierto sekä elektrolyytti-tasapaino yllä ; Suosittelen – (vaikka aamuisin) juomaan ison lasillisen vettä (ei ihan kylmää), johon on lisätty ruususuolaa / Himalajan suolaa. Tarvittaessa harmaa merisuolakin käy mutta ruususuola maistuu mielestäni paremmalta. :) Joinain päivinä suolavesi maistuu aivan sairaan hyvältä, ja joinain päivinä huomaa ettei se maistu ja olen tulkinnut sen niin ettei sitä silloin tarvitsekaan.
    Makuun ehkä joutuu hieman totuttelemaan mutta hyödyt on sitäkin suuremmat. Ja ei, hyvä/laadukas suola ei turvota. ;)
    Ps. Jos ei halua jatkuvasti juosta pissalla – huoneenläpöinen vesi imeytyy elimistöön paremmin kun taas kylmä vesi ”tulee läpi” nopeammin…

    • Mies juo tuon tyyppistä juomaa, soodaa ja sitruunaa siinä on ainakin. Jotain imeytys ym hommia ja elekrolyyttitasapainon takia. Pitää varmaan itsekin aloittaa, se on monesti yrittänyt mua saada juomaan mutten oo juonut. Jos nyt aloitan :)

  3. Kokeile ihmessä! Tuo sitruunahomma on myös älyhyvä ja terveellinen lisä. Aamuisin kuuma vesi + sitruuna + kookosöljy herättää hyvin aineenvaihduntaa, vatsahappoja jne. Sitruunavedellä on monia hyötyjä muutenkin.. Tietty kannattaa pestä hyvin sitruunat jos kuorineen laittaa. :)
    Selvisikö mistä syystä kivi on tullut? Parempaa vointia!

    • Kivi ei ole vielä tullut ulos joten sitä ei ole saatu analysoitavaksi, ja muita kokeiden tuloksia selvitellään viimeistään lokakuun alussa kun tapaan urologin ja menen jälkitarkastukseen (mikäli siis siihen asti pärjään ja asia hoituu). Saa nyt nähdä. Veden juominen on ainakin lisääntynyt mulla potenssiin sata.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta